Masentaa, itkettää, ahdistaa, on yksinäistä uudella paikkakunnalla. Tyttöystävän kaverit ovat kaikki täällä, minulla ei ketään. Hän ei ymmärrä miten pahalta tämä kaikki tuntuu. Kaikki on muka minusta kiinni, vaikka olen yrittänyt tutustua. Enää en jaksa edes yrittää käydä missään. Tekisi mieli kuolla. Kukaan ei ymmärrä. Kaipaan kavereitani, tyttöystäväni mielestä näen heitä tarpeeksi usein (noin 1x/2vko:ssa hetken aikaa) ja puhelin on keksitty. Ei mene sinne päähän että ei se puhelu sitä kaverin läsnäoloa korvaa. Mitä tässä enää voi tehdä, kun tukea ei tule edes rakkaimmalta ihmiseltä, vaan syytelyä?
Tyttöystävä vailla ymmärrystä
Mikko 798
2384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen avoliitossa, asunut täällä toisella paikkakunnalla kaksi vuotta. Poikaystäväni pääsi tänne kolme vuotta sitten kouluun, mutta minä en. Muutin sitten perässä, kun sain edellisellä paikakunnallani asiat hoidetuksi.. Poikaystävälläni oli tietenkin täällä jo paljon kavereita ja minä kaksin poikaystäväni kanssa.
Nyt myöhemmin olemme löytäneet poikaystäväni kavereista seurustelevia mukavia pareja, joten myös minä olen saanut sitä kaivattua tyttöseuraa.. Tosin, ymmärrän sua, että sulla on myös kaipuu niihin vanhoihin ystäviin, ei istä vie mikään pois. Eli yritä nähdä niitä mahdollisimman usein ja keksi tyttöystäväsi kanssa kaikkea mukavaa yhteistä puuhaa, niin aika kuluu mukavasti. Mulla on se hyvä puoli, että poikaystäväni ei käy oikeastaan yksin missään, niin ei minullekaan tule ihan kauhean yksinäistä oloa, vaikka ei minulla täällä niitä tosiystäviä olekaan..
Mulla saman tyyppinen tilanne asun poikaystäväni kanssa hänen kotikaupungissaan. Ei ole kavereita täällä ei ole koulupaikkaa ei töitä..poikakaverilla läjäpäin kavereita on harrastukset ja koulut.Ahdistamaan on alkanut välillä yksinäisyys kun itse näen ystävia ja tuttuja noin kerran kolmessa kuukaudessa.Kun ei ole edes töitä ja rahatkin on koko ajan tiukilla, että ei oikein voi kaiken maailman virikkeitäkään kehitellä. Joka paikkaankaan ei voi olla, eikä huvitakkaan olla änkääntymässä mukaan. Vielä kun on muutenkin tuota masennus taipumusta, niin pitää vaan pysytellä poitiivisena.Itse olen tänne muuttanut ja tietoisen valinnan tehnyt, enkä sitä kadu.Kun alkaa puntaroimaan asioita tajuan kuinka rakas toinen ihminen on ja tajuaa, että suurempi vaikeus olisi luopua hänestä.On tosin välillä rankkaa, en minä sitä näytä oikeastaan koskaan. Elämässä täytyy vain puntaroida asiat tärkeys järjestykseen.Kyllä asiat jossain vaiheessa loksahtavat kunnolla paikoilleen.
Mutta tuosta sinun tapauksesta sanon sen että tyttöystäväsi käyttäytyy typerästi syytellessään sinua, mutta hän ei vaan ymmärrä tilannettasi koska itse ei joudu elämään samanlaisessa tilanteessa.Se varmasti vaikeuttaa oloasi entisestään kun et saa kaipaamaasi tukea häneltä!