mulla oli kaunis 17 vuotias tyttö joka uhku elämää ja kauneutta,,,,,,,,tosin oli hieman yksinäinen ja hiljainen,mutta kyllä osas ilmasta iteään kuitenkin normaali oloissa ja sosiaalisessa oloissa ,kävi ammatti koulua ja oli poika ystävä,mutta meilä oli kotona rajat niin kun jokaisessa kodissa pitää olla ,mun tyttö alkoi uhmaamaan rajoja ja kotiin tulo aikoja kun oli niin kivaa poikakaverin kanssa ,että oltas haluttu juosta ja ajaella öisin ja nukkuu päivät ,,ei käynyt meillä päinsä, sinä vähän välii väännettii kättä ja niin,,hän päätti muutta isänsä luo asumaan ..........hän lähti takki auki elämää uhkeuen elämään isällee,isä antoi tytönmennä ihan miten sattui ja menikin tosi lujaa ei ollut kuvasa alkoo ei muutakaan päihteitä,hä kyllä kävi kotona ja oli minusta vahan kalpee ja väsyneen näköine ja kyselin nukkuukko hän ja syökö hyvin väitti kaiken oleen kunnossa kun hän lähti kotoo niin painoi 55kg ja oli 168 pitkä että hoikka jo muutenkin, mut hän oli sen tyyppinen kropaltaan,,,,,ja niin meni puol vuotta koulu jäi pois ,soitti mulle yksi päivä ja sanoi ,äiti mikä mul on kun menee tunto jalasta ja sit siirtyy käteen ja niin ,me heti sairaalaan ja siitä se helvetti lähti........hänelle tuli pelko mikä hänessä on,,,ja itku tuli mukaan aika pian muutaman päivän päästä,,sitä sitten itkettii ja pelättiin ,hän siis ,sairaalassa tutkivat ja ei mitään erikoista löytnyt mikä ne oiret toivat ,,,,,,hän pääsi parin päivän päästä kotiin ja tulin mun luo kotiin,,hän itki päivät ja yöt ja kysyin miljoona kertaa mikä on, ei osannut sanoa vastasi vain että on paha olo sisältä mikän ei tunnu miltään ,hän söi ihan normaalisti ,mutta itki ja söi kun kerra itki 24t vrk.........sitten menimme lääkäriin ja selitin tilanteen että tää tyttö vaan itkee ja on paha olo ,ensin lääkäri katsoi mua ja sitten tyttöö ja sanoi että onko rakkaus huolia ,ei ollut ,,,, ja niillä eväillä kotiin tultiin ,,,,,,meni muutama aika minä olin menossa jonnekkin ulos ja hän huusi minun perään että äiti älä mee mä kuolen jos meet ,,,,,,,,,,mä siihen pydähdyin ja sanoin että miksi kuolet .hän vastsi että pelkään kun mun on ´paha olla ,sanoin että mun täytyy mennä asioille ja sanoin että soita jos on pakko ,niin lähdin hän soitti ainakin 10 krt ja olin vain tunnin pois .........,sitten aloin huolestu hänen ulko näköään minusta hän oli laihtunut, ja niin sanoin etä mennään puntariin ,ja oli 5 kg lähteny painoo pois ,vaikka söi ihan hyvin.......ei todellaa oksentamassa käynyt kun inhosi muutenkin okentaa,,,,tätä jatkui muutama kk ja sitten tuli mukaa muutakin ,,,,kovaa ahdistusta ,unettomuutta ja hengeahdistusta ,hyperventilaatioo ,ja paniikki kohtauksia ja taas lääkäriin,,,,,,,,läkäri sanoi että tyttö nyt vaan hakee paikkaansa onko aikuinen vaiko lapsi ja kiukuttelee hakee huomioo,,just niin ,,,,mutta sitten kun jouduin hoitamaan asioita ´kodin ulkopuolella hän sanoi että ei jää kotiin yksin soita joku mun kanssa tänne ,mulla oli nuorin kotona ja oli 7 vuoias ,sanoin että hän on sun kanssa hän sanoi ei , kuolen jos lähdet niin sitten hommasin siskoni hätiin ,ja tulikn, että pääsen asioille ja silti soitti minun perään ja itki ett tuu pia kotiin ,aloin ite ahdistu tuntui kun kotka olis mua vetänyt takasin päin kotiin ja olin siellä vankina,,,,,,,,kun en saanut enään nukkuukkaa ykisn vaan hän nukkui minun kanssa ,jos ei itekenyt.....tämä mene liian pitkäksi jos alan kertoo kaikki huhu,,,kerronko lisää;????.............älkää viä kommentti antako jatkan tässä hetken kuluttua alkaa muitot herätä ,,,,,itkuksi mullakin,,,,,,,
voisin vaikka aloittaa osa1
yökkö äiti
243544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
jatka vain kertomusta.
...tarinaasi. Oikeinkirjoitus sen verran perseellään että voisi kuvitella kirjoittajan iäksi 12-16 vuotta. Mutta mikäs siinä.
kirjotatko näitä juttujas ihan selvinpäin?
vaikka kielioppi ei aina ole oikein. Kylla me halutaan sun purkavan kokemuksiasi meille.
Voimia!
mietin ihan samaa.
en pura enään kokemuksiini,olen ne jo vuosia sitten käynyt läpi ,sillä tyttäreni on sevinnyt siitä ,mihin te ette pysty, muuta kun vain ruikuttamlla miten ootte ihavai ja pitäs laihduttaa ,sääli,,,,,,,,, ja mitä kieli oppiin tulee nii, vahinko kun usklallan kirjoitta omalla murtella ,tai jos tulee typoja, niin ei se mua haittaa silä mulla on itsekunnoitus/varmauus kohdallaan...........sori teille jotka olitte halunnet kuulla tarinan loppuun...........ja tiédoksi valittajat , ihan selvin päin vielä kirjoitan raitis kun olen ,,mutta te viisaat nuoret voi voi ,,,,,
Millä murteella puhutaan virheellisesti, kysympä vain. t.rauman murteen omaava :D
kukaan enää haluaa kuulla sinusta tai tyttärestäsi mitään, kun paljastait mitä oikeasti anorektikoista ajattelet. Aivan selvästi halveksit anorektikoita!! Sairauteen nyt vain sattuu usein kuulumaan vääristynyt kuva itsestä, jolloin tuntuu lihavalta, vaikka olisikin laiha! Varmasti täälläkin monet yrittävät parantua, toiset pystyvät siihen, toiset eivät.
Mitä kielioppiin ja kieleen tulee, niin puhuttu ja kirjoitettu kieli on kaksi eri asiaa. Ei puhutussa kielessä ole isoja kirjaimia, välimerkkejä, yhdyssanoja ym., mutta siitä huolimatta ne kirjoitettaessa merkitään. Voi hyvin kirjoittaa murteella, jos tahtoo, mutta kyllä siihenkin pätee samat oikeinkirjoitussäännöt kuin kirjakieleen. Sitä paitsi kirjoituksesi ei kyllä ole mitään murretta! En ole vielä tuollaiseen murteeseen törmännyt, vaikka suomen murteita yliopistossa olen opiskellutkin!!
oikeesti kehtaatte laittaa tollasta kommenttia. Lapsellista ja hel****n epäkypsää káytöstä. Huhhuh, taso laskee tälläki palstalla ku tarvii tollasia kommentteja katella.
ja epäkypsä täällä on nimimerkki yökkö äiti, joka tahtoo kertoa tyttärestään, mutta halveksii samalla muita anorektikkoja. Mutta hänen tyttärensä ei olekaan tarkoituksellisesti kuihduttanut itseään, niin kuin monet muut tyhmät lihavuuttaan ruikuttavat anorektikot. Kaiken lisäksi hänen tyttärensä on parantunut, toisin kuin moni muu täällä. Näinhän yökkö äiti tuntuu ajattelevan.
Ja kieliopista vielä sen verran, että jokaisen aikuisen, joka on saanut suomalaista peruskoulua vastaavan koulutuksen pitäisi osata kirjoittaa, jos ei ole jotain fyysistä tai psyykkistä vikaa taustalla. Mutta eihän tämä todellakaan ole mikään kielioppipalsta!
Samaa mieltä. Ja lisäksi miten kukaan viitsii naureskella, että "ootko selvinpäin.." tai yleensä epäillä kirjoituksen aitoutta pelkän kirjoitusasun takia. Miltä mahtaisi itsestä tuntua jos ois itse kokenut tai läheinen ois kokenut "helvetin" ja sit naureskellaan että "juu u, paskaa puhut..." Lapsellista.
että yökkö äiti puhuisi paskaa. Uskon, että hänen tyttärensä on ollut vakavasti sairas ja on varmasti äidillä ollut raskasta sen takia, mutta kyllä minua silti loukkaa, tuollaiset puheet ruikuttavista anorektikoista, jotka ei pysty parantumaan! Kyllä voisi yökkö äitikin miettiä sanomisiaan.
..itse kukainenki sais miettiä sanomisiaan ennen kuin sanoo, on nimittäin kyse suhteellisen arkaluontoisesta asiasta. Mutta jos yökkö äiti (niinkuin asia luultavasti on..) haluaa vaan osoittaa, että älkäá ihmiset antako tämán mennä niin pitkälle. Ja että siitä voi selviytyä jos vain tahdonvoimaa riittää. Mutta tollaset asiattomat heitot ja kommentit loukkaa ja on todella lapsellisia.
Sinä äiti, joka rohkenit kirjoittaa vaikeista kokemuksista, kiitos siitä. Itsekin olen aikuinen ja seurannut läheisen kamppailua - hän ei valitettavasti selvinnyt. Olen iloinen, jos tyttösi voi nyt paremmin. Ne jotka kirjoittivat epäasiallisia kommetteja, olivat varmaan aika nuoria . Silti ihmetyttää, kuinka tuollaisen tarinan luettuaan joku kiinnittää ensimmäisenä huomiota kielioppiin tai oikeinkirjoitukseen! Mitä väliä sillä on, jos viesti välittyy. Ja muistakaa, että joillakin kirjoittajilla voi olla vaikkapa lukihäiriö. Pitääkö aina hyökätä ensimmäisenä arvostelemaan jotakin sivuseikkaa!? Eiköhän me useimmat täällä kirjoittavat tiedetä jotakin sh:n tuskasta ja toivota kaikille sen kanssa kamppaileville parempaa tulevaisuutta. Kiitos siis alkuperäisellekin kirjoittajalle tyttären tarinasta ja kaikkea hyvää jatkossa!
kommenteista kiitos!!!!!!!!! en jatka juttuani,,,mutta sanon että täällä on varmaan niitä ihmisiä joilla ei oo minkäälaista käsitystystä mikä on anoregsia,,,,,,,,,,mutta sanon sen ,että tyttäreni viimeiseksi painoi 35 kg ,ja oli taantunut 2 vuotiaan tasollle ja kaikki elintoiminnot hiipuivat, vaan sydän löi, ja hän kuitenkin kappaili itsensä henkiin ja on nyt terve, ja 3 lapsen äiti ja painaa 70kg,,,,,,,,, mutta siinä meni monen monta vuotta tämä oli vuonna -97.nyt käytänkin aikani suomen kielen opiskeluun ,ja tulen takaisn kun sen osaan,mutta kirjoittakaa minun kielellä saman,,ranskaksi,,,ensi opettelin suomen ja sit tul murteet ja niin ,voi voi teitä ........olkaa onnellisii omassa olo tilassanne;)) mutta kanuis kiitos niille jotka olivat myötämielisiä,,,,,,,,,,,;))
niin anoreksia kirjoitetaan anorexia lukuun ottamatta suomea. Ei siis anoregsia.
Koulutusta puuttuu, mutta eihän se kärsimyksiä mitenkään vähennä, eipä silti.
... mutta keski-ikä tällä palstalla olikin se fckn n.13,5v. No.. sairaus saa ihmisen helposti pyörimään vain oman vaikeutensa ja pahoinvointinsa ympärillä. Empatiaa vain itsesääliin. Kun omassa olemuksessa on tukahduttava olla, on toisen hlö:n puutteista ja ahdingosta kai helppo (rivien välistä)iloita, kun ei paremmasta tiedä. Voimia viestin aloittajalle! / ex-ano,27v.
olisit vain jatkanut juttuasi. suomihan on vaikea kieli eivätkä edes kaikki suomalaiset sitä osaa!! sinulla oli varmaan raskasta silloin......koska tuollainen tapaushan on aika harvinainen, olisin halunnut kuulla lisää. olisi mukava jos voisit jatkaa juttuasi.....kiinnostaisi todella tietää mitä siinä kävi.
on miten kävi,,, mutta väliin mahtuu tuhat tulta ja helvetii,,,,,,,,,, ;))
ja niille haluisin sanoo ,että en kaipaa itsesääliä ,en empaatisuuta ,se on jo käyty läpi ,mut ajattelin et joku nuori vois ajatella ja miettii pitääkö muutaman ylikilon vai ei ,kun se voi viedä elämän,,,, ja jopa hengen,,
että tyttäresi parantui, vaikka
asiat menivät todella huonoiksi!
Olen itsekin huomannut, että
ainakin oma tyttäreni on tullut
lapsellisemmaksi kuin 14v tytöt
yleensä nykyään ovat.
Kai se pienenä pysyminen on
yksi anoreksiaa sairastavan
toive, mutta kun se on sitä
henkiselläkin tasolla,
se on vähän pelottavaa!
On todella huojentavaa lukea,
että tyttäresi on äiti ja asiat
ovat mallillaan, kun nyt tällä
hetkellä tuntuu oman tyttären
kanssa, ettei tästä voi enää
parantua! Mutta kuten olen
aikaisemminkin sanonut:
niin kauan on toivoa,
kuin on elämää!
Minä ainakin ymmärsin täysin
kertomuksesi, en edes huomannut
että siinä oli virheitä, sen
sisältö vei mukanaan.
Kiitos toivoa herättävästä
tositarinasta! Me vielä,
valitettavasti, jatkamme
kamppailua!
ja tee tyttäresi puolesta kaiken mitä voit ,,, ja varmaan teetkin ,,se on vakava juttu ja sen kanssa ei viitti leikkii,,,,ja hae apua ,kun on sen aika ,)) toivon että sinä ja tyttäresi selviää "elävien" kirjoihin ,vaikka joskus menee täysin toivo ,mut kuitenki siitä selvii jos voimia riittää,))jaksamisia;)),,,,,
odotellaan edelleen!
Tyttö oli jo sairaalassa
2 kk, nyt ollut kotona
odottamassa anoreksiaosastolle
pääsyä jo melkein 4 kk!
Psykiatrista apua saadaan,
mutta harvakseen, anoyksikön
psykiatrilta.
Tähän sairauteen saa aika
kehnosti kunnollista apua,
kun paras yksikkö on vain
6 paikkainen ja minimi hoitoaika
siellä on 3kk.
Mutta tsempataan kyllä,
kertomuksesi kaltainen
parantuminen auttaa jaksamaan
ja antaa toivoa!
Hyvää kesän jatkoa Sinulle!
saatiin apua aika hyvin ja nopeesttikkin,,,ja kun tyttö pääsi kotiin sairaalasta oltuaan 3kk ,niin siirty kuntoutumis kotiin , meidän omaan kotikaupungiin ,ja minä kävin vertais tukiryhmässä joissa oli samankaltaisia vahempia ,oli tosi voimia antavaa....kävin vielä pitkään vaikka tyttäreni oli jo parantunut ,mut aikaa se vei 2vuotta jos ei enemmän ..........voisin antaa meilios,jos haluut ei tänne kun viitti,krikiittii tulee niin monen moista ymmärtämätönä.))kuten olet huomannut,,,,,,,,
Voit toki antaa minulle meiliosoitteesi.
Tämä palsta on pääsääntöisesti ihan hyvä,
josta voi saada toivoa parantumiseen,
sillä niitäkin tarinoita täällä on,
omanne mukaan lukien.
Toki paljon asiaan kuulu-
matonta kommenttia on saanut lukea!
Minusta ei ole vielä antamaan mitään
muille jossain vertaistukiryhmässä,
ainankin ajattelen näin hullusti,
kun kotona asiat päin mäntyä,
ja siksi en ole sellaiseen ryhmään
mennyt!
Tarinasi antaa toivoa, että
tästä voidaan vielä nousta,
vaikken sitä tällä hetkellä
uskokaan.