Kenen palveluja käytät ja miksi?
Luottoennustajasi? Gallup
66
19390
Vastaukset
Käytän Nedraa. Hyvä ja luotettava. Hänet saa helposti kiinni.
- ikävä yllätys
ja siellä vastasikin helinä ihalainen..
- luottoennustaja
on Sari Oulusta. Ehdottomasti. Olen käynyt ja soittanut myös Aunelle. Tietää hänkin.
tietää näiden henkilöiden yhteystiedot. Asun Oulussa ja kävisin mielelläni paikan päällä. Soittaakin voin, mutta onko se kovin kallista?
Jane-35 kirjoitti:
tietää näiden henkilöiden yhteystiedot. Asun Oulussa ja kävisin mielelläni paikan päällä. Soittaakin voin, mutta onko se kovin kallista?
En enään kaipaa ennustuksia.
Tarvitsen johdatusta eteenpäin jaksamiseen. Sitä saan meedio istunnoissa.
Kun hapuilllen ja en tiedä mikä on oikein. He antavat sen lohdottavan vastauksen jota juuri sillä hetkellä tarvitsen.- Monta näkijää kokenut
Valitettavasti Aune Ahlholm ei nähnyt ainakaan minulle mitään, mutta apua olen saanut Aliina Valolta ja Kirsti Alangolta.
Onko kellään muuten kokemusta meedio Arja Kososesta? Tiedot löytyy astro.fi sivuilla. Olen ollut yhteydessä häneen ja yllättäviä asioita tuli esille, ei hän olisi voinut mitenkään tietää niitä, mutta meni sen myötä nappiin. Syksyn aikana ehkä muut asiat tapahtuu...jään odottamaan...
- Tuikkuliini70
On kylla erittain privaatti ennustaja eika ilmoittele palveluistaan missaan. Hanen kykynsa kulkee viidakkorumpumenetelmalla ja pari vuotta sitten hanen tarotluentansa auttoi minua vaikeassa tilanteessa. Olen saanut apua Lienuskan luennoista myohemminkin.
- Tuikkuliini70
Ei ollut tarkoitus! Sanovathan taalla muutkin luottoennarinsa - etu ja sukunimella ja jopa paikkakunnalla varustettuna!
- Tuikkuliini70
Mie en itse osaa ennustaa edes kahvinporoista taikka poronpaskasta!!! Taidat olla itse joku ahne 0700-kusettajaennari, joka kadehtii taalla muiden, oikeasti osaavien, ennareiden suosiota.
- violavande
Äänekosken Kaija Vainikainen... tietää asioita.
- ovat,
0700- Kaarina K, Virve K sekä rajatieto Elise v. Ja henk.koht Pirkko P.
Ennustajan palvelua käytän vain silloin jos on kysyttävää parisuhde tai työ asioista.
Viimeksi olen soittanut Virvelle n.kk sitten. Ja hyvin hän tiesi ainakin juuri sen hetkisen tilanteen. - Petetty
ovat, kirjoitti:
0700- Kaarina K, Virve K sekä rajatieto Elise v. Ja henk.koht Pirkko P.
Ennustajan palvelua käytän vain silloin jos on kysyttävää parisuhde tai työ asioista.
Viimeksi olen soittanut Virvelle n.kk sitten. Ja hyvin hän tiesi ainakin juuri sen hetkisen tilanteen.Virve K on huijari. Tekee usealla nimellä hommia ja naureskelee kahvipöydissä, kuinka helppo ihmisiä on puhuttaa. Tiedän henkilökohtaisesti ko. ihmisen.
- sammass
Petetty kirjoitti:
Virve K on huijari. Tekee usealla nimellä hommia ja naureskelee kahvipöydissä, kuinka helppo ihmisiä on puhuttaa. Tiedän henkilökohtaisesti ko. ihmisen.
En oikein ole varma kenestäkään - jos osuvatkin voi olla telepaattista tai hyvää puhukykyä, ihmistuntemusta.Eri asia ennustaa lopputuloksia ja tulevaa! Jokainen erehtynyt tai ympäripyöreästi oikeansuuntaista. Oikeastaan kukaan ei ole osannut ennustaa ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä! Viimeisimmät kokeiluni Agnya ja Anneli ( 82.. alkuinen) joka vakuutti varmasti seisovansa sanojensa takana; onko kokemuksia?
- Dragansraven
monista Virve K, Aliina V. Kaarina K. Tuulia, nämä jättivät kylmäksi.
Luottoennustaja sana aika merkityksetön mutta eniten olen käyttänyt Mandalatarotin kykyjä, toiseksi olen käyttänyt Maria Donnerin kykyjä, ja Eija Nikon.
Nä'istä parhaiten on minulle nähnyt tapahtumia menneestä ja tulevasta paikkansa pitäen Mandalatarot, ei kaksi muutakaan ole niitä huonoimpia. - Sylvia29
Dragansraven kirjoitti:
monista Virve K, Aliina V. Kaarina K. Tuulia, nämä jättivät kylmäksi.
Luottoennustaja sana aika merkityksetön mutta eniten olen käyttänyt Mandalatarotin kykyjä, toiseksi olen käyttänyt Maria Donnerin kykyjä, ja Eija Nikon.
Nä'istä parhaiten on minulle nähnyt tapahtumia menneestä ja tulevasta paikkansa pitäen Mandalatarot, ei kaksi muutakaan ole niitä huonoimpia.Mandalatarot on hyvin kylmä tavoiltaan, eikä ole nähnyt koskaan minulle mitään.
- veenpisara
suosittelen päivi alanen tampere. lämmin ihminen ja
- bwebwebwebew
Ihan yhtä lämmin kuin me muutkin, ellei hänellä ole kuumetta
- Stadin kundi
bwebwebwebew kirjoitti:
Ihan yhtä lämmin kuin me muutkin, ellei hänellä ole kuumetta
On vielä onneksi ilmainen ja osaa lätistä niin henkeviä varsinkin pikkupäissään. Ja monesti ennustukset on osunut paremmin kuin näillä muilla rahastajilla et sillei hei!
- syränveri78
Lämmin ihminen ja mukava muuten mutta selvänäkökykyä hänellä ei ole. Testattu on!
- jouskarinnn
On nähnyt ok, ja neuvot on aina tilanteeseen sopivia, muutakin kun liibalaabaa..yksityiskohtaisempia ja syvällisempiä. Eikä ollu kallis. http://karhunvartija.nettisivu.org/
- ENKEL
unilin Angela , miellyttävä kokemus soitin n. 2kk sitten ja pari asiaa mennyt aivan kohdalleen , en tiedä tuleeko hänestä luottoennustajaani . Olisi mukava kuulla onko muilla kokemuksia.
löytyy googlettamalla missä hän kertoo itsestään. - yksi tyyt.
ENKEL kirjoitti:
unilin Angela , miellyttävä kokemus soitin n. 2kk sitten ja pari asiaa mennyt aivan kohdalleen , en tiedä tuleeko hänestä luottoennustajaani . Olisi mukava kuulla onko muilla kokemuksia.
löytyy googlettamalla missä hän kertoo itsestään.Soitin vuosi sitten Unilin numeroon (siis siihen 555-loppuiseen) ja sieltä vastasi Angela, silloin hänellä ei vielä ollut omaa numeroa vaan palveli satunnaisesti ja kertoi asioita, jotka ovat sittenmmin osoittautuneet oikeaksi. Olen soittanut kaksi kertaa myöhemminkin ja olen ollut tyytyväinen.Reippaasti parempi kuin esim. Eija Nikko, Helinä I tai Eila.
- kurkkaan
yksi tyyt. kirjoitti:
Soitin vuosi sitten Unilin numeroon (siis siihen 555-loppuiseen) ja sieltä vastasi Angela, silloin hänellä ei vielä ollut omaa numeroa vaan palveli satunnaisesti ja kertoi asioita, jotka ovat sittenmmin osoittautuneet oikeaksi. Olen soittanut kaksi kertaa myöhemminkin ja olen ollut tyytyväinen.Reippaasti parempi kuin esim. Eija Nikko, Helinä I tai Eila.
Semmoista se on kuka näkee kellekin , soittelen satunnaisesti Eija Nikolle ja olen ainakin vielä tyytyväinen , uniliin en ole soitellut. Enkä sieltä googlettamalla unilin mitään löytänyt vaan piti kirjoittaa unil .
- joskus soittelee
kurkkaan kirjoitti:
Semmoista se on kuka näkee kellekin , soittelen satunnaisesti Eija Nikolle ja olen ainakin vielä tyytyväinen , uniliin en ole soitellut. Enkä sieltä googlettamalla unilin mitään löytänyt vaan piti kirjoittaa unil .
Angela on ollut ihana uusi tuttavuus tänä keväänä. Olen saanut häneltä voimaa, mutta vielä jää nähtäväksi, että toteutuvatko asiat, joista hän on kertonut... Bedetten Minna on myös hyvä ja Virve K:sta tykkään. Muutama muukin joille soittelen.
- Saa nähdä
En ole paljonkaan käyttänyt ennustajien palveluja viime vuosina. Muutaman kerran olen soittanut Eija Nikolle. Viime kesänä pari kertaa. Hän osasi kertoa senhetkisen tilanteen tosi hyvin. Ja hän kyllä kertoi jotakin myös tulevaisuudesta ja kumma kyllä sekin meni jotakuinkin oikein. Sanon kumma kyllä, koska oikeasti en millään usko, että tulevaisuutta voitaisiin nähdä, koska en usko, että tulevaisuus on valmiina jossakin. Tänä keväänä olen soittanut Eijalle kerran ja jotakin hän varmasti sanoi taaskin oikein. Sitten hän sanoi jotakin sellaista, joka on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Hieman valotinkin asian senhetkistä laitaa ja kuitenkin hän kertoi sen epätodennäköisen vaihtoehdon toteutuvan. Nyt sitten odotan, miten käy. Jos hän todella oli tälläkin kertaa oikeassa, uskoni hänen kykyihinsä vahvistuu todella. Mutta sitten jos hän nyt erehtyi asiassa, joka tavallaan olisi ollut helppo nähdä oikein, en enää luota häneen niin paljon.
Mutta kaiken kaikkiaan Nikko on varmaan aika lahjakas - ainakin minun suhteeni.- Saa nähdä
Nikko taisi olla oikeassa...
- ++
Saa nähdä kirjoitti:
Nikko taisi olla oikeassa...
Eija Nikon vastaus muuttuu joka toinen kerta ja kertoi saman tarinan minulle sekä ystävälleni. Eli hänelle en enää soita.
- Saa nähdä
++ kirjoitti:
Eija Nikon vastaus muuttuu joka toinen kerta ja kertoi saman tarinan minulle sekä ystävälleni. Eli hänelle en enää soita.
Niin, mikähän siinä on, että minulle juuri Nikko on osannut kertoa asiat niin oikein. Näillä keskustelupalstoilla kerrotaan paljon siitä, että jotkut selvännäkijät/ennustajat osaavat nähdä joillekin, mutta eivät toisille. Itse alan jo uskoa tähän "teoriaan".
Minun tapani suhtautua selvännäkijöihin poikkeaa ehkä yleisestä kaavasta (tai en tiedä, koska en ole koskaan kysynyt, miten muut käyttäytyvät heidän kanssaan). En ns. testaa, vaan kerron aika paljon ongelmasta, johon haluan saada selvyyttä. Niin tälläkin kertaa Nikon kanssa. Kerroin asianlaidan ja todennäköisen ratkaisun. Oikeastaan odotin hänen vain toteavan, että niin käykin. Mutta hän sanoi, että käy aivan päinvastoin. En voi mitään sille, että luottamukseni hänen kykyihinsä vahvistui. Tosin olen soittanut hänelle vain kolme kertaa. Se on sen verran vähän, että sattumakin voi vielä selittää aika paljon. Mutta toisaalta ei yhtään väärin mennyttä näkemistä.
Yleensäkin olen skeptikko tällaisten asioiden suhteen. Uskon vakaasti joidenkin herkkien henkilöiden kykyyn "nähdä" tätä hetkeä. Vaikeampi on uskoa tulevaisuuden näkemiseen. Mutta joka tapauksessa mielenkiintoista. - Älä valehtele
Saa nähdä kirjoitti:
Niin, mikähän siinä on, että minulle juuri Nikko on osannut kertoa asiat niin oikein. Näillä keskustelupalstoilla kerrotaan paljon siitä, että jotkut selvännäkijät/ennustajat osaavat nähdä joillekin, mutta eivät toisille. Itse alan jo uskoa tähän "teoriaan".
Minun tapani suhtautua selvännäkijöihin poikkeaa ehkä yleisestä kaavasta (tai en tiedä, koska en ole koskaan kysynyt, miten muut käyttäytyvät heidän kanssaan). En ns. testaa, vaan kerron aika paljon ongelmasta, johon haluan saada selvyyttä. Niin tälläkin kertaa Nikon kanssa. Kerroin asianlaidan ja todennäköisen ratkaisun. Oikeastaan odotin hänen vain toteavan, että niin käykin. Mutta hän sanoi, että käy aivan päinvastoin. En voi mitään sille, että luottamukseni hänen kykyihinsä vahvistui. Tosin olen soittanut hänelle vain kolme kertaa. Se on sen verran vähän, että sattumakin voi vielä selittää aika paljon. Mutta toisaalta ei yhtään väärin mennyttä näkemistä.
Yleensäkin olen skeptikko tällaisten asioiden suhteen. Uskon vakaasti joidenkin herkkien henkilöiden kykyyn "nähdä" tätä hetkeä. Vaikeampi on uskoa tulevaisuuden näkemiseen. Mutta joka tapauksessa mielenkiintoista.Älä valehtele huijari.
Taidat olla Nikko itse joka mainostat täällä itseäsi ja sen lisäksi yrität "opettaa" asiakkaita käyttäytymään näkijää suosivalla tavalla näkijän luona, eli "opetat" että kaikki pitää mieluusti kertoa heti näkijälle niin ettei näkijän tarvitse arvuutella ja käyttää tekniikoitaan ja miettiä että mitä asiakkaalle valehtelisi ja miten asiakkaan saisi kertomaan ongelmastaan enemmän että samat asiat voisi sitten tarjoilla asiakkaalle takaisin hieman toisilla sanoilla, kuten kertomalla täysin vastakkainen ratkaisu kuin asiakas odottaa.
Lukekaas tarkkaan tämä:
"Mutta hän sanoi, että käy aivan päinvastoin. En voi mitään sille, että luottamukseni hänen kykyihinsä vahvistui."
Toisinsanoen, tämä huijari valehtelee, että jo pelkästään se että "Nikko" kertoi vastakkaisen tuloksen kuin "asiakas" tässä odotti, vahvisti huijarin mielipidettä Nikon taidoista. Mitään tulosta ei siis tarvinnut tulla, ja tällaisten mainospuheiden tarkoitushan on tietenkin opettaa asiakkaita luottamaan huijariin entistä enemmän.
"Yleensäkin olen skeptikko tällaisten asioiden suhteen."
Et ole skeptikko, vaan olet huijari. - Saa nähdä
Älä valehtele kirjoitti:
Älä valehtele huijari.

Et ole skeptikko, vaan olet huijari.Onpas härskiä nimittelyä ;) mutta ei se mitään. Sehän kertoo jotain vain sinusta, ei minusta. Sinun kannattaisi vähentää aggressiivista reagointia. Se ei ole pitkän päälle hyväksi. Maailmaan mahtuu niin monenlaista, ihan erilaistakin kuin sinä.
Ja minusta. Ihan minä asustelen pk-seudulla, enkä ole Nikkoa koskaan nähnytkään. Harmi, jos Nikko nyt sai kirjoittelustani huonoa mainosta, kun minua luullaan häneksi. Vielä kerran, olen vaikuttunut hänen kyvyistään. - Älä valehtele
Saa nähdä kirjoitti:
Onpas härskiä nimittelyä ;) mutta ei se mitään. Sehän kertoo jotain vain sinusta, ei minusta. Sinun kannattaisi vähentää aggressiivista reagointia. Se ei ole pitkän päälle hyväksi. Maailmaan mahtuu niin monenlaista, ihan erilaistakin kuin sinä.
Ja minusta. Ihan minä asustelen pk-seudulla, enkä ole Nikkoa koskaan nähnytkään. Harmi, jos Nikko nyt sai kirjoittelustani huonoa mainosta, kun minua luullaan häneksi. Vielä kerran, olen vaikuttunut hänen kyvyistään.Huijari ei ole nimittelyä. Jos sanoisin sinua kusipääksi, se olisi nimittelyä.
Ellet ole huijari, sitten olet tietämätön ja sen vuoksi tyhmä. Voit valita noista kahdesta vaihtoehdosta se joka tuntuu omimmalta. Perustelut jo sait.
Se että koet viestini olevan agressiivinen kertoo siitä että sen sisältämä totuus osui ja upposi kohteeseensa. - sivullisena puutun
Älä valehtele kirjoitti:
Huijari ei ole nimittelyä. Jos sanoisin sinua kusipääksi, se olisi nimittelyä.
Ellet ole huijari, sitten olet tietämätön ja sen vuoksi tyhmä. Voit valita noista kahdesta vaihtoehdosta se joka tuntuu omimmalta. Perustelut jo sait.
Se että koet viestini olevan agressiivinen kertoo siitä että sen sisältämä totuus osui ja upposi kohteeseensa.ja sanon mielipiteeni. Koen myös minäkin sinut Älä valehtele hyvin agressiivisena kommentoijana. Tässä ketjussa kyseltiin mielipiteitä luotto näkijöistä, johon Saa nähdä kirjoitti oman mielipiteensä ja kokemuksensa aivan asiallisesti. Kyllä minun mielestäni huijariksi ja tyhmäksi nimitteleminen on pahemman luokan solvausta. Kerrottakoon nyt myös oma kokemukseni Nikosta, että ei kyllä minua ole vakuutanut. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö jollekkin näkisi.
Tämän enempää en tähän puutu. Saapa nähdä millaiset ryöpyt minä nyt saan osakseni :) - Älä valehtele
sivullisena puutun kirjoitti:
ja sanon mielipiteeni. Koen myös minäkin sinut Älä valehtele hyvin agressiivisena kommentoijana. Tässä ketjussa kyseltiin mielipiteitä luotto näkijöistä, johon Saa nähdä kirjoitti oman mielipiteensä ja kokemuksensa aivan asiallisesti. Kyllä minun mielestäni huijariksi ja tyhmäksi nimitteleminen on pahemman luokan solvausta. Kerrottakoon nyt myös oma kokemukseni Nikosta, että ei kyllä minua ole vakuutanut. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö jollekkin näkisi.
Tämän enempää en tähän puutu. Saapa nähdä millaiset ryöpyt minä nyt saan osakseni :)Katso tämä video
http://www.youtube.com/watch?v=LcFYQ8EW7Ec&feature=channel
Tämä video on tyyppiesimerkki siitä millä tavoilla asiakkaita huijataan ja vedetään mukaan rituaaliin jossa heidän oma objektiivinen ajattelu ohjataan pois epäilyistä. Ellet usko että asiakkaita voidaan tuolla tavalla vedättää, niin johan minäkin vedätin teitä agressiivisella tekstillä.
"Saa nähdä" teki juuri sellaisen tempun joka tuossa videon alussa esitetään, eli asiakkaalle "neuvotaan" kuinka tulisi käyttäytyä. Tietenkään neuvonta ei ole suoraa käskyttämistä, vaan se on epäsuoraa manipulointia jossa vedetään viekkaasti huijaamalla ja ohjaamalla asiakas mukaan huijarin hallitsemaan kuvioon ja saadaan asiakas auttamaan näkijää ja kertomaan näkijälle vapaasti erilaisia asioita joiden perusteella näkijä sitten saa keksittyä valheen.
>>>"En ns. testaa, vaan kerron aika paljon ongelmasta, johon haluan saada selvyyttä. Kerroin asianlaidan ja todennäköisen ratkaisun."
Toisinsanoen, tämä huijari tässä kehottaa mahdollisia asiakkaita lopettamaan testaamiset ja hiljaisuuden ja sen sijaan kertomaan paljon ongelmasta (eli asianlaidan ja todennäköisen ratkaisun) johon haluaa saada selvyyden.
Jos asiakas kertoo jo tuon kaiken, niin mitä virkaa on enää selvänäkijällä?
Ei tietenkään yhtään mitään, koska eihän selvänäkijät mitään tulevaisuutta näekään, he vain tarjoavat valmiiksi pureskeltuja tarinoita, asiakkaalta kuultuja asioita, tai arvauksia asiakkaalle. ihan niinkuin videossa näytetään. Eihän selvänäkijä tarvitse tuollaisessa tilanteessa edes selvänäkemystä, vaan hänestä tulee pelkkä tavallinen ihminen joka neuvoo. Sellaisia ihmisiä on ystävissäsikin täydet määrät ja he neuvovat ja tarjoavat tukeaan ilmaiseksi.
>>>"Oikeastaan odotin hänen vain toteavan, että niin käykin. Mutta hän sanoi, että käy aivan päinvastoin. En voi mitään sille, että luottamukseni hänen kykyihinsä vahvistui."
Se että Nikko sanoi päinvastaista riitti tämän "skeptikon" vakuuttamiseen. Mitään todisteita ei tarvittu, ainoastaan vastakkainen mielipide. "Todella vakuuttava" näyttö. - itsekkin nähnyt
Älä valehtele kirjoitti:
Katso tämä video
http://www.youtube.com/watch?v=LcFYQ8EW7Ec&feature=channel
Tämä video on tyyppiesimerkki siitä millä tavoilla asiakkaita huijataan ja vedetään mukaan rituaaliin jossa heidän oma objektiivinen ajattelu ohjataan pois epäilyistä. Ellet usko että asiakkaita voidaan tuolla tavalla vedättää, niin johan minäkin vedätin teitä agressiivisella tekstillä.
"Saa nähdä" teki juuri sellaisen tempun joka tuossa videon alussa esitetään, eli asiakkaalle "neuvotaan" kuinka tulisi käyttäytyä. Tietenkään neuvonta ei ole suoraa käskyttämistä, vaan se on epäsuoraa manipulointia jossa vedetään viekkaasti huijaamalla ja ohjaamalla asiakas mukaan huijarin hallitsemaan kuvioon ja saadaan asiakas auttamaan näkijää ja kertomaan näkijälle vapaasti erilaisia asioita joiden perusteella näkijä sitten saa keksittyä valheen.
>>>"En ns. testaa, vaan kerron aika paljon ongelmasta, johon haluan saada selvyyttä. Kerroin asianlaidan ja todennäköisen ratkaisun."
Toisinsanoen, tämä huijari tässä kehottaa mahdollisia asiakkaita lopettamaan testaamiset ja hiljaisuuden ja sen sijaan kertomaan paljon ongelmasta (eli asianlaidan ja todennäköisen ratkaisun) johon haluaa saada selvyyden.
Jos asiakas kertoo jo tuon kaiken, niin mitä virkaa on enää selvänäkijällä?
Ei tietenkään yhtään mitään, koska eihän selvänäkijät mitään tulevaisuutta näekään, he vain tarjoavat valmiiksi pureskeltuja tarinoita, asiakkaalta kuultuja asioita, tai arvauksia asiakkaalle. ihan niinkuin videossa näytetään. Eihän selvänäkijä tarvitse tuollaisessa tilanteessa edes selvänäkemystä, vaan hänestä tulee pelkkä tavallinen ihminen joka neuvoo. Sellaisia ihmisiä on ystävissäsikin täydet määrät ja he neuvovat ja tarjoavat tukeaan ilmaiseksi.
>>>"Oikeastaan odotin hänen vain toteavan, että niin käykin. Mutta hän sanoi, että käy aivan päinvastoin. En voi mitään sille, että luottamukseni hänen kykyihinsä vahvistui."
Se että Nikko sanoi päinvastaista riitti tämän "skeptikon" vakuuttamiseen. Mitään todisteita ei tarvittu, ainoastaan vastakkainen mielipide. "Todella vakuuttava" näyttö.Hei.En usko yhteenkään puhelinennustajaan,koska mielestäni siinä tarvitaan henk.koht.kontakti, mutta jokainen tavallaan.Itse kävin aikoinaan Iiris Roineella mutta hänhan on jo tuoisella puolella ollut pitkään.Tiedättekö ketään ennustajaa tai meedioita uudenmaan alueella,joka olisi oikeasti hyvä ja rehellinen?En halua tukea huijareita enkä ole mitenkään epätoivoinen ,että tämä olisi joku pakko.Nyt vaan tuli sellainen tunne,että haluaisin taas käydä.
- kyynel 8
itsekkin nähnyt kirjoitti:
Hei.En usko yhteenkään puhelinennustajaan,koska mielestäni siinä tarvitaan henk.koht.kontakti, mutta jokainen tavallaan.Itse kävin aikoinaan Iiris Roineella mutta hänhan on jo tuoisella puolella ollut pitkään.Tiedättekö ketään ennustajaa tai meedioita uudenmaan alueella,joka olisi oikeasti hyvä ja rehellinen?En halua tukea huijareita enkä ole mitenkään epätoivoinen ,että tämä olisi joku pakko.Nyt vaan tuli sellainen tunne,että haluaisin taas käydä.
Hei, Itse kanssa käynyt Roineella Helsingissä monta vuotta sitten ja nyt elämäntilanne täysin hakusessa ja ajattelin hänelle varata aikaa, mutta hän on jo lähtenyt täältä :( monia asia mitä hän kertoi, on tapahtunut, vaikka ennen sitä käyntiä mielestäni selvännäkijät ollut ihan huuhaata, mutta käsitykseni todella muuttui. Kaipaisin nyt myös jotain hyvää ja luotettavaa jostain pääkaupunki seudulta, ja haluan mennä henk. kohta paikan päälle, puhelin ennustuksiin en oikein jaksa uskoa, vaikka kokemusta ei ole.
- kalanainen 1969
kyynel 8 kirjoitti:

Helinä Ihalainen on kuollut noin 2 vkoa sitten.Soitin hänelle, ja hänen numerostaan vastasi Carita Elo, joka puhuu vaan omiaan, en soita enää. En tiedä mihin kuoli, mutta hänen kuolemansa todella menetys. Tiennyt ainakin minulle ja ystävällinen ja ei huijari"!!
Kiitos Helinä, tein lämmöllä työtäsi, jäin sinua kaipaamaan! Sinänsä ihmeellisä ja törkeetä, että joku toine saa vastata Helinän numerosta, se linja olisi pitänyt lopettaa, kun helinä ei enää ole vastaamassa. - Anonyymi
Älä valehtele kirjoitti:
Älä valehtele huijari.
Taidat olla Nikko itse joka mainostat täällä itseäsi ja sen lisäksi yrität "opettaa" asiakkaita käyttäytymään näkijää suosivalla tavalla näkijän luona, eli "opetat" että kaikki pitää mieluusti kertoa heti näkijälle niin ettei näkijän tarvitse arvuutella ja käyttää tekniikoitaan ja miettiä että mitä asiakkaalle valehtelisi ja miten asiakkaan saisi kertomaan ongelmastaan enemmän että samat asiat voisi sitten tarjoilla asiakkaalle takaisin hieman toisilla sanoilla, kuten kertomalla täysin vastakkainen ratkaisu kuin asiakas odottaa.
Lukekaas tarkkaan tämä:
"Mutta hän sanoi, että käy aivan päinvastoin. En voi mitään sille, että luottamukseni hänen kykyihinsä vahvistui."
Toisinsanoen, tämä huijari valehtelee, että jo pelkästään se että "Nikko" kertoi vastakkaisen tuloksen kuin "asiakas" tässä odotti, vahvisti huijarin mielipidettä Nikon taidoista. Mitään tulosta ei siis tarvinnut tulla, ja tällaisten mainospuheiden tarkoitushan on tietenkin opettaa asiakkaita luottamaan huijariin entistä enemmän.
"Yleensäkin olen skeptikko tällaisten asioiden suhteen."
Et ole skeptikko, vaan olet huijari.Itsellä Eijasta hyvää sanottavaa.
Puhuu lyhyesti ja näkee selkeästi.
Ei jaarittele.
Jos, ei sulle nähnyt johtui kenties ennakko odotuksistasi. Petyit.
Älä yleistä huijariksi sen tähden.
- "asiantuntija"
Hei! Tämä on jo vanha ketju , mutta päätin nyt kuitenkin asiaa kommentoida! Olen vuosien varrella tutustunut yhteen jos toiseenkin ennustajaan/selvänäkijään ja astrologiin ja voin sanoa hyvällä syyllä , että jyvät on valikoituneet akanoista. Tilanteesta ja asiasta riippuen ,on kolme henkilöä joiden puoleen käännyn ja joiden sanomiset olen todennut suuriltaosin paikkaansapitäviksi. Tiedän myös muita ,jotka ovat kyseisten auttajien puoleen kääntyneet -heille myös nähty ja kerrottu asioita aivan eri tavalla kuin itselle-joten ei voi ajatella sitäkään , että olisi joku valmis sapluuna minkä mukaan kaikille kertovat.
Nämä kolme luottoennustajaani ovat Carita Elo-häntä paljon morkataan esim töykeydestä ja ilkeydestä-tuollaista Caritaa en tunnista ollenkaan. MUlle ollut aina kovin mukava,ystävällinen,positiivista energiaa antava. Ainahan kaikki asiat ei tietysti ole sellaisia kuin juuri silloin haluaisi kuulla -josko se tulkitaan ilkeydeksi..ainoa pieni miinus hänen kohdallaan on tosiaan se,että tuppaa keskustelemaan omista ja kaikista yleisistäkin asioista..no mutta tiedostan sen ja koitan kyllä ohjilla nopeasti juttua oikeille uomille.. koen hänet kuitenkin myös jotenkin terapeuttisena , koska hänen kanssaan voi todellakin keskustella
asioista!Hänellä on myös ilmiömäinen muisti siitä,mitä on viimeksi puhuttu , vaikka aikaa olisi puheluiden välillä mennytkin-eli-tämä myös todistaa sen , että on aidosti läsnä niissä hetkissä asiakkaan kanssa!
Toinen hyvä on Eija Nikko. Hänen huono puolensa on se,että välillä vaikea saada kiinni , mutta on lyhyt ja ytimekäs sanomisissaan ja osaa antaa esim.ihmisuhteissa oikein hyvän tilannekatsauksen ja luonnehdinnan.
Kolmas on astrologi Tiina Kallio-eli hänen puoleensa käännyn ,kun haluan saada asioista sen puolen tulkintaa. Tosin luulen Tiinalla olevan myös selvänäköisyyttä , koska niin suurissa linjoissa ,kuin tarkemmissa täsmäennusteissakin esim muutaman päivän osalta asiat ovat pitäneet kutinsa uskomattomalla tavalla.Tapansa ilmaista asiat on hyvin käytännönläheinen,ei käytä astrologisia termejä joita maallikko ei ymmärrä ja saa nopeasti kiinni asioista.Ollut tilanteita , että hän on sanonut jotakin ja siinä hetkessä tuntunut , että näin ei voi tulla käymään -vaan niinpäs onkin! On toki joitakin juttuja pieleenkin mennyt , mutta vähemmän.
Henk.koht.voi suositella kaikkia heitä,mutta ainahan näissäkin pelaa varmaan myös henkilökemiat ja se millä asenteella soittajakin on-uskon tässä asiassa myös energioiden vaikuttavan siihen miten näkijä näkee-tietysti puolin ja toisin. - lykkyy
no piti tääkin nyt nostaa tää mainosketju jostai ylös voi elämä perjantai sentää.. tosi läpinäkyvää menoo tää koko palsta täys jotai idiootteja jotka luulee savans tältä oikeaa tietoo.. pelkkää mainosta tai mollaamista koko pska
- aloittelija
Maksaako Eija Nikon vastaajan viestien kuuntelu tuon 2,39 pvm vai vaan pvm?
- Ensoita
Maksaa 2, 39 pvm. Tuon takia en soita hänelle enää, olen maksanut maltaita pelkästään hänen vastaajansa kuuntelemisesta aikoinaan. Ei kyllä tiennytkään minulle mitään kun vuosia sitten soitin, puhui aivan puutaheinää.
- Toinentykkäätoinenei
Itse olen soittanut muistaakseni 4 kertaa reilu viiden vuoden aikana Mirjalle. Kerran kävin Päivi Alasella mutta hän ei minulle nähnyt oikein mitään. Mirja on ollut yllättävän hyvä. En halua koskaan tietää mitään erityisen tarkasti, pari kertaa olen soittanut kun on joku paha solmukohta elämässä, ahdistaa ja tuntuu tosi epävarmalta. Pari kertaa olen kysynyt jonkin ihmisen luotettavuudesta ja nekin ovat kyllä pitäneet täysin paikkaansa. Joka kerta on puhelun jälkeen tullut hyvä ja energinen olo ja elämä on tavalaan... miten sen nyt sanoisin...lähtenyt taas liikkeelle jonkun junnausvaiheen jälkeen. Tuntuu vielä että joka kerta saa "yhteyden" nopeammin ja paremmin. Viimeisin näky oli tosin niin hyvä että pessimistinä vaikea uskoa...tulee kuulemma nuorempi, "timmi", mielenkiintoinen ja luotettama mies jonka kanssa saan lapsen ja näki myös meidän yhteisen kodin. Kuulosti ihan liian hyvälle ollakseen totta. :D En kysellyt enempää.
- likeitlike
Nina Kallio on ollut mulle ihan paras
- Anonyymi
Carita Elo on paras. Höpöttää omiaan mutta kun oikoo niin kyllä sieltä totta tulee. Olen minäkin kuullut että oisi ilkeä mielestäni on suorasanainen. Ihan yhtälailla tiuski ja komensi että uskoisin. Uskoin ja olisin tehnyt umpi väärän ratkaisun. Hyvin äitimäinen. En kyllä vaihtaisi
- Anonyymi
Minun luottonäkijä on jo vuosia ollut selvännäkijä Naomi M.
Perusteluina ei muuta tarvitse mainita kuin että on takuuvarmasti aito.
Toisinaan soitan, mutta joskus haluan oikein virittäytyä sellaiseen maagilliseen tunnelmaan, puen ylleni menovaatteet ja suuntaan autoni nokan kohti Sastamalaa. Oikein vatsanpohjassa aina kihelmöi, kun mietin, mitähän tällä kertaa mahtaa nousta. Naomilla on erityisen hauska huumorintajum, että toisinaan saa ihan vedet silmissä nauraa, että vaikka hänessä on se hyvin vakava ja henkinen puoli, niin sitten se toinen on kyllä aivan ääripää.
Arvostan hänessä myös sitä, että minulla asiakkaana on myös aina se tunne, että olen tullut oikean näkijän luokse. Hän on hyvin naisellinen ja suorastaan noitamainen, että ei mitään sellaista, mihin olen joskus henkisillä messuillakin törmännyt. Siellä on jotkut esiintyneet näkijöinä, ja jaloissa on mustat teryleenihousut ja päällä paksu neule tai jotakin muuta todella arkista. Ei ihan vakuuta minua. Jokin aivan käsittämättömän ihana tuoksu hänellä myös, koitin joskus urkkia, mutta hymyili vaan ja sanoi että ammattikunnan ikiaikaisia salaisuuksia. Muista näkijöistä on muutamasta vuosien takaa kokemusta, mutta jäävät Naomin rinnalla kuin kalpeiksi varjoiksi.- Anonyymi
Niin minunkin :) olen varannut häneltä juuri eilen ajan, ja aika lailla samoista syistä. Nyt on sen verran tilannetta päällä, että apuja taas tarvitaan :)
- Anonyymi
Tällä puhutaan paljon Naomista ja hänen kykyjään kehutaan.
Muutamissa ketjuissa on kerrottu, kuinka hän on nähnyt maailmanpolittiikan asioita.
Näkeekö hän konkreettisia ihmisen omaan elämään liittyviä asioita.
Jos kysyisin vaikka, että ostanko asunnon, tai löydänkö uuden ihmissuhteen tai saanko uuden työn.
Itse en mene kysymään näkijältä maailmantilanteesta tai ilmastonmuutoksesta.
MInulla on kaksi luottonäkijää ja he näkevät hyvin konkreettisia asioita tässä hetkessä askarruttavia teemoja- kysymättä. Ei mitään vertauskuvia.
Eli tämä minua kiinnostaa, mikä tästä Naomista tekee niin järkyttävän hyvän? Kertokaa esimerkkejä.- Anonyymi
Minulle näkee nimen omaan, niitä minun elämään liittyviä asioita. Mitään maailmanpoliittisia ei ole ainakaan minulle edes sanonut. Kerran, itse tuosta sotatilanteesta kysyessäni, sanoi mitä hänelle siitä nousi.
Eli sessioissa on noussut työhöni, ihmissuhteisiini, terveyteeni ym. liittyviä asioita, ja olenpa saanut viestiä myös edesmenneeltä, oli sellainen, että ei epäilystäkään asiassa, koska asia oli sen luontoinen, josta vain tuolla edesmennellä oli lisäkseni tieto.
Naominhan tiedetään olevan näkijä, jolla tuo lahja kulkee suvussa, olen sen hänen omaelämänkerta- kirjastakin lukenut. On siis syntymästään asti näkijä eikä näitä "myöhäisheränneitä", joihin en itse ainakaan edes usko.
Hänestä on ollut lukuisia lehtijuttuja, onko ollut televisisosssa, siitä ei tietoa, mutta se tiedetään, että hänen asiakkainaan on hyvinkin vaikutusvaltaisia julkisuuden henkilöitäkin. Olen itse eräältä tuttavaltanikin yhden nimen kuullut, kun oli käynyt Naomia tapaamassa, ja ovesta oli tullut sellainen henkilö, että tuttavani sanoi että meinasi kyllä peffalleen lentää.
Itselleni on ollut suurena apuna ihan konkreettisissa asioissakin. Kuten erään kaupanteon kohdalla viime vuoden keväällä. Olin menossa laittamaan nimeä paperiin, mutta Naomin lausuman pohjalta en niin tehnyt. Jälkeenpäin kävi ilmi, että olisi ollut kannaltani suuri moka, jos olisin niin tehnyt.
Ihan siis taloudellistakinj hyötyä, eikä tuo ollut edes ainoa kerta. Sikäli ymmärrän hyvin, että häntä kehutaan.
Jostakin luin, että häntä pidettäisiin Suomen tämän hetken parhaimpana näkijänä, mitä en käy kiistämään. Eipä ole ainakaan itsellä ketään muuta tiedossani. - Anonyymi
Näkijänä ihan ilmiömäinen, ja muutoskii. Mä kerron nyt miks mä käyn hällä.
Mulla oli sellasen 5 vuotta ihan sikaraskas vaihe, en ees jaksa tilittää mitä kaikkee, mut kaiken sen seurauksena, mun paino nous kolmes vuodes melki 20 kiloo. Kerran sit Naomille itkin, siis ihan itkin, etten tiedä enää miten saan sen pois. Hän kerto sitten sellasesta ohjelmasta, jonka oli suunnitellu, ja jota hänen hoidois kävijät monet oli alkanu noudattaa, hyvin tuloksin.
Ihmettelin sit et miksen ollu sellasesta kuullu, nii sano ettei ole sitä mainostanut ettei saa "kiukkusia kilotätejä" kimppuunsa. Sanoi että oli huomannu, että suurin osa ylilihavista rakastaa läskejään enempi ko terveyttää. No pyysin sitte saada sen ohjelman itelleni, ja aloin noudattaa. Nyt mun paino, oon siis noudattanu nyt 2 vuotta, on ALLE sen mitä se oli ennen ko läks nousuun! Mä syön nykysin tosi terveellisesti, oon alkanu käydä salilla, mä nukun nykysin hyvin ja mulla on uus miesystävä. Muutoski, Naomi on tuonu mun elämään sellasta tsemppiä ja draivia, etten olis koskaan voinu uskoo. Hänes on jotain sellasta energiaa, et se vaan tarttuu.
Tota mun laihisohjelmaa on nyt jo kevennetty, eli se on enää vaan ylläpitoo, mutta kaikkinainen jojoilu loppus kun seinään, eikä ole ollu misään kohtaa vaikeeta sitä noudattaa. Siittä on tullu mun elämäntapa, enkä kyllä jääny läskejäni kaipaan! Olen poistanu multa kaikki sen aikaset kuvani, en halua että mun miesystävä ois nähny niistä yhtäkään, näytin niissä niin ällöltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkijänä ihan ilmiömäinen, ja muutoskii. Mä kerron nyt miks mä käyn hällä.
Mulla oli sellasen 5 vuotta ihan sikaraskas vaihe, en ees jaksa tilittää mitä kaikkee, mut kaiken sen seurauksena, mun paino nous kolmes vuodes melki 20 kiloo. Kerran sit Naomille itkin, siis ihan itkin, etten tiedä enää miten saan sen pois. Hän kerto sitten sellasesta ohjelmasta, jonka oli suunnitellu, ja jota hänen hoidois kävijät monet oli alkanu noudattaa, hyvin tuloksin.
Ihmettelin sit et miksen ollu sellasesta kuullu, nii sano ettei ole sitä mainostanut ettei saa "kiukkusia kilotätejä" kimppuunsa. Sanoi että oli huomannu, että suurin osa ylilihavista rakastaa läskejään enempi ko terveyttää. No pyysin sitte saada sen ohjelman itelleni, ja aloin noudattaa. Nyt mun paino, oon siis noudattanu nyt 2 vuotta, on ALLE sen mitä se oli ennen ko läks nousuun! Mä syön nykysin tosi terveellisesti, oon alkanu käydä salilla, mä nukun nykysin hyvin ja mulla on uus miesystävä. Muutoski, Naomi on tuonu mun elämään sellasta tsemppiä ja draivia, etten olis koskaan voinu uskoo. Hänes on jotain sellasta energiaa, et se vaan tarttuu.
Tota mun laihisohjelmaa on nyt jo kevennetty, eli se on enää vaan ylläpitoo, mutta kaikkinainen jojoilu loppus kun seinään, eikä ole ollu misään kohtaa vaikeeta sitä noudattaa. Siittä on tullu mun elämäntapa, enkä kyllä jääny läskejäni kaipaan! Olen poistanu multa kaikki sen aikaset kuvani, en halua että mun miesystävä ois nähny niistä yhtäkään, näytin niissä niin ällöltä.On siitä ollut jo vuosia sitten juttua, olisinko jostain lehdestäkin siitä lukenut.
Joksikin ihmedieetiksi sitä sanottiin ja kyllä se aika ihmeitä tekeekin. Tunnen nimittäin
yhden naisen, joka on sen avulla laihduttanut ihan hurjasti. En nyt mitään tarkkoja lukuja tiedä, mutta näin maallikkona arvelisin että vähintään myös jonkun 20-25kg, varmaaan enemmänkin, en ollut tuntea kun tuli kaupungilla vastaan. - Anonyymi
Mulle Naomista tekee järkyttävän hyvän se, että mulla on nyt melkein kymmenen vuoden mittainen liitto ihanan rakkaani kanssa,.
Olin aikoinaan päätymässä toiseen mieheen, mutta Naomi sanoi jotai sellasta, mikä sai mut lopulta suostumaan treffikutsuun. Tuun aina muistaan ne treffit, ne oli silloin vielä saman päivän iltana, milloin olin käynyt Naomin vastaanotolla Tampereella.
Sillä tiellä ollaan.
Se, mitä Naomi sillon sanoi miehestä, jonka kanssa olin ennen niitä treffejä, mun tulevaisuutta suunnitellut, osoittautui käyvän toteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulle Naomista tekee järkyttävän hyvän se, että mulla on nyt melkein kymmenen vuoden mittainen liitto ihanan rakkaani kanssa,.
Olin aikoinaan päätymässä toiseen mieheen, mutta Naomi sanoi jotai sellasta, mikä sai mut lopulta suostumaan treffikutsuun. Tuun aina muistaan ne treffit, ne oli silloin vielä saman päivän iltana, milloin olin käynyt Naomin vastaanotolla Tampereella.
Sillä tiellä ollaan.
Se, mitä Naomi sillon sanoi miehestä, jonka kanssa olin ennen niitä treffejä, mun tulevaisuutta suunnitellut, osoittautui käyvän toteen.Iso munanen?
- Anonyymi
Kristallikello on mun uusi luottonäkijä. Sain nyt siitä sessioista skypellä kyllä irti enemmän, kuin monelta muulta useammasta aiemmin. Asun ulkomailla, joten en ole voinut mennä hänen vastaanotolle (kuulema ottaa hlö kohtaisesti välillä vastaan myös) . Katsottiin jopa menneestä pitkälle taaksepäin ja nekin osuivat . Suosittelen puhelua tai skypeä.
- Anonyymi
kävi sitten kaivamassa vanhan ketjun esiin että sais mainostaa...vähänkö läpinäkyvää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kävi sitten kaivamassa vanhan ketjun esiin että sais mainostaa...vähänkö läpinäkyvää...
Laita vähän paksumpaa vaatetta päälle niin ei näy läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kävi sitten kaivamassa vanhan ketjun esiin että sais mainostaa...vähänkö läpinäkyvää...
tsop tsop Naomi, pysy nyt housuissasi siellä Satamalan suunnalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tsop tsop Naomi, pysy nyt housuissasi siellä Satamalan suunnalla
Mistä tuon Naomin vetelit vai onko jotain toiveajattelua,,,,? Niitä tyttejä,,,,,?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tuon Naomin vetelit vai onko jotain toiveajattelua,,,,? Niitä tyttejä,,,,,?
Naomi dissaa täällä muita ja kehuu itse itseään päivästä ja vuodesta toiseen. Joo, ei yhtään läpinäkyvää, ei. Oikein huvittava keissi koko tyyppi täällä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomi dissaa täällä muita ja kehuu itse itseään päivästä ja vuodesta toiseen. Joo, ei yhtään läpinäkyvää, ei. Oikein huvittava keissi koko tyyppi täällä..
Sinähän tuossa hänet keskusteluusi vetelit eikä hän---- että kuka roikkuu ja dissaa----??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän tuossa hänet keskusteluusi vetelit eikä hän---- että kuka roikkuu ja dissaa----??
Hih, nimenomaan! Haaveilee jotain Naomista ja ilmeisesti sama joka vetelee hänet vuodesta toiseen ja joka ketjuun ja kommenttiin. Oikein huvittava keissi koko tyyppi täällä.. Hih!
Kovin on selvillä missäpäin Naomi...hmmmmm.... itse olen kuvitellut ihan muualle kuin Sastamala mutta kuulin että ottaa sielläkin vastaan.
Pysyttelisi nyt itse vaan teryleeneissään kun milloinkaan en ole vielä housuja Naomin yllä nähnyt. Viimeksikin kun tapasin Tampereella, oli kyllä hyvin pitkä ja kaunis leninki yllään.
- Anonyymi
Luottonäkijäbibon Eija Nikko ja Terhi jansson.
Osuneet oikeeseen.
Toteutuneet ennustukset- Anonyymi
Bibo syvällä ja mainokset kehissä.
- Anonyymi
Jakomäessä oli tämä korteista katsoja. Joku Irene tms. Hyvin näki. Suosittelen.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279