Kannattaako

verrata vain oman pankkinsa rahastoja vai tutkia tarkemmin esim morningstarin listaa.Odin siellä kärjessä...mutta helpommalla pääsis kun käyttäs vaan omaa pankkia. Taas tällänen junttikysymys, mut ois kiva jos joku vastais. Eli onko pidemmän päälle suuria eroja, jos sijoittaa kuitenkin pohjoismaisiin rahastoihin?
3629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse harrastan esim. Seligsonin rahastoja ja sijoittaminen on tosi helppoa. Morningstar on tosi hyvä, mutta ei välttämättä aina kannata sijoittaa siihen rahastoon joka on menneisyydessä tuottanut hyvin. Kannattaa ainakin aina miettiä että MIKSI joku rahasto on pärjännyt paremmin kuin toinen ja onko se syy edelleen validi? Itse olen valinnut rahastot esim. alhaisten kulujen perusteella.

Äänestä
  • Rahastoyhtiöiden rahastojen osakekoostumus on pitkälle samankaltainen, joten ainakaan pohjoismaihin sijoitettaessa ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan.
    Lisäksi monet rahastot sijoittavat lähes indeksin painotusten mukaisesti, pelätessän jäävänsä indeksistä jälkeen. Se olisi nolo juttu rahaston tulevaisuudelle.
    Melkein kannattaisi sijoittaa indeksirahastoihin. Niissä kustannukset ovat pienimmät.

    Äänestä

  • rahastoja kirjoitti:

    Rahastoyhtiöiden rahastojen osakekoostumus on pitkälle samankaltainen, joten ainakaan pohjoismaihin sijoitettaessa ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan.
    Lisäksi monet rahastot sijoittavat lähes indeksin painotusten mukaisesti, pelätessän jäävänsä indeksistä jälkeen. Se olisi nolo juttu rahaston tulevaisuudelle.
    Melkein kannattaisi sijoittaa indeksirahastoihin. Niissä kustannukset ovat pienimmät.

    määräaikaselle tilille sampoon esim 3kk 2,7% ja varmaa ei kuluja vain verot
    tai sit varatili euribor -0,8%

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelijan kirjoitti:

verrata vain oman pankkinsa rahastoja vai tutkia tarkemmin esim morningstarin listaa.Odin siellä kärjessä...mutta helpommalla pääsis kun käyttäs vaan omaa pankkia. Taas tällänen junttikysymys, mut ois kiva jos joku vastais. Eli onko pidemmän päälle suuria eroja, jos sijoittaa kuitenkin pohjoismaisiin rahastoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu