Olen pari kertaa saanut tässä vähän ajan sisällä armottoman paniikkikohtauksen kaupan kassalla. En enää ikinä haluaisi kokea mitään sellaista! Oli jonoa takana ja ostokseni jo liukuhihnalla, kun tajusin, että nyt tulee kohtaus. Tuntui että happi loppuu ja pyörryn siihen paikkaan. Sitten alkoi pää ja kädet täristä ja ajattelin vain että haluan ulos ja nopeasti ja että kaikki tuijottavat minua. Maksoin ostokset täysin sumussa ja jotenkuten sain kasattua tavarat kassiin. Sitten kun pääsin autoon istumaan, olo helpotti samantien.
Tuo kohtaus luultavasti johtui tämänhetkisestä elämäntilanteestani, stressistä ja ahdistuksesta. Mutta siitä jäi sellainen tunne, että mitä jos taas seuraavalla kerralla käy samoin. Onko mun ruvettava välttelemään kaupassa käyntiä tämän takia?!
Tuo kohtaus luultavasti johtui tämänhetkisestä elämäntilanteestani, stressistä ja ahdistuksesta. Mutta siitä jäi sellainen tunne, että mitä jos taas seuraavalla kerralla käy samoin. Onko mun ruvettava välttelemään kaupassa käyntiä tämän takia?!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sepä se, ongelmanhan ei tarvitse olla edes niin kovin suurikaan ts. kohtauksia ja tilanteita tulee harvakseltaan, mutta kun on vaikea elämäntilanne, ajatukset harmaita ja ongelmia riittää, nuokin tilanteet ovat liikaa ja sitä rupeaa välttelemään, koska ei jaksa yrittää olla "reipas" ja uhmakas.
Hae ajoissa apua, itselläni on ollut näitä paniikintapaisia jännittämisiä jo pitkään ja nyt kun elämä meni tosi hankalaksi muutoin, en jaksanut enää, vaan jätin menemättä ja kiersin. Minulla ei liene varsinaista paniikkihäiriötä, mutta tilanteet jännittävät, esim. juuri kassajonot ja isot kaupat. Ja kun välttelemään rupeaa, kohta kynnys on tosi korkea. Nyt sitä taas opetellaan ja viimein sitten suostuin aloittamaan lääkityksenkin, saa nähdä vaikuttaako tämä, vielä en ole huomannut kovin kummia vaikutuksia, mutta ehkä hiukan jo. Olen syönyt kohta 4 viikkoa.
Älä jää yksin kamppailemaan sen kanssa, hanki apua, jos tilanne on liian rankka.
Siellä kaupassa voi olla muuten aika monta sellaista, joilla on samoja ongelmia..
Joo!Ihan tuttu juttu!Mua aina tuijotetaan ja mietin että näkevätkö muut,vaikka kuinka hillitysti ja kohteliaasti käyttäydynkin todellisen fiilikseni vaikkapa supeermarketissa...ei ne tajua,luulevat että olet ihan ok. Ole ihan rauhassa.Paras että yrittää käyttäytyä normaalisti ja sitten voi mennä autoon itkemään hetkeksi.Monta kertaa olen ahtanut itseeni lakua,karkkia,banaania ja vaikka mitä kun olen aatellut,että verensokeri alhaalla ettei voi ajaa autoa moottoritiellä..mutta tajunnut vasta nyt että sehän on paniikkihäiriö,joka usein on perinnöllistä.Ja varmasti siihen saa apua,ei lääkkeitä,mutta niiden syiden purkamista,että mistä se voi johtua.kaikella on syynsä.Voimia Sinulle!!!!!
juttusi. Niin suunnattoman tuttu tilanne.
Minä jätin kauppaan menemättä...passitin lapset ja milloin kenenkin. Monta päivää pelkäsin ennen kauppaan menoa koska kotiäidin on pakko siellä kuitenkin käydä.Valvoin ahdistuneena öitä ja kaupassa menin kuin höyryveturi sivuille vilkuilematta.
Viimein menin lääkäriin....sain lääkkeet. Mutta tunsin itseni typeräksi kun noin puoli tuntia ennen kauppaan menoa pistin pillerin poskeen =(
Viimein tuli elämässä lopullinen pattitilanne ja tiesin että olen masentunu. Pakotin itseni lääkäriin ja sain lääkityksen verenpaineeseen joka auttaa myös sydämentykytykseen..... ja sitten pitkän harkinnan jälkeen sain myös masennukseen lääkityksen.
Nyt voin tehdä ilman jännitystablettia kauppareissuni ja jotenkin valoa näkyy jossain. Kun lähden kunnolla shoppailemaan pistän pillerin poskeen.
Onhan se jotenkin vaikeaa mutta otetaanhan päänsärkyynkin lääke niin.......
Pidän sulle peukkuja......ja mene rohkeasti lääkärin puheille. Et ole ongelmasi kanssa yksin vaikka kyllä se itsestäkin tuntui siltä .
Heippa, mulla oli jossain vaiheessa paniikkihäiriö niin paha etten juurikaan kotoa poistunut. Lopulta melkein kahden vuoden jälkeen sain aikaiseksi hankittua lääkkeet (itse asiassa en lääkkeitä edes miettinyt vaan sain ne psykiatrilta jolle ajattelin mennä vain juttelemaan). Lääkkeet kulkevat mukanani mutta en niitä enää tarvitse. Ne ovat turvana laukussa. Tuntuu etten olisi päässyt koko paniikkihäiriöstä eroon ilman Alproxia.
Kuinkahan kauan sun piti syödä tuota kyseistä lääkettä, ennenkuin se alkoi auttaa?
Meinaan mä aloitin vähän aikaa sit syömään Zoloftia, mut en ole huomannu vielä ainakaan mitään apua ja mä tarvitsisin apua heti, en ajan myötä pikkuhiljaa.
Tärinäkin yltynyt vaan.
Itse ainakin välttelin jonkin aikaa.. :( Laitoin avovaimoa asialle kun ei edes uskaltanut röökiä käydä ostamassa.. Sitten aloin pikkuhiljaa "totuttelemaan" -menin esim. jonkin hyvän kaverin kanssa, niin ei ollut läheskään niin paha!
Miten muuten muilla, tuleeko teillä parhaitten kavereitten seurassa kohtausta, siis sellaisten jonka voi ajatella vähät piittaavan vaikka huomaisikin oireet?