Mitä pitäisi tehdä

Kannattaisi ehkä keskustella asiasta kunnolla ja kysyä, että millä perustein hän niin ajattelee, että olisit pettänyt.

Oletko käyttäytynyt jotenkin oudosti häntä kohtaan, välinpitämättömästi tms. mistä voisi epäillä, että et ehkä enää haluaisi olla miehesi kanssa, vaan jonkun toisen?

Onko sinun kavereina enemmän miehiä kuin naispuolisia? Jos miehiä, niin siinäkin voi olla yksi syy hänen reaktioonsa.

Ja jos ei keskustelu auta, niin laita mies jäähylle miettimään sanojansa.

Eihän tuollainen varmastikaan ole hauskaa.
Siinä kärsii kaikki kolme.

Heippa!

Sympatiat puolellasi. Meillä oli myös oma kriisimme samaisesta aiheesta. Mutta loppujen lopuksi, minkä mies sille epävarmuudelle voi. Tarkoitan tällä sitä, että me naiset tiedämme aina että lapsi on meidän. Sikiö kasvaa meissä, joten me olemme varmasti ainakin biologisia äitejä. Enkä tällä tarkoita, että naiset olisivat uskottomia tai kunnottomia tai ettet sinä tietäisi kuka on lapsesi isä! Vain sitä, että sukumme biologinen perimä on melkolailla "aina varma" äidinpuolelta.

Oletteko muuten avoliitossa vai avioliitossa? Tätä kysyn siksi, että avoliitossa miehelläsi (ja sinulla) on mahdollisuus saada isyystutkimus, josta mainitsette lastenvalvojalle. Avioliitossa tutkimuksesta joutuu itse maksamaan ja se maksaa paljon! Myöskin aika, jolloin tutkimuksen voi suorittaa on rajallinen, mikäli siis sen haluaa vähemmillä kustannuksilla (avoliittotapauksessa siis).

Tämä on asia, joka on selvitettävä kun sen voi periaatteessa selvittää. Puhu hänelle ja keskustele mitä hän haluaa. Kysy suoraan mistä tulee ja miksi hän epäilee sinun olevan uskoton. Mistä moinen epävarmuus tuli ja onko taustalla muutakin. Pelkoja perheen kasvusta, vastuusta, elämän muuttumisesta?

Meillä kävimme normaalisti tunnustamassa isyyttä ja mies sanoi siellä, ettei ole epäilystä isyydestä. Lähemmäs vuosi myöhemmin, oltuaan pitkään maassa, rupesi tiukkaamaan minulta onko hän varmasti lapsemme isä. Täytyy myöntää, että olin kuin puulla päähän lyöty. Silloin kuitenkin isyydentunnustaminen olisi maksanut niin paljon, että mies itse halusi luopua prosessista. Olisiko se maksanut silloin jo 700 euroa??? Olin valmis jopa maksamaan tuon summan saadakseni hänet lopettamaan. Ja lopulta keskustelu oli se joka auttoi parhaiten meidät läpi koko tilanteesta. Kyllähän minä tiesin totuuden hänen isyydestään, mutta hän epäili silti. Lopulta selvisi, että kriisin taustalla oli muitakin syitä, ei vain epäilys isyydestä. Onneksi nyt menee paremmin. Kolmas tulossa, rauha maassa.

Toivottavasti saatte asiat selvitettyä. Se ei sitten välttämättä selviä kerta puhumisella tai parillakaan kerralla. Ja yritä säilyttää mielenmalttisi, tilanteessa kuin tilanteessa. Jatkoja sinne päin ja pidän peukkuja, mitä ikinä päätättekään tehdä. Erota, olla yhdessä, jatkaa ja selvittää asiat.

Tervisin: Ollivander

no tuota samaa tilannetta oli itelläni ja osa miehen suvustaki epäili että onkohan lapsi nyt sittenkään tämän miehen. raskausaikana se oli todella stressaavaa. ja lopulta sitä alko itekki miettimään et oonko tehny jotain epämäärästä jollain baarireissulla josta en sitte muista mitään (mielestäni en mutta kaikki epäilyt pisti kuitenki miettimään kaikkia mahottomuuksia.) ja lapsi ei ookkaan hänen... sitte lapsen synnyttyä isyyden tunnustuksen lähestyessä ehdotin itse isyystestiä josta mies kimpaantu tyystin, että nyt en enää itekkään oo varma onko lapsi hänen vai ei. mutta käytiin verikokeissa kaikki kolme ja todistus saatiin että 99.99%:n varmuudella lapsi on hänen.

mutta jutelkaa asiasta rauhassa, ilman tappeluita jos mahollista, kysy että miksi häntä pelottaa se, mistä on saanu tälläsen ajatuksen ja mitä pitäis tehdä, haluaako isyystestin. ja sano myös että sinua vaivaa tämä tällanen syyttely, jos mies on aikuinen henkisesti niin luulisi hänen ymmärtävän myös sinun tunteita. mutta voihan olla että jos tilanne syö myös sinuu henkisesti ja varmasti syö, tuollanen syyttely syövyttää suhteen, jos oma mies ei ois ollu niin ymmärtäväinen ja tukena (sanoi mm. näin että vaikkei biologisesti olisikaan isä niin haluaa silti olla isä, tiedä kuin ois käytännössä toiminu mutta silti niin kaunista) niin luulenpa että oisin ollu hänelle liian katkera loppuelämän ja syytelly häntä luottamuksen puutteesta ja se ois ollu tämän parisuhteen loppu.

kukaanhan ei siulle voi sanoo et nyt teet näin ja näin... sinun on ite se päätettävä mitä teet kunhan oot miettiny asioita... mutta suhteeseen ei kannata jäädä jos se kuluttaa henkiset voimavarat loppuun, sitten ei jaksa vauvankaan kanssa ja silloin vauva kuitenki on se tärkein ihminen sinun elämässä jota sinun pitää rakastaa ja hoivata, ei miehesi joka on hukkumassa mustasukkasuuteen, miehes on kuitenki aikuinen ihminen (tai ainaki iällisesti jotain siihen suuntaan) ja vauva (ja syntymätön vielä) täysin riippuvainen sinusta ja sinun valinnoista, ilman sinua hän ei pysty elämään. siksi on tärkein hoivata itteäs. eli jos tuntuu pahalta olla miehen kanssa eikä keskusteluista oo apua niin mieti haluatko lapsen tulevan sellaiseen kotiin jossa luottamus on menny ja kumpiki vanhempi on onneton...

mutta toivottavasti saatte asiat puhuttua selviks ainaki siihen asti että lapsi syntyy, voittehan te sitte tehdä isyystestin (muistaakseni oli niin että äiti ei voi sitä vaatia vaan se on isän vaadittava sitä). se on nyt vielä ilmanen, myöhemmin jos sen tekee niin sitten se maksaa melkosen omaisuuden, eli kun on tuollasta taustaa niin kannattaa ehkä tehdä se, ettei se sitte enää myöhemmin käy kummittelemaan.

mutta voimia sinulle... tiedän millasta se on :)

Kuullostaa kurjalta tilanteelta. Mulla ei oo kokemusta vastaavasta tilanteesta.. Mutta hulluista päähänpistoista ja -pinttymistä kylläkin! Siis ihan omista sellaisista..

Tuo, että mies epäilee isyyttään, saattaisi ehkä (korostan sanaa ehkä) olla merkki pelosta: vauvan tuleminen pelottaa, isäksi tuleminen pelottaa... "Ehkäpä se ei olekaan minun, ehkäpä minä en olekaan isä.."

Tuli muuten mieleen, että minkä ikäinen miehesi on?

Tai sinä?

yllättävän moni mies tietämättään kasvattaa ja elättää toisen miehen lasta tai lapsia. epäily ja syyttely on ikävää, mutta ymmärrän kyllä senkin jos miehesi haluaa varmuuden isyydestään, siinä ei sinänsä ole mitään väärää. keskustelkaa ja suosittelisin sopimaan isyystestin tekemisestä, silloin voisitte siihen sitoutua molemmat ja turha stressaaminen varmaan kohdallasi vähenisi, samoin kuin miehesi käytös saattaisi muuttua kun tietää että olet valmis testaukseen. kun kerran miehesi on alkanut epäilemään, tämä epäily ei poistu pelkästään keskustelemalla puhumattakaan laittamalla mies jäähylle. isyystesti on reilu peli eikä sitten ainakaan tarvitse epäillä sen jälkeen enää ikinä.

vaikka tietysti kurja tilanne sinulle. Mutta minä, äiti, aloin ensimmäistä odottaessani miettiä, että onko mieheni tosiaan lapseni isä. Että olenkohan käynyt vieraissa (siis tietenkään en ollut) kun oli jotenkin niin epäaitoa, että yht äkkiä vatsassani on vauva ja kun se ei ole miehen vatsassa tuntui, että jospa se ei olekaan mitenkään hänen. En siis koskaan pettänyt miestän mitenkään, mutta silti tuli omituisia ajatuksia..

Näillä muistoilla toivon, että voit ymmärtää miestäsikin. Hänhän ei tietenkään tunne mitään kropassaan ja kuitenkin on tulossa isäksi- en ihmettele, että se hämmentää ja järisyttää.

Minä kannatan isyystestä. Se on ok eikä mitenkään äitiä halventavaa. Tosiasia on, että valitettavan moni isä kasvattaa ei-biologisia lapsiaan tietämättään. Joten on reilu peli antaa varmuus miehelle.

Meillä ei ole tuota ongelmaa, koska masussa oleva vauva on saanut alkunsa hedelmöityshoidoista. Luotamme hoitopaikkaan ja siihen että vauva on todella meidän yhteinen ;) Jos olisimme tulleet luomuna raskaaksi, olisin teettänyt miehelleni isyystestin reilunpelin nimessä. Ikinä en ole pettänyt, mutta sen tiedän varmuudella vain minä!

Tsemppiä jatkoon:)

Hänellä taitaa olla psyykkisiä ongelmia. Yritä keskustella hänen kanssaa asiallisesti ja sano että isyystesti voidaan tehdä lapsen synnyttyä. Jos ei auta jätä hänet.

jos ensinmäinen lapsi, niin oisko miehelle iskenyt paniikki/pelko tulevasta ja lapsen syntymisestä????