Ekonomistin ja pankkilaisen näkökulma

Olen seuraillut jonkin aikaa tätä palstaa ja ihmetellyt kirjoittajien hyvin mustavalkoisia mielipiteitä. Jokaisella tuntuu olevan jonkinlainen mielipide asuntojen hintakehityksestä, mutta ne eroavat suuresti toisistaan.

Faktaa on, että asuntojen hinnat putosivat puoleen 90-luvun alussa laman seurauksena. Vastaavaa tuskin tapahtuu ilman uutta lamaa, mikä voi kuitenkin olla hyvin mahdollista, mikäli öljyn hinta nousee yli kipurajan ja lähi-idän kriisi pahenee. Tällöin puhuttaisiin maailmanlaajuisesta taantumasta.

Itse olen sitä mieltä, että pankit myöntävät liian suuria lainoja. Tavallisilla duunari-lapsiperheillä näkee 200.000 - 400.000 euron lainoja. Minusta 100.000 - 150.000 euroa on sopiva laina tavalliselle palkansaajaperheelle. Eri asia ovat erittäin suurituloiset, mutta hekin näyttävät ottavan kohtuuttoman suuria lainoja 300.000 eurosta ylöspäin.

On ollut hämmästyttävää huomata, että suuri osa lainaa hakevista ihmisistä ei tiedä mikä euribor on tai mihin korkoon heidän lainansa on sidottu. Monikaan ei tiedä annuiteetin tai tasaerälyhennyksen eroa. Ihmiset tulevat pankkiin tietämättä omaa maksukykyään ja heidän ainoa kysymyksensä on kuinka paljon he saavat lainaa.

Moni uskoo tekevänsä voittoa, kun myy asuntonsa näennäisesti kalliimmalla hinnalla kuin on sen ostanut. Tosiasiassa asuntojen hinnat nousevat pitkällä aikavälillä inflaation verran, joten todennäköisesti asunnosta saa diskontattuna saman verran kuin siitä on maksanut. Hyöty omistusasumisesta on, että asumiskustannukset ovat pienemmät sitten kun laina on maksettu pois monien vuosien päästä.

Pitkällä aikavälillä korkotason keskiarvo on 4,5% ja siihen kun lisätään marginaali 0,5%, niin asuntolainan korko tulee olemaan keskimäärin 5%. Taloudella on aina taipumus ylireagoida ja luultavaa on, että korot nousevat ainakin 6%:iin lyhyellä aikavälillä. Niillä ei ole hätää, jotka ovat ottaneet lainansa monia vuosia sitten, mutta niille jotka alkavat vasta lyhentää suurta lainaansa tulee ongelmia, koska jäljellä oleva lainapääoma on suurempi.

Suurimmalle osalle asuntovelkaisista ei tule ongelmia lyhennystensä kanssa, mutta todennäköisesti osalle tulee. Tämä pienikin osa saa asuntojen hinnat alemmaksi, kun asuntoja tulee tavallista enemmän myyntiin ja ostajat ovat loppuneet markkinoilta. Pörssinkin pystyy romauttamaan, jos vain 1% kauppaa käyvistä alkaa myymään. Taloudella on paha tapa ylireagoida kaikkeen tietoon ja se, että asuntojen hintojen romahtamisesta puhutaan julkisuudessa niin paljon saa helposti aikaan itseään toteuttavan reaktion.

Ihmiset ovat kuin sopuleita. Jos yksi hyppää kalliolta niin muutkin hyppäävät. Jos tuttava ostaa uuden asunnon, niin haluaa itsekin samanlaisen. Kun tuttu saa pankista 200.000 euroa lainaa, niin pitää itsekin käydä kysymässä jos saisi saman verran. Monelta on oma harkintakyky kadonnut tässä asuntobuumissa. Markkojen ja eurojen ero on myös hämärtynyt. Melkein kaikki asunnot maksavat tänä päivänä yli miljoona mummon markkaa. Pahiten hinnat ovat lähteneet käsistä pääkaupunkiseudulla.

Mielestäni Ihmisten hälytyskellojen pitäisi alkaa soida, kun asuntojen hinnoista puhutaan näin paljon. Ensiasuntojen hankkijoiden pitäisi löytää Asp-laina uudestaan, niin oppisivat säästämään ja saisivat ilmaisen korkokaton ja verohyötyjä. Itse seuraan mielenkiinnolla miten asuntojen hinnat, lainat ja korot reagoivat seuraavien 2 - 4 vuoden aikana. Kaikki on mahdollista, mutta luulisin, että hinnat joko asettuvat samalle tasolle vuosiksi tai sitten laskevat 0-30%.
202553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ja ne laina-ajat, mielestäni 20v. on maksimiaika. Silloin täytyy olla kohtuullisen kevyt kuukausierä ja mahdollisuus ylimääräisiin lyhennyksiin.

Äänestä

Kiitos asiantuntevasta luotauksesta, toivottavasti tähän viestiketjuun ei tule niitä aivottomia muutaman sanan laukaisuja.. Kukaan ei todellakaan koskaan voi ennustaa markkinoiden kehitystä, joten katsellaan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

Nyt vallitsee rakennuskustannusten ja asuntojen hintojen välillä sellainen epätasapaino, että jostakin suunnasta on tasaantumisen varmasti alettava. Onhan se tosiaan mahdollista, että asuntojen hinnat eivät tule seuraavan viiden vuoden aikana juurikaan laskemaan vaan polkevat paikallaan. Tällöin vain yhtälön tasaamiseksi täytyisi inflaation juosta aika kovaa, että rakennuskustannukset saavuttaisivat reaalisen tason asuntojen hintoihin nähden. Tämäkään vaihtoehto ei kuullosta kovin miellyttävältä ja tällaisessa tilanteessa tietysti talous voi mennä niin kuralle että asuntojen hinnat tippuvat jokatapauksessa.

Ei auta kuin odotella ja katsella mihin suhdannemuutoksen paineet kohdistuvat.. Onnittelut vaan rakennusalalle missä menee tällä hetkellä aika kovaa.

Äänestä

Olipas naurettavan asiantuntematon kirjoitus! Huomaa, että on luettu suomi24:n palstoja enemmänkin! Luuletaan tietävämme asioista, vaikka ei ole hajuakaan! No toisaalta, sopiva kirjoitus tälle palstalle! Kaameita yleistyksiä ja tietämätöntä paatosta. Tutki poika tilastoja ja mieti pikkuisen ennenkuin alat (edes) tänne latomaan tuollaista skeidaa!

Äänestä
  • Mielestäni kirjoittaja tiesi varsin hyvin missä mennään. Ehkä vuonna 2006 ostanut tuulipuku haluaa uskotella itselleen toisin.

    Äänestä

Nuo tietämättömät ovat pääasialliseti tuhnuja, joilla ei ole laina-asioista mitään käytännön kokemusta. Odottavat vain jotain, jota eivät edes uskalla toteuttaa. Tuhnuus on vain tekosyy asunnottomuudelle.

Äänestä
  • Nyt meni kyllä metsään. Eniten hukassa ovat tuulipuvut, jotka ressukat uskovat ikuiseen nousuun. Kohta on tuhnuttajien aika tehdä tili, etkä sinä ikävä kyllä voi asialle yhtään mitään.

    Äänestä

  • Tuhnuttelija kirjoitti:

    Nyt meni kyllä metsään. Eniten hukassa ovat tuulipuvut, jotka ressukat uskovat ikuiseen nousuun. Kohta on tuhnuttajien aika tehdä tili, etkä sinä ikävä kyllä voi asialle yhtään mitään.

    Tuhnut ovat säälittäviä! Kaikkihan sen tietää, että vuokralla asuvat vain köyhät, jotka haaveilevat omasta! Vuokralla ei ole mitään järkeä asua!

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    Tuhnut ovat säälittäviä! Kaikkihan sen tietää, että vuokralla asuvat vain köyhät, jotka haaveilevat omasta! Vuokralla ei ole mitään järkeä asua!

    vauhdissa. Jos ei ole mitään sanottavaa, voisko olla hiljaa??
    Anteeksi tämä turha kommentti!

    Äänestä

  • Suurin osa tuulipuvuista uskoo, ettei pankki muka voi ryhtyä vaatimaan lisävakuuksia hintaromahduksen alettua.

    Voi voi voi. Taas ulosottomiehet pääsevät tanssimaan saksanpolkkaa velkapolkan tahdissa ja yksi sukupolvi tuulipukuja joutuu nuolemaan haavojaan. Ikuisuuskysymys, näemmä.

    Äänestä

  • Tuhnuttelija kirjoitti:

    Suurin osa tuulipuvuista uskoo, ettei pankki muka voi ryhtyä vaatimaan lisävakuuksia hintaromahduksen alettua.

    Voi voi voi. Taas ulosottomiehet pääsevät tanssimaan saksanpolkkaa velkapolkan tahdissa ja yksi sukupolvi tuulipukuja joutuu nuolemaan haavojaan. Ikuisuuskysymys, näemmä.

    noin herkästi alkaa lisävakuuksien kysely. Paljon on varmasti merkitystä sillä, miten ongelmattomasti lainan takaisinmaksu sujuu. Kun pankille alkaa tulla riskejä asiakkaidensa takia niin toki niitä sitten pyritään minimoimaan.

    Yksittäisien talouksien pitäisi kuitenkin välttää turhia riskejä omalla kohdallaan, mutta tämähän on itsestään selvääkin. Osa kuitenkin jättää riskit täysin haihatteluksi.

    Äänestä

Tuntuu unohtuvan noissa mummo-vertailuissa, että esim. jos asunto maksaa nyt mummoina 1.000.000 mk, niin kymmenisen vuotta sitten pelkän inflaation tähden sama hinta oli tuskin 800.000 mk.

Mummojen ja eurojen vertailu käy siis aina vain luonnottomaksi, kun ei tuoda esiin edes inflaation vaikutusta.

Äänestä

Itsekin tuli juuri otettua asuntolainaa. Ihmettelin kovasti sitä, että pankin edustaja kertoi ASP-lainan ottamisen olevan hyvin harvinaista ja siksi hänkään ei ihan ulkomuistista pystynyt kaikkia säädöksiä latelemaan. Minä en ymmärrä miksi ihmiset eivät ota ASP-lainaa kun siinä sitä korkotukeakin tulee. Onko se niin vaikeaa säästää muutama vuosi ennen asunnon ostoa? Vai pitääkö se säästäminen tehdä (pienellä) riskillä rahastojen kautta suurempaa tuottoa havitellen?

Äänestä
  • on ollut viimeaikoina niin nopeaa, ettei ASP yms. säästäminen ole ollut taloudellisesti kannattavaa.

    Äänestä

  • 18-30 -vuotiaana ensiasunnon hankkijana saat ASP-lainaan tavallista edullisemman koron, valtion korkotuen ja tarvittaessa osaan lainasta valtion takauksen.
    ASP-tiliä voit kartuttaa oman säästötavoitteesi mukaisesti. Se on veroton, korollinen säästämistili.
    ASP-lainan saat kun sovittu säästötavoite on toteutunut.
    Saat ASP-lainaan tavallista asuntolainaa edullisemman koron.
    Valtio maksaa lainalle korkotukea ja tarvittaessa saat osaan lainasta valtion takauksen.
    Laina-aika on vähintään 10 ja enintään 18 vuotta.
    Voit ryhtyä ASP-säästäjäksi myös silloin, kun olet omistanut aikaisemmin alle puolet asunnosta tai saanut osan asunnosta perintönä tai lahjana.
    Sinun on asuttava ASP-lainalla hankitussa kodissa itse. Voit tilapäisesti vuokrata asunnon enintään kahdeksi vuodeksi, jos esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi joudut muuttamaan toiselle paikkakunnalle.
    ASP-lainalla hankitun asunnon voit myydä vapaasti. Aikaisemmin otettua ASP-lainaa voit käyttää uuden asunnon hankintaan, jos ostat sen puolen vuoden kuluessa edellisen asunnon myyntihetkestä

    Äänestä

  • johtunee kaiketi kirjoitti:

    18-30 -vuotiaana ensiasunnon hankkijana saat ASP-lainaan tavallista edullisemman koron, valtion korkotuen ja tarvittaessa osaan lainasta valtion takauksen.
    ASP-tiliä voit kartuttaa oman säästötavoitteesi mukaisesti. Se on veroton, korollinen säästämistili.
    ASP-lainan saat kun sovittu säästötavoite on toteutunut.
    Saat ASP-lainaan tavallista asuntolainaa edullisemman koron.
    Valtio maksaa lainalle korkotukea ja tarvittaessa saat osaan lainasta valtion takauksen.
    Laina-aika on vähintään 10 ja enintään 18 vuotta.
    Voit ryhtyä ASP-säästäjäksi myös silloin, kun olet omistanut aikaisemmin alle puolet asunnosta tai saanut osan asunnosta perintönä tai lahjana.
    Sinun on asuttava ASP-lainalla hankitussa kodissa itse. Voit tilapäisesti vuokrata asunnon enintään kahdeksi vuodeksi, jos esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi joudut muuttamaan toiselle paikkakunnalle.
    ASP-lainalla hankitun asunnon voit myydä vapaasti. Aikaisemmin otettua ASP-lainaa voit käyttää uuden asunnon hankintaan, jos ostat sen puolen vuoden kuluessa edellisen asunnon myyntihetkestä

    ASP-lainan korko on ihan normaali viitekorko+marginaali. Ei siis yhtään sen pienempi kuin normaalilainassa. Sitten kun tietty kokonaiskorkotaso ylittyy, valtio maksaa korkotukea (olikohan 60 vai 70% rajan yli menevästä korosta). Hyvin matalilla korkotasoilla mitään rahallista tukea ei siis makseta.

    Raja on muistaakseni 3,8 prossaa, joten nykykorkotasolla tuosta alkaa olla hyötyä jos viitekorkona on 12kk euribor ja marginaali 0,3% pintaan.

    Äänestä

  • väärää tietoa kirjoitti:

    nythän korot ovat historiallisen alhaisella tasolla, jolloin siitä ei synny allaolevan mukaista etua.

    Valtio maksaa osan koroista
    Valtio maksaa osan ASP-lainan koroista 10 ensimmäisen vuoden ajan. Korkotukea maksetaan 70 prosenttia korkotukilainasta perittävän vuotuisen koron siitä osasta, joka ylittää 3,8 prosenttia lainan jäljellä olevasta pääomasta. Esim. jos kokonaiskorko on 5,8 prosenttia, maksetaan 5,8:n ja 3,8:n prosenttiyksikön erotuksesta korkotukea 70 prosenttia eli 1,4 prosenttia.

    Maksamiensa korkojen osalta lainanottaja voi käyttää hyväkseen korkojen verovähennysoikeutta.

    Aviopuolisot ja yhteisessä asunnossa asuvat henkilöt ovat oikeutettuja vain yhteen korkotukeen, vaikka heillä olisikin erilliset lainat. Jos kaksi ASP-asunnon omistajaa hankkii yhteisen asunnon, lainojen yhteismäärä tarkistetaan vastaamaan yhteisen asunnon hankintahetken mukaista lainan enimmäismäärää.

    Äänestä

Omasta mielestäni ASP- ja Arava-lainat pitäisi poistaa. Noissahan koron maksaa joku muu (eli valtio). Ilmainen lounas saadaan sillä, että muut veronmaksajat sen maksavat.

Minkä takia minun pitäisi maksaa siitä, että jollakin on turva asuntolainassa?

Toisaalta eipä tuo ASP- lainakaan niin auvo ole. Itse ostin asunnon -97. Muutin ASP- lainani (jolla asunnon ostin) ns. tavalliseksi lainaksi. 1/2 vuoden ajan jouduin maksamaan samaa 4,5% kuin ASP oli ja muilla aikaväleillä vähemmän.

Mielestäni huomattavasti parempia ovat kiinteäkorkoiset lainat. Niillä voi ostaa varmuutta takaisinmaksuihin ihan itse, eikä kenenkään muun tarvitse verorahoilla toisten asumista tukea.

Äänestä
  • sinun ajoistasi. Mitään vähimmäiskorkoa ei ole (sain sellaisen kuvan kirjoituksestasi, että ennen oli). Valtio maksaa osan koroista kun tietty raja ylittyy.

    ASP-lainanhan saa jokainen ensiasunnonostaja joka viitsii vähän aikaa säästää. Suomi nyt vain on semmoinen maa, että "köyhempiä" halutaan tukea.

    Kirjoitit, että "Miksi minun pitäisi maksaa siitä, että jollakin on turva asuntolainassa". Ei tuo ASP varmaankaan ole ihan ainoa kohde johon sinun verovarojasi käytetään mutta jota sinä et käytä. Jos sinun tavallasi ajattelevia on Suomessa tarpeeksi, niin varmaan tuo epäkohta korjaantuu ennen pitkää.

    Äänestä

  • muuttuneet kirjoitti:

    sinun ajoistasi. Mitään vähimmäiskorkoa ei ole (sain sellaisen kuvan kirjoituksestasi, että ennen oli). Valtio maksaa osan koroista kun tietty raja ylittyy.

    ASP-lainanhan saa jokainen ensiasunnonostaja joka viitsii vähän aikaa säästää. Suomi nyt vain on semmoinen maa, että "köyhempiä" halutaan tukea.

    Kirjoitit, että "Miksi minun pitäisi maksaa siitä, että jollakin on turva asuntolainassa". Ei tuo ASP varmaankaan ole ihan ainoa kohde johon sinun verovarojasi käytetään mutta jota sinä et käytä. Jos sinun tavallasi ajattelevia on Suomessa tarpeeksi, niin varmaan tuo epäkohta korjaantuu ennen pitkää.

    Onhan nuo ehdot muuttuneet "minun" ajoistani.

    Ehkäpä tuo kirjoitukseni pihvi olikin se, että ei aina tarvitse juuri näitä "köyhimpiä" tukea. Jokainen voisi aivan omalla rahalla ja riskillä (lue: riskittömyydellä) sitoa sen asuntolainan koron vaikka 15v lainaa, niin ei korkojen heilautukset vaikuta seuraavaan 15 vuoteen.

    Itse en henk. koht. tajua miksi omistusasumista täytyy tukea. ASP- lainat (varsinkin aikoinaan) ovat tukea tuen päälle. Ensin korot saa vähentää verotuksessa ja sen lisäksi maksetaan korkotukea.

    Sen verran toki olen kapitalisti, että vähennän itsekkin nykyisen asuntoni korot verotuksessa. En silti ymmärrä miksi asuntolainan voi vähentää, mutta ei vaikka tiskikonelainaa.

    Ja toki ymmärrän miksi veroja maksetaan, nauttivathan kakaranikin ilmaisesta koulusta ja melkein ilmaisesta päiväkodista...jne

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ekonoomisti kirjoitti:

Olen seuraillut jonkin aikaa tätä palstaa ja ihmetellyt kirjoittajien hyvin mustavalkoisia mielipiteitä. Jokaisella tuntuu olevan jonkinlainen mielipide asuntojen hintakehityksestä, mutta ne eroavat suuresti toisistaan.

Faktaa on, että asuntojen hinnat putosivat puoleen 90-luvun alussa laman seurauksena. Vastaavaa tuskin tapahtuu ilman uutta lamaa, mikä voi kuitenkin olla hyvin mahdollista, mikäli öljyn hinta nousee yli kipurajan ja lähi-idän kriisi pahenee. Tällöin puhuttaisiin maailmanlaajuisesta taantumasta.

Itse olen sitä mieltä, että pankit myöntävät liian suuria lainoja. Tavallisilla duunari-lapsiperheillä näkee 200.000 - 400.000 euron lainoja. Minusta 100.000 - 150.000 euroa on sopiva laina tavalliselle palkansaajaperheelle. Eri asia ovat erittäin suurituloiset, mutta hekin näyttävät ottavan kohtuuttoman suuria lainoja 300.000 eurosta ylöspäin.

On ollut hämmästyttävää huomata, että suuri osa lainaa hakevista ihmisistä ei tiedä mikä euribor on tai mihin korkoon heidän lainansa on sidottu. Monikaan ei tiedä annuiteetin tai tasaerälyhennyksen eroa. Ihmiset tulevat pankkiin tietämättä omaa maksukykyään ja heidän ainoa kysymyksensä on kuinka paljon he saavat lainaa.

Moni uskoo tekevänsä voittoa, kun myy asuntonsa näennäisesti kalliimmalla hinnalla kuin on sen ostanut. Tosiasiassa asuntojen hinnat nousevat pitkällä aikavälillä inflaation verran, joten todennäköisesti asunnosta saa diskontattuna saman verran kuin siitä on maksanut. Hyöty omistusasumisesta on, että asumiskustannukset ovat pienemmät sitten kun laina on maksettu pois monien vuosien päästä.

Pitkällä aikavälillä korkotason keskiarvo on 4,5% ja siihen kun lisätään marginaali 0,5%, niin asuntolainan korko tulee olemaan keskimäärin 5%. Taloudella on aina taipumus ylireagoida ja luultavaa on, että korot nousevat ainakin 6%:iin lyhyellä aikavälillä. Niillä ei ole hätää, jotka ovat ottaneet lainansa monia vuosia sitten, mutta niille jotka alkavat vasta lyhentää suurta lainaansa tulee ongelmia, koska jäljellä oleva lainapääoma on suurempi.

Suurimmalle osalle asuntovelkaisista ei tule ongelmia lyhennystensä kanssa, mutta todennäköisesti osalle tulee. Tämä pienikin osa saa asuntojen hinnat alemmaksi, kun asuntoja tulee tavallista enemmän myyntiin ja ostajat ovat loppuneet markkinoilta. Pörssinkin pystyy romauttamaan, jos vain 1% kauppaa käyvistä alkaa myymään. Taloudella on paha tapa ylireagoida kaikkeen tietoon ja se, että asuntojen hintojen romahtamisesta puhutaan julkisuudessa niin paljon saa helposti aikaan itseään toteuttavan reaktion.

Ihmiset ovat kuin sopuleita. Jos yksi hyppää kalliolta niin muutkin hyppäävät. Jos tuttava ostaa uuden asunnon, niin haluaa itsekin samanlaisen. Kun tuttu saa pankista 200.000 euroa lainaa, niin pitää itsekin käydä kysymässä jos saisi saman verran. Monelta on oma harkintakyky kadonnut tässä asuntobuumissa. Markkojen ja eurojen ero on myös hämärtynyt. Melkein kaikki asunnot maksavat tänä päivänä yli miljoona mummon markkaa. Pahiten hinnat ovat lähteneet käsistä pääkaupunkiseudulla.

Mielestäni Ihmisten hälytyskellojen pitäisi alkaa soida, kun asuntojen hinnoista puhutaan näin paljon. Ensiasuntojen hankkijoiden pitäisi löytää Asp-laina uudestaan, niin oppisivat säästämään ja saisivat ilmaisen korkokaton ja verohyötyjä. Itse seuraan mielenkiinnolla miten asuntojen hinnat, lainat ja korot reagoivat seuraavien 2 - 4 vuoden aikana. Kaikki on mahdollista, mutta luulisin, että hinnat joko asettuvat samalle tasolle vuosiksi tai sitten laskevat 0-30%.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu