Liikunnanohjauksen

peruskurssi..

Onko täällä ketään, joka olisi käynyt liikunnanohjauksen peruskurssin? Haluan suuntautua liikunta-alalle, liikunnan ohjaajaksi tai opettajaksi, joten siitä luulisi olevan apua.
Millaisena pidit kurssia, oliko kaiken sen rahan arvoista? Opitko uutta ohjaamisesta ja kehittyivätkö liikuntataitosi (varsinkin lajeissa, jotka olivat heikompia)?
Oliko hyvä porukkahenki ja hauskaa?

Olisin kiitollinen vastauksista.

10

4405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Itse olen käynyt sen liikunnanohjaajan perustutkinnon, kuitenkin koulussamme järjestettiin myös niitä kursseja. Ne joiden kanssa asiasta juttelin, niin olivat kyllä tykänneet, yhteishenki on ollut tosi hyvä, kuin myös tutkinnon puolella ja itse asiassa koko koulu on on todella paljon tekemisissä keskenään, johtuu osittain siitä että asutaan yhdessä.

      Onhan siitä varmasti se hyöty, että ainakin tietää mikä kiinnostaa, ja tietysti saa jotain lisäpisteitä jatkokoulutuksiin. Ja tottakai myös oppii uusia liikuntataitoja sekä myöskin liikunnanohjauksen taitoja.

      Kannattaa ihmeessä hakea sinne jos sinua vain kiinnostaa!

    • Kepa

      Kävin liikunnanohjauksen peruskurssin Tanhuvaaran urheiluopistossa. Kurssi oli todellakin kaiken rahan arvoinen. Hyvä opetus, hyvät kaverit yms. Mielestäni ohjaustaidot kehittyivät kaikkein eniten, mutta kyllä myös liikuntataidot. Liikuntaa oli lukujärjestyksessä aamusta iltaan ja lähes kaikki "perus"-lajit käytiin läpi. Suosittelen! Tietysti, jos omaat hyvät taidot jo etukäteen, niin et välttämättä tarvitse opetusta noissa lajeissa eli pärjäät pääsykokeissa ilman kurssiakin, mutta ohjaustaidot kyllä karttuvat ja siitä lienee hyötyä tulevaisuudessa, jos alalle aiot ja muutenkin.

      Meillä ainakin kaikki opiskelijat, kurssilaiset sekä liikunnanohjaajat, asuivat urheiluopistolla ja meno oli sen mukaista. Kun kyseessä on kuitenkin suhteellisen pieni porukka, niin ryhmähenki oli tosi hyvä. Jäi hyvät muistot!!!

      • peruskurssi..

        Kiitos vastauksista, nuo kokemukset vahvistivat päätöstäni osallistua tuollaiselle kurssille välivuoteni aikana. Laitoin jo nyt syksyllä alkaville kursseille pari hakemusta, mutta taidan mennä vasta tammikuussa alkavaan, Tanhuvaara ja Varala varsinkin kiinnostavat.
        Niitä ohjaustaitoja olisi tarkoitus parantaa ja myös telinevoimistelu/rytmiikka-taitoja olisi hyvä kehittää.

      • peruskurssi..
        peruskurssi.. kirjoitti:

        Niin, aiemmassa viestissä sanoin suunnitelleeni meneväni liikunnanohjauksen peruskurssille vasta tammikuussa. Kysyisin vielä, että kuinka paljon kurssille otetaan väkeä? Oliko sinne pääsykokeita tai muuta vastaavaa?
        Kävikö kukaan viikonloppuisin töissä ja asuitko vain viikot siellä ja menit viikonlopuiksi kotiin? Kursseja järjestetään nimittäin suhtkoht kaukana kotoani, joten reissaamista tulisi ehkä vähän turhankin paljon.

        Meidän kurssilla oli jotain 20 tyyppiä, muistaakseni. Ei ollu pääsykokeita, vaan papereiden perusteella valittiin. Varalaan muistaakseni tarvittiin myös liikunnanopettajan suositus. Mut siitä on aikaa ku ite olin niin, että on voinut muuttua tuo käytäntö.

        Oma kotipaikkakuntani oli myös kaukana opistolta, joten asuin viikonlopput (melkein kaikki) siellä. Maksoin n. 100 mk viikonlopusta opistolla. Siis ylimääräistä kurssimaksun lisäksi. Sellainen varmaan onnistuu nytkin, ainakin Tanhuvaarassa.

      • ...
        peruskurssi.. kirjoitti:

        Niin, aiemmassa viestissä sanoin suunnitelleeni meneväni liikunnanohjauksen peruskurssille vasta tammikuussa. Kysyisin vielä, että kuinka paljon kurssille otetaan väkeä? Oliko sinne pääsykokeita tai muuta vastaavaa?
        Kävikö kukaan viikonloppuisin töissä ja asuitko vain viikot siellä ja menit viikonlopuiksi kotiin? Kursseja järjestetään nimittäin suhtkoht kaukana kotoani, joten reissaamista tulisi ehkä vähän turhankin paljon.

        Itse olin siellä liikunnanohjauksen perustutkinnossa, mutta koko sen kolme vuotta reissasin sen 140km kotiin ja takaisin. Kuten kyllä kaikki muutkin (tietääkseni) koulussamme. Viikonloppuna sai siellä kyllä asua mutta se maksoi muistaakseni 20e, tai sinnepäin..

        Tietääkseni LOP:ille piti tehdä joku hakemus, ja sen perusteella valittiin, mutta eipä kai se ollut niin vaikea siihen päästä, ainakin se mitä LOPPilaiset ovat kertoneet.. Muistaakseni kursseilla oli 20-30hlöä. en nyt kyllä varma ole..

      • peruskurssi..
        ... kirjoitti:

        Sain tänään postissa hyväksynnän sekä Tanhuvaaraan että Varalaan. Täytyy pohtia viikonlopun yli, että menenkö jo nyt syksyllä. Olen kuitenkin ilmoittautunut pariin YO korotukseen syksyllä, mutta lukemista en ole vielä edes aloittanut, ei oikein innosta.
        Kumpaankin paikkaan on kotoa matkaa n. 240-260 km, yöpyminen koko kurssin ajan maksaa vain 300 euroa lisää....
        Osaisinpa päättää, ehkä otan riskin oppia uutta ja kivaa ja lähden 15.8 Tampereelle. :)

        Meillä oli vain se ettei kukaan viitsinyt jäädä sinne sitten enää viikonlopuksi kun oli jo viikot ollut, ei se kuitenkaan ole sama kuin jos asuisi omassa kämpässä. Mutta ehtiihän sitä sitten miettimään missä viikonloput asuu, kunhan ensin sinne menee!

        Suosittelen kyllä sinne menemistä! Vaikka haluankin nyt hieman vaihtaa alaa, niin en todellakaan sitä koulua käymättä jättäisi! Sain sieltä kyllä paljon rohkeutta ja taitoja muutakin elämää varten. Muutenkaan se ei jotenkaan tuntunut koulun käynniltä, vaan ehkä enemmänkin leireilyltä.

      • duiii

        Minäki oon menossa nyt syksyllä peruskurssille, kylläkin tänne Ouluun päin eli Virpiniemeen.

        Aika hyvältä vaikuttaa teidän kokemukset, kiva kuulla.

        Itseä myös mietityttää että asunko edes asuntolassa/hommaanko vuokrakämpän. Tosin mistä sitä rahaa repis vuokraan... No ainahan jotain keksii. Mutta siksi mietin että voinko mennä asuntolaan, kun on tuo koira ja missä olis vloput. Mutta mää mietin tarkemmin vasta sitten ku eka nään millanen paikka on kyseessä :)

        Muita Ouluun päin tulijoita?

    • Nitsku

      Olen itse käynyt kyseisen kurssin ja suosittelen! Kurssi oli tiukka paketti oppimisen kannalta kuin myös fyysisestikin. Varmasti antaa eväitä jatkoa varten. Pääsykokeet jatko-opiskelemaan sujuvat paremmin, sillä olet saanut oppia lajista kuin lajista ja ohjaustaidot ovat myös karttuneet. En tietenkään tiedä millaiset taustat sinulla on, mutta uskon että kurssilla on jokaiselle annettavaa. Hinta ei ole halpa, mutta mitään en ole katunut! Ei kun vaan Urheiluopistolle, siellä on hyvä meininki opiskelujen ulkopuolellakin ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1741
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1735
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    8. 114
      1699
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe