Onpa kurja olo. Olen jo pari vuotta ollut parhaan kaverini lapsen kummi. Kaveruus loppuikin sitten siihen.
Enään saan huomiota vain, jos asia liittyy jotenkin kummilapseen. Emme käy enään yhdessä missään. Hänellä ei ole aikaa tai ei vaan huvita. Kummin tehtävä ei enään tunnu niin mukavalta, koska sen vuoksi menetin parhaan ystäväni.
Tilanne on niin kitkerä minulle, että yhteydenpito on jäänyt jo todella vähäiseksi. Yksi ihmissuhde on nähnyt tien pään. En enään vaivaudu pitämään yksipuolisesti yhteyttä ja pyytämään ystävääni mihinkään yhteiseen tapahtumaan, kun koko toimintamme perustuu nyt kummiuteen....niin hän on sen selvästi osoittanut.
Tänä päivänä yritän vahvistaa suhteita lapsettomiin aikuisiin, jotka eivät lapsia haluakaan ja elävät näin samalla tajuudella mieheni ja minun kanssa. Näin ei ainakaan joudu luopumaan ihmisestä suuren muutoksen alla.
Elämä on totisesti vain karua kuvitelmaa siitä, että kaikki on kuin ennenkin.
Enään saan huomiota vain, jos asia liittyy jotenkin kummilapseen. Emme käy enään yhdessä missään. Hänellä ei ole aikaa tai ei vaan huvita. Kummin tehtävä ei enään tunnu niin mukavalta, koska sen vuoksi menetin parhaan ystäväni.
Tilanne on niin kitkerä minulle, että yhteydenpito on jäänyt jo todella vähäiseksi. Yksi ihmissuhde on nähnyt tien pään. En enään vaivaudu pitämään yksipuolisesti yhteyttä ja pyytämään ystävääni mihinkään yhteiseen tapahtumaan, kun koko toimintamme perustuu nyt kummiuteen....niin hän on sen selvästi osoittanut.
Tänä päivänä yritän vahvistaa suhteita lapsettomiin aikuisiin, jotka eivät lapsia haluakaan ja elävät näin samalla tajuudella mieheni ja minun kanssa. Näin ei ainakaan joudu luopumaan ihmisestä suuren muutoksen alla.
Elämä on totisesti vain karua kuvitelmaa siitä, että kaikki on kuin ennenkin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulehan. Kun tullaan vanhemmiksi, elämä pyörii lapsen ympärillä muutamia vuosia. Se on ihan normaalia ja on tietenkin sekin, että lapsettomat sopivat varmasti keskenään paremmin kuin lapsiperheelliset.
Sitten kun sinullakin on lapsia ymmärrät, että kaikki muu on toissijaista- lapsi on aina etusijalla. Niin sen kuuluukin olla jos kypsästä ihmisestä on kyse.
Hyvää jatkoa ja harkitse vielä välien katkaisemista ystävääsi. Kyllä teillekin vielä yhteisiä hetkiä tulee!
Yksin on aika vaikea pitää välejä. On mielestäni aika riittämätöntä kummi- tai kaverisuhteelle, että odottaa vain toisen pitävän yhteyksiä ja käyvän kyläilemässä.
Tiedän kyllä, että lapset ansaitsevatkin äidiltä enemmän huomiota kuin ystävät. Nyt kun minulla ei ole omavalintaisesti lapsia elämä menee vain väistämättä siihen, että hakeudun muiden lapsettomien seuraan enemmän. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kokemusperät ovat vain niin erilaiset, että rooleihinsa syventyneet eivät enään löydä yhteisiä asioita elämässään.
Harmistus on lähinnä siinä, että hyvinkin realistiselta äiti-hahmolta vaikuttanut ystäväni on hurahtanut siihen samaan maailmaan, mihin moni muukin.
Nuorempina likkoina vuosikymmen sitten ihailimme paria yhteistä tuttavaperhettä, joissa suhtatuminen lapsiin oli mielestämme hyvinkin luonnollista, eivätkä vanhemmat olleet lasten myötä unohtaneet itseään ihmisinä saatikka lähempiä ystäviään.
Julma totuus on vain se, etteivät kaikki voi aina mennä esikuviensa mukaan, vaan elämä vie mukanaan eri suuntiin. Niin meille kävi. Elämä vei mukanaan. Ystäväni halusi lapsia, minä en. Minä halusin pitää suhteemme muuttumattomana, ystäväni ei.
Kummius on kuitenkin minulle kunnia-tehtävä niin kauan kuin se on sitä toisellekin osapuolelle.
Sä olet juuri sellainen lopulta elämäänsä katkeroituva surkea ämmä joka menettää kaikki ihmissuhteensa "uhrautumalla" pentujensa eteen. Lopulta myös lapsesi jättävät sinut koska takerrut heihin , koska sinulla ei ole mitään muuta. Lopulta käperryt laitoksessa omaan itseinhoosi ja muistoihisi ja sinusta tulee "ilkeä käpy" joka on ilkeä kaikille. Herää ja ole välillä itsekäs.
HALOO VAAN. URHEILUN EI OO TARKOTUSTAKAAN OLLA VAKAVAA.
Ehkä asia on vain ihmisistä itsestään kiinni. Itselläni on lapsia, suurin osa ystävistäni ovat lapsettomia. Eikä ystävyydessä ole mitään ongelmaa. Eihän me tosin olla "yhtäpaljon yhteydessä" kuin ennen lapsia, mutta molemmat ymmärtävät. Ja silloin kun ollaan, asiat ovat "niinkuin ennenkin".
Miksi kaikesta pitää tehdä ongelma? Lapsettomat ystäväni pitävät lapsistani, useat ovat myös kummeja. Ja vaikka maailmani pyöriikin lasteni ympärillä, on siinä sijaa myös ystäville ja muillekkin asioille.
Miksi ystävyyden pitäisi olla "jatkuvaa yhteydenpitoa ja näkemistä"? Mielestäni se jos mikä on tstävyyttä, että etäisyys, lapset, miehet/ mikään muukaan ei muuta asioita ystävysten välillä.. vaikka yhteydenpito sitten vähenisikin.
Mikäli yhteydenpito on täysin yksipuolista, Ole ottamatta yhteyttä, mutta miksi pitää "irtisanoa" ystävyys/ kummius? ehkä joku päivä vielä kaipaat tätä ystävää/ hän kaipaa sinua?
mustasukkainen ystäväsi lapsille.
Jollakin tavalla ehkä. Tosin olen enemmän katkeroitunut sille valheelle, mihin meidät tuuditetaan. Että ystävyys olisi ikuista silloinkin kun elämäntilanteet muuttuvat.
Minä valitettavasti tarvitsen ystävää itselleni, en koiralleni, enkä miehelleni, kuten kaverini kaipaa näköjään ystävää, hoitajaa.... lapselleen.
Minä olen taas parivuotta ollut äitinä lapselle, jonka kummitäti oli ennen paras ystäväni. Ennen lapsen syntymää vietimme jatkuvasti aikaa yhdessä, ja ennen raskauttani olimme lähes yötäpäivää yhdessä. Kun tulin raskaaksi, ja tietenkin pyysin häntä saman tien kummiksi, täti oli innoissaan ja lupaili että "sitten ostan sitä ja tätä ja mennään vauvan kanssa sinne ja tänne". Kuitenkin jossain vaiheessa ystäväni huomasi, etten voikaan enää elää ihan samanlaista elämää kuin ennen raskautta, ja kerran hän jopa raskauteni aikana sanoi suoraan, ettei halua viettää juhannusta kanssani koska olen raskaana.
Ristiäisten jälkeen kummitäti on käynyt kolme kertaa. ja siis asuu n. kahden kilometrin päässä. Ja Lapsemme on nyt siis kaksivuotias.
Alkuun yritin pitää yhteyttä ja lähetellä kuvia vauvasta yms. mutta koskaan en saanut mitään vastausta takaisin. Toinen ystäväni kertoi, että ko. kummin sisko oli kertonut tämän olevan vittuuntunut, kun aina tavatessamme kerroin mitä vauvallemme kuuluu, yms. Olisi vain pitänyt kysyä hänen kuulumisiaan ja päivitellä niitä.
Tiesin kyllä alusta asti, että ko. henkilö on hieman itserakas mutten osannut aavistaa että tämä menisi näin pitkälle. Harmittaa, koska menetin hyvän ystävän, mutta koska sain tilalle maailamn ihanimman lapsen ja minulla on muitakin kavereita, en jää asiaa sen enempää itkemään. Onneksi meidän naperolla on muitakin kummeja, jotka pitävät jatkuvati yhteyttä, vaikkakin asuvat ulkomailla.