Kävin perjantaina gynellä tarkastuksessa ja huomattuaan epilepsian potilastiedoissani, hän alkoi utelemaan lastentekosuunnitelmistani. Sanoin, ettei vielä, korkeintaan puolen vuoden päästä, kun opiskelut loppuu. Heti muistuttu että foolihappoa pitää alkaa käyttämään jo paljon ennen raskautta ja neurologilta kysyä lääkkeenvaihdosta ym. Keppra kun ei kuulema sovi raskauden aikaan. Pitää tehdä lääkekokeilujakin ennen raskautta. Korosti oikein että sen pitää olla SUUNNITELTU raskaus. Suututtaa ja masentaa.
Tuntuu kuin osa yksityisyydestä olis mennyt kun ei saa tulla edes raskaaksi ilman kaikenlaisia kiekuroita. Saa pelätä millaset haukut saa lääkäreiltä, jos ehkäisy pettää ym. Ja kun on vauvakuume niin joutuu kärsimään vielä kuukausia ennen kuin saa yrittää..
Olis paljon helpompi olla terve! Kun vois vaan lopettaa lääkkeet siihen paikkaan jos luoja suo ja vauva ois tuloillaan..
Tuntuu kuin osa yksityisyydestä olis mennyt kun ei saa tulla edes raskaaksi ilman kaikenlaisia kiekuroita. Saa pelätä millaset haukut saa lääkäreiltä, jos ehkäisy pettää ym. Ja kun on vauvakuume niin joutuu kärsimään vielä kuukausia ennen kuin saa yrittää..
Olis paljon helpompi olla terve! Kun vois vaan lopettaa lääkkeet siihen paikkaan jos luoja suo ja vauva ois tuloillaan..
Vastaukset 37
Vanhimmat
Eikö ole hyvä, että saat hyvää neuvontaa ja palvelua kysymättä? Sen mahdollisen lapsen parastahan se van tarkoitti!
Onhan se jos ajattelee asiaa tuolta kantilta ja sitä oon yrittänyt. Se vaan masentaa, kun epilepsia rajoittaa yksityiselämää. Suututtaa kun omalla itsekkäällä tavalla ajattelen tyyliin, että "on kysyttävä lupa lääkäriltä perheen perustamiseen".
Saathan Sinä lapsen tehdä ilman lääkärin lupaa, mutta tietenki itsesikin kannalta on tärkeää, että kysyt ja suunnittelet, että mikä lääkitys ei vahingoita lasta. Jos oikeast ajattelet vain itsekkäästi ja teet lapsen vahingollisen lääkityksen kanssa, niin sehän vain kostautuu sitten siinä, että mahdollisesti lapsi on saanut jonkin sairauden lääkityksestä ja ainahan sairasta lasta on hankalampi hoitaa, vaikka kuinka rakastaa. Kuka oikeasti haluaisi ottaa edes riskiä sairaasta lapsesta, jos on mahdollista hoitaa asia mahdollisimman järkevästi?
Itse ainakin ajattelen, että lapsen tulee aina olla suunniteltu. Tietenkin varmaan tarkoitit, että olet suunnitellut haluavasi lapsen, mutta keljua, että se on vaikeampaa, kun sairastaa epilepsiaa ja joutuu siksi syömään lääkkeitä.
Minä ainakin olisin kiitollinen lääkärille, että valistaa asiasta etukäteen, enkä todellakaan kokisi sitä yksityisyyden menettämiseksi.
Yritä hyväksyä, että teet parhaasi lapsen edun ja oman edun kannalta. Eikai tuo loppujenlopuksi voi olla hirvittävän suuri ongelma, jos haluat lapsen parasta ja kuten jo sanoin myös itsesi parasta, kun Sinä varmaan lasta tulet hoitamaan. Luulen, että lapsikin haluaa olla mahdollisimman terve ja Sinäkin haluat terveen lapsen, jos se on mahdollista. Aivan sama, jos kaikesta huolimatta sairas lapsi tulee, tietoisuus siitä, että on itse aiheuttanut lapsen sairastumisen on varmaan aika raskas kantaa. Yritä oikeasti nyt kestää tuo yksityisyyden loukkaus, joka ei mielestäni edes välttämättä ole sitä vaan koet sen sellaisena ja ota neuvot positiivisesti vastaan.
*Kai se vaan on niin, että epilepsia on hankala tauti ja rajoittaa elämää ja tosiasioita ei halua hyväksyä, mutta kyllä viisauden alku on tosiasioiden hyväksyminen ja niiden kanssa eläminen ja se, että yrittää hoitaa asiansa parhaalla mahdollisella tavalla*.
Viestisi auttoi minua ajattelemaan asiaa eri kannalta. Olenkin aina halunnut terveen lapsen. Sairasta en jaksaisi hoitaa.
Minulla on kova vauvakuume ja haluan niin kovin lasta. Vielä ei tosin ole sen aika kun opiskelut on kesken, mutta sitten myöhemmin.
Olen vain niin katkera ja vihainen siitä että minunlaiselleni terveelle tytölle tuli tällainen sairaus joka nyt vaikeuttaa joitakin asioita, kuten lapsen hankkimista.
Sitten saa pelätä sen vuoksi, että jos ehkäisy pettää ja tuleekin vahingossa raskaaksi tai jotain. Miten sitten käy lapsen terveyden?
Vihastuttaa, mutta pitää kai yrittää nähdä asiassa positiivisiakin puolia..:)
Hei! Eikös kaiken kaikkiaan olekin hienoa, että lääkärit kiinnittävät tällaisiin asioihin huomiota tavallaan puolestasi? Onhan sellaisia ihmisiä, joiden kohtalo vauvakuumeineen on ihan mahdoton (syöpä eri muodoissaan, AIDS jne.). Ymmärrän kyllä harmistuksesi, itsekin olen erittäin "privaatti" tyyppi, enkä helposti paljasta itsestäni asioita.
Itselläni ei ole lapsia, enkä ikäni (45 v.) takia niitä enää voi hankkia, joten toivottavasti asenteeni ei kuulosta keveältä. Itse olen yrittänyt tulla toimeen tämän minulle uuden sairauden kanssa ajattelemalla, että tämähän ei nyt kuitenkaan ollut pahimmasta päästä...
Onhan se tietysti noinkin. Ei sitä aina vauvakuumeineen tule ajateltua tuollaisia asioita. Tuntuu vaan jotenkin väärältä, että lapsen saaminen ei olekaan enää minun ja mieheni välinen asia, vaan sen joutuu vähän niinku "jakamaan" myös jonkun kolmannen kanssa. Mut tämän kans on elettävä, jos ei vaan joku keksi nopeesti jotakin parannuskeinoa epilepsiaan..;) Sitä päivää odotellessa...
"Olenkin aina halunnut terveen lapsen. Sairasta en jaksaisi hoitaa."
Hmm..kukapa ei haluaisi tervettä lasta, kukaan vain ei voi taata sitä sinulle vaikka kuinka lääkityksesi epin suhteen olisi ok jne.
Aina voi sattua jotain, epistä tms. huolimatta.
Minne sinä sen mahdollisesti sairaan lapsen laittaisit kun et kuulema jaksa sairasta hoitaa??
Onneksi et vielä ole hankkiutumassa raskaaksi..
kyllä minä tiedän, ettei lapsi välttämättä ole terve. Pelkään sitä kaikkein eniten, jos lapsella on joku vamma tai jotain. En sanonut että en jaksa vaan sanoin en jaksaisi. Jos täytyy sairasta hoitaa niin teen sen jaksan tai en. Ei tarvitse olla noin vihamielinen.
"Onneksi et vielä ole hankkiutumassa raskaaksi.."
Miten niin? Ei kai tuo liittynyt mitenkään tuohon terveeseen tai sairaaseen lapseen..?
jos tuo -81 on syntymävuotesi, niin ehkäpä ikä ja aika tuo lisää kypsyyttää tarkastella tätä asiaa.
Sinulle on ensim. viestin perusteella annettu hyvää infoa ja vielä ihan pyytämättä, siitä olet jotenkin "ottanut nokkiisi", mielestäni se on lapsellista.
liuta sairauksia jotka todellakin ESTÄVÄT raskautumisen,eli raskautta ei voi edes ajatellakaan.
Sinulla on hyvä tilanne siihen verrattuna.
ei ole mulle muuta sanottavaa niin olis ehkä viisainta, että pidät mölyt mahassasi.
Sinun asenteesi minua kohtaan on nyt äärimmäisen loukkaava. Minä olen fiksu nainen ja minulla on kokemusta vaikka mistä.
Enkö saa olla harmistunut siitä, että minulle ei suoda sitä samaa yksityisyyttä kuin terveille ihmisille? Varsinkin kun epini todettiin vasta muutama vuosi sitten.
Olen kiitollinen saamastani tiedosta, mutta ei se poista silti näitä tunteita, jotka sisälläni huutaa koko ajan. En ole vielä hyväksynyt sairauttani kokonaan, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Tämän kaltaiset seikat (nyt kun alkaa olla pian ajankohtaista) eivät auta ainakaan hyväksymään tätä.. päinvastoin. Anteeksi jos olen jotenkin sinua loukannut.. ei ollut tarkoitukseni.. halusin vain purkautua jossakin.
Minä en aio tehdä mitään mikä vahingoittaisi lastani, jos luoja sattuu mulle sen suomaan. Huom. eihän sekään oo varmaa, saanko lasta ikinä.
Ole onnellinen, että olet lapsia saanut ja toivottavasti olet onnistunut kasvattamaan heistä mallikansalaisia. Anna se mahdollisuus myös minulle, äläkä ole "helpottunut" siitä etten vielä oo niitä saamassa.
Minulla todellakin on hyvä tilanne verrattuna heihin. Pahin pelkoni tosin on, että olen yksi niistä jotka ei voi syystä tai toisesta saada lapsia. Tosin gyne ei mitään sellaista vielä sanonut.. kaikki oli päällisin puolin kunnossa. Sitten vasta tiedän kun tulokset tulee..:)Varmaan kaikki sitä joskus miettii..
saavat sairaita lapsia,
koska kätilöt tai synnytyslääkärit
mokaavat synnytyksen aikana.
Kyllä me terveetkin äidit "joudumme jakamaan" nämä synnyttämis- ja raskausasiat, ihan samalla tavalla, kun tekin.
Minusta on hyvä asia, että sinun ja vauvasi tulevaa terveyttä vaalitaan jo etukäteen, koska kuulut ns. riskiryhmään odottajana/synnyttäjänä. Huolehtiminenhan tapahtuu vain teidän parhaaksenne.
terveisin,
-riskiryhmässä ollut terve äiti-
Kamala kiukku sulla. Sä teit siis virheen jo ja lapset saivat nyt äkäisen äidin, joka käsittää asioita tarkoituksella väärin tai ei halua ymmärtää. Tai ei oikeasti ymmärrä?
Aivan samoja kokemuksia. Joka ikinen kerta neuro ottaa raskauden puheeksi ja jankuttaa foolihaposta ja tiiviistä seurannasta ja kyselee käytänkö ehkäisyä, enkä viitsisi sanoa että elän selibaatissa ja vihaan lapsia. Sitten kun vielä melkein aina on eri lääkäri, sama keskustelu joudutaan käymään joka kerta. Ärsyttää. Mutta ei kai se sitten ole nainen eikä mikään joka ei omaa paskakääröä halua. >:(
Etkö voisi sanoa, että et koskaan ole halunnut edes lasta ja pidät lapsia paskakääröinä, niin tuskin lääkärit enää mitään aikaa tuhlaavat neuvomiseesi ja voit keskittyä vastaanotollasi olennaiseen.
Kun ei uskota. "Kyllä se mieli vielä muuttuu." Aivan varmasti.
Tuttavani ei paljoa epistään stressannut raskauden aikana. Sitten raju kohtaus iski ja ambulanssimiehet löysivät verisen sikiön housuista. Kohtu oli supistellut voimakkaasti ja koko kroppa. Sydän oli pysähtynyt... :(
En halua, että mulle käy noin ja yritän kovasti hyväksyä tämän. Teidän kanssa keskustelu on auttanut. Tiedän nyt, että se on parempi. Tosin mukavampaa ois silti että ois terve ja sais itse päättää..
Entä jos lääkäri joskus kieltääkin raskaudet ym.? On vaan niin avuton olo..
tiedotetaan enemmän ja sait mielestäni
hyvää informaatiota,
mutta uskon tietävän tunteesi mitä ajat takaa.
Itse kun sain -80 luvulla ensimmäisen
niin sitä suunniteltiin,
mutta silloin ei käytety foolihappoa.
Olisiko lääkkeinäni ollut
Deprakine ja / tai Neurotol Slow ?
No, sama se kun en nyt muista.
Ilmoitin vain Neurolle,
että olen raskaana ja jatkoin
lääkkeitteni syöntiä entiseen tapaan.
Äitiysneuvolassa kävin useammin kuin
muut ja kaikki oli aina hyvin.
Uudemmissa lääkkeissä on se huono puoli
ettei tiedetä niin hyvin lääkkeiden
vaikutus tapaa sikiöön,
joten siksi on varmempaa raskauden
aikana käyttää vanhempia lääkkeitä.
Teidän juttuhan se on,
mutta siihen on hyväksyttävä se kolmaskin,
joten nyt vain suunnittelemaan ja
toteuttamaan kun sen aika on.
tiedotetaan. Ja on kiva saada myötätuntoakin. Alan pikkuhiljaa päivän asiaa mietittyäni hyväksymään sen. Tuossa just miehen kans juteltiin, että jos parivuotissuunnitelmissa oiskin jälkikasvua niin mitä luulet, kannattasko lääkevaihtoa harkita jo nyt? Mulla käytössä keppra ja lamictal, joista ainakaan keppra ei vissiin oo hyväks raskaana ollessa. Nykyinen lääkeyhdistelmä on hyvä ja kohtaukset on saatu kuriin, mutta siihen meni kolme vuotta ennen kuin sopivat lääkkeet löydettiin. Onko vaarana, että uusien lääkkeiden löytämiseen menis saman verran aikaa? Vai oliko se vaan alkukankeutta? Haluan kuitenkin, että kun raskaus alkaa, kohtaustasapainokin on hyvä, ettei siitä aiheudu mitään vaaraa lapselle.
Vastatkaa muutkin, jos osaatte..!
uuden lääkekokeilun sillä itse olen
sellaista rumbaa käynyt niiden kanssa,
että on kestänyt vuosia ennen kuin on
sopiva lääkeyhdistelmä löydetty
ja vain hetkeksi.
Nyt olisi hyvä aika tarttua tilaisuuten
ja löytää rauhassa se oikea lääke ja,
kun se lääke on löydetty niin foolihappoa
syömään ja " hommiin ".
Kaikkea hyvää teille ja paljon Onnea !!!
itselläni on epin lisäksi toinen krooninen sairaus, tosin molempien diagnosoinnista on aikaa jo liki 20v joten minulla on ollut aikaa sopeutua,toisin kuin sinulla.
En halunnut loukata sinua,anteeksi kirjoitustyylini kärkevyys. Tuossa jo todettiinkin että kaikkea voi sattua, synnytyksessäkin vielä jokin voi mennä pieleen.
Tai yksinkertaisesti sikiöaikana tapahtuu jotain, on äidillä sitten sairauksia,lääkityksiä tahi ei.
Sinuna juttelisin jo nyt neurologin kanssa tuosta lääkkeiden vaihdosta.
Ja ymmärrän hyvin mietteesi, toinen lapsistani on sinun ikäisesi, hänellä ei epiä ole, mutta todella vaikea astma.
Ja kurjaahan se on, ei sitä voi kieltää. Kukapa ei haluaisi olla terve.
Tällä astmaatikkotyttärelläni on prosentuaalisesti suuri mahdollisuus saada allerginen/astmaattinen lapsi,tuleva isäkin kun on atoopikko astmaatikko allergikko.
Epiä ja astmaa en tässä halua mitenkään vertailla, tuli vain mieleeni kun tuossa ollaan tytön kanssa asioista juteltu,kyllä hän miettii sitä miten se oma raskausaika ja sitten se,että jos tuleva lapsi (jos niitä suodaan) on moniallergikko,astmaatikko jne.
Periytyvyys tässä tapauksessa kun on niin kovin suuri. Toki astman ym. kanssa voi elää,mutta kyllä siinä on äidin sydän särkyä kun 6 kk (tytöllä todettiin) ikäinen yrittää epätoivon vimmalla saada henkeä, ensim.sairaalareissulla menikin liki 2kk.
Toivottavasti sinun tuleva raskausaikasi menee hyvin!
Hyvää loppukesää!
Hei! Niin kuin tossa aikaisemmin totesinkin, en ole "raskausuhan" alla :-)))))) (toi ikä, toi ikä). Mieltäni jäi kuitenkin askarrattumaan tuo 'Teratologinen tietokeskus'. Mikä se on, ja minkälaista tietoa / apua sieltä saa???
Heips! Kiitoksia tiedosta, vaikka se, niin kuin jo sanoin ei itseäni niinkään koske. Mutta! Jospa täällä kävisisi ihmisiä, jotka ovat ao. tiedon tarpeessa!! Tosi kiva, että kerroit asiasta!!! Tv. Mie
mun miehellä on myös astma ja allergiat. Mun isällä on parantumaton silmäsairaus, joku x-kromosomaalinen... en muista, se on niin vaikea nimi. Ukilla oli parkinsonin tauti ja suvussa esiintyy verenpainetautia ja diabetestä. Siskollani mm. on diabetes. Pelkään sitä, että lapsi ei ole täysin terve.
Ja sillä sairaudella aikaisemmin tarkoitin tosi ääritapausta unohtaen, että on sentään lievempiä sairauksia. Minä kun jo pahinta ajattelin. Ajattelin jo, että jos lapsi on kehitysvammainen. Naapurissa oli tässä taannoin eräs yli 40-vuotias nainen joka oli henkisesti 5-vuotiaan tasolla. Äitinsä hoiti ikänsä sitä, kunnes tämä äiti teki peruuttamattoman pätöksen: hirtti tyttärensä ja itsensä. Väärinkäsityksemme johtui varmaan tuosta minun ajattelemastani ääritapauksesta, jota pelkään. Kukapa sellaista jaksaisi koko ikäänsä hoitaa. Olisi pitänyt tarkemmin selittää, mutta nyt hoksasin, miksi kiivastuit. Anteeksi ajattelemattomuuteni.
Mutta sairaudet ovat tapauksessamme enemmän kuin tod. näköisiä..:( Saan vaan toivoa että lapsesta kaikesta huolimatta tulee terve.
ne aattelee vauvan parasta,ettei lääkkeet tee vauriota,ressi pois
-lääkäreistä ja lääkkeistä :-/
Minulla on yksi lapsi ja hän oli erittäin toivottu. Ennen raskautta olin saanut yhden kohtauksen, mutta se oltiin tulkittu "yhdeksi satunnaiseksi". Ei tarvinnut miettiä tai pohtia lapsentekoa kuin lapsen isukin kanssa. Nyt jos haluaisin lasta... pitäisi miettiä ja suunnitella asia myös lääkäreiden kanssa. Hyvähän se on, että apua ja neuvoja saa asiantuntijoilta. Mutta (aina se mutta) -kiukuttaa olla riippuvainen lääkäreistä, kiukuttaa olla sairas. Samalla myös pelkään raskautta (tosin en ole parisuhteessa ja yksinhuoltajalla ei aikaa millekään suhteelle, heh!)... mitä jos kohtaus tulee? Miten lapsi voi massussani jne. Loputtomiin.
En tiedä mistä nämä pelkoni ja kiukkuni johtuvat. Ehkä osaksi myös siitä, että toivoisin olevani terve. Kukapa ei toivoisi?
Eiköhän kiukku ole luonnollista, mutta nyt kyllä kiukuttelet jossain osin osin aivan syyttä. Just esim. tuo, että haluaisit lasta, mutta ei edes suhdetta eikä aikaa... noh, tietenkin voi olla niin, että et halua suhdetta, kun olet epileptikko ja sekin kiukuttaa, kun et sitten halua olla äiti, kun muutenkin voimat lopussa ja kiukuttaa ja varmaan sitä myöten ärsyttää.
En tiedä, että oisitko nyt nainen terapian tarpeessa:)... ja sen voin kokemuksen rintaäänellä sanoa, että jokaista yksinhuoltajaa kiukuttaa aina joku asia ja varmasti jokaista muutakin ihmistä.
Riippuvuus lääkäristä on ehkä liioiteltu, vaan voisit ajatella sen mahdollisuutena terveellisempään elämään? Älä ajattele sitä riippuvuus suhteeksi, kuulostaa ainakin pahalta. Niinhän se on, että lääkäri ei voi Sinua oikeasti määrätä missään muussa kuin ajo-oikeus asiassa ja kaikki muu on käsittääkseni jokaisen omaa harkintaa ja huolehtimista terveydestä ja kuten liiton puheenjohtaja sanoi, niin jokainen potilas on oman sairautensa paras asiantuntija eikä suinkaan lääkäri... joten kyllä Sinä itse olet itsesi emäntä ja vastuussa terveydestä ja apua voit hakea halutessasi.
JA yleensä naiset kiukuttelevat, se on vain niiden luonto.
Kyllä miehiäkin varmaan kiukuttaa ja voi perkele, kun ärsytti tänään mennä poimimaan marjoja aamiaiseksi... ei ole minun puuhaa jokin marjanpoiminta! Hyviähän ne on, mutta niin typerää puuhaa. Lisäksi antibioottikuuri päällä ja aurinko paistaa ja ei saa ottaa aurinkoa kuulemma sen takia, joten sisällä kökötettävä, vaikka voisin lukea auringossa ja riippukeinussa nauttien vaapukkamehua:).
*Saatana, että tekis mieli mennä pöllimetsään raivaamaan vesurilla vesakoita ja riehua kaikki vitutus pois*.
Kertomus todellisuuteen pohjautuvasta asiasta.
Tämä ei todellakaan liity epilepsiaan, mutta pakko kertoa.
Rakas Vaimoni oli syönyt e-pillereitä ja lopetti ne, kun aloimme yrittämään lapsen tekoa.
Kuinka ollakkaan Hän joutui makamaan noin 3.5kk:tta Naistenklinikalla ja syynä oli pillereiden aiheuttama veritulppa nivusissa.
Lomille ei päässyt ennenkuin osasi itseään pistää vatsan seutuville piikin, jonka tarkoitus oli estää veritulpan aiheuttamat mahdolliset lisä vaikeudet -olisittepa nähneet ne viime hetken piikitykset, kun ei vatsasta saanut otetta ja vatsa täynnä mustelmia.
Jännitystä minulla riitti, koska mahdolliseen synnytyksenjälkeiseen kuolemaan oli muistaakseni yli 70%
Joten ei epilepsia ole ainut ongelma lasten hankkimiseen, niistä vain pitää kysellä lekurilta ja keskustella parinsa kanssa mahdollisista "haittavaikutuksista".
Meillä on myös vain yksi Poika ja toista emme edes miettineet tuon veritulpan takia.
Kuitenkin olisihan se Tyttö ollut mukava saada, nyt ei ole haulikolla mitään tekemistä:))))))))))
turhautumisesi ja olen pahoillani - kuitenkin tiedät itsekin, että teidän molempien parasta on tarkoitus valvoa.
Mulla oli helppoa, kun ei ollut diagnoosia eikä siis lääkkeitä silloin kun lapset tein (kolme). Epi mulla oli kyllä jo silloin, mutta en ollut siitä lääkärille puhunut eli tavallaan "sitä ei ollut olemassa" enkä silloin oikeastaan edes tiennyt varmasti sen olevan epi, luulin tollo paniikkihäiriöksi koko jutskaa =) Hyvä niin, koska muutoin olis voinu jäädä muksut tekemättä kokonaan.
Kamalalta kuulostaa ehkä tosiasia, että todellakin naiset tekevät lapset ja miehet eivät tee niitä naisten mielestä. Tuonhan takia ei edes uuteen hedelmöityslakiin kukaan aja oikeutta miehelle lapseen... käytännössä on kyllä hiemen vaikea miehen kai hedelmöittyä, mutta jotenkin mies kohdunvuokraajana?
Jos vuokraan kohtuja ja teen niillä sitten siittämällä lapsia, olen minä se lapsen tekijä!
*Unelmia*
kenties väärästi sanoin, mutta tarkoitukseni tuli kaiketi kuitenkin ymmärretyksi?! Ja sikälis oikea sanamuoto (tai jotain) että en olis varmaankaan "tehnyt" lapsia jos olisin ollut virallisestikin epileptikko. En siksi, että siinä olis jotain väärää tai pahaa, vaan siksi että olisin ollut varmaan koko raskausajan kohtauksessa kun vallankin nuorempana hermoilin koko aika ja kaikesta! Olis tarvinnu tainnuttaa raskausajaks pesäpallomailalla tai jollain =)
Tais nyt loppua järki. Olet Sinäkin persoona. Hermoilija ja kamala, että epilepsia estää naisia tekemästä lasta... on se miehen niin helppoa kuitenkin sitten. En oikeasti ole edes tuota ennen ajatellut, että nainen jättää lapsen tekemättä epilepsian vuoksi. Sanottuasi, niin onhan se ymmärrettävää ja valitettavaa, mutta en suosittele kenenkään ajattelevan noin. Jotenkin vaan ajattelen, että epilepsiaa sairastava tulee tietenkin Sinuiksi epilepsian kanssa ja hoitaa homman siten, että voi saada lapsia. Kyse on sentään monesti hoidettavasta sairaudesta ja riskejä kartoitetaan. Jossittelu sillä, että jos olisit ollut epileptikko ja et olisi tehnyt lapsia, niin aika julmaa tai kuulostaa pahalta epilepsiaa sairastavalle naiselle, joka sitä harkitsee. Tietenkin jokainen oma tapaus ja miehenä en todellakaan osaa näistä asioista sanoa, että miehellä on se mielyttävin homma lapsenteossa! Varsinainen arki ja raskaus jää äidin kannettavaksi viimekädessä:/. Se lienee kuitenkin rikkauskin.
*Toivottavasti nyt ainakin tajuaa, että olen mies, joka ei voi ymmärtää naista*.
Nyt heti nukkumaan ja valot pois:). Kauniita unia ja vaikka kissankuvia, jos kissoista et pidä, niin koirien.
olin nukkunut jo monta tuntia tuohon aikaan jolloin vampyyrit valvoo... Uniani taaskaan en muista, koira änkes kyllä viekkuun nukkumaan =) ja kissoistakin tykkään...
Tahdon vielä korostaa sitä, että en mitenkään tarkoita ettei epileptikkonaisen tulis saada lapsia! Ite vaan oon sellainen "stressierkki", ettei olis ollu kovin hyvä juttu mulle itelleni henkilökohtaisesti! Siis omasta hönöilystäni johtuva on tämä, ei mikään yleistettävä asia!
Epilepsia mulla kuitenkin oli raskausaikoinakin, mutta kun ei sitä ollu diagnosoitu eikä lääkitty ei sitä voinut/tarvinnut ottaa huomioon. Raskaudet ja synnytykset sujuivat siis normaalisti, vaikka kaikenlaisia tietysti murehdinkin...mä kun olen mä, aina rakentamassa jotain katastrofia - vaikka sitten ihan tyhjästä!