Eilen illalla näytettiin elokuva "Valkoinen oleanteri" (MTV3), jossa nuorehko nainen teki itsarin lääkkeillä. Seurasin elokuvaa vain puolella silmällä, mikä harmitti sitten, kun huomasin, että se olisi ollut aika mielenkiintoinen masennuksen kannalta, koska siinä oli montakin masentunutta roolihenkilöä. Mietin myös itseäni sellaiseen tilanteeseen, jossa joku löytäisi minut kuolleena sängystä.
Eilinen tv-itsemurha
näittekö?
9850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen väsyny ja loppuunajettu mies. Sitä ajattelee, miten helppoo ois täältä lähtee.
Se mitää vaarallista oo kun ei ala toteuttamaan mitää hölmöö.
Päin vastoin selventää ajatuksia.. Mulla mitää ystäviä oo, mut tunnen ihmisiä
joille voin olla jotenkin hyödykdi.
on törkeä ja itsekäs teko!!! Läheisen ihmisen olen menettänyt itsemurhan kautta ja voin kokemuksesta sanoa, että se sattuu ihan pirusti! Tapauksesta on jo aikaa paljon ja edelleen mietin että miten olin niin sokea ja tyhmä, etten hänen tilaansa tajunnut? Syytän itseäni tapahtuneesta ja samoin tiedän muiden hänen läheistensä tekevän - edelleen!!!
Se epätoivo ja itsesyytösten määrä joka omaisille ja läheisille jää on musertava!
Itsemurhaan päätyneenkin epätoivo ja tuska on varmasti ollut musertava. Ei hän muuten olisi tehnyt mitään niin äärimmäistä. Ja jos edelleen pidät hänen tekoaan törkeänä, niin ei hän ehkä haluaisikaan olla luonasi. Hän tarvitsisi ymmärrystä, ei tuomiota ja syyttämistä ja olisi tarvinnut sitä jo eläessäänkin.
Ett suurin osa toteutetuista itsemurhissa tehdään juur syvimmässä depression hetteessä.
Meille koko ikänsä depression varjossa eläneillä näitä tulee muutama rankka kohtaus
vähintään muutama vuodenajassa.
Ihan riippuu itsestä, miten paljon riskeeraa, millaisia riskejä, elämänvalintoja tekee.
Sekin, ettei laita tulppaa häppäputkensa päähän, on tietoinen valinta.
Suomalainen lankautuu liian helposti esmes länsinaapureihin verrattuna.
Huono itsetunto on tappanut tuhansia ihmisiä vaikkapa sotien jälkeen.
on ollut musertava murhe hänellä, mutta oikeuttaako se aiheuttamaan kymmenille ihmisille masennukseenkin(!?) johtavan itsesyytösten taakan?? Eikö se jos mikä ole itsekästä käytöstä? Teko on törkeä, ehdottomasti! On sangen itsekästä olla hakematta apua, piilottaa tuskaansa ja sairauttaan ja jättää koko ympäristö (työkaverit, perhe, suku, ystävät jne) miettimään mitä olisin voinut tehdä? Miksi en nähnyt ystävän hätää? Minkä arvoinen ihminen olen, kun en osannut auttaa??? Lukemattoman paljon kysymyksiä, joihin ainoa vastaus on se, että en ole kyllin hyvä, empaattinen tai luotettava tms...
Koita ajatella asiaa ilman tunnekuohua, en todellakaan ole tätä läheistäni hänen elämänsä aikana tuominnut tai syyttänyt - vain rakastanut, ehdoitta! Kyseessä oli rakas ihminen jonka kanssa vietin paljon vapaa-aikaani, mutta koska itse tuolloin olin vasta teini-ikäinen ja enoni jo aikamies ei keskusteluyhteys luonnollisestikaan ollut samanlainen kuin aikuisten keskinäisissä ihmissuhteissa. Minulle hän oli kuin isä ja uskallan kyllä väittää, että hän halusi olla luonamme (perheeni luona) koska lähes kaiken vapaa-aikansa vietti kanssamme.
Ymmärrän tunteesi ja mielestäni syytät itseäsi asiasta, jolle et voinut mitään mm. ikäeronne takia. Läheisesi ei osannut/uskaltanut/halunnut puhua tuskastaan. Jos olisitte nyt samassa tilanteessa, ette ehkä osaisi toimia sen paremmin. Aika harvoissa perheissä osataan tukea masentunutta ihmistä. Oman kokemukseni mukaan tuki on satunnaista ja riittämätöntä, vaikka olen kertonut, että menee huonosti ja että haluaisin kuolla. Tästä on seurannut lähinnä se, että ihmiset ovat syyttäneet minua itsemurhalla uhkailusta ja ottaneet etäisyyttä (mikä on vain lisännyt masennustani ja saanut vetäytymään kuoreeni). Ehkä teidän perheessänne olisi reagoitu ihan samalla tavalla?
Toisaalta jos olette tapahtuman kautta alkaneet huolehtia vielä elossa olevista, niin se on hienoa. Voit hyvinkin olla vielä luotettava ja empaattinen ihminen monillekin ihmisille, joilla on vaikeaa. Ja varmaan tarvitset samanlaista ihmistä itsekin, että selviät läheisesi itsemurhasta.
Läheisesi puolestaan toivoisi varmaan, että muistaisitte hänestä muutakin kuin hänen viimeiseksi jääneen tekonsa.
muistamme hänet ihan kokonaisena ihmisenä ja rakkaanamme.
Hänen itsemurhansa oli valtava järkytys ja johti yhden lähisukulaisen sairastumiseen sydänsairauteen, kahden välittömään syvään masennukseen, ainakin kahden alkoholisoitumiseen ja muidenkin kohdalla itsesyytösten taakkaan joka vuosien saatossa toisilla on keventynyt ja toisilla taas masentanut. Siksi suhtautumiseni itsemurhaan on jyrkkä!
Toivottavasti sinulla on voimaa ja rohkeutta etsiä ja hakea apua masennukseesi! Sattumalta tiedän, ettei avun saanti ole aina ihan helppoa ja että masennus kovin helposti kuluttaa voimat vaatia apua.
PS:Kiitos vastauksestasi, kirjoitit kauniisti!
Tuskin läheisesi halusi, että seuraukset olisivat noin massiiviset ja laajat. Toisaalta jokaisella on vastuu omista teoistaan ja asennoitumisistaan. Se että masentuu tai alkoholisoituu on harvemmin vain yhden tapahtuman seurausta, vaan tekijöitä on paljon. Kukin reagoi niihin omalla tavallaan.
Ne jotka selviävät elämästä muka haavoitta, vain kovettavat itsensä. Eihän tässä maailmassa kukaan oikeasti pääse pakoon kaikkea sitä pahaa, jota jatkuvasti tapahtuu. Ottaen huomioon ne murheet, joita itse kukin joutuu kohtaamaan, itsemurha, alkoholismi tai muu sairastuminen on itse asiassa aika luonnollinen reaktio - puolustamatta mitenkään hidasta tai nopeaa itsensä tuhoamista. Joskus me kaikki kuitenkin kuolemme, kun emme pysty enää vastustamaan elämää tuhoavia voimia. Joillekin kuolema tulee jo vauvana, joillekin vasta yli 100-vuotiaana. Kuolinsyystä riippumatta ihmiselämä on uskomattoman upea ja ainutlaatuinen juttu tässä maailmankaikkeudessa. Itsemurhaan päätyväkin tajuaa tämän jollain tavalla. Ainakin itse näen elämän ainutlaatuisuuden ja siksi kai en kaikesta tuskasta ja ahdistuksesta huolimatta ole halunnut noin vain häippäistä tästä elämästä.
ne muut olisivat voineet auttaa, kun oli vielä hengissä. Yhtäkkiä se poismeno onkin suuri suru. Voi tekopyhyyttä.