Olo on taas aivan uskomaton!! Musiikki huutaa niin että pääkopassa kolisee. Kaikki virtaa mun lävitse ja kuvia vilisee silmissä aivan tajuntonta vauhtia! Esineiden pinnat kasvaa ikäänkuin umpeen erillaisia kuvioita. Tai en minä niitä näe muuta kuin pääni sisällä. Tämä on aivan ihmeellistä!! On vaikka millaisia "aistimuksia". Ei mitään ihan normaaleja taida olla kylläkään. Melkein kuin olisi unessa ja valveilla samaan aikaan. Naurattaa ja välillä olo on melkein liian hyvä. Kädet tärisee aika mukavasti. Kirjoitin kerran aikaisemminkin tässä tilassa tänne. En muista viestin sisällöstä kyllä mitään, mutta taisin rakastaa koko maailmaa sillä hetkellä. Pitää varmaan puhella kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kun lääkärissä käyn seuraavan kerran. Missähän jamassa sitä huomenaamulla taas herää.. Hyvää iltaa palstalaisille!
Nyt mennään ja lujaa!!!
Malice
201344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Iltaa sinullekin!!!Pitää muistaa että nousujen jälkeen tulee aina rankka lasku.Varaudu siihen että ei ihan yllätyksenä tule.
Olen kyllä nykyään jo selvillä ettei mikään kestä ikuisesti ;) Aikoinaan parisen kertaa meinannu terapianki lopettaa, ehän minä nyt sellasta tartte ku olo on mahtava. Minulla ei ole kyseistä häiriötä kyllä diagnosoitu, mut eipä tää ihan pelkkä masennus ole. Mahtaakohan lääkitys latistaa mun luovan persoonan, jos se lääkäri on sitä mieltä että kannattais jotain kokeilla? Siinä tapauksessa en kyllä ehkä uskalla alkaa syödä mitään. Ja jos ne vaikutukset on vieläpä pysyviä!! Menis siinä koko elämäntapa. Mut nyt ei pääse mania tai mikä lie onkaan valloilleen. Vähän rauhoittavaa ja eiku nukkumaan. Hyvää yötä kaikille! *haukottelee*
Nauti maniastas niin kauan kun sitä kestää. Olispas mullakin tollasia...
tästä hetken nauttii. Pidemmän päälle muuttuu kyl rasittavaks. Vie energiaa. Sitte ei jää yhtään jäljelle, että vois tehdä jotain hyödyllistäkin.. Jees, mä lähden näkemään nyt sairaita unia taas. Öit
Sä oot hauska tyyppi. Mut hyvää jatkoa vaan!
Niinjoo - älä anna pumppauttaa lääkkeitä ittees, ne vaan vie pois kaikki "haipit"!:)
Sinähän olet bipolaarinen! Ota ihmeessä jotakin rauhoittavaa ja nuku äläkä kuku. Kohta teet typeryyksiä, tuhlaat vähintäänkin rahasi tms.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on vaikeasti hallittavissa ja hoidettavissa oleva juttu. Ennen hoidettiin litiumilla (joka on myrkky kaikin tavoin), nykyään kai uusilla mielialalääkkeillä JOISSA ON SE VAARA ETTÄ NE VIEVÄT BIPOLAARISEN ENNEN PITKÄÄ TAATUSTI YLIKIERROKSILLE. Varokaa!!!
On omaa kokemusta, en puhu turhaan.
ilmenny kulutusvimmaa koskaan. Saatan olla ylionnellinen jo siitä että saan ostaa jogurttia ;) Ei tätä oikeen voi rauhottaakaan näköjään. Yön nukuin ihan hyvin, aamulla ol hieman agressioita ilmassa, mutta ne laantuivat. Sitte alko mieliala nousta taas. Äsken makasin tuol tokkurassa pari tuntia ku väsähdin. Mutta nyt on taas joku energiapiikki tuloillaan. Voi minä sitten rakastan näitä seiniä ja tätä tuolia ja tietokonettakin, vaikka se toimii niin huonosti. Olis hienoa kun tämän voisi jakaa jonkun kanssa. Kunnon vuoristorata :D En minä kyllä pysty taas uskomaan että masennukseen vaihtuis näin hyvä olo, vaikka tiedänhän minä että niin käy.. Ei sitä vaan usko!
Kerro muuten jotain kokemaasi, jos viitsit. Minä en bipolaarisuudesta tiedä juurikaan. Eikös sitä ole lievempiäkin muotoja. Ja voiko lievä muoto mennä pahempaan suuntaan? Onko taudilla taipumus pahentua?
Olen yllättynyt Malicen tilan käänteestä. Toivon, ettei pudotus tule liian korkealta. Kannattaa varmaan kertoa kaikki tarkasti lääkärillekin.
No, tapasin muutama vuosi sitten kielikursseilla yhden tyypin. Jotenkin kurssien kuluessa päädyimme viettämään yön yhdessä. Seuraavana päivänä tyyppi ilmoitti olevansa rakastunut minuun. Tilanne oli niin imarteleva, että suhteemme jatkui vielä kotimaassa. Itsekin tunsin jonkinlaista ihastusta alussa, mutta yhdessä vietetyn kesäloman jälkeen en muuta tahtonut kuin päästä tyypistä eroon jotenkin hienotunteisesti.
Hän oli omien sanojensakin mukaan erittäin nuuka ihminen, mutta kaksiviikkoisen kielikurssin aikana hän nosti koko vuodeksi tarkoitetun opintolainansa ja tuhlasi sen viimeistä penniä (markka-aika!) myöten mm. pika-arpoihin. Ennen kuin aloimme pitää yhtä, hän oli pistänyt menemään öisiin yökerhoreissuihin yms. kymmenessä päivässä lähes 20.000 mk. Hän kertoi äitinsä olevan Litiumilla (vanha maanis-depressiivisten lääke), myös että äiti oli ollut useita kertoja sairaalahoidossa. Itse hän oli kerran kysynyt eräältä sairaanhoitajalta (!), periytyykö maanis-depressiivisyys, tämä oli vastannut että "ei". Luulen kuitenkin, että äidin sairaus mietitytti häntä jatkuvasti. Itse olen jälkeenpäin lukenut, että bipolaariset häiriöt ovat nimenomaan periytyviä.
Yöt hän valvoi ja pujotteli kaukosäädin kädessä tv-kanavalta toiselle. Nousi sängystä aikaisintaan puolilta päivin. Ainoa asia, minkä sai päivän aikana (kun itse olin töissä) tehtyä, oli Hesarin läpiluku. Pienikin alkoholimäärä aikaansai valtavan euforian, paljon puhetta, suuria suunnitelmia. Mies ei ollut eläissään ollut muissa kuin kesätöissä, vaikka ikää oli jo >30, oli opiskellut kolmessa eri korkeakoulussa, kolmessa eri tiedekunnassa. Hän oli erittäin loukkaantunut, kun ei ollut saanut työtä Chiquita-banaaneja maahantuovasta yrityksestä, vaikka oli liimannut banaanista irroittamansa tarran työpaikkahakemukseen! Jälkeenpäin ajatellen: kyllä ihmetyttää, että en tämän neroleimauksen kuultuani osoittanut paikkaa, jossa minunkin huushollissani on viisi hirttä poikki.
Hän oli erittäin ihastunut musiikin kuunteluun ja saattoi kuunnella saman levyn 20 kertaa peräkkäin. Tästä meillä tuli kyllä sanomista. Kuunnella nyt joku Abban ikivanha renkutus 20 kertaa peräkkäin (mielestäni hänellä oli törkeän huono musiikkimaku).
Hän oli ollut naimisissa ja eronnut, hoitanut lasta sen syntymän jälkeen. Sanoi, ettei ihminen voi keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Opinnot olivat katkenneet lapsen syntymään. Eron jälkeen tyyppi muutti takaisin isänsä ja äitinsä luo. Isä oli kieltänyt alkoholinkäytön, joten kun tyyppi lähti ryyppämään, tiesi hän, että kotiin ei ollut menemistä, joten nukkui kesällä ulkona ja talvella jonkun erään kaverinsa luona.
Alkoholiongelma oli suomalaistyyppinen: humalaan ja nopeasti. Myös tämä poikkesi omista tavoistani, joten skismaa syntyi. Kerrankin hän lähti keskellä yötä kello 3 kävelemään kodistani (kun itse olisin halunnut nukkua, mutta hän halusi huudattaa tv:tä), käveli moottoritietä pitkin 15 km (!) ja kiipesi entisen vaimonsa sisaren autovajan katolle. Kun nämä aamulla lähtivät töihin, ryömi kellarin ikkunasta sisään ja söi pakastimesta ja jääkaapista löytämänsä ruoat.
Pikku hiljaa paljastui, ettei hänellä ollut enää yhtään ystävää. Ainoa ihmissuhteet olivat vanhemmat ja sisar. Että hän oli ollut koulukiusattu. Että hänen ainoa kouluaikainen kaverinsa oli tehnyt itsemurhan. Että hänellä ja hänen vaimollaan ei koskaan ollut ollut ystäviä tai perhetuttavia. Että avioliitto oli loppunut siihen, että vaimo oli saanut koulutustaan vastaavan työpaikan toiselta paikkakunnalta, eikä tyyppi halunnut muuttaa kotikaupungistaan.
Hän ei koskaan "tehnyt" mitään, oleili vain. Ei pystynyt keskittymään lukemiseen, antoi minun tehdä kaikki taloustyöt, oli hyvin ihastunut virttyneeseen verkkariasuunsa ja nukkuikin se päällä.
Hänellä ei ollut - eikä ollut tietämäni mukaan koskaan ollut - mitään lääkitystä.
Syksyllä hän katosi. Löytyi marraskuussa, hirttäytyneenä opiskelupaikkakunnaltaan. Sairas äiti ei ollut edes huomannut, että pojasta ei ollut kuulunut mitään pariin viikkoon. Vasta kun sisar hätääntyi, ruvettiin miestä etsimään. Minä olin lakannut soittelemasta muutama viikko takaperin, kun matkapuhelimeen ei koskaan vastattu. Jätin vain viestin, että "nähtävästi et halua jutella kanssani, kun puhelin ei ole koskaan päällä".
Järkyttävä kertomus. Kunpa mies olisi saanut hoitoa.
Vuosikaudet olen tätä miettinyt.
Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hänen tilanteensa oli toivoton. Vaikka hän oli tietyllä tavalla älykäs (hyvä yo-todistus, päässyt Teknilliseen korkeakouluun ensiyrittämällä), olivat hänen todellisessa elämässä tarvittavat taitonsa olemattomat. Ei sosiaalisia suhteita, ei sosiaalisia taitoja, juuttuminen lapsuudenkotiin, ei ystäväverkkoa, ei säännöllistä työtä, alkoholiongelmia, keskittymiskyvyn puute, kykenemättömyys ryhtyä pro gradu -työn tekemiseen, kohtuuttomia, epärealistisia ja täyttymättömiä toiveita tulevaisuuden ja työelämän suhteen - ja 120.000 mk opintovelkaa yli 10 vuoden ajalta.
Hän teki tekonsa vakaasta harkinnasta. Äiti kertoi puhelimessa minulle myöhemmin, että hän oli jo edellistä syksystä saakka puhunut itsemurhasta. Äitiä ei voi pitää syyntakeellisena hoitoon hakeutumisen suhteen, hänhän poti itsekin vakavaa psyykkistä sairautta. Isä ei ollut edes puheväleissä poikansa kanssa, vaikka saman katon alla asuivat.
Sisar asui aviomiehensä ja pienten lastensa kanssa ulkomailla.
Oli hänellä kuitenkin muutama ihmissuhde. Sinun ainakin olisi pitänyt yrittää hankkia miehelle hoitoa. Alkaa pelottaa, että minuakin pidetään toivottomana tapauksena, jonka itsemurhan jälkeen sanotaan, ettei minua olisi voinutkaa auttaa!
Kuvaukseesi lahjakkaista ja pettyneistä mt-ongelmaisista sopii varmaan moni ihminen. Ja joillakin on velkaa kymmenen kertaa enemmän. Kaikki ihmiset ovat hylänneet. Ja gradu aloittamatta koko elämän ajan. Jne jne.
Olisiko minun siis ottaa yhteyttä hänen opiskelupaikkakuntansa YTHS:öön? Aikuisen ihmisen toisen aikuisen puolesta? Tai terveyskeskukseen? Oletkos joskus yrittänyt ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoihin toisen aikuisen puolesta? Itsehän hän oli käynyt sairaanhoitajan juttusilla ja saanut kuulla, että maanis-depressiivisyys ei periydy.
Ja mitä hoitoa? Pilleripurkin ja passituksen kotiin. Keitä nykyään hoidetaan mielisairaaloissa? Ei ainakaan tämän entisen miesystäväni äitiä, ihan vapaasti saa joko istua yksin kotona tai hörhöillä kaupungilla sekavina kausinaan.
Ainakin Helsingissä mielenterveystoimistoon ongelmistaan tai läheisten ongelmista soittaessaan saa vastaukseksi, että ensin pitää hankkia heille lähete. Lähetteen saa omasta terveyskeskuksesta. Oman alueen terveyskeskuksesta voi tilata ajan - huom! itselleen tai alaikäiselle lapselleen - arkisin klo 8-9 välillä. Numero on aina varattu. Terveyskeskuslääkärin kiireellisellä lähetteellä saa ajan mielenterveystoimistosta n. 2 kk:n kuluttua. Mielenterveystoimistosta saa mielialalääkereseptin ja uuden ajan n. kk:n kuluttua. Kuukauden kuluttua, kun nähdään että potilas on edelleen elossa, todetaan että tämä on liian terve saamaan kunnallisia palveluja.
Joten kokeiltu on.
Minusta jo tekotavan valinta - hirttäytyminen - osoitti, että tyyppi todella halusi päättää päivänsä. Monella itsemurhaa hautovalla on ruusunpunainen käsitys että oman pilleripurkkinsa sisällöllä pääsee tästä elämästä eroon. Käsitys on täysin väärä. Kokeiltu on.
Sitä nöyryytystä, jota epäonnistuneen yrityksen jälkeen saa kokea, sitä hoidon puutetta ja kaiken kattavaa välinpitämättömyyttä, myös ystävien, tuttavien, työtoverien ja suvun hyljeksintää - sitä ei halua kokea uudelleen. Vain siksi useimmat meistä ovat vielä elossa, vaikkakin hädin tuskin.
Niin minäkin: keskivertoelämän n. 27.000 päivästä olen lusinut jo enemmän kuin kaksi kolmannesta. Väistämättä elämästä pääsee eroon. Odottaminen tässä on tuskallisinta.
Mitä mietit koko asiaa, jos olet varma, että mitään ei ollut tehtävissä? Tosiasia kuitenkin on, että vain toiset aikuiset voivat auttaa aikuista, joka on sairas. Moni itsemurhan tehneen läheinen tajuaa vasta jälkeenpäin, että olisi pitänyt edes yrittää auttaa. Jos sinä et tajua vieläkään, niin ei voi sitten mitään.
Terveisin
eräs pilleripurkin varassa elelevä aikuinen hörhö
jää ikuinen syyllisyys. Ajattelen läheisiäni ja yritän pysytellä hengissä itse läheisen itsemurhan koettuani. Jos osaat itse katkaista häpeäsi ja syyllisyydentúnteesi, miksi napsit pillereita?
Masentumiseni taustalla ovat muut syyt kuin mainitsemasi. Kaikki masentuneet eivät ole samanlaisia keskenään.
On nimenomaan periytyvä, mutta kun sen itse tietää, että voi olla riski niin voi jarruttaa mikäli tuntee, että vauhti kiihtyy.
Älä kanna syyllisyyttä missään nimessä jos et huomannut hommata hänet hoitoon vaikka hän oli sairas. Älä tunne syyllisyyttä jos et hoksannu edes kysyä, että lähtisitkö hoitoon. Älä kanna syyllísyyttä vaikka ei soittanutkaan esim psykiatrille ja kertonut olevasi huolissaan miesystävästäsi ?
Tiedän, että moni ammattilainenkaan ei ole huomannut hommata lähiestä ehkä puolisoakaan hoitoon vaikka hän on ollut sairas ja selvät merkit näkyvissä. "Suutarin lapset kulkevat avojaloin".
Asiat menee aina niin meiten ne ovat tarkoitettu menevänsä. Tulee lisää itsemurhaa ajattelevia jos vain syyllistää ja syyllistää toista. Tulee ketsu yksi syyllistää toista ja toinen taas jatkaa ketjun ja syyllistää taas eri henkilö jne.....
Kuitenkin nämä viestit varmuuden vuoksi tulevaa lääkärikäyntiä varten.
Olen tällä hetkellä sellainen piirroshahmo, joka on tippunut korkealta ja humahtanut pari metriä maanpinnastakin alaspäin. On tyypillä ollu kyllä melkonen elämä. Onhan se varmaan ollu aika mielenkiintoista, vaikka eipä sitä saa mitään aikaan jos on niin pahoja keskittymisvaikeuksia.