Pelkkää morotusta

Onko kenenkään muun vauva (meillä nyt 2kk) saanut kummallisia "kohtauksia" joka muistuttaa Moron heijastetta, mutta on paljon vahvempi: kestää hiukan pidempään (2-4 sekuntia), ja silmät ovat pakokauhua täynnä, suoraan kuin kauhuleffasta. Näiden lisäksi saa usein lievempiä, normaalia morotusta muistuttavia säpsähdys- ja pysähdyshetkiä. Näitä tulee siis välillä todella usein, jopa useamman kerran tunnissa, ja ilman mitään ulkoisesti havaittavaa syytä. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Mitä neuvolassa/lääkärissä on sanottu?

Meiltä on otettu EEG, joka oli normaali...
74012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vauvasi on vielä niin kovin pieni, että tuskin sitä osaa kukaan sanoa mistä olisi kyse. Voihan olla, ettei ole muuta kuin "syntymä humalaa" :). Ja, kun on otettu jo EEG niin tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin odottaa ja seurata tilannetta.

Äänestä

Meidän lapselle äkillinen liike aiheutti vauvana tuollaista, lisäksi kasvot menivät välillä ihan punaisiksi ja hän pidätti hengitystään. Liike ei minun mielestä ollut kovin kummoinen, esim. käännyin ympäri vauva sylissä tai laskeuduin rappusia, keinumisesta puhumattakaan. Hän oli vauvana hyvin herkkä tuollaisille liikkeille ja juuri keinumiselle, mutta nyt isompana "ongelmaa" ei enää ole. Tekstistäsi tuli ensimmäisenä mieleen epilepsian tyyppiset kohtaukset, mutta ne kai olisi näkynyt EEG:ssä? Ota asia esille neuvolassa seuraavan kerran tai varaa aika jo aiemmin jos asia kovasti mietityttää.

Äänestä
  • ihan siis ilman mitään liikkeitä, eli lapsi esim. makaa alustallaan ihan rauhassa, kunnes yhtäkkiä säpsähtää.

    Outoa on juuri se, ettei morotusta aiemmin ole juuri ollut, vaan nämä alkoivat yhtäkkiä lisääntyä.

    EEG:n lisäksi otettiin ultra, mutta ei siinäkään mitään poikkeavaa näkynyt.

    Äänestä

noin pineltä on hankala ottaa luotettavaa filmiä, mutta onnistuu kyllä. Olitko mukana tai videoitiinko kuvaus? Oliko sen aikana noita säpsähdyksiä vai oliko vauva rauhallinen?

Jos aivosähkökäyrässä on poikkeavaa niin sitä ei välttämättä ole kuin juuri tuon ulospäinkin näkyvän hetken ajan. Muutoinkin noin pienen aivotoiminta on aika "olematonta" joten poikkeamat siinä näkyvät huonommin mikäli eivät pahoja.

Voihan vauva olla vain todella herkkä ja refleksi todella vahva ja hän ihan oikeasti pelästyy jotakin joka ei kiinnitä muiden huomiota. Tietysti yksi syy voi olla vaikka vatsaan sattuminen tms syykin, mistä tuota arvaa..

Varmaan teille on uusia tutkimuksia ohjelmoituna kun vauva kasvaa?

Äänestä
  • Jokunen sellainen pysähtymiskohtaus oli, mutta enimmäkseen sellaista "tärinää", joka kesti maksimissaan varmaan 45 sekuntia. Vuoden iässä oli melkein jo poisjäänyttä kokonaan, eli ei sitten ruvettu isompiin tutkimuksiin. Meillä myös otettiin nuo EEG:t, sekä aivojen ultraus. Olivat muutenkin tutkimusohjelmassa vaikean synnytysasfyksian vuoksi. Pieniä löydöksiä vaurioista oli, joten alusta asti pystyimme kiinnittämään huomiota mahdollisten ongelmien ehkäisyyn tulevaisuudessa.

    Ilmeisesti hermoston kehittyessä myös oireilu jäi pois, ja jo vauvaikänä kiinnitettiin huomiota esimerkiksi uni- ja kantamisasentoihin. Fysioterapeutin ohjeita noudatimme kotona, jolla saatiin myös jäykkyys vähenemään. Edelleenkin kuitenkin motoriikassa on puutteita.

    Tuo morotus meillä liittyi säikähdyksiin ja asennon vaihteluihin, niitä sattui, kun lapsi kärsi aistiyliherkkyyksistä ilmeisesti.

    Äänestä

Tosi vanha aihe, mutta jos alkuperäinen vielä sattuisi lukemaan tätä? Miten asia ratkesi? Onko vauva kehittynyt normaalisti? Meidän vauvalla on nyt parin päivän aikana ollut muutaman kerran juuri tuollainen "pitkäkestoinen" moro. Vauva on vähän yli 2 kk. Huolettaa kamalasti!

Äänestä
  • Meidän vauvalla toi "morotus" on epilepsiaa. Tutkimuksissa edelleen. Vauva kuusi viikkoa nyt ja viisi viikkoa ollut sairaalassa, kun yrittävät saada lääkityksen kohdalleen ja selvittää mistä johtuu. Pienellä lapsella voi olla todella vakavia kohtauksia joissa lapsi lopettaa hengittämisen. Näin on meillä ollut ja vaatii lastenlinnan epilepsiaosaston jatkuvaa seurantaa... Epilepsia ei aina niin pieni juttu ole ja voi pahentua ilman lääkehoitoa tai mennä ohi, mutta kannattaa puhua lääkärille epilepsiamahdollisuudesta. Meillä siinä hyvä tilanne, että se huomattiin jo syntymäpäivänä. Aikainen hoidon aloitus on tärkeää parantumisen kannalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai jotakin vakavampaa? kirjoitti:

Onko kenenkään muun vauva (meillä nyt 2kk) saanut kummallisia "kohtauksia" joka muistuttaa Moron heijastetta, mutta on paljon vahvempi: kestää hiukan pidempään (2-4 sekuntia), ja silmät ovat pakokauhua täynnä, suoraan kuin kauhuleffasta. Näiden lisäksi saa usein lievempiä, normaalia morotusta muistuttavia säpsähdys- ja pysähdyshetkiä. Näitä tulee siis välillä todella usein, jopa useamman kerran tunnissa, ja ilman mitään ulkoisesti havaittavaa syytä. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Mitä neuvolassa/lääkärissä on sanottu?

Meiltä on otettu EEG, joka oli normaali...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu