Päivän paljastus

Nukkepoika on ollut kuulemassa Tarja Halosen vappupuhetta 1976.
Mitään muuta "todistetta" ei ole esitetty.
Mutta kukapa muuta kaipaisikaan?
Kaikkihan luotamme nukkepoikaan?
28557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat
  • merkitsee, oletko unohtanut. Eihän kukaan usko sinua.

    Äänestä

  • kuusikaunokki kirjoitti:

    merkitsee, oletko unohtanut. Eihän kukaan usko sinua.

    "Presidentti Halonen saa kansalta aiempaa huonommat arvosanat
    Julkaistu: HS. 8.7.2006 21:58
    PRESIDENTIAL PRESS SERVICE / ITAR-TASS

    "Kansalaisten presidentti Tarja Haloselle antama yleisarvosana onnistumisesta työssään on huonontunut.
    .Tuoreimmassa kyselyssä erityisesti erittäin hyvät arvosanat ovat vähentyneet.
    Erinomaisen arvosanan antaneiden osuus on pudonnut joulukuun 34 prosentista 28 prosenttiin. Melko hyvän antaneiden osuus on pysynyt ennallaan.
    Miesvastaajista vain 21 prosenttia antoi erinomaisen arvosanan, naisista 34 prosenttia. Molempien sukupuolten arviot ovat heikentyneet joulukuusta.
    Myös huonojen arvosanojen osuus on kasvanut. Nyt erittäin tai melko huonon yleisarvosanan antaa 16 prosenttia vastaajista, kun joulutodistukseen huonoja arvosanoja antoi yhdeksän prosenttia.

    Erittäin huonojen arvosanojen osuus on nyt suurempi kuin kertaakaan kuuden vuoden aikana.

    Poliittisen viestinnän ja mielikuvien tutkija Anne Koski uskoo, että arvosanoihin ovat vaikuttaneet erityisesti alkuvuonna käydyt presidentinvaalit.
    Tuolloin kokoomuksen Sauli Niinistö antoi Haloselle kovan vastuksen.
    Osa vaalien aikaisista keskusteluista ja argumenteista on jäänyt elämään.
    Koski kuitenkin muistuttaa, että Halosen ulkopoliittisessa johtajuudessa ei ole tapahtunut dramaattisia muutoksia,
    vaikka vaalien alla käytiin vilkasta keskustelua juuri ulkopolitiikasta.
    Jäljelle jää Kosken mukaan kysymys myötäelämisestä, sillä arvosanat kyvystä vastata kansalaisten odotuksiin ovat notkahtaneet.
    Presidentti Halosen kyvyt vastata kansalaisten odotuksiin on arvioitu aiempaa heikommiksi".

    Äänestä

  • taaaaas! kirjoitti:

    Halonen sai yli 670 000 ääntä enemmän kuin toiseksi eniten ääniä saanut.

    Äänestä

  • Vai eikö mene? kirjoitti:

    Halonen sai yli 670 000 ääntä enemmän kuin toiseksi eniten ääniä saanut.

    Halonen voitti nipinnapin reippaasti yli puolella miljoonalla äänellä Niinistön.

    Se oli sitten vitsi, vaikkei se Arjatätejä ja muita nukeilla leikkijöitä nauratakaan.

    Äänestä

  • taaaaas! kirjoitti:

    "Presidentti Halonen saa kansalta aiempaa huonommat arvosanat
    Julkaistu: HS. 8.7.2006 21:58
    PRESIDENTIAL PRESS SERVICE / ITAR-TASS

    "Kansalaisten presidentti Tarja Haloselle antama yleisarvosana onnistumisesta työssään on huonontunut.
    .Tuoreimmassa kyselyssä erityisesti erittäin hyvät arvosanat ovat vähentyneet.
    Erinomaisen arvosanan antaneiden osuus on pudonnut joulukuun 34 prosentista 28 prosenttiin. Melko hyvän antaneiden osuus on pysynyt ennallaan.
    Miesvastaajista vain 21 prosenttia antoi erinomaisen arvosanan, naisista 34 prosenttia. Molempien sukupuolten arviot ovat heikentyneet joulukuusta.
    Myös huonojen arvosanojen osuus on kasvanut. Nyt erittäin tai melko huonon yleisarvosanan antaa 16 prosenttia vastaajista, kun joulutodistukseen huonoja arvosanoja antoi yhdeksän prosenttia.

    Erittäin huonojen arvosanojen osuus on nyt suurempi kuin kertaakaan kuuden vuoden aikana.

    Poliittisen viestinnän ja mielikuvien tutkija Anne Koski uskoo, että arvosanoihin ovat vaikuttaneet erityisesti alkuvuonna käydyt presidentinvaalit.
    Tuolloin kokoomuksen Sauli Niinistö antoi Haloselle kovan vastuksen.
    Osa vaalien aikaisista keskusteluista ja argumenteista on jäänyt elämään.
    Koski kuitenkin muistuttaa, että Halosen ulkopoliittisessa johtajuudessa ei ole tapahtunut dramaattisia muutoksia,
    vaikka vaalien alla käytiin vilkasta keskustelua juuri ulkopolitiikasta.
    Jäljelle jää Kosken mukaan kysymys myötäelämisestä, sillä arvosanat kyvystä vastata kansalaisten odotuksiin ovat notkahtaneet.
    Presidentti Halosen kyvyt vastata kansalaisten odotuksiin on arvioitu aiempaa heikommiksi".

    81%, et ole kommentoinut tuota prosenttilukua ollenkaan. Helpotan se liittyy todella sinulle tärkeään ja RASSAAVAAN mieliaiheeseen, hyväksytkö asiat kokonaisuuksina vai haluatko kaikkea mikä eteesi tulee tulkita mielinmäärin omien höyryisten olettamusten mukaisesti. Pidätkö TOISIA osaavia älykkäitä ihmisiä tyhminä. Sinua ei usko kukaan.

    Äänestä

  • kuusikaunokki kirjoitti:

    merkitsee, oletko unohtanut. Eihän kukaan usko sinua.

    Uskomattoman korkea, taidat huijata?

    Äänestä

  • Kkaarina kirjoitti:

    Uskomattoman korkea, taidat huijata?

    nyt ja ain yhä uudestaan.
    Ethän koskaan luotain lähde,
    viivy siinä hetki vierelläin.
    Hyvä olla on näin.
    Nukke pieni mun,
    aika haaveilun
    pääty ei meiltä milloinkaan.

    Äänestä

  • Kkaarina kirjoitti:

    Uskomattoman korkea, taidat huijata?

    kirjoitukseni tai pyydä jonku toinen auttamaan. Helpotan lisää 81% liittyy äskettäin tehtyyn mielipidetiedusteluun. OLET itse siteraanut sitä hyvin monta kertaa omien halujesi mukaisesti. 81% on 81% ja edelleen 81%...

    Äänestä

  • Kkaarina kirjoitti:

    Uskomattoman korkea, taidat huijata?

    Eikös se ole siitä kauheasti kaivatusta gallupista otettu lukema?

    Äänestä

  • Ei kai se ole? kirjoitti:

    Eikös se ole siitä kauheasti kaivatusta gallupista otettu lukema?

    Halosreppanan galtupit on tehty vain kannattelemaan mummua kun SDP ei tarpeeksi enää viitsi ja jaksa kuulemma pönkittää!
    Aikamoinen tehtävä se on yli viisi vuotta kannatella turhaketta, kun jo nyt kukaan ei viitsisi!

    Äänestä

  • mummu vajoaa kirjoitti:

    Sovitaan näin.

    Äänestä

  • Sovinnollinen mies kirjoitti:

    Sovitaan näin.

    Meinaatko, että pienimmän riesan tie on olla hulluille mieliksi?

    Äänestä

  • mummu vajoaa kirjoitti:

    Halosreppanan galtupit on tehty vain kannattelemaan mummua kun SDP ei tarpeeksi enää viitsi ja jaksa kuulemma pönkittää!
    Aikamoinen tehtävä se on yli viisi vuotta kannatella turhaketta, kun jo nyt kukaan ei viitsisi!

    Miksi sitten kaipasitte sitä "galtupia" niin kovasti, jos suhtaudutte "galtupeihin" noin?
    Se taitaa sitten noilla opeilla mennä sekin "galtup" epäluotettavaksi, jossa kokoomuksen oppositiokannatusta mitattiin?

    Äänestä

Muhkeimmat *uutisethan* on aina juoruja.
Samoin suurimmat kalat aina ovat ne karkuun päässeet.
Ei näitä Arja-tätejä ja muita sopottajia kannata ottaa vakavasti.

Äänestä
  • Naida saa, keskustella ei
    Kirjoittanut: -Kemi.sd 23.7.2006 klo 14.19

       Huomasin tuossa keskustele seksistä palstalta, sinne vaadittiin 18v ikä, jotta pääsi keskusteleen seksistä....
    Tuli van mieleen.
    ******

    Hyvä, että jollekin palstalle on ikäraja, ettei Arja pääse joka paikkaan haukkumaan Halosta;-))

    Äänestä

  • ************ kirjoitti:

    Naida saa, keskustella ei
    Kirjoittanut: -Kemi.sd 23.7.2006 klo 14.19

       Huomasin tuossa keskustele seksistä palstalta, sinne vaadittiin 18v ikä, jotta pääsi keskusteleen seksistä....
    Tuli van mieleen.
    ******

    Hyvä, että jollekin palstalle on ikäraja, ettei Arja pääse joka paikkaan haukkumaan Halosta;-))

    Lesbous on maailman iloisin asia halosen mielestä, homppelit ulos kaapista toteuttamaan estoitta jokaista mielihaluaan!

    Äänestä

  • iloinen siskonne! kirjoitti:

    Kansa tykkäsi Halosesta sen verran, että valitsi hänet toiselle kaudelle.

    Äänestä

  • pysy sinä kaapissasi kirjoitti:

    Kansa tykkäsi Halosesta sen verran, että valitsi hänet toiselle kaudelle.

    ....jos kerran on niin mitätön ja tarpeeton kuin muumio on!
    Valittiinko halonen siksi että voisi olla tekemättä mitään kuuteen vuoteen?
    Paitsi kuittaamaan valtavan palkkansa tyhjästä!?

    Äänestä

  • ---------- kirjoitti:

    ....jos kerran on niin mitätön ja tarpeeton kuin muumio on!
    Valittiinko halonen siksi että voisi olla tekemättä mitään kuuteen vuoteen?
    Paitsi kuittaamaan valtavan palkkansa tyhjästä!?

    Milloin se erottaa Halosen?

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Milloin se erottaa Halosen?

    Yrittäkää nyt vassukat pönkittää kaikin voimin halosreppanaa, että saisi nauttia mahdollisimman monta kuukautta valtavasta palkastaan!

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    Yrittäkää nyt vassukat pönkittää kaikin voimin halosreppanaa, että saisi nauttia mahdollisimman monta kuukautta valtavasta palkastaan!

    Mutta kysymykseen et vastannut.

    Äänestä

  • iloinen siskonne! kirjoitti:

    Lesbous on maailman iloisin asia halosen mielestä, homppelit ulos kaapista toteuttamaan estoitta jokaista mielihaluaan!

    Vai miksi noin hanakasti heti nappasit koukkuun?

    Äänestä

Jokohan nukkepojan adressissa on 20 nimeä?

Äänestä

Nukkepoika?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

taas ja taas ja taas.. kirjoitti:

Nukkepoika on ollut kuulemassa Tarja Halosen vappupuhetta 1976.
Mitään muuta "todistetta" ei ole esitetty.
Mutta kukapa muuta kaipaisikaan?
Kaikkihan luotamme nukkepoikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu