Miten on mahdollista sopeutua ajatukseen, että odottaa raiskaajansa lasta? Ja myöhemmin rakastaa ja kasvattaa kyseistä lasta? Onko kukaan joutunut kokemaan sen, miten siitä selviää kunnialla?
Vaikka jokainen raiskaus on julma ja väärin, en nyt puhu mistään treffien jatkojen väärinymmärryksestä, vaan väkivaltaisesta päällekarkauksesta. Ja samalla neitsyyden menettämisestä. Jos sillä nyt on väliä.
Mietin vain, mitä ystäväni päässä liikkuu. Voinko mitenkään auttaa häntä, tuskin?
Vaikka jokainen raiskaus on julma ja väärin, en nyt puhu mistään treffien jatkojen väärinymmärryksestä, vaan väkivaltaisesta päällekarkauksesta. Ja samalla neitsyyden menettämisestä. Jos sillä nyt on väliä.
Mietin vain, mitä ystäväni päässä liikkuu. Voinko mitenkään auttaa häntä, tuskin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis kauan hän on nyt ollut raskaana? Ja minkä ikäinen ystäväsi on? En ole kokenut tuollaista, eikä kukaan minun lähipiirissä. Silti mitä olen jutellut ihmisten kanssa, niin kukaan heistä ei jatkaisi raiskauksesta aiheutuvaa raskautta. Minusta ei ainakaan ikinä olisi siihen! Kunnioitettavaa, jos ystäväsi pystyy siihen... mutta jotenkin hankala uskoa. Ei se mahdotonta ole, mutta tiedätkö onko hän varmasti jutellut tästä asiasta ja pohtinut loppuun asti?
Raiskaus on varmasti psyykisestikin niin rankka juttu, että isoja päätöksiä on vaikea tehdä tai ajatella yhtään mitään muutakaan. Hän voi myös syyttää itseäänsä raiskauksesta, niin ei sen takia halua aborttia. Minusta sie voisit tukea häntä kertomalla, että kunnioitat sitä päätöstä minkä hän tekee ja silti käydä aborttivaihtoehdonkin läpi. Keskustella, että se raskautuminen ei todellakaan ole ollut hänestä kiinni ja hän itse päättää omasta ruumistaan! Tiedätkö, käykö hän juttelemassa psykiatrille tai jollekin lääkärille?
Raskaus on edennyt jo 8. kuulle, oli jo yli aborttivaiheen ennen kuin tapasimme pitkästä aikaa (hän ei ollut paikkakunnalla eikä kertonut asiasta puhelimessa). Luulisin, että päätökseen on vaikuttanut myös hänen uskonsa, ja kyllä hän epäilemättä on miettinyt asian loppuun, on sen verran "ajattelevaa" sorttia. Ystäväni on parikymppinen.
Mutta kiitos neuvoistasi!
Katsoin joskus dokumentin, siitä kuinka sodan aikana raiskattujen naisten suhdetta aviottomiin lapsiin kuvailtiin. Suuri osa naisista piti lapsen (vaihtoehtona lastenkoti) ja monet jopa rakastivat lasta (syytönhän lapsi on ja rakkaus kehittyy ajan kanssa).
Nykyään kuitenkin lapsia tehdään vähän ja ne ovat toivottuja ja suunniteltuja. Tyttöystäväsi ehkä näkee lapsen "palkintona kärsimyksestä", kohtalon tarjoamana. Kun uskoo tilanteen olleen jotenkin tarkoitettu tapahtuvaksi, se on helpompi kestää. Ongelmia voi kuitenkin syntyä, ei niinkään odotusaikana, vaan synnytyksen jälkeen. Lapsi on kuitenkin lihaa ja verta ja varsin työläs yksin, lisäksi hormonitaso laskee, väsymys ja masennus kulkevat käsi kädessä. Jos et nyt saa puhuttua tyttöystävääsi ympäri, ole hänen tukenaan lapsen synnyttyä!
Monihan ei voi ja jenkkilässä asiaa on tutkittukin ja siellä suurin osa päätyi aborttiin ja jos sitä ei ollut saatavilla niin ongelmia oli usein luvassa. Kuitenkin ne jotka tahtoivat pitää lapsen pärjäsivät ihan hyvin.
Olisiko siinä taustalla ajatus lapsen viattomuudesta ja siitä ettei se ole syypää tilanteeseen? Tuollaisen kokemuksen jälkeen kun on pakotettu ja satutettu voi myös olla lohdullista ajatella että siitä seuraa tavallaan jotain hyvääkin. Myös vauvan helliminen ja hoivaaminen voi olla lohdullinen ajatus.
Pahahan tilanne on tietysti silloin jos raskaus jatkuu vain siksi että vastustaa aborttia niin jyrkästi ettei halua sitä tehdä missään olosuhteissa tai kieltää tapahtuneen kokonaan. Siinä ei juuri välttämättä auta kuin olla apuna ja tukena kun sitä pyydetään tai kun tarvitaan jo järeämpääkin apua mielenterveyspuolelta jonne ei ole helppo mennä ainakaan yksin..
Onhan tietysti sekin vaihtoehto että aikanaan lapsi ei enää tunnukkaan niin hyvältä ajatukselta tai mieli muuttuu täysin. Adoptio on silloin vaihtoehto joka kannattaa nostaa esille varovasti. Sitäkin kun voi miettiä vielä synnytyksen jälkeen jonkin aikaa.
Jopa kirjastosta voisi löytyä materiaalia jos haluat tutustua aiheeseen enemmän ja ainakin netin kautta. Tärkeintähän ystävyydessä on lopulta se että on olemassa ja turvana milloin vain pyyteettä. Tuollaisessa tilanteessa tausta voi heijastua pahemmin omassa suhteessasi lapseen kuin äitinsä suhtautumisessa siihen? Luota vain ystäväsi ratkaisuun jos se näyttää hänelle oikealta.
Hyviä ajatuksia oli tässäkin viestissä. Kiitos!