Karjalan Kannas

Mitä analogioita löytyy pikaisella haulla:
- molempiin ovat entiset venäläiset kommunistit perustaneet siirtokuntiaan.
-Molemmille se on omasta mielestään kuulunut ammoisista ajoista asti (Viipuri= "vanha venäläinen kaupunki")
Molempien anastaminen aiheuttaa valtavasti katkeruutta. Syyksi väitetään molemmilla vahvemmilla puolilla turvallisuustekijöitä (kyse kuitenkin taloudellisista seikoista)
-Molemmilla anastajilla on ydinase käytössään.
16265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

palestiinalaiset saaneet ydinaseen käyttöönsä?
Tuohon en kyllä usko, miksi kirjoitat noin harhaanjohtavaa tänne muille uskottavaksi?
Jos heillä olisi se, niin varmaan olisivat sitä jo käyttäneet.

Äänestä
  • Mikä edellisessä luettelossa ei pitänyt paikkaansa?

    Äänestä

Eretz Israeliin eli siihen alueeseen, jonka Jumala on luvannut kuuluvan Israelin valtioon niinkuin paljon muutakin, joka ei vielä nykyiseen Israeliin kuulu.
Onkin mielenkiintoista seurata, miten tuo alue tulee Israelin valtioon takaisin.

Äänestä
  • Raamattu sisältää henkisen ja taivaallisen merkityksen, jotka ovat itse totuus. Siten nykyisten juutalaisten oikeus luvattuun maahan saa aivan toisen merkityksen, minkä tämän ajan jotkut kristilliset lahkot ovat omaksuneet Raamatun kirjaimellisesta merkityksestä. Näiden sisäisten merkitysten mukaan esim. "luvattu maa" tarkoittaakin siunattujen henkistä tilaa paratiisissa, eikä suinkaan mitään maantieteellistä aluetta. Samoin näiden sisäisten merkitysten mukaisesti Raamatussa mainittu "valittu kansa" tarkoittaakin totuudessa ja hyvyydessä eläviä ihmisiä rotuun, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalalla ei ole mitään erikoisasemassa olevaa kansaa ja näin täytyy olla, sillä eihän Jumala ole rasisti.

    Äänestä

  • Kristillisdemokraatti kirjoitti:

    Raamattu sisältää henkisen ja taivaallisen merkityksen, jotka ovat itse totuus. Siten nykyisten juutalaisten oikeus luvattuun maahan saa aivan toisen merkityksen, minkä tämän ajan jotkut kristilliset lahkot ovat omaksuneet Raamatun kirjaimellisesta merkityksestä. Näiden sisäisten merkitysten mukaan esim. "luvattu maa" tarkoittaakin siunattujen henkistä tilaa paratiisissa, eikä suinkaan mitään maantieteellistä aluetta. Samoin näiden sisäisten merkitysten mukaisesti Raamatussa mainittu "valittu kansa" tarkoittaakin totuudessa ja hyvyydessä eläviä ihmisiä rotuun, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalalla ei ole mitään erikoisasemassa olevaa kansaa ja näin täytyy olla, sillä eihän Jumala ole rasisti.

    ”Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut, ja palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken, niin Herra, sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi ja armahtaa sinua; Herra, sinun Jumalasi, kokoaa sinut jälleen kaikista kansoista, joiden sekaan hän on sinut hajottanut. Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin. Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi.”

    ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”

    ”Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa. Sano nämä sanat israelilaisille.”

    ”Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksennne - että sinä pelkäisit Herraa, sinun Jumalaasi, ja noudattaisit kaikkia hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä sinulle annan, sekä sinä että sinun poikasi ja poikasi poika, kaikkena elinaikanasi, ja että saisit kauan elää. Niin kuule siis, Israel, ja noudata tarkoin niitä, että, niinkuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle luvannut, menestyisit ja te lisääntyisitte suuresti siinä maassa, joka vuotaa maitoa ja mettä. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.”

    ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.”

    Äänestä

  • vääräksi todistajaksi! kirjoitti:

    Sinä piiloperkele ja paholaisensikiö, joka lyöt käsiäsi ihastuksesta yhteen silloin kun judaistit teurastavat raukkamaisesti siviiliuhreja lähi-idässä, tulet saamaan tuomiosi, et ihmisiltä vaan Jumalalta, joka jo nyt on nähtävästi lähettänyt Saatanan sieluusi harhaanjohtamaan sinua totuuden ja hyvyyden polulta joka vie luvattuun maahan, jonka rajat on itse Jumala sormellaan piirtänyt. Sinun väkivaltaa kannattava tiesi vie sinut oikotietä suoraan helvettiin!

    Äänestä

  • pthyi saakeli kirjoitti:

    Herra tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun."

    Äänestä

  • Saa putsattua paljon isommankin alueen, jos herra niin tahtoo. Mutta voiko siinä siinä verellä kyllästetyssä maassa kukaan järkevä asua?

    Äänestä

  • pyydämme! kirjoitti:

    Herra tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun."

    voisit peilata itseäsi, niin näkisit että Herra on jo lähettänyt saatanan kiertelemään väkivaltaan ja pahaan kannustavaan mieleesi etiäisen joka vaikuttaa silmiinpistävällä tavalla mieleesi. Sinun silmäsi ovat kuitenkin väkivallan sumentamat jo nyt ja mielesi on kovaa vauhtia matkalla kadotukseen.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    666-luonteesi
    - sehän on ihmisen luku
    - olet ottanut jumalan paikan ja tuomiovallan
    - etkö sitä huomaa?

    Äänestä

  • oman kirjoitti:

    666-luonteesi
    - sehän on ihmisen luku
    - olet ottanut jumalan paikan ja tuomiovallan
    - etkö sitä huomaa?

    Iloisella 70-luvulla 96 oli kova sana. Muuten en numeropelejä harrasta.

    Äänestä

  • Kristillisdemokraatti kirjoitti:

    Raamattu sisältää henkisen ja taivaallisen merkityksen, jotka ovat itse totuus. Siten nykyisten juutalaisten oikeus luvattuun maahan saa aivan toisen merkityksen, minkä tämän ajan jotkut kristilliset lahkot ovat omaksuneet Raamatun kirjaimellisesta merkityksestä. Näiden sisäisten merkitysten mukaan esim. "luvattu maa" tarkoittaakin siunattujen henkistä tilaa paratiisissa, eikä suinkaan mitään maantieteellistä aluetta. Samoin näiden sisäisten merkitysten mukaisesti Raamatussa mainittu "valittu kansa" tarkoittaakin totuudessa ja hyvyydessä eläviä ihmisiä rotuun, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalalla ei ole mitään erikoisasemassa olevaa kansaa ja näin täytyy olla, sillä eihän Jumala ole rasisti.

    Kyllä Paavali esim. puhuu myös selvistä fyysisistä merkityksistä, kuten ovat sisälöltään nekin Vanhan Testamentin aihiot, joihin monenlaisesti ajattelevat kristityiksi itseään kuka mitenkin määrittelevät Uuden Testamentin omakseen kokevat lukijat nojautuvat!

    Edes ns. liberaalikristitty ei selittäne Uuden Testamentin valittu kansa-käsitettä tuolla tavoin: "totuudessa ja hyvyydessä eläviä ihmisiä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta"! (Esim. Hizbollahin siviileitä murhaava teroristi on mielestään hyvällä ja pyhällä asialla, samoin voi erinomaisella ja hyvällä asialla olla vaikkapa joku maallistunut juutalainen poliitikko-deisti, joka määrää sotilaat puhdistamaan itsenäisen israelin valtion raja seudut Libanonissa niin "perusteellisen suurpiirteisesti", että mukana menee viattomia siviilejä! tai joku kuolemanrangaistusta suosiva yhteikunnan parempiosainen voi olla mielestään hyvä, tai vaikkapa luonnevikainen murhaaja motiiveineen voi luulla tekevänsä "hyviä tekoja"!)

    Jos Raamatussa lukee jotakin, tai vaikka lakikirjassa lukee jotakin, niin se tarkoittaa sitä mitä siinä lukee, se asia! Vaikka Raamatun asiat eivät kaikki miellyttäisi lukijaa, niin noinhan se on! Esim. Jeesus Kristus paransi sairaita, oli syntisten ystävä, puhui iankaikkisesta elämästä, mutta varoitti myös kadotuksen mahdollisuudesta ja sen iankaikkisesta olomuodosta aivan selvästi! Eikö muka sanonut niin?

    Raamatussa ilmenee ilman "uskovaisuutta" lukienkin, että juutalaisten omaisuuskansa on myös syntiä tehnyt, ja on joutunut siitä johtuen erityisesti vastaamaan! Toisaalta myös varoitetaan vainoajia -Hitler sen toditi, mitä siitä seurasi!
    Syntyi lopulta ja lopullisesti Israelin valtio!
    Ja kappas kummaa, vasta silloin alkoi arabeja tuo valito kiinnostaa! Mutta hylkyväkenä taitaa itse naapurivaltioden arabit palestiinalaisia pitää, kun eivät huolineet jäsenikseen, vaan esim. libanonissa ON PALESTIINALAISSLUMMEJA, KUN HE PITÄVÄT PALESTIINALAISIA HUONOMMASSA ASEMASSA!

    ISraelissa on niitä arabeja, jotka kaiketi sinne halusivat jäädä? Tällä viikolla he saivat valitettavan osuutensa Hizbollahin jo ennen Israelin hyökkäystä aloittamastaan siviilipommituskulttuurista!

    Äänestä

  • pthyi saakeli kirjoitti:

    Sinä piiloperkele ja paholaisensikiö, joka lyöt käsiäsi ihastuksesta yhteen silloin kun judaistit teurastavat raukkamaisesti siviiliuhreja lähi-idässä, tulet saamaan tuomiosi, et ihmisiltä vaan Jumalalta, joka jo nyt on nähtävästi lähettänyt Saatanan sieluusi harhaanjohtamaan sinua totuuden ja hyvyyden polulta joka vie luvattuun maahan, jonka rajat on itse Jumala sormellaan piirtänyt. Sinun väkivaltaa kannattava tiesi vie sinut oikotietä suoraan helvettiin!

    ei tekojen perusteella tuomita taivaaseen tai helvettiin, opettele ensin kristinuskon perusasiat ennenkuin uskottelet olevasi muuta kuin provo

    Aloitetaanpa alusta: ketkä pelastuu?

    lisäksi toinen vihje: kristityt ei kiroile, eli huuda avuksi saatanaa kuten teet jo alussa
    saakeli = saatanan sievistetty versio

    Äänestä

  • Numeroista perusta kirjoitti:

    Iloisella 70-luvulla 96 oli kova sana. Muuten en numeropelejä harrasta.

    taidat olla jo aika vanha? no provoiluhan käynee korvikkeesta

    Äänestä

  • provoilija äänessä kirjoitti:

    ei tekojen perusteella tuomita taivaaseen tai helvettiin, opettele ensin kristinuskon perusasiat ennenkuin uskottelet olevasi muuta kuin provo

    Aloitetaanpa alusta: ketkä pelastuu?

    lisäksi toinen vihje: kristityt ei kiroile, eli huuda avuksi saatanaa kuten teet jo alussa
    saakeli = saatanan sievistetty versio

    Onko vanhemmat jo varoittaneet kilpailevien lahkojen "provoista" vai miksi näet niitä joka puolella?

    Äänestä

  • Karajan Kannas-juttu kirjoitti:

    Kyllä Paavali esim. puhuu myös selvistä fyysisistä merkityksistä, kuten ovat sisälöltään nekin Vanhan Testamentin aihiot, joihin monenlaisesti ajattelevat kristityiksi itseään kuka mitenkin määrittelevät Uuden Testamentin omakseen kokevat lukijat nojautuvat!

    Edes ns. liberaalikristitty ei selittäne Uuden Testamentin valittu kansa-käsitettä tuolla tavoin: "totuudessa ja hyvyydessä eläviä ihmisiä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta"! (Esim. Hizbollahin siviileitä murhaava teroristi on mielestään hyvällä ja pyhällä asialla, samoin voi erinomaisella ja hyvällä asialla olla vaikkapa joku maallistunut juutalainen poliitikko-deisti, joka määrää sotilaat puhdistamaan itsenäisen israelin valtion raja seudut Libanonissa niin "perusteellisen suurpiirteisesti", että mukana menee viattomia siviilejä! tai joku kuolemanrangaistusta suosiva yhteikunnan parempiosainen voi olla mielestään hyvä, tai vaikkapa luonnevikainen murhaaja motiiveineen voi luulla tekevänsä "hyviä tekoja"!)

    Jos Raamatussa lukee jotakin, tai vaikka lakikirjassa lukee jotakin, niin se tarkoittaa sitä mitä siinä lukee, se asia! Vaikka Raamatun asiat eivät kaikki miellyttäisi lukijaa, niin noinhan se on! Esim. Jeesus Kristus paransi sairaita, oli syntisten ystävä, puhui iankaikkisesta elämästä, mutta varoitti myös kadotuksen mahdollisuudesta ja sen iankaikkisesta olomuodosta aivan selvästi! Eikö muka sanonut niin?

    Raamatussa ilmenee ilman "uskovaisuutta" lukienkin, että juutalaisten omaisuuskansa on myös syntiä tehnyt, ja on joutunut siitä johtuen erityisesti vastaamaan! Toisaalta myös varoitetaan vainoajia -Hitler sen toditi, mitä siitä seurasi!
    Syntyi lopulta ja lopullisesti Israelin valtio!
    Ja kappas kummaa, vasta silloin alkoi arabeja tuo valito kiinnostaa! Mutta hylkyväkenä taitaa itse naapurivaltioden arabit palestiinalaisia pitää, kun eivät huolineet jäsenikseen, vaan esim. libanonissa ON PALESTIINALAISSLUMMEJA, KUN HE PITÄVÄT PALESTIINALAISIA HUONOMMASSA ASEMASSA!

    ISraelissa on niitä arabeja, jotka kaiketi sinne halusivat jäädä? Tällä viikolla he saivat valitettavan osuutensa Hizbollahin jo ennen Israelin hyökkäystä aloittamastaan siviilipommituskulttuurista!

    Raamattu on elämänohjeellinen, vertauskuvainoillinen ja moniselitteinen kirja, joka kätkee useita kullankalliita neuvoja ja salaisuuksia sisäänsä. Minusta Jeesus on totuudessa ja hyvyydessä elävien ihmisten kunigas! Eiväthän judaistit edes tunnusta Jeesusta ja hänen oppejaan! Juutalaisella tarkoitetaan ilman muuta myös TOTUUDESSA ja HYVYYDESSÄ olevaa ihmistä, joka on Jumalan lempilapsi ja kuuluu hänen valittuihinsa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ja Länsiranta kirjoitti:

Mitä analogioita löytyy pikaisella haulla:
- molempiin ovat entiset venäläiset kommunistit perustaneet siirtokuntiaan.
-Molemmille se on omasta mielestään kuulunut ammoisista ajoista asti (Viipuri= "vanha venäläinen kaupunki")
Molempien anastaminen aiheuttaa valtavasti katkeruutta. Syyksi väitetään molemmilla vahvemmilla puolilla turvallisuustekijöitä (kyse kuitenkin taloudellisista seikoista)
-Molemmilla anastajilla on ydinase käytössään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu