Keppi on tehonnut

Suomen ja EU:n Puheenjohtamaan ulkoministeri Erkki Tuomioja oli A-Studion haastattelussa muutama tunti sitten.

Palavasilmäinen Tuomioja vaikutti väsyneeltä, masentuneelta. Israel näyttää pitävän jatkossakin oman kohtalonsa käsissään ja viittaavan aseellisella kintaalla kurkunleikkaajille ja patalapulla heidän sympatisaattoreilleen.

Israel-vihamielinen Tuomioja joutui pitämään sekä päivä-, että yö-puolensa piilossa A-Studion haastattelussa (Haastattelija olisi halunnut hieman Hard-Corea).
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keppi ei tehoa koskaan. Ei ole koskaan tehonnut eikä tule tehoamaan. Israel ei tätä ole oppinut, eikä ehkä tule koskaan oppimaankaan. Mutta mitä enemmän se käyttää keppiä, sitä enemmän se saa vihollisia. Se voi yrittää vihollistensa "lopullista eliminoimista" kuten Hitler yritti tappaa maailmasta viimeisenkin juutalaisen, mutta se ei ikinä tule onnistumaan siinä. Vaikka sillä olisi Amerikan Hitler apunaan, ja kaikki juutalaisten salaliitot tukenaan, se ei tule onnistumaan väkivaltaa kylväessään.

Mutta onhan siellä tien päässä nähtävissä sama kohtalo kuin Hitlerilläkin oli. Usko viimeiseen saakka omaan ylivertaisuuteen ja oman asian oikeuteen, ja itsemurha sitten kun umpikuja on totaalinen. Sitä vartenhan tämä Israel-niminen itsemurhaterroristi on valmistanut itselleen ydinpommin.

Äänestä
  • Isreal ei saa lainkaan uusia vihollisia, koska sillä ovat samat viholliset jo reilun 2000 vuoden takaa periytyneenä. entiset serkut, lammasvarkaat ja kurkunleikkajat muutuivat tuhat-luvulla islamisteiksi, ja vihanpito sai keskittymeenpiä muotoja.

    Nykyisin, -1948 jälkeen -, Israel on pitänyt huolen omistaan ja vähittelen yhä paremmin myös EU:n alueen ja muittenkin länsimaisen turvallisuudesta juurimalla jo kauempaakin huomattavan tehokkaasti terroristeja pois pahanteosta.

    Isaraelilaisten pitäisi saada pienten maitten, eritoten meidän tyyppisten isojen kiusattavana olleitten ja edelleenkin olevien jakamaton kunnioitus, koska sillä on vastassaan joka hetki käytännössä koko islamin alueen terroristien uhka. Toki on selvää että merkitävimmin sitä tukee USA ja lisäksi lähes koko läntinen maailma, eikä Israelilla ole samaa vaaraa kuin meillä oli esim 1939 syksyllä.

    Aivan selkeästi nykyinen Gazan alueen kaappausket ja Palestiinan kahina on samaa juurta kuin Irakin alueen terrori, Iranin uho ja Syyria nokittelu.

    Meidän mediamme puolueellisuus, törkyinen Israel-vastaisuus ja USA-viha on raivostuttavaa. Ylen, Erkkolan ja maikkarin toverit vedättävät hakaniemeläisten muslimi-synpatiseeraajien USA -ja juutalais-vihaa kaikelle kansalle, vaikka sataprosentisella varmuudella kansan suuri enemmisttö on tasan eri mieltä kuin punikkimedioitten toveritoimitukset, jotka suoltavat valheitaan.


    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"
    CITY-Keskusta

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Isreal ei saa lainkaan uusia vihollisia, koska sillä ovat samat viholliset jo reilun 2000 vuoden takaa periytyneenä. entiset serkut, lammasvarkaat ja kurkunleikkajat muutuivat tuhat-luvulla islamisteiksi, ja vihanpito sai keskittymeenpiä muotoja.

    Nykyisin, -1948 jälkeen -, Israel on pitänyt huolen omistaan ja vähittelen yhä paremmin myös EU:n alueen ja muittenkin länsimaisen turvallisuudesta juurimalla jo kauempaakin huomattavan tehokkaasti terroristeja pois pahanteosta.

    Isaraelilaisten pitäisi saada pienten maitten, eritoten meidän tyyppisten isojen kiusattavana olleitten ja edelleenkin olevien jakamaton kunnioitus, koska sillä on vastassaan joka hetki käytännössä koko islamin alueen terroristien uhka. Toki on selvää että merkitävimmin sitä tukee USA ja lisäksi lähes koko läntinen maailma, eikä Israelilla ole samaa vaaraa kuin meillä oli esim 1939 syksyllä.

    Aivan selkeästi nykyinen Gazan alueen kaappausket ja Palestiinan kahina on samaa juurta kuin Irakin alueen terrori, Iranin uho ja Syyria nokittelu.

    Meidän mediamme puolueellisuus, törkyinen Israel-vastaisuus ja USA-viha on raivostuttavaa. Ylen, Erkkolan ja maikkarin toverit vedättävät hakaniemeläisten muslimi-synpatiseeraajien USA -ja juutalais-vihaa kaikelle kansalle, vaikka sataprosentisella varmuudella kansan suuri enemmisttö on tasan eri mieltä kuin punikkimedioitten toveritoimitukset, jotka suoltavat valheitaan.


    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"
    CITY-Keskusta

    Kaksi kolmesta suomalaisesta pitää USA:a suurimpana uhkana maailmanrauhalle.

    Kaksi kolmesta ihmisestä koko maailmassa pitää USA:a suurimpana uhkana maailmanrauhalle.

    Nämä mielipidemittaustulokset ovat pitkään pysyneet samoina.

    USA on Israelin ainoa ystävä.

    Sinä voisit olla USA:n ja Israelin ystävä, mutta pelkään pahoin etteivät ne kelpuuttaisi sinua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


individi kirjoitti:

Suomen ja EU:n Puheenjohtamaan ulkoministeri Erkki Tuomioja oli A-Studion haastattelussa muutama tunti sitten.

Palavasilmäinen Tuomioja vaikutti väsyneeltä, masentuneelta. Israel näyttää pitävän jatkossakin oman kohtalonsa käsissään ja viittaavan aseellisella kintaalla kurkunleikkaajille ja patalapulla heidän sympatisaattoreilleen.

Israel-vihamielinen Tuomioja joutui pitämään sekä päivä-, että yö-puolensa piilossa A-Studion haastattelussa (Haastattelija olisi halunnut hieman Hard-Corea).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu