Soinia

sillä aina kun Soini sai puheenvuoron, niin joko toimittaja keskeytti ennen aikojaan tai muut alkoivat räksyttää päälle tai omia itselleen Soinin teemoja. Soinia yritettiin hermostuttaa myös porukalla. Tämä kääntyy vain perussuomalaisten voitoksi, kun kansallakin alkaa sympatia/suuttumussarvi nousta otsaan! Soini hallitsi keskustelua EU:sta. Ilman häntä asia olisi vaiettu. Myös Bensaverowääryys tuli esille. Samoin valtionvarainministerin tietämättömyys inflaatiopaineista, joita bensan hinta luo. Myös Suomen koko öljysheikkien edessä oli paisunut Don Eerolla yhtä isoksi kuin kuvitelmat sdp:n ja ay-liikkeen kaikkivoipaisuudesta. Aina kun Soini ärähti, lämpö salissa nousi. Hän erottui selkeästi muusta porukasta, ja hallitsee siten myös esiintymisen isoimman kikan, joka on vedenjakaminen minä vs muut! Loistava aloitus, mutta parantaakin voi.
6282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toimittajat kysyvät: Onko lopalisaatio hyvä asia, pitääkö taivaanrantaa maalata tasapuolisesti, onko lapsia hoidettava mieluummin hyvin, bensan ostajien sietokyky ylittyi sadannen kerran: mitä nyt?, kenestä seuraavan hallituksen pääministeri;sanokaa nyt fyffafffaa...VOI h.....!
Soini ei antautunut noiden paskanjauhajien vietäväksi. HYVÄ!

Äänestä

Totta tuo. Muitten pikkupuolueiden annettiin leperrellä vaikka kuinka koska niistä ei ole vanhan vallan haastajiksi. Cronbergikin jo olettaa että kolme suurinta ovat suuria vaalien jälkeenkin ja kenokaula-Räsänen nyökytteli nyökyttelemistään Vanhaselle. Ettei vain ois romanssi piällä! Wallin ei osannut selittää edes yhtä ainoaa teemaansa perintöverosta hyvin. Vasemmisto kehui sdp:n maasta taivaaseen. Ei jälekäkään kunnon duunarin-puolustamisesta. Korhonen oli kuin tyhjä viinitynnyri, jolla oli muuten kekkereistä vielä jääneet lasit päähän :)

Äänestä
  • kaikki ole haastajia, suhteessa kolmeen suurimpaan? Muissa ei haastajiksi? KD n.6% vas. n. 8% vihreät n.9% RKP n.5% PERSUT n.2%.Missä realistinen lähestyminen ? kaikilla muilla pienpuoueilla on suuremmat lähtö eväät haasteiden asettamiselle.Käyttääkö he niitä vai ei on toinen juttu.

    Äänestä

  • eikö kirjoitti:

    kaikki ole haastajia, suhteessa kolmeen suurimpaan? Muissa ei haastajiksi? KD n.6% vas. n. 8% vihreät n.9% RKP n.5% PERSUT n.2%.Missä realistinen lähestyminen ? kaikilla muilla pienpuoueilla on suuremmat lähtö eväät haasteiden asettamiselle.Käyttääkö he niitä vai ei on toinen juttu.

    Onko tosiaan äänet jo annettu? Miksi sitten vaaleja edes pidetään? Tämähän on kuin Kremlissä, jossa ryöstetystä kassakaapista löytyi vai seuraavien vaalein tulos.

    Äänestä

  • eikö kirjoitti:

    kaikki ole haastajia, suhteessa kolmeen suurimpaan? Muissa ei haastajiksi? KD n.6% vas. n. 8% vihreät n.9% RKP n.5% PERSUT n.2%.Missä realistinen lähestyminen ? kaikilla muilla pienpuoueilla on suuremmat lähtö eväät haasteiden asettamiselle.Käyttääkö he niitä vai ei on toinen juttu.

    KD= Lauma todellisuudesta vieraantuneita höppänöitä.

    Vasemmistoliitto= sdp:n tukipuolue

    Vihreät= Ekopunikkeja pinkkiruusuineen

    SFP= Yhdenasian liike

    Perussuomalaiset= Ainoa realistinen, aito vaihtoehto suomalaiselle.

    Toivottavasti ihmiset ymmärtää, ennenkuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • Kyä se oli Korhonen joka parhaiten Fortumista kuittaili, esitti jopa älykkään ja oikean huomion yhtiön pörssittämisen typeryydestä ja vahingollisuudesta kuluttajille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelätään! kirjoitti:

sillä aina kun Soini sai puheenvuoron, niin joko toimittaja keskeytti ennen aikojaan tai muut alkoivat räksyttää päälle tai omia itselleen Soinin teemoja. Soinia yritettiin hermostuttaa myös porukalla. Tämä kääntyy vain perussuomalaisten voitoksi, kun kansallakin alkaa sympatia/suuttumussarvi nousta otsaan! Soini hallitsi keskustelua EU:sta. Ilman häntä asia olisi vaiettu. Myös Bensaverowääryys tuli esille. Samoin valtionvarainministerin tietämättömyys inflaatiopaineista, joita bensan hinta luo. Myös Suomen koko öljysheikkien edessä oli paisunut Don Eerolla yhtä isoksi kuin kuvitelmat sdp:n ja ay-liikkeen kaikkivoipaisuudesta. Aina kun Soini ärähti, lämpö salissa nousi. Hän erottui selkeästi muusta porukasta, ja hallitsee siten myös esiintymisen isoimman kikan, joka on vedenjakaminen minä vs muut! Loistava aloitus, mutta parantaakin voi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu