Aloitin opiskelut -89 tammikuussa ja jouduin lopettamaan ne -90 syksyllä,lapsikin syntyi siihen.. Silloin ei vielä tiedetty pan.häiriöistä "mitään". Sain lääkkeeksi litalginia.. Elin kummallisessa maailmassa monta vuotta,muutimme keskisuomesta oulun läheisyyteen,missä pan.häiriöt pahenivat. En pystynyt,halunnut,uskaltanut liikkua kotoa minnekään saati ajaa autolla motarilla -pelkäsin sos.tilanteita,vieraita.. Luulin että olin tulossa hulluksi. Henkeä ahdisti,sydän löi tuhatta,halusin vaan maata ja ymmärtämystä.. Vihdoin menin tk-lääkäriin,itkin ja kerroin miltä tuntuu..Lääkäri kyllä kuunteli minua,mut sanoi että olen väsynyt.Heh. Sitten menin yksityiselle neurologille -neurokirurgille-ja kerroin hänelle mitä mulle kuuluu.. Hän sanoi heti,että sinulla on paniikkihäiriöt ja siihen ei kuole vaikka tuntemukset ovat mitä vaan! Sain lääkettä XANOR-merkkistä,jonka laitoin kukkaroon jos kohtaus tulee.. Helpotti.
Kaupan kassajonossa oli kamalaa,sos.tilanteissa.. Eräänä päivänä ajattelin,että merkillinen jos en pääse tästä "taudista" eroon,ja päätin alkaa taistelemaan sitä vastaan!!! Menin lenkille,kauppaan,kylään -sydän tykytteli varsinkin kaupassa,mutta ajattelin että jos pyörryn,kyllä varmasti joku kaataa vettä päälleni niin virkoan :) Siitä alkoi taistelu pan.häiriötä vastaan,ja pikkuhiljaa pääsin siitä pois -viimeinen muisto on p-häiriöistä kun vielä asuttiin siellä Oulun seudulla -kun muutimme tänne etelään kahdeksan vuotta sitten,ei minulla ole ollut yhtään mitään kohtauksia,ei ollenkaan. Enkä ikinä syönyt niitä lääkkeitä mitä sain -pelkäsinhän että lääkkeistäkin tulee vielä huonompi olo... Osan lääkkeistä annoin ystävälleni,jolla oli myös p-häiriökohtauksia silloin tällöin..
Muistan,kuinka niistä pan.häiriöistä en voinut edes jutella,se ahdisti vielä enemmän..
Olen mennyt töihin,saanut lapsia lisää ja elämä on tasapainoista. Olen siis heittänyt häiriöille hyvästit kahdeksan vuotta sitten :)
Kaupan kassajonossa oli kamalaa,sos.tilanteissa.. Eräänä päivänä ajattelin,että merkillinen jos en pääse tästä "taudista" eroon,ja päätin alkaa taistelemaan sitä vastaan!!! Menin lenkille,kauppaan,kylään -sydän tykytteli varsinkin kaupassa,mutta ajattelin että jos pyörryn,kyllä varmasti joku kaataa vettä päälleni niin virkoan :) Siitä alkoi taistelu pan.häiriötä vastaan,ja pikkuhiljaa pääsin siitä pois -viimeinen muisto on p-häiriöistä kun vielä asuttiin siellä Oulun seudulla -kun muutimme tänne etelään kahdeksan vuotta sitten,ei minulla ole ollut yhtään mitään kohtauksia,ei ollenkaan. Enkä ikinä syönyt niitä lääkkeitä mitä sain -pelkäsinhän että lääkkeistäkin tulee vielä huonompi olo... Osan lääkkeistä annoin ystävälleni,jolla oli myös p-häiriökohtauksia silloin tällöin..
Muistan,kuinka niistä pan.häiriöistä en voinut edes jutella,se ahdisti vielä enemmän..
Olen mennyt töihin,saanut lapsia lisää ja elämä on tasapainoista. Olen siis heittänyt häiriöille hyvästit kahdeksan vuotta sitten :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä luulet, auttoiko paikkakunnan vaihdos osaltaan siihen, että paranit paniikkihäiriöstä?
Kiva kun kommentoit :)
Kyllä mulle auttoi totaalinen paikkakunnan muutos paniikkihäiriöitteni paranemiseen.
Ensin ajattelin ennen muuttoa,että "etelän ihmiset" ovat niin hienoja ja kukaan ei halua tutustua minuun/meihin ym ym, mutta kun tänne sitten viimein saavuimme,alkoi ihan oikeasti aivan uusi elämä mulla! Tuntui,että kaikki on mahdollista ja kun vielä työpaikkaakin tarjottiin nenän eteen,olin todella otettu :)
Jälkeen päin olen ajatellut,että "pohjoisen ihmiset" ja ne paikat siellä olivat kenties mulle liian tuttuja,sukulaisia siellä ja täällä (vaikkakin heidän kanssaan menee hyvin edelleen)..
Mutta muutto oli se,mikä minun tapauksessani oli täysi kymppi :)
No et kai sitä ainakaan paniikkiin? sehän on tarkoitettu esim: sappivaivoihin! Särky/ kipulääke
kiitos kommentistasi :)
Kyllä niin oli silloin -90, että sain kuin sainkin Litalginia paniikkihäiriöihini! Neuvolantäti ja -setä eivät silloin tienneet pan.häiriöistä mitään,joten Litalginia annettiin "minun rauhoittamiseen ja huimaukseen" (joka kuului mulla phäiriöihin). Nyt tuo lääkemääräys on ilman muuta lähes vitsi,koska sehän on todellakin kuten sanoit kipu ja-sappivaivoihin tehty lääke..
Muistelisin,että silloin otin muutaman Litalginin,ja ahdistuksessani muka tunsin kuinka se hieman auttoi oloani :)
Jos tänäpäivänä samat neuvolantäti ja-setä kuulisivat mitä määräsivät mulle,varmaan itsekin nauraisivat :)
Mutta onneksi entään Litalgin ei ollut vaarallinen lääke...
neuvolassa,ph on tautiluokituksessakin ollut jo 80-luvun lopulta ihan omana sairautenaan....
Kun mulla oli se ph,ja sitä tutkittiin jopa lumbaalipunktion avulla (huimausta), sitä vaan ei osattu diagnotisoida.. HArvinainenhan se oli silloin,mutta nyt tuiki tavallinen ja hienoa siinä mielessä,että osataan antaa lääkettä/muuta ajoissa tai edes jossain vaiheessa.
Siellä neuvolassa oli kivaa porukkaa töissä,mutta ph-asia ei vain ollut heille vielä tuttua..
Itselläni paniikkihäiriö meni sellaiseksi että vietin vähän vajaan vuoden neljän seinän sisällä.Siitäkin ajasta suuurimman osan yhdessä huoneessa.Nyt olen ollut oireettomana kaksi vuotta mutta tällä hetkellä en kykene tuntemaan mitään.Lääkitystä minulla ei tällä hetkellä ole,eikä muutenkaan mitään syytä olla onneton.Silti en kykene tuntemaan mielihyvää tai iloa mistään eikä minua kiinnosta aiemmat harrastukset tai muut sellaiset.Tunnen olevani pelkkä ulkokuori joka seilaa päivästä toiseen odottaen että se kaikki loppuisi.Onko kenelläkään muilla tämmöisiä oireita?Tsemppiä kaikille jotka on parantuneet!
Tuntemisesi on minullekin hyvin tuttuja menneiltä ajoilta. Monta kertaa valitin ja itkin miehelleni,läheisilleni että mulla on niin outo ja irrallinen olo maan päällä,että olenko edes olemassa.
Olisiko sinulla mahdollisuus muuttaa esim paikkakuntaa ihan oman itsesi vuoksi,että saisit "uuden,tunnnerikkaan" elämän?
Muutto on iso asia,ja tietenkin vaatii työn ym,mutta siksi suosittelen lämpimästi,kun minä sain kaikki elämässäni kohdalleen :)
Voimia,tuntemisia ja iloa Sinulle,ystäväni!
Joo olen mä harkinnu tota muuttamista mut tällä hetkellä se ei ole mahdollista koska minulla on vaimo ja lapsia.En viitsisi heitä raahata mukanani ja pakottaa heitäkin muuttamaan elämiään.Muuten oli kyllä hyvä vinkki jota olen toisinaan ajatellut.Kiitoksia paljon!!!
voin myös sanoa että olen parantunut paniikkihäiriöstä, olen 2- 3 vuotta sitten syönyt mielialalääkitystä joka ei tehnyt kuin pahaa, olo oli jotenkin kamala koko ajan , sitten kun tuli aika lopettaa lääkitys ja huomasin että paniikki palaa niin päätin että järkeä ei ole lääkkeen napsimisessa vaan itseänsä on alettava kouluttamaan, sanoin käsi päivää paniikkihäiriölleni ja tutustuin siihen itsessäni , juttelin sille ja kyselin miksi se tekee oloni niin kamalaksi ja miksi tulee välillä päälle, aloin myös tarkistamaan ruokavaliotani ja nyt olen vuoden syönyt lisäravinteita jotka eivät aiheuta mitään sivuvaikutuksia. Minun oma "lääkitykseni" on auttanut niin että kohtaus jos on tulollaan, niin sanon sille että odotapa vielä hetki, lisäksi on hyödyksi esim. hokea mielessä jotain "hokemaa" tai esim. alkaa laskea 1,2,3... huomaan että kohtaus ei pääsekään kunnolla päälle. Lisäksi kunnon hikiliikunta antaa itsevarmuutta ja hyvänolon hormoneja lähtee liikkeelle. Uskokaa tai älkää mutta olen ollut aikoinani tosi vaikeassa tilanteessa, ja nyt koen minäkin olevani ikionnellinen.
harrastanut monta vuotta,
mutta viimevuonna annoin periksi ja
pyysin lääkäriltäni reseptin.
Ensimmäinen lääkkeeni on toiminut
hyvin ja pienellä annostuksella on
oireeni pysyneet poissa.
Onnea teille,
jotka pärjäätte ilman lääkkeitä :)