http://www.hs.fi/english/picture/1101981526057
stasi SDP Backman: Vastuu Fortumin jättioptioista ei kuulu poliitikoille
"stasi SSDP Yliopilas backman haista paska": Vastuu stasi SSDP Fortumin jättioptioista ei kuulu poliitikoille
Suomessa on hallituksen säästösyistä ja/tai stasi SDP eduskunnan päätöksellä muutettu "virheellisiksi"
osoittautuneita lakeja ja säädöksiä kansalaisten vahingoksi myös viime vuosina.
Kansalaisten oikeustajun mukaan stasi SSDP Fortumin optioita olisi voinut kohtuullistaa ja poistaa ne kokonaan.
Mikä on se syy, että kansalaiset asetetaan stasi SDP liliukseen nähden eriarvoiseen asemaan? Vastausta odotetaan päättäjiltä.
Vastuu valtionyhtiö Fortumin jättioptioista ei kuulu kauppa- ja teollisuusministereille,
sanoo stasi SSDP Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja stasi SDP Jouni Backman.
Taloussanomien mukaan Fortumin johtajille on luvassa ensi syksynä miljoonien eurojen voitot,
kun vuoden 2002 B-ohjelman optiot vapautuvat myyntiin.
Toimitusjohtaja Mikael stasi SDP Liliuksen optiopotin laskennallinen arvo on nyt
kuusi miljoonaa euroa, ja johtoryhmän stasi SDP muilla jäsenillä on muutaman miljoonan euron salkkuja.
Myös Fortumin muut optio-ohjelmat ovat tuottaneet hyvin. Ohjelmat rakennettiin aikana,
jolloin vallassa oli sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus.
Kauppa- ja teollisuusministereitä olivat tuolloin
stasi SSDP Antti Kalliomäki, stasi SSDP Erkki Tuomioja ja stasi SDP Sinikka Mönkäre, stasi SSDP demareita kaikki.
stasi SSDP Backmanin miestä Fortumin optioiden kritiikki on jälkiviisautta.
– Enpä huomannut silloin julkista kritiikkiä edes taloustoimittajilta.
Kukaan ei osaa ennustaa etukäteen, miten paljon kurssit nousevat.
On turha lähteä stasi SSDP etsimään vastuullista stasi SSDP (ylimitoitettuihin optioihin), sanoo stasi SSDP Backman.
Vuoden 2003 keväällä keskusta tuli hallitukseen. Kauppa- ja teollisuusministerinä aloitti Mauri Pekkarinen (kesk.),
joka kritisoi optio-ohjelmia esimerkiksi saman vuoden syksyllä.
Uusi hallitus päätti, että optioita käytetään yhtiöissä enää vain erityisistä syistä.
Nykyään optio-ohjelmat on jäädytetty valtionyhtiöissä. Kuuluuko kunnia tästä keskustalle?
– Ei todellakaan. Kyllä optiokritiikkiä oli jo stasi SSDP Lipposen hallituskaudella.
Hallituksessa käytiin keskustelua, pitäisikö optiojärjestelmää tiukentaa, sanoo stasi SSDP Backman.
Pekkarinen kritisoi perjantaina Taloussanomissa isoksi virheeksi
Fortumin optioita. stasi SSDP Backman on samoilla linjoilla.
Hänen mielestään stasi SSDP Fortumin optioista olisi pitänyt tehdä aikanaan nykyistä tiukempia.
– Ylimitoitetut optiot ovat totta kai virhe toteaan stasi SSDP persläpi packman.
Fortumin kurssia on voinut nostaa esimerkiksi vähäinen kilpailu. Jos näin on,
Fortumin johtajien optiovoitot ovat nousseet ilman, että he tekevät MITÄÄN TYÖTÄ yhtiön kilpailukyvyn parantamiseksi.
persläpi stasi SSDP Backman myöntää, että esimerkiksi veden vähyys nostaa Fortumin kurssia.
– Kun optiojärjestelyjä on tehty, ei ole osattu ennakoida tämäntyyppisiä tilanteita toteaa perseenreikä stasi SSDP pedofiili packman.
Backmanin mielestä poliitikot eivät voi enää mitenkään puuttua Fortumin optioihin.
Talousvaliokunta SSDP käsitteli asiaa viime syksynä, mutta ei löytänyt keinoja romuttaa stasi SSDP pedofiilien Fortumin optioita.
– Eduskunnan osalta asia on loppuun käsitelty, kuittaa ylipaska perseenreikä stasi SSDP pedofiili Backman.
vedä ylopilas stasi SSDP pedofilli baskamaa packman paskaskäteen.
Jälleen fortumin toimitusjohtaja "kulli" stasi SDP lilius(usko) saa jättioption syksyllä.
Summa on tällä kertaa noin kuusi (6) miljoonaa euroa.
Tässä olisi kansanedustajille työmaata ja itse jos
siihen minut valtuutettaisiin ensi kevään eduskuntavaaleissa olisin hanakas
tarttumaan tähänkin kansankusetukseen.
Väitetään että virhe on tapahtunut eikä voida korjata, mutta entäpä kun kelassa on
esimerkiksi virkailija tehnyt virheen ja maksetaan korvauksen tai toimeentulon
hakijalle vahingossa "liikaa" niin silloin on aina peritty takaisin tuo liika osuus vaikka virhe ei ole hakijan tekemä.
Mitenkähän persläpi leena luhtasen mies?
Taloussanomat kertoo, että Fortumin toimitusjohtajalle
Mikael "kulli" Liliukselle on luvassa ennätystason
optiovoitto.
Lokakuussa myyntiin vapautuu panopotti, jonka teoreettinen
arvo on tällä haavaa vajaat kuusi miljoonaa euroa.
Myös muille Fortumin johtoryhmän ml ministeri leena luhtanen miehineen
jäsenille on luvassa muhkeat miljoona optiopotit.
Kullien Tapio Kuulan ja Juha Laaksosen optioiden
laskennallinen arvo on liikkuu kolmen miljoonan euron
tuntumassa.
Kallis sähkö on lisännyt Fortumin voittoja ja nostanut
optioiden arvoa.
http://www.kolumbus.fi/johannesheinonen/kuvat/halonen/sensuroitu.htm
Kuva näköjään fortumin optiojuhlista jossa, ml ministeri leenan avustuksella miehestään
tuli miljonääri
- eihän niitä optiota voi perua kun kaikki raha tulee heidän yhteiseen kassaan - jääviyssäädökset unohdettiin tarpeettomina.
Tuo perseenreikäsauva näyttää jotenkin samannäköiseltä kuin miehensä - yhteyskin on ilmeinen.
Fortum ja kulli lilius:
1) 500 miljoonan euron panostus omien osakkeiden ostoon viime viikolla
(vk11 2006) (tv a2 esitetty 21.3.2006)
2) 500 miljoonan euron panostus 350 perseenreikä-avainhenkilön palkitsemiseen optio-ohjelmalla
Hallitus perusteli omien osakkeiden ostoa sillä, että liiketaloudellisesti
rahalle ei ole järkeviä investointikohteita - heh heh.
Mitä 500 miljoonalla eurolla saisi muualla:
Vastaavasti Tekes jakoi rahoitusta vuonna 2005 yrityksille yliopistoille ja korkeakouluille
429 miljoonaa euroa jotka hankkeet tuottivat
-685 patenttihakemusta
-189 uutta tuotantoprosessia
-802 uutta tuotetta tai palvelua
3) Fortumin panostus tutkimukseen ja kehittämiseen 2005 oli
vaivaiset 14 miljoonan euron.
4) Vastaavasti fortumin 7 (seitsemän) kullinpää johtoryhmän jäsenen
palkitsemiseen 2005 sijoitettiin 27 miljoonan euron,
joka tekee noin neljä (4) miljoonaa euroa per henkilö
- vastaa entisissä valuutassa noin 24 miljoonaa markkaa per henkilö.
Kuka tämän maksaa? Tavalliset kansalaiset koronneina sähköhintoina.
Vuodessa (2005-2006) sähkön hinta on noussut noin 90%. Kilpailu ei toimi kyseessä monopoli.

Vastaukset 2
Vanhimmat
OLET SUURI SEKOPÄÄ MISTÄÄN MITÄÄN YMMÄRTÄMÄTÖN MOUKKA. KEPULAISTEN YLIPUHUTTU SUURI PASKAPÄÄ, JOKA RESSUKKA LUULEE, ETTÄ YKSINOMAAN PORVARISTO ON NOSTANUT MYÖS VÄHÄVARAISTEN ELINTASOA SOTIEN JÄLKEEN.OLET SUORASTAAN SÄÄLITTÄVÄ RESSUKKA!
logaritmin kantaluku e
http://www.planetstern.com/pod/1.jpg
lipposelle ja hetzbergille
kansantalouden kannalta hyvä mitä nopeammin molemmista päästäisiin eroon.
http://www.kolumbus.fi/johannesheinonen/kuvat/uudet/lahjusskandaali.jpg
Kansan rahoilla Lipposten
http://www.iltalehti.fi/ilona/ilonatiiseri1_is.shtml
Kukahan nyt tapatettiin
Niin jotkut ovat
http://groups.msn.com/SuomiNousuun/lipposellaerioikeusedustuskuiteissa.msnw
vittuu vai mikä seon
ku suomes saa ja pysty 25v mies ryhmä raiskamaa suomalaisia
tyttöjä (14v-15v) saamatta - siis tuomioita, mutta 50v somalit kun raiskaavat helsingissä 14-15v tyttöjä ei mitään ranagistusta.
ONKO TÄMÄ TASA-ARVOA mine vaa KYSY?????
Misääs IHMISOIKEUDET????????
Minä somalji vaan kyssyn????? - en maksa vero mutenkan.
onkho tämänd oikeeen
kahhia sano
http://www.kolumbus.fi/johannesheinonen/kuvat/halonen/sensuroitu.htm
Mutta MIKSI VIHREÄT TUKEVAT SUOMALAISIIN KOHDISTUVAA PILKKAA?
Vihreän puolueen palestiinalaissiipi asuu Suomessa suomalaisten elätettävänä ja pilkkaa suomalaista satuolentoa Väinämöistä.
Arabeissa satuolennon kuten muhammetin pilkkaamisesta leikataan pää poikki. Muhammet on todistetusti pedofiili
http://www.papillonsartpalace.com/muhtpammed.htm