Onko muilla samanlaisia kokemuksia, että juuri kun alkaa tuntua siltä että olo paranee ja jaksaa jotain vähän tehdä, tuleekin melkoinen takapakki seuraavana päivänä?
Minulla on melkoista vuoristorataa ollut, esim. kun viimeksi kävin lääkärissä, osui parempi päivä, ja puhuttiin että hienoo kun cipralex puree, ja sen jälkeen viikko olikin täyttä aallonpohjaa.
Eilen olin suht.hyvässä kunnossa, kävin jopa kirjastossa(?!?), ja tänään sitten siitä edestä en pysty tekemään mitään. Aamulla sain verkkarit jalkaan, mutta yläosana on vielä yöpuku, ja hiusten kampaamista olen suunnitellut aamusta asti, mutta en kykene.
Ilmeisesti nyt kun jäin kesälomalle, en pidä niin tiukkaa kuria itselleni, vai johtuuko sitten sitä että yksi kirjastokäynti vie voimat niin tyystin että toipumiseen menee monta päivää..
Ja toinen juttu mitä ihmettelen on se miten aurinkoinen ilma ahdistaa. Oikein odotan ilmojen viilentyvän, kuten luvattiin. Ja kuitenkin ennen olen jopa ottanut aurinkoa, nyt en saa millään itseäni ulos kammettua, vaan jään jollain tekosyyllä sisälle.
Minulla on melkoista vuoristorataa ollut, esim. kun viimeksi kävin lääkärissä, osui parempi päivä, ja puhuttiin että hienoo kun cipralex puree, ja sen jälkeen viikko olikin täyttä aallonpohjaa.
Eilen olin suht.hyvässä kunnossa, kävin jopa kirjastossa(?!?), ja tänään sitten siitä edestä en pysty tekemään mitään. Aamulla sain verkkarit jalkaan, mutta yläosana on vielä yöpuku, ja hiusten kampaamista olen suunnitellut aamusta asti, mutta en kykene.
Ilmeisesti nyt kun jäin kesälomalle, en pidä niin tiukkaa kuria itselleni, vai johtuuko sitten sitä että yksi kirjastokäynti vie voimat niin tyystin että toipumiseen menee monta päivää..
Ja toinen juttu mitä ihmettelen on se miten aurinkoinen ilma ahdistaa. Oikein odotan ilmojen viilentyvän, kuten luvattiin. Ja kuitenkin ennen olen jopa ottanut aurinkoa, nyt en saa millään itseäni ulos kammettua, vaan jään jollain tekosyyllä sisälle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jokainen päivä on erilainen, mitään ei enää uskalla luvata eikä suunnitella.
Kävit mielessäni päivän aikana, mutta en saanut viestiä kirjoitetuksi. Kun kävit kirjastossa, löysitkö Hardwickin kirjan Hullun lailla? En ole lukenut parempaa kuvausta masennuksesta.
Itse en saanut kolmen viikon loman aikana aikaiseksi mitään. Istuin tuolissa ja huokailin. Sitten välillä makasin sängyssä ja huokailin. Välillä ahdisti niin, että tuntui rinta räjähtävän. Olen usein aikaisemminkin ollut loma-aikoina masentunut, kesä jotenkin ahdistaa. Ehkä se, että pitäisi olla onnellinen, kun on lämmintä ja aurinkoista, mutta en vain ole. Syksy on lempivuodenaikani, silloin tuntuu olevan voimia. Ehkä ne kerääntyvät kesän aikana.
Etsin syitä: "empty nest syndrome", lapsi on lentänyt pesästä. Pitkällistä työuupumusta, sitten työttömyyttä, pettymykset ihmissuhteissa, tunne ettei ole saanut elämässään aikaiseksi yhtään mitään, on pettänyt jopa itsensä. Viininlipitystä, unilääkkeitä, mielialalääkkeitä, hormonikorvausta. Ja aina tämä melankolia palaa.
Tänään on ollut helpompi hengittää. Yritän tarttua hetkeen ja nauttia siitä vähästä mikä suodaan.
Jotenkin helpottaa että on muitakin, joilla samoja oireita:)
Meidän maalaiskirjastossa ei Hardwickin kirjaa ollut, minun piti pyytää se kaukolainaan, mutta en sitten ehtinyt kun kyyti tuli, taidankin soittaa sinne huomenna.
Toikin on jännä juttu toi tyhjän pesän syndrooma, itse olen koko ikäni odottanut, että oma elämä alkaa kun lapset muuttavat pois kotoa,enkä todellakaan uskonut että voisin siitä masentua. En haluaisi millään lapsia takaisinkaan, mielestäni olen oman osani tehnyt, ja heidän on aika kokeilla omia siipiään, minun tukiessa tietenkin. Kummasti vain masennuksen puhkeaminen ajoittui juuri nuorimmaisen muuttoon...
Karmeinta tässä on pelko siitä että tämä olotila jää pysyväksi, ettei jaksa enää käydä töissä, puoliso kyllästyy katselemaan ja putoaa johonkin mustaan loukkoon....
Aurinko on paha. Huonoimpina päivinä en voi avata verhoja, koska auringonpaiste jotenkin repii sydäntä. On helpompaa potea pimeässä. Ja eikö itsemurhiakin tehdä eniten keväällä, kun aurinko alkaa paistaa?
ihan samaa mulla, tuntuu että on pakko olla onnellinen kun aurinko paistaa ja yms, mutta syksyllä ei tarvi selitellä sisällä istumista.
kaikenlisäksi kesällä nukkuu niin pirun huonosti herään viideltä vaikka voisin nukkuu puolille päivää...
Myös minulle kevät,kesä on tosi vaikeaa aikaa...odotan syksyä,pimeitä iltoja,ilman raikkautta.Ei masenna syksy,vaan kesä ja kaikki "touhotus"sen myötä!
On ärsyttävää, kun kaikki olettavat, että minäkin olisin kesällä jotenkin normaalia aktiivisempi. Ja on surullista nähdä ihmisiä onnellisina, kun ei itse ole. Etenkin rakastavaisten näkeminen saa oloni huonoksi. En kestä heidän kuherteluaan ja innostustaan. Samoin perheet, jotka matkustavat yhdessä ja tekevät kaikkea kivaa lastensa kanssa, saavat aikaan ahdistusta. Yritän liikkua autioissa paikoissa, joissa kuljeskelee korkeintaan kaltaisiani yksinäisiä susia.
Mulla on sama juttu...aamu päivästä saattaa mennä hyvin ja loppu ilta, oon taas ihan masiksessa ja mitään en saa aikaseksi.mäkin olen nyt kesälomalla..ja mul on sama lääke ollut kuusi vuotta.ihmetyttää että juuri kun vuoden hoito-jakson jälkeen aloin parantua vähän...hoidosta on nyt kumminkin 7kk..ja olin tulevaisuuden suhteen poositiivininen..ja asiat meni koht.hyvin. niin nyt on taas kaikki alkanu tuntuu paskalta..mikäään ei huvita ja mitään ei saa aikaseksi...ja haaveilee kuolemasta vaihtelevasti..joo..se on tosi jännä juttu et tunteet vaihtelee päivittäin niin nopeasti...mäkin keksin aina teko syitä itselleni etten tekisi jotain,ja tuntuu et väsyttää vaan aina vaikka nukun pävästä liian paljon, yö unet 14-15h. mun on pitäny laihduttaa jo monta vuotta..ja tehdä vaikka mitä muita asiota..mut ne lykkääntyy..enkä pysty niitä juurikaan toteutaa...mullakin saattaa pelkkä suihkussa käyminnen olla hankalaa tai ruuan valmistaminen viedä kaikki voimat...mitä en juuri hiljattain ole jalksanut tehdä..niin kun en mitään muutakaan... voimia ja jaksamisia sinulle...
Mua ei ole lääkkeeni vieläkään auttaneet, 2 viikkoa efexoria 150 mg. Maanantaina kun lääkäri palaa lomiltaan pyydän nostaa annosta. Vaikka olen pieni ja hento, tämän naisen aivosysteemiin tarvitaan isompia annoksia. Välillä on helpomoia päiviä, ei itkua ja ahdistuskohtauksia, mutta apeutta silti. Ruoka ei erityisesti maistu, etenkään lämpimät ateriat, ja se näkyy vaa'assa. Laihtunut jo 3 kiloo kesän aikana (viime kesänä 5 kg, mutta en ollut tässä tilassa). Ei jaksa harrastaa ennen niin mieluista liikuntaa, vain kävelyä kyllä. Siivoaminen on rasittavaa, vaikka inhoan likaa. Imurointi ja tiskaus menee vielä, töissä taas ei yhtään kiinnosta, paskat hailee. Eikä kyllä jaksaisi ollakaan siellä, rahan takia pakko. Tekisi mieli jäädä sairaslomalle, mutta kohta olen poissa muutenkin. Haluan vain turruttaa kaiken surun ja ahdistuksen pois, unohtaa ja olla onnellinen taas. Olen jo tuhonnut itseäni satuttamalla itseäni sekä läheisiäkin, enää on vain viimeisteltävä jälkensä, mitään ei saa jättää kesken(eräiseksi). Jossittelua, mutta jos yksi asia olisi käsitelty loppuun asti rehellisesti ja sovussa, voisin olla/olisin paremmin. Teemme isoja virheitä ja kärsimme niistä, vitut väliä opimmeko niistä, jos ne tuhoaa jotain sisältämme.