Joku sanoi, että Käde esiintyy televisiossa heti, kun wanhat puolueet myöntävät veriruskeat syntinsä ja kansan armottoman kyykyttämisen.
Kumpaakaan ei taida tapahtua lähi vuosikymmeninä?
Kumpaakaan ei taida tapahtua lähi vuosikymmeninä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miks se muuttuis jos toinen läski tulisi tilalle.
ratkaisisi mitään,eiköhän jokainen painonsa kanna itse? (ulkopuolinen sympatiseeraja) on joko nuori ja kaunis , että kokematon, tai sitten muuten vaan kasvattamaton.
Osoittaa pitkälle kehittynyttä tyhmyyttä ja sivistymättömyyttä puuttua kenenkään ulkoiseen olemukseen, sillä isokokoisiakin tarvitaan ja heihin myös luotetaan. Nuo isokokoiset ovat lisäksi erittäin leppoisia ja ihmisystävällisiä henkilöitä.
Tule Erja nopiaan puolustamaan kÄHÄRÄÄ
"Ari on kuiteski jollaan tapaa mukava ja ku se on naapurkylästä kotosi"
Eikö Käde voisi korvata Speden? Pitkään aikaan ei ole saanut suorassa lähetyksessä esiintyville nauraa, lähinnä on hävettänyt pöhköt puujalkavitsit. Kädessä saattaisi olla ainesta.
Käde-show vaan pian käyntiin. Katsojia riittää!
Kumpaa tuo oli?
Olen joskus puolustanut Aria,kun olen tiennyt enemmän taustoja,joista Aria on syytetty.
Arilta kun tuota juttua plupsahtelee nopeammin kuin aina ehtii loppuun asti miettimään.
Jotkut vaan ei tykkää jos puolustaa toista ihmistä, mutta ei myöskään jos "arvostelee" väärää henkilöä vaikka ihan syystäkin.
Tällä puolueella menisi paljon paremmin jos pystyisimme kunnioittamaan enemmin toinen toisiamme.
Erja, jos asioita rupeaa sanontosi mukaan loppuun miettimään, niin kuolema yllättää ennekuin sen kerkeää sanomaan. Arin ajatukset on mieleastäni tarpeeksi pitkälle mietittyjä, sillä aina loppuhionta pitää tehdä vaikka aihio olisi kuinka valmis.
Ei sellaista ajattelijaa ole, jonka ajatuksia joku ei hio tai jalosta. mielestäni Ari on erinomaisen hyvin loppuun saakka itse hionut nuo ajatuksensa. Se ettei ne kaikille kelpaa, on normaali ilmiö.
KÄDELLÄ on se onni olemassa, että voi tarvittaessa joutua telkkuun ilman poliittisia kytkentöjäkin.
Katsotaan nyt vaalien alla jos tuohon mahdollisuuteen tulisi vaikka tartuttua. Noihin veriruskeisiin synteihin ja kyykyttämisiin ei kannata nyt juuri ottaa suurempaa kantaa. Ehkä niiden aika tulee myöhemmin.