Katsokaas tätä:

kopioin tuolta toiselta pal... kirjoitti:

sillä tämä vaikuttaatodella sairaalta tapaukselta. Siis mies. Kopioida ei saisi mutta tänne ja perheväkivalta-palstalle tämä kuuluu...hui!

Näin siis kirjoitti "väsynyt" avoero-palstalla:

"Olen ihan rikki. Olen kirjoittanut silloin tällöin tänne kun on ollut vaikeaa, ei ole ystäviä joille puhua, terapiat on testattu mutta ei ole mun juttuni. Juttelen asioista kyllä hirveesti tuntemattomille ihmisille, saatan töissä purkaa ajatuksia tai muuta vastaavaa... se on helpottanut itseäni mutta varmasti aiheuttanut tukalan tilanteen kyseisille ihmisille. En ajattele sitä ikinä sillä hetkellä niin... mutta kuitenkin, tänne on niin helppo avautua, taas tuntemattomille.

Minulla on 15 vuotta vanhemi avomies jolla lapsia pari, pidän heistä, haluaisin omiakin mutta ei se ole välttämätöntä, he riittävät minulle. Itse ajattelen aina kun tulee alamäkiä, että olen nuori vielä, elämä edessä! Masennun kuitenkin aina eikä sekään puhe enää auta.

Mieheni on minusta todella huolissaan (minulla huume-/alko-/masennus-taustaa) Lisäksi mies on sairaalloisen mustasukkainen, koska olen viilettänyt häntä ennen kuin eläin, jos näin voi sanoa. Nyt kuitenkin rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan. Elää kuin tavallinen rakastava perhe!

Ongelmaksi on muodostunut hänen tapansa "vakoilla" minua. Olen niin väsynyt.Hän ottaa selvää menemisistäni ja on monesti lupautunut piirtämään niistä kartan jotta tajuaisin etten pysty salaamaan häneltämitään! Olemme jo tehneet yhteisen sopimuksen että hän saa katsoa minun puheluerittelyt, tekstiviestit ja muutenkin tutkia kännykkäni jos haluaa. Tilanne välillä ahdistaa, koska en uskalla soittaa muille kuin äidilleni, veljelleni ja töihin.. muita numeroita ei puhelimessani enää edes ole, rakkaani lisäksi. Hän on poistanut kaikki. Olen sunnitellut hankkivani prepaid-liittymän jota pitäisin salassa ja täten voisin pitää yhteyttä myös ystäviini. Mutta hän on ovela, tietää kaiken mitä touhuan vaikka tekisin mitä,ja jos salainen liittymä paljastuisi hän hakkaisi minut. Pelkään nytkin että jos hän jotenkin saa tietää että olen kirjoittanut tänne...

Hän saa lukea s-postini, tulla katsomaan minua töihin, ihan mitä vain. Töissäni hän käykin päivittäin. Monesti kun olen jutellut miespuolisen työkaverin kanssa hän on ottanut sen jotenkin "henkilökohtaisesti".Jopa naapurimme seuraa mieheni poissaollessa tekemisiäni.. Kaksi n. 40v miesä asuu (tosin erikseen) mutta kumpikin istuu AINA omalla terassillaan ulkona kun olen lähdössä töihin. Ahdistaa aina, en aina pysty edes moikkaamaan. Kun kävelen, olise sitten illalla kotipihallani tai päivällä töihin, aina tuntuu kuin joku seuraisi..

Mieheni on itse töissä portsarina, joten ei hänkään kaikkea pysty vahtimaan, esim öisin kun on jopa eri kaupungissa töissä! Tai siis niin ainakin luulin. Hän oli töissä kun itselleni tuli tunne että PAKKO saada käydä vähän tuulettumassa kaupungissa. oli virhe etten kertonut sitä miehelleni, jos olisin kertonut hän ei olisi antanut lupaa. Hän yllätti minut sitten kaupungista naispuolisen ystäväni kanssa, ruokaravintolasta. Pelästyin ja sanoin ystävälleni etten uskalla lähteä hänen matkaansa ilman turvaa. Mieheni hoiti taitavasti tilanteen ja sai ystäväni ja jopa minut hetkeksi uskomaan että kaikki järjestyy. Automatkalla hän otti minua kädestä ja silitti, olin niin helpottunut. Kotiin päästyämme, kun ovi meni kiinni hän löi minua useasti nyrkillä kasvoihin. Hän pisti minut käsirautoihin eikä antanut minun liikkua. Toinen kerta jo kun on laittanut minut niihin, vko-pari sitten oli edellinen kerta. Sitten hän töni, repi hiuksista, löi päätäni lattiaan ja sitten SE tapahtui ensimmäistä kertaa; Hermostui niin paljon että kuristi ja painoi polvellaan melkein koko painollaan vatsaani etten saanut hengitettyä. Melkein tukehduin. Hän soitti itse poliisit, tajusi varmaan että melkein tappoi minut. Minut vietiin sitten turvaan ja seuraavana päivänä minun oli vain palattava takaisin "kotiimme". Pakkasimme tavarani yhdessä ja sovimme että muutan pois. Tarkoituksana oli siis erota. Mies oli ihan rikki tapahtuneesta, itki kaksi päivää ja pyysi että jatkaisimme asumuserosta huolimatta. Suostuin sillä rakastan ja haluan vielä yrittää... Nyt pelkään mitä tapahtuu kun asumme erillämme ja kun hän ei luota. Mitä tapahtuu kunlähden vakka töhin, tai minne tahansa... en uskalla lähteä!? En uskalla tehdä mitään. Mieheni on muuten ihana ja hellä mies. Antaa siis myöskin hellyttä ja huolehtii, ehkä se on juuri se mitä hänessä rakastan. Olemme välillä niin TOSI onnellisia, haluaisin ne hetket takaisin. Tiedän että niitä tulekin, tiedän myös teeä saatan saada vielä pahasti selkääni. Hän on uhannut myös ampumisella, tiedän hänen pystyvän mihin tahansa, hänellä kun on rikollista taustaa. Olen yrittänyt etsiä asetta mutten ole löytänyt .Käsiraudat haluaisin hävittäämutten voi sitäkään tehdä. Hänellä on nyrkit ja keinot millä saada pahaa aikaiseksi, ei se nyt käsirautojen hävittämisestä ole kiinni.

Haluan hänen vain käsittävän että rakastn VAIN ja AINOASTAAN häntä, en ketään toista, ikinä. Hänen kanssaan haluaisin siis lapsenkin koska rakastan häntäniin vietävästi kaikesta huolimatta. En vain enää tiedä onko mitään järkeä.. Odottaa vielä ainakin kannattaa. Vai mitä siskot?"

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä