Yrittelijäisyys ja ahkeruus yllyttää useimpia meistä tavoittelemaan lisäansioita, joka johtaa talouskasvun ja hyvinvoinnin lisääntymiseen.
Tämän on tapahduttava tietenkin yhteisesti hyväksyttyjen lakien ja eettisten peiaatteiden mukaisesti.
Väistämättä lisäansiot jakautuvat älykkyyden, kekseliäisyyden, yrittelijäisyyden, ahkeruuden ja onnekkuuden tavoin epätasaisesti.
Mitä tärkämpää meillä on tuloerojen pitäminen mahdollisimman pieninä, sitä harvempi viitsii yrittää yhtään enempää kuin on välttämättä pakko.
Lottoon tottuneelle pelurikansalle luulisi olevan helppo hyväksyä jopa nykyistä suuremmat tuloerot. Lotossahan voittopotti jakautuu äärimmäisen epätasaisesti - valtaosa pelureista jää ilman mitään ja usein vain yksi onnekas saa miljoonapotin.
Loton suosiosta päätellen "raikeät tuloerot" eivät suinkaan lannista pelureita lopettamaan, vaan päinvastoin.
Jos lotossa menestyminen ei perustuisikaan sattumaan, vaan pelaajien taitoihin ja ahkeruuteen, moinen uhkapeli olisi vasemmiston taholta kielletty (tai verotettu kuoliaaksi) epäoikeudenmukaisena ökypelinä jo aikoja sitten!
On jotenkin surullista, että onnenpelillä sopii kyllä kenen tahansa rikastua, mutta omalla työllä ja omilla taidoilla rikastuminen on yhteiskunnallinen ongelma!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ainoa mikä on esteenä tuloerojen kasvulle on VALTION progressiivinen tulovero. Eli tahtoisit siis tasaveroa myös valtion veroon.
Tämä voitaisiin toteuttaa mikäli asumis- ja elämiskustannukset saisi vähentää verotuksessa. Eli Tulot olisivat verottomia (myös kunnallisessa) 10 000 e saakka, ja tämän ylittävästä osasta tasavero (jos verokertymä ennallaan tasavero n.40%)
Tuloerot ovat todellakin liian pienet. Tarkemmin sanoen Suomessa on liian vähän hyvätuloisia, jotka kulutuksellaan ja sijoituksillaan antaisivat potkua Suomelle ylipäätänsä.
Periaatteessahan suomalaiset ovat yhtä keskiluokkaa koko kansa. Rikkaita ei ole kuin nimeksi, ja köyhyys on taas kovin suhteellista.
Käytännössä "hyvätuloinen" eli vaikkapa joku insinööri ei pahimmillaan tienaa kuin pari-kolme kertaa enemmän nettona kuin "köyhä" eli vaikkapa työtön. Eikä välttämättä edes kahta kertaa niin paljon kuin töissä oleva pienipalkkainen kuten siivooja tms. Tämä on naurettava ero kansainvälisesti verrattuna. Oikeasti rikkaita on hyvin vähän tässä maassa.