Kirottu EU

Kirkko & kaupunki tänään

Ote Seppo Simolan kirjoituksesta:

Suomalaiset eivät ole erityisen innostuneita Euroopan unionista,jonka jäseniä olemme olleet jo toistakymmentä vuotta.
Tutkimusten mukaan olemme kaikista EU:n jäsenmaista kielteisimmin siihen suhtautuva kansa.
Edes käynnissä oleva puolivuotinen puheenjohtajuuskausi ei näytä erityisemmin innostavan meikäläisiä.

Syitä nihkeyteen lienee monia.Paljon puhutaan EU:n etäisyydestä,hahmottomuudesta ja byrokraattisuudesta,liiallisesta säätelystä,joka ei ota huomioon paikallisia olosuhteita,rahasta,jota Suomesta menee enemmän kuin tulee,tukiaisten väärinkäytöstä ja niin edelleen. Suurimmat todelliset käytännön ongelmat jäsenyys on tuonut viljelijöille,joiden osuus väestöstä onkin EU:n myötä entisestään supistunut.

Merkille pantavaa on,ettei kielteisyys kanavoidu juuri mitenkään poliittiseksi liikkeeksi.

Perussuomalaiset,ainoa eduskuntapuolue,joka selkeästi vastustaa unionia,lilluu parin prosentin kannatuslukemissa EIKÄ SITÄ OTETA OIKEIN VAKAVASTI.
Valtapuolueet,joita kansa myös eniten äänestää,eivät aseta jäsenyyttä kyseenalaiseksi.Ehkä kielteisyys ilmenee meille tyypillisesti enemmänkin yksityisenä jupinana,mutta unioni nähdään kuitenkin realiteettina,josta ei ihan tosissaan haluttaisikaan eroon.

Olen itse lihavoittanut uskottavuustekstin(ei siis Simola),koska haluan,että miettisitte miksi näin on.
5205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sellainen yksi EU:n kulmakivi kuin maatalouden tukeminen, on liikevaihdoltaan Suomessa samaa kokoluokkaa kuin puutarhanhoito. Uskomatonta mutta totta, koko maatalous on kuriositeetti joka voitaisiin loistavasti ylläpitää ilman EU:n byrokratiaa. Ikävä kyllä kansallisomaisuus on jo teurastettu, ja nyt vietetään rääppiäisiä kyllä se krapulakin sieltä vielä tulee.

Äänestä

no sinun jorinat tällä foorumilla ne eivät ainakaan lisää puolueen uskottavuutta.

Äänestä
  • oikein tarkotat. Avaajan vae noihe vastajii?
    Se ois niiku selekeempää lukia ku tietee kenestä huostellaa.

    Äänestä

Aloittajan kysymys oli miksi PS.a,ei oteta vakavasti.Puolue kuuluu viite ryhmään-Kansan puolueet(Kansan puolue nimi)sopisi muuten,jos nimi joskus vaihdetaan.Silloin meillä olisi sisar puolueita ympäri eurooppaa,ja se toisi lisää uskottavuutta.Tanskassakin on kannatus yli 10%.En viekö se sitten uskottavuutta,kun kansan puolueissa yleensä puhutaan kansan kielellä,niin että kansakin siitä jotain ymmärtää.Suurimman osan mielestä on kai uskottavampaa,kun poliitikko puhuu,niin että kansa,ei ymmärrä.Myös pukeutumisella voidaan viestittää,että olemme rahvasta kansaa paljon yläpuolella.En tarkoita,että poliitikolla pitäisi arkivatteet olla päällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erja Kouvo kirjoitti:

Kirkko & kaupunki tänään

Ote Seppo Simolan kirjoituksesta:

Suomalaiset eivät ole erityisen innostuneita Euroopan unionista,jonka jäseniä olemme olleet jo toistakymmentä vuotta.
Tutkimusten mukaan olemme kaikista EU:n jäsenmaista kielteisimmin siihen suhtautuva kansa.
Edes käynnissä oleva puolivuotinen puheenjohtajuuskausi ei näytä erityisemmin innostavan meikäläisiä.

Syitä nihkeyteen lienee monia.Paljon puhutaan EU:n etäisyydestä,hahmottomuudesta ja byrokraattisuudesta,liiallisesta säätelystä,joka ei ota huomioon paikallisia olosuhteita,rahasta,jota Suomesta menee enemmän kuin tulee,tukiaisten väärinkäytöstä ja niin edelleen. Suurimmat todelliset käytännön ongelmat jäsenyys on tuonut viljelijöille,joiden osuus väestöstä onkin EU:n myötä entisestään supistunut.

Merkille pantavaa on,ettei kielteisyys kanavoidu juuri mitenkään poliittiseksi liikkeeksi.

Perussuomalaiset,ainoa eduskuntapuolue,joka selkeästi vastustaa unionia,lilluu parin prosentin kannatuslukemissa EIKÄ SITÄ OTETA OIKEIN VAKAVASTI.
Valtapuolueet,joita kansa myös eniten äänestää,eivät aseta jäsenyyttä kyseenalaiseksi.Ehkä kielteisyys ilmenee meille tyypillisesti enemmänkin yksityisenä jupinana,mutta unioni nähdään kuitenkin realiteettina,josta ei ihan tosissaan haluttaisikaan eroon.

Olen itse lihavoittanut uskottavuustekstin(ei siis Simola),koska haluan,että miettisitte miksi näin on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu