eli kun seuraa esim.palstaa voi todeta samanikäisten käytettyjen maksavan järjestään enemmän. eikö saab olekaan paremmanluokan laatuauto? esim. -85 vuosimallin nissan micra on järjestään kalliimpi kuin samanikäinen esim. 900 tai 99, missä vika?
MIKSI SAABIT ON HALPOJA?
61
9356
Vastaukset
- Premium
Sikäli kun olen asian oikein ymmärtänyt:
Saabit on oikein hyviä uutena, mutta vanhemmiten niissä alkaa mm. erilaisista sähkövipstaakeista sun muista johtuen tulla niin paljon vikoja, että niiden haluttavuus tipahtaa, jolloin arvo laskee. Ainakin aiemmin noiden sähköjen lisäksi ongelmana on ollut vaihdelaatikon kestämättömyys, niin automaatin kuin manuaalinkin. Ruostesuojauksesta en tiedä, mutta muistelen senkin olleen ongelmana jossain vaiheessa.- Mertmi
Mulla on -88 900i. En ole vielä 320tkm lukemaan tultaessa löytänyt mitään eriskummallisia vikoja tuosta pirssistäni. Esim. etupyöränlaakerien loppuun kuluminen oli minusta aivan normaali vika, millaisia tulee muihinkin autoihin. Tai esim. jarrulevyjen vaihto. Tähän asti nyt parin vuoden aikana olen tuota autoa pitänyt kunnossa ja ajanut jo 46tkm. Saabin varaosat ovat ihan normaalihintaisia. Eikä korjaaminen ole vaikeaa muutenkaan.
Mitenkähän paljon sen laatikon sitten pitää kestää, jos Saabin laatikko ei ole riittävän kestävä? Mulla 5-lovinen laatikko pelaa ihan ok, kaverillani on vuotta vanhempi 900i jossa on mittarissa yli 400tkm, eikä moottoriin ja laatikkoon ole vielä kajottu.
Meidän Saabistien etuhan se vaan on että autot on edullisia. Paljon ihmiset ajaa Saabeilla, ainakin täällä Itä-Suomessa esim. 99, 90 ja 900 saabeja liikkuu runsaasti.
Useammat kaverini ovat yllättyneet Saabin ajettavuudesta. Taitaa ennakoluulot olla se pahin syy, miksi Saabien hinnat on niin alhaalla... Eniten ihmiset pelkää polttoaineenkulutusta. Ihan jonninjoutavaa paskaa, että syö paljon. Kertokaapa esimerkki jostakin 90-luvun 2.0i moottorista, joka menee kaupunkiajossa alle 10litran/100km tehtaan ilmoittamana? - Premium
Mertmi kirjoitti:
Mulla on -88 900i. En ole vielä 320tkm lukemaan tultaessa löytänyt mitään eriskummallisia vikoja tuosta pirssistäni. Esim. etupyöränlaakerien loppuun kuluminen oli minusta aivan normaali vika, millaisia tulee muihinkin autoihin. Tai esim. jarrulevyjen vaihto. Tähän asti nyt parin vuoden aikana olen tuota autoa pitänyt kunnossa ja ajanut jo 46tkm. Saabin varaosat ovat ihan normaalihintaisia. Eikä korjaaminen ole vaikeaa muutenkaan.
Mitenkähän paljon sen laatikon sitten pitää kestää, jos Saabin laatikko ei ole riittävän kestävä? Mulla 5-lovinen laatikko pelaa ihan ok, kaverillani on vuotta vanhempi 900i jossa on mittarissa yli 400tkm, eikä moottoriin ja laatikkoon ole vielä kajottu.
Meidän Saabistien etuhan se vaan on että autot on edullisia. Paljon ihmiset ajaa Saabeilla, ainakin täällä Itä-Suomessa esim. 99, 90 ja 900 saabeja liikkuu runsaasti.
Useammat kaverini ovat yllättyneet Saabin ajettavuudesta. Taitaa ennakoluulot olla se pahin syy, miksi Saabien hinnat on niin alhaalla... Eniten ihmiset pelkää polttoaineenkulutusta. Ihan jonninjoutavaa paskaa, että syö paljon. Kertokaapa esimerkki jostakin 90-luvun 2.0i moottorista, joka menee kaupunkiajossa alle 10litran/100km tehtaan ilmoittamana?Laatikosta: tiedän yhdenkin tapauksen, jossa saman auton automaatti levähti kolmesti melko lyhyen ajan sisällä (olisiko ollut 9000, en muista enää tarkasti). Varmasti poikkeuksiakin on, mutta Saabeissa on ollut jonkin verran ongelmia vaihteiston kanssa.
Muita mieleen vielä tulevia syitä on tietysti hieman korkeammat huoltokustannukset, ja lievä epäluotettavan maine. Ja tietysti se voimakas arvonmenetyskin vaikuttaa haluttavuuteen. Miten sitten GM (joka on myös Opelin takana) vaikuttaa nykyisin, sitä en osaa sanoa. Ainakin osa koneista taitaa tulla sieltä? - 9-5T
Premium kirjoitti:
Laatikosta: tiedän yhdenkin tapauksen, jossa saman auton automaatti levähti kolmesti melko lyhyen ajan sisällä (olisiko ollut 9000, en muista enää tarkasti). Varmasti poikkeuksiakin on, mutta Saabeissa on ollut jonkin verran ongelmia vaihteiston kanssa.
Muita mieleen vielä tulevia syitä on tietysti hieman korkeammat huoltokustannukset, ja lievä epäluotettavan maine. Ja tietysti se voimakas arvonmenetyskin vaikuttaa haluttavuuteen. Miten sitten GM (joka on myös Opelin takana) vaikuttaa nykyisin, sitä en osaa sanoa. Ainakin osa koneista taitaa tulla sieltä?että ne pari dieseliä jotka sieltä tulee ei ainakaan nosta saabin arvostusta.
- mustamaalari
Kannattaa ottaa selvää laajemmin ennenkuin arvostelee koko merkkiä.
Vaihdelaatikko-ongelmia on ollut aikoinaan 99 mallissa vuoteen 78 asti, ko malleissa ei ensiöveto kestänyt asuntovaunun vetoa ja laatikkoja paukkui jo ennenkuin 400 tkm oli täynnä.
Saab 900 (78-93) mallin vaihdelaatikko on lujaa laatua, maanantai-yksilöihin enempää puuttumatta, tiedän ettei etuvetoisista löydy luotettavampia vaihdelaatikoita.
Jos mittaria EI ole oikeastikaan ruuvattu, ajaa vaihdelaatikolla hyvinkin 400 tkm, mikä mielestäni on vähintäänkin riittävä määrä.
Hintaeron pikkuautoihin selvittää yksinkertainen asia KYSYNTÄ/TARJONTA. Vanhoja isoja autoja on pilvin pimein tarjolla, mutta selvästi suuremman kulutuksen vuoksi niillä ei ole kysyntää. Tosin kun auton kulutuksen suhteuttaa painoon ja konekokoon, on tilanne tietysti toinen.
Saab 9000 on merkittävästi kalliimpi ja vaikeampi ylläpitää kuin vanha 900. - Saab 900 mallissa
Ainoita sähkövikoja mitä olen kuullut olevan vanhakoppasessa 900 mallissa, on peräkärryn valoliittimen hapettuminen :) ei siis ainakaan ko. mallissa taida sittenkään sähköt olla ongelma.
Ruostuu se rauta vanhemmiten:
1985 ja vanhemmissa ruostuu usein kaikki mahdollinen alustassa, sitä enemmän, mitä vanhempi malli.(Silti vain murto-osan vastaavan japsin määrästä samoilla kilometreillä..)
1986 ja uudemmissa ruostuvat irtoosat kuten ovet ja luukut, muuten lähes ruostumaton..jos ei kolaroitu.
Kuten muuallakin on todettu, on ainoa syy suorastaan halpoihin hintoihin tarjonnan laajuus ja bensarosvon maine. Jos ulkonäkö ei haittaa, on Saab varmasti järkevä ostos, jos tietää todellisen ajomäärän.. - Ei ikinä enää
Uusi Saabini jätti alvariinsa tielle. 1. kerran 5km mittarissa. Auto oli pakko hävittää 8000km ajettuna, koska sillä ei tehnyt mitään. Scan- auton huoltopomo oli uskomaton! Ei välillä edes nostanut pyllyä penkistä tullakseen katsomaan autoa, väitti vain, ettei siinä voi olla vikaa. Auton alustasta esim oli ruostesuojattu vain toinen puoli ym mukavaa. Sama juttu oli firmani juristilla. Hän möi uuden Saabinsa 14000 km ajettuna, eikä ole sen jälkeen kuulemma edes pyllistänyt kyseiseen autoon päin. Autot olivat Uudessakaupungissa kasattuja eli kyseessä oli siis kuuluisa Suomalainen laatu. Ostimme muuten ko autot siksi, että vaimomme saivat työpaikkansa kautta 15% alennuksen Saabista. Enää ei edes alennusmyynti saisi sekoamaan kyseiseen tuotteeseen. Tehtaan "jälleenrakennusosatolla" työskennellyt (ajoi muuten Volvolla) kertoi, että Saab pitää ostaa yli vuoden vanhana. Ensin se kasataan linjalla, sitten uudelleen jälleenrakennuslinjalla ja kolmannen kerran ekan omistajan toimesta takuuaikana. Sen jälkeen se voi jopa toimia jonkun aikaa.
- Ei enää ikinä
Premium kirjoitti:
Laatikosta: tiedän yhdenkin tapauksen, jossa saman auton automaatti levähti kolmesti melko lyhyen ajan sisällä (olisiko ollut 9000, en muista enää tarkasti). Varmasti poikkeuksiakin on, mutta Saabeissa on ollut jonkin verran ongelmia vaihteiston kanssa.
Muita mieleen vielä tulevia syitä on tietysti hieman korkeammat huoltokustannukset, ja lievä epäluotettavan maine. Ja tietysti se voimakas arvonmenetyskin vaikuttaa haluttavuuteen. Miten sitten GM (joka on myös Opelin takana) vaikuttaa nykyisin, sitä en osaa sanoa. Ainakin osa koneista taitaa tulla sieltä?Voi olla, että saappi on vanhana oiva ostos muihin vastaaviin verrattuna sen halpuuden takia, mutta minulla olleen uuden vikoja: vaihdelaatikko, kytkin, vesipumppu, ruostesuojaus, maalaus, jarrunestesäiliö, käyntihäiriöt, vesipumppu, kiero vanne, kudosvikaiset Nokian renkaat. Nämä tulivat ekana mieleen, mutta auto yleensä seisoi odottamassa korjausta tai korjauksessa. Oli se kivaa, kun tarvitsi pakosti työssään autoa ja sai koko ajan tapella takuukorjauksien kanssa ja järjestellä kalliita sijaisautoja. Ajakoon Saabilla, ken tykkää, mutta minä ja useimmat tuttuni eivät koskekaan moiseen peliin.
- Ei enää ikinä
mustamaalari kirjoitti:
Kannattaa ottaa selvää laajemmin ennenkuin arvostelee koko merkkiä.
Vaihdelaatikko-ongelmia on ollut aikoinaan 99 mallissa vuoteen 78 asti, ko malleissa ei ensiöveto kestänyt asuntovaunun vetoa ja laatikkoja paukkui jo ennenkuin 400 tkm oli täynnä.
Saab 900 (78-93) mallin vaihdelaatikko on lujaa laatua, maanantai-yksilöihin enempää puuttumatta, tiedän ettei etuvetoisista löydy luotettavampia vaihdelaatikoita.
Jos mittaria EI ole oikeastikaan ruuvattu, ajaa vaihdelaatikolla hyvinkin 400 tkm, mikä mielestäni on vähintäänkin riittävä määrä.
Hintaeron pikkuautoihin selvittää yksinkertainen asia KYSYNTÄ/TARJONTA. Vanhoja isoja autoja on pilvin pimein tarjolla, mutta selvästi suuremman kulutuksen vuoksi niillä ei ole kysyntää. Tosin kun auton kulutuksen suhteuttaa painoon ja konekokoon, on tilanne tietysti toinen.
Saab 9000 on merkittävästi kalliimpi ja vaikeampi ylläpitää kuin vanha 900.Kirjoittelin noita oman uuden Saabini vikoja. Kaikki viat vai muutaman sadan tai tuhannen kilometrin aikana. Ajoin vehkeellä 8tkm. Laatikko huusi kuin vanhan engelsmannin perä. Vikana oli hammasrattaan koneistusvirhe. Koko laatikko vaihdettiin tietty, kun oli metallinpurua täynnä. Kuulin vian syyn myöhemmin auton uutena luovuttaneelta myyjältä.
- .1
mustamaalari kirjoitti:
Kannattaa ottaa selvää laajemmin ennenkuin arvostelee koko merkkiä.
Vaihdelaatikko-ongelmia on ollut aikoinaan 99 mallissa vuoteen 78 asti, ko malleissa ei ensiöveto kestänyt asuntovaunun vetoa ja laatikkoja paukkui jo ennenkuin 400 tkm oli täynnä.
Saab 900 (78-93) mallin vaihdelaatikko on lujaa laatua, maanantai-yksilöihin enempää puuttumatta, tiedän ettei etuvetoisista löydy luotettavampia vaihdelaatikoita.
Jos mittaria EI ole oikeastikaan ruuvattu, ajaa vaihdelaatikolla hyvinkin 400 tkm, mikä mielestäni on vähintäänkin riittävä määrä.
Hintaeron pikkuautoihin selvittää yksinkertainen asia KYSYNTÄ/TARJONTA. Vanhoja isoja autoja on pilvin pimein tarjolla, mutta selvästi suuremman kulutuksen vuoksi niillä ei ole kysyntää. Tosin kun auton kulutuksen suhteuttaa painoon ja konekokoon, on tilanne tietysti toinen.
Saab 9000 on merkittävästi kalliimpi ja vaikeampi ylläpitää kuin vanha 900.Onhan noita C900:n laatikoita muutamaan otteeseen vuosien aikana vahvistettu tai paranneltu, ja laatikon kestävyyden kanssa on ollut turbomalleissa toivomisen varaa. Laatikkoa ei alunperin suunniteltu turbon tehoa ja vääntöä silmällä pitäen. (Varsinkaan viritetyn turbomoottorin tehoja.)
Mutta eipä laatikko rakenteellisesti kuitenkaan ole mikään oikea ongelma ollut, toisin kuin esim. eräiden valmistajien jakohihnarakenteet...
Siinä lienee kuitenkin perää, että kansan syvät rivistöt muistavat 10-20 vuotta vanhoja asioita, varsinkin huonoja sellaisia, ja legendoilla on taipumus paisua vuosien myötä...
Itse olen lähinnä tyytyväinen vanhojen Saabien huonosta maineesta... saapahan paljon autoa vähällä rahalla. Harmi vaan jos huono maine ratkaisee merkin tulevaisuuden... - joku vain
Ei enää ikinä kirjoitti:
Voi olla, että saappi on vanhana oiva ostos muihin vastaaviin verrattuna sen halpuuden takia, mutta minulla olleen uuden vikoja: vaihdelaatikko, kytkin, vesipumppu, ruostesuojaus, maalaus, jarrunestesäiliö, käyntihäiriöt, vesipumppu, kiero vanne, kudosvikaiset Nokian renkaat. Nämä tulivat ekana mieleen, mutta auto yleensä seisoi odottamassa korjausta tai korjauksessa. Oli se kivaa, kun tarvitsi pakosti työssään autoa ja sai koko ajan tapella takuukorjauksien kanssa ja järjestellä kalliita sijaisautoja. Ajakoon Saabilla, ken tykkää, mutta minä ja useimmat tuttuni eivät koskekaan moiseen peliin.
Ettei vain olis ollu käyttäjässä vika
- Perk...
Ovatpa hankalia korjattavia... olen kironnut kun lämpöpuhallin hasosi... ei ole aivan yksinkertainen vaihdetava. Ja uudet varaosat joita ei niin vaan saakaan halpaversioina aivan sikamaisen kalliita. Bensarosvoja. Saabbi on kuin venäläinen auto, paitsi että siitä on jätetty kaikki venäläisen auton hyvät puolet, ominaisuudet, pois.

- jonne
se että auto on talveen suunniteltu on lyhyesti kuvaus laadun määrästä.jos auton saa valita metsään ajaessa istuisin kyllä turvapuskuri saabissa! saabilla olen autoilun aina aloittanut kun mittarissa on n.300.000 km jos ruostevaurio on löytynyt ,on löytynyt myös ainevahvuutta ympärillä mihin hitsata,ja tunkille löytyy paikka,
useassa muussa autossa joutuu pitämään kokouksen jossa suunnitellaan mistä autoa voisi auton rikkoutumatta nostaa. - Talveen
jonne kirjoitti:
se että auto on talveen suunniteltu on lyhyesti kuvaus laadun määrästä.jos auton saa valita metsään ajaessa istuisin kyllä turvapuskuri saabissa! saabilla olen autoilun aina aloittanut kun mittarissa on n.300.000 km jos ruostevaurio on löytynyt ,on löytynyt myös ainevahvuutta ympärillä mihin hitsata,ja tunkille löytyy paikka,
useassa muussa autossa joutuu pitämään kokouksen jossa suunnitellaan mistä autoa voisi auton rikkoutumatta nostaa.Se talveen suunniteltu nimittäin. Että kestää hyvin metsään ajon... Monet muut autot suunnitellaan tiellä ajamista ajatellen, mutta Saab sieltä pois ajamista? ;)
- Premium
Tässä vielä aiheeseen liittyen tilastotietoakin. Vaikka tilastot ei kerrokaan kaikkea, niin voi tästä jotain päätellä...
http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=406347&plain=true - Mika
9-5T kirjoitti:
että ne pari dieseliä jotka sieltä tulee ei ainakaan nosta saabin arvostusta.
Ettäkö diesel vaihtoehto laskisi arvostusta? Käy muuten tasan päinvastoin. Et ole tainnut päästä koskaan kokeilemaan uutta dieseliä. Sen jälkeen et enää bensaan koskis pitkällä tikullakaan. Nämä Saabin dieselitkin kimpoo sen verta nätisti ja vääntöä riittää.
- welderi
jonne kirjoitti:
se että auto on talveen suunniteltu on lyhyesti kuvaus laadun määrästä.jos auton saa valita metsään ajaessa istuisin kyllä turvapuskuri saabissa! saabilla olen autoilun aina aloittanut kun mittarissa on n.300.000 km jos ruostevaurio on löytynyt ,on löytynyt myös ainevahvuutta ympärillä mihin hitsata,ja tunkille löytyy paikka,
useassa muussa autossa joutuu pitämään kokouksen jossa suunnitellaan mistä autoa voisi auton rikkoutumatta nostaa.Jos on mahdollisuus suorittaa hitsaustyöt itse, onnistuu se mukavasti myös puikolla. Ne on ne tietyt paikat kun tietyistä vuosimalleista hitsaa, niin kyllä sitten taas ajeleekin.
- heh heh heh
Perk... kirjoitti:
Ovatpa hankalia korjattavia... olen kironnut kun lämpöpuhallin hasosi... ei ole aivan yksinkertainen vaihdetava. Ja uudet varaosat joita ei niin vaan saakaan halpaversioina aivan sikamaisen kalliita. Bensarosvoja. Saabbi on kuin venäläinen auto, paitsi että siitä on jätetty kaikki venäläisen auton hyvät puolet, ominaisuudet, pois.
Jos haluat todella lyödä kätesi PASKAAN, niin osta saab. Voin sanoa 2 saabin jälkeen, että rahapussi keveni, ja rankasti, ihmetyttää muuten sellaiset ihmiset jotka kehuvat tätä merkkiä, vetet tulee silmistä, niin naurattaa nämä huumorijutut saabin kestävyydestä, uskotteko itsekin todella näihin juttuihin?
- 9-5T
Mika kirjoitti:
Ettäkö diesel vaihtoehto laskisi arvostusta? Käy muuten tasan päinvastoin. Et ole tainnut päästä koskaan kokeilemaan uutta dieseliä. Sen jälkeen et enää bensaan koskis pitkällä tikullakaan. Nämä Saabin dieselitkin kimpoo sen verta nätisti ja vääntöä riittää.
tuhansia kilometrejä mutta tarkoitin sitä kun ne ovat GM:n koneita eikä Saabin.
- saab900 v.83
Premium kirjoitti:
Tässä vielä aiheeseen liittyen tilastotietoakin. Vaikka tilastot ei kerrokaan kaikkea, niin voi tästä jotain päätellä...
http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=406347&plain=trueTossa tilastossa ei ollu miten paljon autoilla oli ajettu eli voihan se nissan olla halpa ensimmäisenä vuonna, mutta mitä se on 10 vuoden kuluttua ku joutuu väkisin pitämään kasassa ruoste kasaa ja moottori sauhuttaa minkä kerkii. Ja moottoreitahan saa noihin nissaneihin vaihtaa ku laitetaan ali-kokoisia moottoreita yli-viritettynä liian painavaan autoon.
nim. kokemus puhuu tilastoja paremmin :))
- saab i 16
Mieluummin kävelen kuin ajan jollain riisikupilla.....nimim turbo power
- Mertmi
Jos joku tulee mulle esim. elvistelemään autollaan, niin mie voin sanoa, et tule sitten kehumaan kun voit ostaa autosi käteisellä. :) Meikä latoi Saabini hinnan tonninseteleinä myyjän kouraan :) Niin, ja Japski autoa en osta, paitsi jos maailma menee niin hulluks ettei enää saa muita autoja.
Saab on tehty pohjoisen oloihin. Huvitti kun mentiin enoni 90-luvun diesel Mersulla 80km:n päähän -20 pakkasella. Koko matkan oli lämmöt täysillä ja loppumatkasta vasta alkoi tuntumaan että ehkä voisi pienentää lämpöä. Hitto, jos Saab 900:lla tekis samalla tavalla, niin hikihän siellä kopissa tulisi viimeistään 20km kohdalla. :) - .1
Mertmi kirjoitti:
Jos joku tulee mulle esim. elvistelemään autollaan, niin mie voin sanoa, et tule sitten kehumaan kun voit ostaa autosi käteisellä. :) Meikä latoi Saabini hinnan tonninseteleinä myyjän kouraan :) Niin, ja Japski autoa en osta, paitsi jos maailma menee niin hulluks ettei enää saa muita autoja.
Saab on tehty pohjoisen oloihin. Huvitti kun mentiin enoni 90-luvun diesel Mersulla 80km:n päähän -20 pakkasella. Koko matkan oli lämmöt täysillä ja loppumatkasta vasta alkoi tuntumaan että ehkä voisi pienentää lämpöä. Hitto, jos Saab 900:lla tekis samalla tavalla, niin hikihän siellä kopissa tulisi viimeistään 20km kohdalla. :)Ei ehkä nopein lämpiämään, mutta lämpöä ainakin riittää. Vielä on muistissa taannoinen Kokkolan reissu kun päätin kokeilla mihin lämppäri pystyy. Ulkona -26, sisällä 26. Vastaantulijoiden karvalakit ja pipot kääntyilivät kun meikäläinen ajeli t-paidassa luu kiinni lasissa :)
Miten lienee nykysaabien talvisuunnittelu... en ole kovin vakuuttunut että 9-3:n (sen vanhemman) kohdalla oli kehitys edistystä. - saapisti
Tässä taas kuuluisa saapisti, heh heh heh.
- .1
osasyynä on se, että 99 ja sen seuraajat ovat olleet tuotannossa pitkään pienin näkyvin muutoksin, mutta pinnan alla on tapahtumia kuitenkin ollut. Kaikki ei niin hyviä, mutta parannuksista ei ole kovin mainostettu ja epäonnistumisia ei tarvitse mainostaa. Kun kaikki eri vuosimallien "tyyppiviat" ynnätään yhteen näyttää lista aika lohduttomalta vaikkei sellaista huonojen ominaisuukisen yhdistelmämallia koskaan ole tehtykään.
Toinen tekijä voi olla taitava markkinointi (ei Saabin) ja autolehdet jotka tyypillisesti mollaavat yli kolme vuotta vanhaa mallia vanhanaikaiseksi, tylsäksi jne... kun Saab puolestaan näytti, että hyvällä perussuunnittelulla (taisi olla tuuriakin pelissä?) pärjää kauan.
Ehkä vanhoja Saabeja on siinä 80-luvun loppupuolella näkynyt liikenteessä liikaakin, ja ihmiset ovat kyllästyneet siihen... aika harva valitsee autonsa pelkästään järkisyistä.
-85 vuosimallin saabilla on järjestään ajettu huomattavasti enemmän kuin samanikäisellä micralla, ja mielestäni ei tuon ikäisessä autossa (merkistä riippumatta) voi enää pitää alkuperäishintaa jälleenmyyntiarvon perustana.
Näyttää myöskin siltä, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. (Ja Saabihan on tunnetusti "Suomalainen".)
(En voi kuitenkaan vitsinäkään sanoa että vaihtaisin mykyisen pelini micraan vaikka saisinkin kahisevaa vaihdossa.) - Saabisti
Sepä onkin hyvä kysymys. Käytettyjen saabien harrastajana en laita ollenkaan pahakseni jos näin on. Varsinkin vanhemmista ysitonnisista saakin varmasti eniten vastinetta rahoilleen, kun hyvä ja edullinen yksilö kohdalle sattuu. Tilaa, mukavuutta, tehoa ja turvallisuutta hyvään hintaan.
- tema
-Syy on yksinkertainen. Persoonallisuus ja epäseksikkyys. Suurin osa ei autoa puhtaasti järkisyin valitse, vaikka niillä sitä perustellaisiinkin. Jos auto ei miellytä on helppo ruveta etsimään "vikoja". Vanha Saab on ehkä parasta vastinetta rahalle jos auto vain voi olla.
Katsopa vaikka uudempia ja vähemmän poikkeavia Saabeja. Arvo säilyy huomattavasti paremmin. Uusi 9-3SS on myynyt hyvin maailmalla, vaikka se on neliovinen. Tai muunmuassa siksi :) - kake
Hienoa että saabin hinta tippuu 10 %/v.
käytettynä saa 6-8v lämpimän laatuauton halvalla.
Ei ne ominaisuudet mihkään katoa, kuluvat vaihtamalla saa ajella huoletta 5 - 10 v.
-eikä ole osamaksuja.- 900 16V-89
lehtikin ihmetteli samaa asiaa muutama vuosi sitten kymppitonnikäytetyllä palstalla.heillä oli vanha ysisatanen ajossa josta eivät keksineet montaa pahaa sanaa.hintalaatu suhde on ainakin kunnossa.itseäni joskus oudoksutti etupäähän vaikuttava käsijarru ja virtalukon sijoitus.myönnän olleeni ennakkoluuloinen sillä nykyään ajan saabilla ihan tyytyväisenä.silti väitän että näilläkin kahdella kömmähdyksellä on merkityksensä.
- Esa
900 16V-89 kirjoitti:

ole mikään kömmähdys vaan tarkkaan harkittu turvallisuus seikka. Monien autotehtaiden tutkimusten mukaan ratin vieressä oleva virtalukko voi aiheuttaa erittäin pahoja polvivammoja kolarissa. saab ajattelee tässä asiassa ensisijaisesti kuskia. myös virtalukon korjaaminen on helpompaa kuin se on avoimemmassa tilassa. PRKL.
- .1
Esa kirjoitti:

ja samaten oli sähköikkunoiden kytkimien sijoittaminen keskikonsoliin mietitty fiksu yksityiskohta joka kuitenkin buuattiin ulos lehdistön ja muiden kapeakatseisten toimesta.
99/900:n virtalukon sijoituksessa oli kyllä parantamisen varaa vaikka perusajatus oli oikea, ja tämä parannushan tehtiin NG900:n myötä (eli lukolle ei ole kovin terveellistä olla kuopan pohjalla). Se sijoitushan on myös mukavuustekijä kun selkeästi näkee mihin sen avaimen tyrkkää... ja saa olla isompikin avainnippu.
Käsijarru eteen oli myös fiksu ja perusteltu ajatus, mutta tekninen toteutus ei vaan ollut riittävän hyvä.
Tai moottori ja konepelti "väärinpäin"... usein käytännölliseksi osoittautunut ratkaisu joka sekään ei saanut yleisön hyväksyntää.
Tai sisustuksen kiinnitysruuvit selkeästi esillä... "rumaa" mutta käytännöllistä.
Termostaattiohjatut penkinkärventimet... fiksua ja toimivaa mutta nippelifriikit kaipailivat turhia nappuloita.
Auton "alle" taitetut ovien alareunat... myönnettäköön että teknisesti vaikeampi ratkaisu, mutta mukavuutta lisäävä ajatustyön tulos.
Tuntuu vaan olevan niin, että kaikki vieras ja totutusta poikkeava koetaan huonona...
Ja ihan kiva kannanotto GM-ajalta: Tupakansytytin = lisävaruste. Vieläkö tästä on pidetty kiinni? - Asse
.1 kirjoitti:
ja samaten oli sähköikkunoiden kytkimien sijoittaminen keskikonsoliin mietitty fiksu yksityiskohta joka kuitenkin buuattiin ulos lehdistön ja muiden kapeakatseisten toimesta.
99/900:n virtalukon sijoituksessa oli kyllä parantamisen varaa vaikka perusajatus oli oikea, ja tämä parannushan tehtiin NG900:n myötä (eli lukolle ei ole kovin terveellistä olla kuopan pohjalla). Se sijoitushan on myös mukavuustekijä kun selkeästi näkee mihin sen avaimen tyrkkää... ja saa olla isompikin avainnippu.
Käsijarru eteen oli myös fiksu ja perusteltu ajatus, mutta tekninen toteutus ei vaan ollut riittävän hyvä.
Tai moottori ja konepelti "väärinpäin"... usein käytännölliseksi osoittautunut ratkaisu joka sekään ei saanut yleisön hyväksyntää.
Tai sisustuksen kiinnitysruuvit selkeästi esillä... "rumaa" mutta käytännöllistä.
Termostaattiohjatut penkinkärventimet... fiksua ja toimivaa mutta nippelifriikit kaipailivat turhia nappuloita.
Auton "alle" taitetut ovien alareunat... myönnettäköön että teknisesti vaikeampi ratkaisu, mutta mukavuutta lisäävä ajatustyön tulos.
Tuntuu vaan olevan niin, että kaikki vieras ja totutusta poikkeava koetaan huonona...
Ja ihan kiva kannanotto GM-ajalta: Tupakansytytin = lisävaruste. Vieläkö tästä on pidetty kiinni?Sähkölasien katkaisijat ovat sijainneet jo vuosia Opeleissakin keskikonsolissa (GM-tyyli). Tottumaton saa apparin paikalla aina hiukan etsiä. Eipähän tarvitse apparin oveen laittaa omaa nappia. Eikä tarvitse kuskin ovea ruveta purkamaan, jos ongelmia tulee. Ovista kulkevat piuhat ovat aina hiukan heikoilla...
- Saabisti73
hinnan määrää kuitenkin kysynnän ja tarjonnan suhde,vanhakorisia ysisatkuja on markkinoilla paljon, ja hintakin on täten edullinen, mutta kalliimmat mallit, kuten 900 t16 ja aero maksavatkin harvinaisuudestaan johtuen suhteellisen paljon. ng900/9-3 saabit taas ovat mielestäni yliarvostettuja koska niitä ei ole markkinoilla kovinkaan paljoa.
- 90 omistaja
minulla on saab 90 -87 jonka anoppini on ostanut
uutena tiedän historian tarkalleen.
autolla on ajettu yli 600000km eikä ole edes
lohkolämmitintä,vetoniveliä on mennyt 2
alapalloja 4 sähkövikoja ei mitään,auto toimii
edelleen kuin kello.auto oulussa joten
kylmästä on laitettu käyntiin 1 kerran jäi
lähtemättä pakkasta oli silloin -40 astetta.
ja kaikki tämä on totta!!!- 900i omistaja
Autolla ajettu 370 tkm, huoltohistoria tiedossa, alkuperäiset vetonivelet ei edes ääntele vielä.(Vrt. Micra).
Ei kyllä ole rallia ajettukaan.
Moottorin päästöarvot katsastuksessa:(Vrt. Micra)
0.16 CO
52 HC
Hitsattu: vetoakselin palkki toinen puoli, 10cm x 30 cm levynpala.Ei muuta.(autohan on sentään jo kuitenkin 18 vuotta vanha..)
Moottori: käy kuin kissa, eikä edes venttiileitä ole vielä tarvinnut säätää.(Mobil 1)
Vaihdettu polttoaineenrikastuksensäätöosa, romuttamolta 50 euroa.
Vaihdettu polttoainepumpun rele hinta 50 euroa.
Muuten normaalia ylläpitoa,kulkee kuin juna vaikkei puslan puslaa vaihdettu, niin ja jakoketjuhan on siis tietenkin vielä alkuperäinen.(vrt. Micra)
Nim. vähintäänkin tyytyväinen - saabismi
900i omistaja kirjoitti:

Nim. vähintäänkin tyytyväinenSaabismihan on joku sairaus, eihän niitä huolikkaan tavallinen autoilija, näin olen kuullut kerrottavan, asiasta mitään tietämättömänä.
- Tytteli
900i omistaja kirjoitti:
Autolla ajettu 370 tkm, huoltohistoria tiedossa, alkuperäiset vetonivelet ei edes ääntele vielä.(Vrt. Micra).
Ei kyllä ole rallia ajettukaan.
Moottorin päästöarvot katsastuksessa:(Vrt. Micra)
0.16 CO
52 HC
Hitsattu: vetoakselin palkki toinen puoli, 10cm x 30 cm levynpala.Ei muuta.(autohan on sentään jo kuitenkin 18 vuotta vanha..)
Moottori: käy kuin kissa, eikä edes venttiileitä ole vielä tarvinnut säätää.(Mobil 1)
Vaihdettu polttoaineenrikastuksensäätöosa, romuttamolta 50 euroa.
Vaihdettu polttoainepumpun rele hinta 50 euroa.
Muuten normaalia ylläpitoa,kulkee kuin juna vaikkei puslan puslaa vaihdettu, niin ja jakoketjuhan on siis tietenkin vielä alkuperäinen.(vrt. Micra)
Nim. vähintäänkin tyytyväinenOstin 3v sitten itselleni saab 900 vm-84 ja olen oikein tyytyväinen saabiini.Matkoilla olen reissannut turussa,tampereella ja vaikka missä ja selkävaivaisena ei ole ollut 700km jälkeen yhtään kipuja kun penkit on hyvät ja löpön kulutus on ollut 7,3l/100.Jarrulevyt on eteen vaihdettu ja pari pientä reikää hitsattu ja etulamput on uusittu ja joka kerta on mennyt katsastuksessa heti läpi!
Olen siis nykyään täysin saabi fani,henkeen ja vereen ja eipä ole tarvinnut palella ja aina on lähtenyt käyntiin kovassa pakkasessakin ;=)
- luotan
minä ainakin ihmettelen miksi ihmiset ostaa noita japsi vehkeitä vaikka hyvän ja luotettavan saabin saa samalla hinnalla ja halvemmallakin laatu ja luotettavuus varmasti parempi ja talvellakin tarkenee ja pääsee.Itselläni on ollu saabi vuodesta 1982 ja nyt on neljäs menossa eikä ole yhtään kone eikä muitakaan suuria remontteja tarvinnu tehä ja kilometrejä on varmaan miljoona,että sillai

...kerran järki ja tunne ei TODELLAKAAN kulje käsi kädessä. Hyvä voi siis olla myös melkein halpaa. Onnkesi :)
- parkkiruutuun poikittain.
On 990 kuljettaa tuhannesta, jotka laittaa pelkästään micran taskuparkkiin. Saabin laittaa vain ne loput kymmenen. Eli Saab on niin pirun iso. Laadussa myös Nissan on toki hyvä.Saab kestää pitempään. Saabin hintaa pudottaa paitsi iso koko, myös se että jo reilun vuoden vanhoilla Saabeilla on ajettu järjestään yli 100 tkm, miettiä sopii mikä on todellinen km-määrä 15 vuotta vanhassa autossa..
- vanhassa autossa
Ei siinä sen kummempaa.
Joillekkin osuu 300 tkm ajettu saabi, jolla on ajettu 300 tkm ja he ovat tyytyväisiä.
Kun taas joillekin osuu 240 tkm "ajettu" saabi, jolla on kuitenkin ajettu jo 480 tkm, silloin voi jo korjattavaakin löytyä, eikä tyytyväisyys ole niin taattua..
Pienet lyhyet ajot kuluttaa moninverroin moottoria, jolloin 240 tkm ajettu voi vastata 480 tkm maantiellä ajettua autoa.Huoltokin on merkityksellistä. Jos autoa on pesty silloin tällöin alustastakin ja koneeseen laitettu vain Rally Formulaa 10 tkm vaihtovälein, on 300 tkm ajettu saabi vielä uudenveroinen käyttömukavuudeltaan.
- Markus
Vähän liioittelua tuo, että micrat muka arvokkaampia.. -85 katsastetut micrat pyörii tuossa 200-800e. vastaava 900:nen about 300-1200e kun keltaista pörssiä lueskelin. En silti kiellä etteikö kaytettyjä saabeja saisi edullisesti esim -88-90 9000.
- Oho
TÄH????
Kuka maksaisi 88-90 mallista Saabista 9000Euroa,aika hauska heitto!!!!
- minä
Pidä suus kiinni. Vanhat saapit on he...tin hyviä autoja hintaansa nähden.
Minäkin olen ajanut vanhoilla saapeilla jo yli 20 vuotta, ja matkakilometrit on halpoja.- :)
"Minäkin olen ajanut vanhoilla saapeilla jo yli 20 vuotta"
JA SEN KYLLÄ HUOMAA!!!
- Ei fanaatikko
Lieneekö niin, että vanhojen kaasutinmallien hankkima bensasyöpön maine hillitsee ostohaluja? Useasti mittarilla käydessä on "kanssatankkaajat" kyselleet kulutuslukeamia, ja kulmakarvoja on kohoteltu epäuskoisesti vastauksen saadessaan. Suurempia keskikulutuksia on mitattu tuttavapiirissä olleilta 90-luvun alun 2-litrasilta ruiskukoneilta, lähinnä japanilaisilta. Ostin 900i/87 -mallisen, kun ajokilometrejä oli 82000. Nyt on lukemat n. 360000, ja en ole autooni pettynyt. Tietyt kohdat on pitänyt käydä lävitse, jotka kyllä tiesin jo etukäteen heikoiksi (kannentiiviste, jäähdytin ja alustan tietyt ruosteherkät kohdat). Muuten auto on pelannut hyvin, katsastusmiehiltä on tullut kiitosta esim. moottorin pakokaasuarvoista. En väitä että tämä olisi automerkkinä "one and only", itseltänikin löytyy uudempi farmarimallinen erimerkkisenä. Mutta katsotaanpa kun tulee 9-3:n farmarimalli, pitääköhän lähteä sitten autokaupoille...
- Entinen saabisti
Vaihdoin pari vuotta sitten -87 mallisen Saab 900i:n. Sain siitä vaihdossa n. 7000 mk. Ajettu oli vähän yli 200 tuhatta. Täysin ehjä, ruostevikoja vain turhan paljon! (Saabin perusvika!) Isäntä vaihtoi vuotta myöhemmin saman ikäisen saksalaisen, ajettu 350 tuhatta. Sai vaihdossa n. 30 000 mk!!! Repikää siitä!
- myrkky
Kai sitten olen jossainmäärin sairas ja kieroutunut, mutta olen mieltynyt kovasti vanhakoppaiseen ysisatkuun.
Kolmas jo menossa.. ensimmäinen maksoi lähes 10 vuotta sitten 1800mk, ennen kyseistä rojua olin kovasti saappia vastaan, mutta kun joku oli alle saatava ja vaihtoehtoina ei ollut sopivassa hintaluokassa kuin -86 skoda ja kyseinen ruiskusaappi, niin...
Hitsata sitä sai riittävästi ja vaihdelaatikko hajosi.. jälkimmäisestä voi syyttää vain itseään ja ajotyyliään.
Kun tällä oli joku vuosi rytyytetty vaihdellen pari palloniveltä ja vaihdelaatikko sekä hitsaillen riittävästi, niin tuli hankittua seuraava. Vuosimallia -84 ja koriltaan unelmasiisti, vaikka olikin kolaroitu joskus moottoripyörän kanssa ja kilometrilukema epäilytti. Tämä härveli tuli vielä ahdettua ja asenneltua ruisku, uuden helmiäis-maalinkin se sai. Palloniveliä ja jarrupaloja kului, mutta se oli ajotyylistä johtuvaa.
Tälle kapistukselle kävi kehnosti, kun neljä outokummun paikallista sankaria, 2xVäisänen, Kuusela ja Korhonen ottivat ja varastamisen lisäksi vielä polttivat sen.. siinä meni hitsaamaton 850tkm ajettu priima auto...
Välillä tuli kokeiltua 3kpl italialaisia.. ja paljon sähkövikoja sekä taas hajonnut vaihdelaatikko.. jarrupalojakin kului taas, ja niiden loppuunkulumista ei voinut olla huomaamatta, koska ne ohueksi kuluttuaan tippuivat tielle!!! Hitsata sai taas.. ja paljon!
Taas sitten onnellisena saabistina, tein metsälöydön, eli paperisotkuauton, joka oli seissyt metsässä 9 vuotta ja oli ajettu 286tkm.. paperit hoitaen kuntoon, ahdin ja alakerta laakeroiden.. ja kovaa kyytiä paljon! Niin ja hitsaamista unohtamatta.. kolme paikkaa, sen ensimmäiset!
Yhteenveto: Parista japanilaisesta, parista italialaisesta, saksalaisesta, jenkistä, englantilaisesta ja saabista voin ihan rehellisesti väittää, että vähiten vikoja on ollut saabissa vian tyypistä riippumatta sen lisäksi, että halvimpia ovat ollet. Kaikki sähkölelutkin toimivat kuskin penkinlämmitintä lukuunottamatta. Kesän tullen pitänee säätää pyöränkulmat, kun hieman hakee tietä.. Vanhana hyvä ostos, kun ei valitse sitä loppuunajetuinta yksilöä. - tyytyväinen
myrkky kirjoitti:
Kai sitten olen jossainmäärin sairas ja kieroutunut, mutta olen mieltynyt kovasti vanhakoppaiseen ysisatkuun.
Kolmas jo menossa.. ensimmäinen maksoi lähes 10 vuotta sitten 1800mk, ennen kyseistä rojua olin kovasti saappia vastaan, mutta kun joku oli alle saatava ja vaihtoehtoina ei ollut sopivassa hintaluokassa kuin -86 skoda ja kyseinen ruiskusaappi, niin...
Hitsata sitä sai riittävästi ja vaihdelaatikko hajosi.. jälkimmäisestä voi syyttää vain itseään ja ajotyyliään.
Kun tällä oli joku vuosi rytyytetty vaihdellen pari palloniveltä ja vaihdelaatikko sekä hitsaillen riittävästi, niin tuli hankittua seuraava. Vuosimallia -84 ja koriltaan unelmasiisti, vaikka olikin kolaroitu joskus moottoripyörän kanssa ja kilometrilukema epäilytti. Tämä härveli tuli vielä ahdettua ja asenneltua ruisku, uuden helmiäis-maalinkin se sai. Palloniveliä ja jarrupaloja kului, mutta se oli ajotyylistä johtuvaa.
Tälle kapistukselle kävi kehnosti, kun neljä outokummun paikallista sankaria, 2xVäisänen, Kuusela ja Korhonen ottivat ja varastamisen lisäksi vielä polttivat sen.. siinä meni hitsaamaton 850tkm ajettu priima auto...
Välillä tuli kokeiltua 3kpl italialaisia.. ja paljon sähkövikoja sekä taas hajonnut vaihdelaatikko.. jarrupalojakin kului taas, ja niiden loppuunkulumista ei voinut olla huomaamatta, koska ne ohueksi kuluttuaan tippuivat tielle!!! Hitsata sai taas.. ja paljon!
Taas sitten onnellisena saabistina, tein metsälöydön, eli paperisotkuauton, joka oli seissyt metsässä 9 vuotta ja oli ajettu 286tkm.. paperit hoitaen kuntoon, ahdin ja alakerta laakeroiden.. ja kovaa kyytiä paljon! Niin ja hitsaamista unohtamatta.. kolme paikkaa, sen ensimmäiset!
Yhteenveto: Parista japanilaisesta, parista italialaisesta, saksalaisesta, jenkistä, englantilaisesta ja saabista voin ihan rehellisesti väittää, että vähiten vikoja on ollut saabissa vian tyypistä riippumatta sen lisäksi, että halvimpia ovat ollet. Kaikki sähkölelutkin toimivat kuskin penkinlämmitintä lukuunottamatta. Kesän tullen pitänee säätää pyöränkulmat, kun hieman hakee tietä.. Vanhana hyvä ostos, kun ei valitse sitä loppuunajetuinta yksilöä.Olen autoillut jonkin verran, kuitenkin jo montaa kertaa maapallon ympäri. Käytössä on ollut useammanmerkkistä kulkupeliä. Nyt olen pysynyt saman merkin parissa jo vuosikaupalla. Miksi ?
Vanha 900, silloin kun historiaan voi luottaa, on kokonaisuudessaan halpa ylläpitää. Ei ole kuluvia osia kuin pallonivelet (15€/kpl), ja niistäkin vain alemmat, ne on vaihdettava n.40-50 tkm välein.Rajussa ajossa useamminkin.
Kun muitten autojen elämä päättyy kun 300 tkm lähestyy, Saabilla ollaan vasta puolivälissä matkaa. - ruostevikoja
Naurattaa nää teidän kirjoitukset. "Ehjä" Saab, jossa paljon tyypillisiä ruostevikoja, Mitä helvettiä tekee romulla, jossa peellit ruostuu ympäriltä, vaikka jossain kohdassa olisi ratakiskoa jäljellä, ja jonka teknikka on kallis ja hankala huoltaa ja korjata. Kaiken kukkuraksi bensarosvo. Jos rahalla saa toimivampia ja käytöltään edukkaampia sekä lisäksi käytännöllisempiä autoja, niin kuka hullu Saabin ostaa.
- Selvä
ja lisäksi vielä vanhanaikaisia
- janne
Vertaappa jotain samanpainoista ja tehoista autoa Saabiin ja sano sitten, kumpi vie enempi bensaa.
- potkukelkka900
Totuushan se on että saapit vievät bensaa, mulla on 81' 900 Turbo ja bensaa palaa 10-15L/100km. Koskaan en ole alle 10L päässyt. Ja kun on vielä tuo vanha malli jossa ei ole APC:ta niin joutuu käyttämään 98E:tä ja lyijynkorviketta..
Mutta mielestäni vaakakupissa painavat enemmän muut ominaisuudet kuin bensankulutus. Ostin ko. auton noin vuosi sitten ja maksoin siitä 4500 markkaa. Nyt kun katsastin, piti vaihtaa raidetangon suojakumit, yksi pallonivel ja vähän hitsata, eipä ollut iso homma. Eikä kallis. Ja taas saa vuoden pörrätä.
Ja onhan sillä mukava ajella matkaa! Rekan ohituksetkaan eivät tuota tuskaa niinkuin joillain alitehoisilla japseilla (on minulla niitäkin ollut).
Vanhanaikaisuudesta en osaa sanoa mitään, ainakin mielestäni tuollainen 900 on aika ajattoman näköinen kapistus. Ja kun ensikesänä maalautan ja laitan vielä air-flow sarjaa ja aluvaneet alle niin onhan se jo aika siisti.. - saabinko
No paljonko nuo saabit nyt sit yleensä syö. Iteki oon kuullu et aika paljon imee, mut totta on se et aika halvalla niitä saa, mut jos vie 20l/100km niin ei sellasta paljoa huvita laittaa.
- kog
piste,cordoba rulaa!!
- teinipelle
perustele miksi juuri seatti on maailman paras auto
- ahma
kylläpähän se on sillälailla että tässä maalimassa automallin/merkin hinta määräytyy aika pitkälle sen mukaan että miten ihmiset sitä arvostaa.
tietenkin vanhempien mallien hintoihin vähän vaikuttaa se että miten haluttu se on nuorison keskuudessa.
kyllä se on tässä tullut vuosien mittaan huomattua että jos joku ostaa vaikka esim. jonkun skoodan (älä takerru tähän merkkiin) ja kehuu että on se yhtä hyvä kun joku laadukkaampanakin tunnettu merkki mutta puolta halvempi, niin kyllä se ajan mittaan sitten huomataan että mikä se on "autojaan"
tottakai jokainen kehuu omaa merkkiään!
minä olen sitä mieltä että ei se laatu ihan mahottomia heittele saman koko/hintaluokan autojen kesken. huom: SAMAN HINTALUOKAN - HALPOJA
että niistä ei kannata maksaa enempää. Vanhan Saabin markkina-arvo on kysynnän mukainen, eikä siitä nouse, vaikka saabisteja kuinka harmittaa.
- SAABIA
Ostin loppusyksystä 900i 16V -89 Saabin (uudemmalla keulalla),
oli just katsastettu,ajettu vähän yli 200tkm
2xhyvät renkaat,
keskuslukitus,ohjaustehostin,takaspoileri,
alkuperäinen kattoluukku,moottorin lämmitin sisäpistoke.
Vain radiota ja vetokoukkua ei ollut.
Oli seissyt autoliikkeen nurkassa muutaman kuukauden ja sain ostaa sen pois tosi halvalla (reilut 500 euroo!!!!!!!)Nyt olen ajellut sillä n 5000 km eikä pienintäkään murhettaa ole ilmaantunut, on tosi jämäkkä ajaa ja 16V ruiskulla kerkeää hyvin .TODELLA tyytyväinen olen ostokseeni.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454372Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1222822Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412582Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861556Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1171498- 491219
- 851154
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En1841003- 45996
- 59993