Onko rankempi ku monien tuntien supistelu? Ja millä tavalla ponnistus tai supistukset on toisiansa rankempia? Vaikuttaako mitkään lääkkeet enää ponnistusvaiheessa? Sattuuko ponnistaminen selkään tai lantion luihin?
Kaikilla toki erilaista, mutta kokemuksia haluan kuulla :)
Kaikilla toki erilaista, mutta kokemuksia haluan kuulla :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulle ponnistusvaihe on ollut suuri helpotus supistuksiin verrattuna, supistukset ovat ns. piinaavia tunnista toiseen, tuntuu siltä että aina ja aina vaan...kun päästään ponnistamaan niin silloin tietää että hommasta on tulossa jo loppu tavalla tai toisella, se helpottaa kummasti, ainoastaan viimeissä synnytyksessä meinasi ponnistus vaiheessa voimat loppua kesken mutta kätilöiden hurjalla tsemppaamisella sain vielä voimia viedä homma loppuun. Kipu ponnistusvaiheessa ei minulla ollut ollenkaan kova vaikka repesin ja on kerran välilihakin leikattu niin en voi sanoa sen sattuvan...mutta kaikilla homma menee eritavalla..noin minulla :)
Supistuksia et välttämättä tunne, jos otat epiduraalipuudutuksen. Yleensä niiden teho heikkenee loppua kohti (ponnistusvaiheessa), ja tunnet kipua enemmän. Itse synnytin ilman kivunlievitystä - kyllä sekin on mahdollista - ja mielestäni supistukset ovat voimakkaimmillaan ihan lopussa, kun ruvetaan jo ponnistelemaan. Supistukset kuvailisin menkkamaiseksi kivuksi, mutta 100 kertaa kivuliaimmaksi (ne eivät ole alussa kovin voimmakkaita, mutta voimistuvat ajan mittaan. Ponnistusvaiheessa tulee rumasti sanottuna kakkahätä -tunne supistuskivut. Silloin lapsi on valmis tulemaan maailmaan. Mielestäni itsellä olivat kauheimmat ne loppusupistukset ja ponnistusvaiheen alku, koska luulee ettei pysty/pelkää työntää lapsi ulos. Välilihan leikkausta ei tehty (pyynnöstäni), ja lapsi syntyi n. 6 tunnissa (supistusvaihe ponnistus).
Suosittelen itsevalmennusta (henkistä siis), ja täytyy yrittää tehdä kaikki lapsesi eteen. Se auttaa kummasti :o)
Olen synnyttänyt kolme lasta ilman kivunlievitystä (jos suihkua ja ammetta ei lasketa). Kyllä ne supistuksetkin todella loppuakohti mentäessä tulevat kipeiksi, mutta ehkä pahin on ns. siirtymävaihe avautumisen ja ponnistamisen välissä. Sit kun pääsee aktiiviseen työhön ponnistamaan, on edes tekemistä ja tietää että kipu loppuu sillä sekunnilla kun vauvan pää on ulkona, vaikka ponnistaminen sattuukin TODELLA paljon.
Mulle tuli se "kakkahätä" eli älyttömän kova ponnistamisen tarve. Kätilö sano,että suoli on tyhjä ei voi kakattaa,kyllä se on nyt se vauva joka sieltä on tulossa. Se oli jotenkin magee kokemus kun oli vaan pakko ponnistaa ja se oli helpotus kun tiesi,että nyt tää homma etenee. Ei sattunu ponnistusvaiheessa minua ollenkaan vaikka epiduraalin vaikutus oli loppu,mutta ei sitä voitu tietenkään lisätä enää ponnistusvaiheessa. Väliliha leikattiin ja sitäkään en tuntenu. Tunsihan sen että sieltä on jotain isoa tulossa (4,2kg) ja paikat repeää,mutta olin niin turta että ei se kyllä sattunut lainkaan,oli jotenkin vapauttava kokemus. Nyt pitäis päästä pikkukakkosta jo ponnistamaan,rv 38 4 :)
Mitäs sulla oli viikkoja nyt? Ootatko esikoista?
Jännittääkö?
Kuulosti hyvältä sinun synnytys :) Toivottavasti itelläki tulee vaan sellanen taistelutahto ponnistusvaiheessa, eikä epätoivo iske... Esikoista mie ootan :) Rv 38 3. Ollaankohan yhtäaikaa synnärillä? Muista sitte ilmotella tänne, ku oot synnyttäny. Jännittää kyllä hirmusesti, mutta silleen positiivisesti. Eniten jännittää se, että milloin synnytys alkaa ja koska pitää lähteä sairaalaan!
Mä toivon kyllä kohta pääseväni sairaalaan, lupailivat mulle käynnistystä kun esikoinen oli reilunkokoinen.
Mua kans jännää se jos synnytys lähtee kotona itekseen käyntiin että koskas sitä pitäis mennä sairaalaan. Esikoisen kanssa kävi niin,että supistukset alkoivat yöllä aika lievinä ja sit oli aamulla aika äitipolille yliaikaiskontrolliin ja ottivat mut samantien synnytyssaliin,niin eipä tarvinnut silloin kotona pähkäillä että koskakohan lähtis laitokselle.
No eiköhän sen tunne sitten kun pitää lähteä:)
Juu,mä ilmottelen sitten ja tuu säkin sit kertomaan,kumpi tuli ja miten meni.
Onnea meille koitokseen:)
Itsellä vaikutti epiduraali niin hyvin etten tuntenut ponnistusvaiheessa minkäänlaista kipua! Ponnistus tarpeen tunsin kyllä. (epiduraali otettiin pois kun olin ponnistanut pari kertaa, ponnistus vaihe kesti n.30min)
avautumisvaihetta supistuksineen rankempana kuin ponnistusvaihetta. Itsellä synnytyksessä meni kokonaisuudessaan 3 h 50 min tipan laiton jälkeen, joista 8 min kesti ponnistus. Ja kyllä se oli koko operaation helpoin juttu. Missään vaiheessa se ei sattunut, vaikka synnytin ilman kivunlievityksiä, tuntui vaan sellainen paineen tunne, just vähän niinku se kakkahätä. Ja vaikka minäkin repesin sen verran että pari tikkiä laitettiin, niin sitä ei kyllä tuntenut ollenkaan. Tikkien ompelu sen sijaan on jäänyt mieleen ikävänä kokemuksena. Nyt on viikkoja 33 4, ja jo odotan seuraavaa synnytystä. Jos selviäisi senkin ilman puudutteita.
Itselläni on ollut aika siedettävät supistukset, niiden kipua en ole pitänyt pahana. Ainoastaan ihan lopussa kun viimeiset sentin aukeaa, niin kipu on todella kova.
Mutta se ponnistus! Se on pahinta mitä synnytyksessä on! Kun tuntuu että paikat repeää ja halkeaa kahtia! Onneksi se ei kestä kauaa (esikoisella 20min, toisella 2min). Ehkä juuri tuon takia ottikin niin kipeää, kun toinen tuli niin vauhdilla. Saa nähdä miten kolmannen kanssa käy...
"kivuttomasti" edellinen synnytys..toki supistukset oli kivuliaita,mut lämmin suihkuttelu mahaan helpotti,niin kuin yleensä menklkakivuissakin..juuri ennen ponnistusvaihetta en jaksanut enää ilman kipulääkitystä,laitettii parakervikaalipuudutus,puudutti synnytyskanavan..koko synnytys kesti 2,5h josta ponnistusvaihe20min..siinä vaiheessa ei tuntenu enää kipuja,keskittyi vaan puskemaan vauvaa ulos..saapi nähdä miten tämän kakkosen kanssa käy,rv37..
mulle avautumisvaihe oli se kivuliain ja ponnistusvaihe fyysisesti rankka. Sain avautumisvaiheessa epiduraalin kun kivut kävi sietämättömiksi ja sitä lisättiin vähän ajan päästä ja se vielä vaikutti ponnistusvaiheessa joten kivuliasta se ei ollu ollenkaan, ei kuitenkaan vienyt tuntoa kokonaan, tiesin milloin on supistus ja milloin voin ponnistaa. ponnistin 15 min. ennenkuin poika oli ulkona, oli elämäni rankin fyysinen suoritus, halusin vauvan ulos mahdollisimman nopeasti, oli jo kova kiire nähdä vauva niin annoin kyllä siinä vaiheessa kaikkeni.
Kun olin saanut epiduraalin niin loppu avautumisvaihe meni sängyllä lepäillen ja telkkua katellessa, ei tietoakaan milloin oli supistuksia paitsi jos kattoi supistuskäyrää. Tämä rentoutumisen mahdollisuus myös nopeutti synnytystä joka kaikenkaikkiaan kesti 6 tuntia. tosin sitä oli jo käynnistelty edellisenä päivänä.