Minuun iskostui joskus varhaisnuoruudessa häpeä omaa ruumista kohtaan enkä ole päässyt siitä eroon. Murrosiässä tuntui siltä että minun olisi pitänyt olla jotenkin neutraali sukupuoleton olento, muutenkin väritön mauton ja kaikin puolin olematon. Opin myös tuolloin ajattelemaan ympäristön vaikutuksesta että kortit on jaettu niin että rakkaussuhteet eivät kuulu minulle vaan muille, että olen jotenkin anti-seksuaalinen. Nyt kolmekymppisenä ajattelen edelleen samalla tavalla ja tuntuu hölmöltä kun joku joskus kysyy että seurustelenko kun ajatuksissani on muokkaantunut itsestäänselvyydeksi että sille alueelle pääsy on minulta kielletty. Ihmisjoukkoon mukaan meneminen on usein vaikeinta juuri siksi että muut näkevät minut.
Tämä asia mietityttää - monet viettävät ikävuosina 20-30 aktiivista elämää, seurustelevat, kihlautuvat ja menevät naimisiin. Itse olen katsonut vierestä ja ihmetellyt että miten tuo kaikki oikein tehdään, ei onnistu minulta.. Tuntuu että se kaikki kuuluu toisenlaisille ihmisille, ei minulle joka olen tällainen kuin olen enkä toisaalta tiedä miten tästä muuttuisin sellaiseksi että saisin pääsylipun samaan sarjaan muiden kanssa. Toki olen vuosien varrella tavannut mukavia miehiä ja rakastunut moneen kertaan mutta se on pysynyt vain omassa tiedossani se että muut saisivat tietää tunteistani olisi äärimmäisen noloa.
Tiedän ettei ole tervettä ajatella näin mutta en voi sille mitään. Asia surettaa mutta en osaa tilannetta muuksi muuttaa.
Tämä asia mietityttää - monet viettävät ikävuosina 20-30 aktiivista elämää, seurustelevat, kihlautuvat ja menevät naimisiin. Itse olen katsonut vierestä ja ihmetellyt että miten tuo kaikki oikein tehdään, ei onnistu minulta.. Tuntuu että se kaikki kuuluu toisenlaisille ihmisille, ei minulle joka olen tällainen kuin olen enkä toisaalta tiedä miten tästä muuttuisin sellaiseksi että saisin pääsylipun samaan sarjaan muiden kanssa. Toki olen vuosien varrella tavannut mukavia miehiä ja rakastunut moneen kertaan mutta se on pysynyt vain omassa tiedossani se että muut saisivat tietää tunteistani olisi äärimmäisen noloa.
Tiedän ettei ole tervettä ajatella näin mutta en voi sille mitään. Asia surettaa mutta en osaa tilannetta muuksi muuttaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin olen jo 30-v. enkä ole kertaakaan seurustellut vakavasti. En hyväksy naiseuttani tai ylipäätään sukupuolisuuttani, olen vain jokin epämääräinen sukupuoleton "olio". Olen järkeillyt sen johtuvan mm. siitä että
1) Vanhempani erosivat kun olin alle parivuotias joten en koskaan saanut miehistä hyväksyntää ja tukea, äiti taas oli dominoiva ja tukahduttava eikä hyväksynyt tyttärensä seksuaalisuutta,
2) 12-vuotiaana sain isäpuolen joka unohti minut vuoden päästä kun siskopuoleni syntyi, joten aina joku muu on ollut minua tärkeämpi,
3) koulussa kiusattiin joten opin inhoamaan itseäni jo varhain. Kiusaajat olivat poikia joten kaikki kokemukseni vastakkaisesta sukupuolesta olivat yksinomaan kielteisiä. Miehet satuttavat, kiusaavat, alistavat, pettävät, jättävät.
Vasta melkein 17-vuotiaana kokeilin seurustelua joka ei käytännössä sitten toiminut. Äitini ei olisi antanut minun tavata poikia (ihme ettei määrännyt minua kotiopetukseen etten näkisi poikia edes koulussa) ja pelotteli miten kaikki miehet ovat väkivaltaisia seksihulluja, jotka tahtovat vain pillua ja jos eivät sitä saa, voivat vaikka tappaa. Seurustelukokeilut jäivät kahteen tapaamiseen, suuteleminen sai aikaan lähinnä oksennusrefleksin ja ajatuskin jostain muusta... yök. En tuntenut mitään ihastusta tai kutinaa, poikien soittelu vain lähinnä ahdisti; antaisivat olla rauhassa.
Tilanne on edelleen sama, en kykene ihastumaan, tai sitten ihastun vain varattuihin tai muuten tyyppeihin joihin ei ole mahdollisuutta, sillä todellisuudessa en kuitenkaan kykenisi suhteeseen. Jos joku kiinnostuu minusta, saan pakoreaktion ja torjun kaikki yritykset. Jälkeenpäin kaduttaa vaikka tiedän ettei siitä kuitenkaan mitään olisi tullut. Äidin opetukset kaikuvat edelleen päässä, ja joka päivä lehtiä lukiessa saa todeta että jos haluaa elää terveenä, lienee parempikin pysyä yksin.
Sitoutuminenkin ahdistaa, en osaa kohdata omia enkä toisten tunteita enkä siedä että minuun kosketaan - ja samanaikaisesti kaipaan kosketusta ja läheisyyttä mutta en kuitenkaan todellisuudessa kykene siihen. Etenkin seksi ahdistaa, ja vaikuttaa siltä että ilman seksiä ei mikään suhde voi toimia, joten jos ei kykene seksiin, ei ole oikeutettu myöskään rakkauteen. Kukaan ei kuitenkaan jaksaisi kanssani kun en osaa päättää haluanko vai en, tai odottaa että uskallan ruveta tuntemaan jotakin - jos uskallan.
Ärsyttää kuunnella kavereiden juttuja parisuhteistaan ja vastailla ikuisiin uteluihin miksi olen yhä sinkku. En voi edes katsoa tv:stä suutelukohtauksia, pakko kääntää heti kanavaa. Se maailma vain ei ole minua varten. :'(
Tuohon on helppo vastaus, itseasiassa ei ehkä se miellyttävin, mutta sain kuulla mielenterveys lääkäriltäni että minun neutraali sukupuolellisuuteni viittaisi pedofiliaan tai sen syntyyn.. että eläpäs kattele mitään mikä ei ole suotuisaa koska saatat pian huomata kiinnostuksen kohteen... !
Eipä ole pelkoa pedofilian mahdollisuudesta, en tykkää lapsista ja nuorista muutenkaan niin että kierrän heidät jo muutenkin kaukaa. Ja muuten, ihan kaikkea mitä lääkärit sanovat ei kannata uskoa - on mullekin lääkärit sanoneet vaikka mitä mikä on loppujen lopuksi ollut merkki siitä etteivät he minua ymmärrä.
Hei teille,
luin mielenkiinnolla teidän tuntojanne, mietin, että ehkä ihan ekaksi olisi hyvä hyväksyä se, että tunnette juuri tuolla tavalla. Aika samanlaisia oli teidän tuntemuksenne. Vaikutti siltä, että todella pelkäätte läheisyyttä, seksuaalisuutta, tunteita joita ne aiheuttavat. Voisiko psykoterapia ehkä auttaa? Tai kirjoittaminen, että kirjoitatte ajatuksianne ja tunteitanne. Tämä on ehkä hyvä tehdä yhdessä psykoterapia kanssa, joskus asioiden kirjoittaminen ja miettiminen yksin voi mennä niin syvälle, että on hyvä olla ammattilainen tukena. Itse olen käyttänyt bachin kukkatippoja paljon (niitä saa luontaistuotekaupoista), esim. crap apple-uutetta suositellaan juuri siihen, kun tuntee inhoa esim. sukupuolisuutta ja suutelua, myös kehoaan ja itseään kohtaan, tuntee likaisuuttaa itsessään. Pine on syyllisyyteen, star of betlehem traumaan (jos trauma on tuon aiheuttanut alunperin), wild rose auttaa. Myös suomalaisista kukkatipoista voisi olla apua, niitä saa myös luontaistuotekaupoista. Varmasti työteliästä tulee olemaan, jos haluaa päästä selville, mistä tässä on kysymys, teillä on kuitenkin oikeus tunne-elämään ja seksuaalisuuteen. En tiedä, voisiko olla, että teistä tuntuu, että olette jotenkin irrallanne kehonne tuntemuksista, mielihyvästä, tuskasta yms. On luvallista tuntea koko tunteiden skaala, tutustua itseensä.
Toivon teille kaikkea hyvää!
Unohtui tuosta äskeisestä viestistä vielä, se, että antakaa itsellenne lupa siihen, että voitte parantua ja voida paremmin, lupa tuntea seksuaalista mielihyvää ja rakkautta, sekä lupa olla rakastettuna ja pidettynä hyvänä, sekä lupa rakastaa toista, vaikka se onkin epävarmaa ja siinä on riskinsä (rakkauden ihanuus on juuri siinä, että se on ihanaa ja kivuliasta samanaikaisesti, se sattuu ja hellii yhtaikaa). Toisen rakastaminen suorastaan sattuu sydämessä. Rakkaus ei ole koskaan varmaa, siihen on vain rohkeasti uskallettava hypätä.