CIA ei luovuta Stasi-tietoja Suomeen

Oikeistohörhöjen yksi sokea piste eli USA on nyt pettänyt oikeistopojut pahemman kerran.

CIA on päättänyt, että Yleisradion pyytämiä stasi-tietoja ei luovuteta.

Miten nyt näin pääsi käymään?

YLE raportoi:

*****************************************
CIA ei luovuta Stasi-tietoja suomalaisista

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA ei anna tietoja Suomessa toimineista entisen Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin kontakteista.

YLEn TV-uutiset pyysi vuonna 2003 otetta CIA:n hallussa olevasta niin kutsutusta Rosenholz-arkistosta, jonka perusteella Suojelupoliisi käynnisti muun muassa Alpo Rusin toimiin kohdistuneen esitutkinnan.

YLElle toimittamassaan päätöksessä CIA epää tietojen luovuttamisen, koska aineisto luokitellaan operatiiviseksi eli aktiivisessa käytössä olevaksi materiaaliksi. Liittovaltion julkisuuslain mukaan tiedustelu- ja turvallisuusorganisaatioiden operatiivisista asiakirjoista ei anneta mitään tietoja.

Ulkoasiainneuvos Alpo Rusi on haastanut Suomen valtion oikeuteen perusteettoman ja virheellisen esitutkinnan suorittamisesta sekä tietovuodosta.

YLE24
***
15491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä oli mielenkiintoinen uutinen. CIA:lla on siis tiedossaan stasiagentit suomessa?

Äänestä
  • Ja kaikesta vouhotuksesta huolimatta

    1. Lipponen teki pääministerinä virallisen vierailun USAan.

    2. Presidentti Halosen virallinen vierailu on jo valmistelussa ulkoministeriöiden välillä

    Mielenkiintoista! Ja osoittaa että tällä palstalla ahkerimmin leimakirveellä heitetyt Lipponen ja Halonen ovat tervetulleita Valkoiseen Taloon.

    Äänestä

Fiksu siirto CIAlta!

Suomea voidaan kiristää stasi-listalla yhä edelleen.

Niin voi jatkua tietenkin korkeintaan siihen asti kun sosialidemokraattisten stasi-salaajien valta Suomessa pysyy.

Äänestä
  • Kuka Usassa on roisto ja kiristää?

    Onko se CIA, vai peräti itse Bush, mitä ne roistot Suomelta vaativat?

    Äänestä

  • kyllä kieltämättä saa kun CIA sanoo aineiston olevan edelleen operatiivisessa käytössä.

    Äänestä

  • uutisesta kirjoitti:

    kyllä kieltämättä saa kun CIA sanoo aineiston olevan edelleen operatiivisessa käytössä.

    Kuka Usassa on roisto ja kiristää?

    Onko se CIA, vai peräti itse Bush, mitä ne roistot Suomelta vaativat?

    Äänestä

  • Hyvä, ettei Halonen ole menossa sellaiseen terroristivaltioon kyläilemään.

    Äänestä

  • Ohhoh.. kirjoitti:

    Hyvä, ettei Halonen ole menossa sellaiseen terroristivaltioon kyläilemään.

    jo matkalla ja mahdollisesti räjähtää Jyväskylässä.

    Äänestä

USA ja Saksa eivät luovuta sellaisia tietoja, joista ko. maille on hyötyä. Tuo CIA:n lausunto tarkoittaa vain sitä, että Suomessa on (korkeissa asemissa) henkilöitä, joiden CIA tietää vakoilleen Stasille ja jota tietoa CIA voi käyttää tai yhä käyttää hyväkseen. Esim. kiristämällä suosiollisia lausuntoja tai salaisia tietoja.

Äänestä
  • viittaisi ... jos näin on, silloin on maan asiat erittäin huonolla tolalla.

    Äänestä

  • näin että Usa joka on oman arvionsa mukaan demokratian, uskonnon ja rehellisyyden kehto, KIRISTÄÄ muita valtioita.

    Näin romuttuu persujen mainostama hyveiden tyyssija.

    Äänestä

  • uutinen nyt kirjoitti:

    viittaisi ... jos näin on, silloin on maan asiat erittäin huonolla tolalla.

    valtio joka kiristää ja näinollen terrorisoi muita valtioita, ovat maan asiat todella huonosti.

    Äänestä

  • todellakin kirjoitti:

    näin että Usa joka on oman arvionsa mukaan demokratian, uskonnon ja rehellisyyden kehto, KIRISTÄÄ muita valtioita.

    Näin romuttuu persujen mainostama hyveiden tyyssija.

    siis Venäjälläkö?

    Äänestä

  • sijaitsee kirjoitti:

    siis Venäjälläkö?

    kiersit kysymyksen, matelit pakoon.

    Puhuinko jotakin Venäjästä, en, puhuin ainoastaan Usasta.

    Älä lue mitä ei ole kirjoitettu vaan vastaa kysymyksiin tai avaa oma ketju jos haluat puhua jostakin muusta.

    KÄYTIT TYYPILLISTÄ KUVITTEELLISTA PERSUN AASINSILTAA.

    Äänestä

  • kun sen kaikista suurin taloudellinen ylläpitäjä USA on tuollainen luikurivaltio, joka kiristää muita valtioita.
    Jos Suomi liittyy Natoon, USA voi kiristää Suomen mihin tahansa operaatioihin näköjään mukaan.

    Ei Natolle, olipa hyvä saada tietää, että USA kiristää muita valtioita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


FSSSS kirjoitti:

Oikeistohörhöjen yksi sokea piste eli USA on nyt pettänyt oikeistopojut pahemman kerran.

CIA on päättänyt, että Yleisradion pyytämiä stasi-tietoja ei luovuteta.

Miten nyt näin pääsi käymään?

YLE raportoi:

*****************************************
CIA ei luovuta Stasi-tietoja suomalaisista

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA ei anna tietoja Suomessa toimineista entisen Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin kontakteista.

YLEn TV-uutiset pyysi vuonna 2003 otetta CIA:n hallussa olevasta niin kutsutusta Rosenholz-arkistosta, jonka perusteella Suojelupoliisi käynnisti muun muassa Alpo Rusin toimiin kohdistuneen esitutkinnan.

YLElle toimittamassaan päätöksessä CIA epää tietojen luovuttamisen, koska aineisto luokitellaan operatiiviseksi eli aktiivisessa käytössä olevaksi materiaaliksi. Liittovaltion julkisuuslain mukaan tiedustelu- ja turvallisuusorganisaatioiden operatiivisista asiakirjoista ei anneta mitään tietoja.

Ulkoasiainneuvos Alpo Rusi on haastanut Suomen valtion oikeuteen perusteettoman ja virheellisen esitutkinnan suorittamisesta sekä tietovuodosta.

YLE24
***

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu