Keskenkasvuisten tapaaminen ei mennyt

Kirjoitin aikaisemmin ja kyselin neuvoja, kun minulla on 5-kuinen narttu, joka ei ole tavannut muita koiria niin paljon että olisi leikkimään päässyt. Tottakai lenkillä on niitä nähnyt, mutta ei ole ikinä uskaltanut itse mennä nuuskimaan ketään. Tai leikkimään.
Nyt sitten tapasimme 1-vuotiaan uroksen, menimme siis heille kylään että koirat saisivat tutustua ja leikkiä. Olimme ulkona metsässä, koirat vapaina.

Mutta eihän siitä mitään tullut. Oma koira pelkäsi poikakoiraa ihan tautisesti, haukkui kimeällä äänellä vaan ja näykki ja hampsi hampaat irvessä. Poikakoira yritti koko ajan kiivetä selkään ja nylkyttää, oma koira siihen taas hampaat irvessä hyökkimään. Siis ne eivät edes leikkineet hetkeäkään, se oli tuota nylkyttämistä ja hyökkimistä koko ajan. Ja korvissa soi pennun kimeä haukku - ei ole koskaan ennen haukkunut kimeällä äänellä.

Saanko koiraa enää ikinä nauttimaan toisen koiran seurasta?
8392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hajuineen koirasi tunsi itsensä entistä epävarmemmaksi. Menkää mieluummin tyhjään koirapuistoon tms.
Vuotinen uros juuri sukukypsyyden saavutettuaan on täynnään hormoneita ja on ehkä vaihtoehto huonoimmasta päästä. Koeta leikattua urosta tai tyttöä, ja mieluummin sellaista rauhallisemmasta päästä luonteeltaan, vaikka vanhempaa..

Äänestä
  • Tää kyseinen koira on vaan ainoa, joka on meidän "tuttu" - eli siis tunnemme ja kyläilemme näillä ihmisillä. Pikkupaikkakunnallamme taas ei ole mitään koirapuistoja. Muut koirat jää sitten lenkkikavereiden varaan. Ehkä joskus lenkillä kohtaamme mukavan koiran ja pääsisivät edes haistelemaan, jos ei vapaana voi leikkiäkään.

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    Tää kyseinen koira on vaan ainoa, joka on meidän "tuttu" - eli siis tunnemme ja kyläilemme näillä ihmisillä. Pikkupaikkakunnallamme taas ei ole mitään koirapuistoja. Muut koirat jää sitten lenkkikavereiden varaan. Ehkä joskus lenkillä kohtaamme mukavan koiran ja pääsisivät edes haistelemaan, jos ei vapaana voi leikkiäkään.

    Jos paikkakunnallasi on koirakerho ota sinne yhteyttä ja kysele pentukouluja. Siellä tapaa muita koiria ja kouluttaja osaa varmasti auttaa tutusttamaan koiraasi muihin. Nuori uros ei ole paras kaveri narttupennulle, kutn itsekkin huomasit. Niillä kun tuppaa olemaan muu kuin leikki mielessä.

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    Tää kyseinen koira on vaan ainoa, joka on meidän "tuttu" - eli siis tunnemme ja kyläilemme näillä ihmisillä. Pikkupaikkakunnallamme taas ei ole mitään koirapuistoja. Muut koirat jää sitten lenkkikavereiden varaan. Ehkä joskus lenkillä kohtaamme mukavan koiran ja pääsisivät edes haistelemaan, jos ei vapaana voi leikkiäkään.

    Jos paikkakunnallasi järjestetään pentukouluja, kannattaa ehdottomasti mennä. Myös retkiä vaikka toselle paikkakunnalle, esim. isompaan kaupunkiin, jossa tapaa enemmän koiria, kannattaa tehdä pari kertaa viikossa. Sosiaalistaminen on pentuaikana tärkeää, joten sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, jotta saisitte pelkäämättömän koiran ja sitä myöten myös helpon koiran.

    Äänestä

nyt otat ohjat käsiisi. Vie pentusi koirapuistoon tai minne vaan missä on muita koiria. Kyllä se leikki alkaa kivojen koirien kanssa luonnistumaan :) Tuon ikäisenä koiran olisi pitänyt olla jo todella paljon muiden kanssa tekemisissä. Mitä kauemmin venyttää koirakontakteja, sitä vaikeampi sen on tulla toimeen muiden kanssa. Sen täytyy nyt pentuvaiheessa oppia koirien kieli. Tsemppiä!

Äänestä
  • Ei mitään koirapuistoja tai pentukouluja! Asumme maalla, tai pikkupaikkakaunnalla, täältä on useampi kymmenen kilsaa pentukoulu- ja koirapuistokaupunkeihin. Ei ole muuta ku lenkillä nähtävät koirat vaan.
    Mä olen huomannu, että täällä kaikki asuu jossain isoissa kaupungeissa, onhan niissä kaikki koirapuistojutskat, mut ne on ihan eri asia ku maaseutu. Suru =/.

    Äänestä

  • maalla kirjoitti:

    Ei mitään koirapuistoja tai pentukouluja! Asumme maalla, tai pikkupaikkakaunnalla, täältä on useampi kymmenen kilsaa pentukoulu- ja koirapuistokaupunkeihin. Ei ole muuta ku lenkillä nähtävät koirat vaan.
    Mä olen huomannu, että täällä kaikki asuu jossain isoissa kaupungeissa, onhan niissä kaikki koirapuistojutskat, mut ne on ihan eri asia ku maaseutu. Suru =/.

    Tutustua paikallisiin koiran omistajiin jos et niin ole jo tehnyt ja etsiä esim.joku kiva nuori narttu joka osaa leikkiä pennun kanssa.
    Mutta toisaalta oma sun pentua nuorempana ilmoitti ekalle selkään hyppijälle hampaat irvessä ettei se ole sallittua ja koko eroa oli paljon uroksen eduksi...ja sit alkoi leikki sujua vasta.

    Äänestä

  • maalla kirjoitti:

    Ei mitään koirapuistoja tai pentukouluja! Asumme maalla, tai pikkupaikkakaunnalla, täältä on useampi kymmenen kilsaa pentukoulu- ja koirapuistokaupunkeihin. Ei ole muuta ku lenkillä nähtävät koirat vaan.
    Mä olen huomannu, että täällä kaikki asuu jossain isoissa kaupungeissa, onhan niissä kaikki koirapuistojutskat, mut ne on ihan eri asia ku maaseutu. Suru =/.

    meilläkään maalla minkäännäköisiä koirapuistoja.
    Meillä käydään treeneissäkin 20-40 km.n päässä.
    Kysele vaan lähikuntien koirakerhoja ja pyydä vanhempiasi kuskaamaan koulutuksiin, vaikka kerran viikossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


putkeen =( kirjoitti:

Kirjoitin aikaisemmin ja kyselin neuvoja, kun minulla on 5-kuinen narttu, joka ei ole tavannut muita koiria niin paljon että olisi leikkimään päässyt. Tottakai lenkillä on niitä nähnyt, mutta ei ole ikinä uskaltanut itse mennä nuuskimaan ketään. Tai leikkimään.
Nyt sitten tapasimme 1-vuotiaan uroksen, menimme siis heille kylään että koirat saisivat tutustua ja leikkiä. Olimme ulkona metsässä, koirat vapaina.

Mutta eihän siitä mitään tullut. Oma koira pelkäsi poikakoiraa ihan tautisesti, haukkui kimeällä äänellä vaan ja näykki ja hampsi hampaat irvessä. Poikakoira yritti koko ajan kiivetä selkään ja nylkyttää, oma koira siihen taas hampaat irvessä hyökkimään. Siis ne eivät edes leikkineet hetkeäkään, se oli tuota nylkyttämistä ja hyökkimistä koko ajan. Ja korvissa soi pennun kimeä haukku - ei ole koskaan ennen haukkunut kimeällä äänellä.

Saanko koiraa enää ikinä nauttimaan toisen koiran seurasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu