Mä olen hauskan näköinen ja hyväkuntoinen yms. heteromies, mutta silti en oo koskaan seurustellut. En ole mitenkään hanakka tekemään aloitetta, koska olen ujo. En jaksa laskea niitä pakkeja, jotka olen tähän mennessä antanut.
Juttelen tosi mielelläni kauniiden tyttöjen kanssa, joskus enemmänkin, mutta kun huomaan heidän kiinnostuvan vakavissaan, tulee kiire peruuttaa. Jos muu ei auta, katkaisen kaikki yhteydet, enkä osaa sanoa miksi mutta se tuntuu helpoimmalta. Varattujen naisten kanssa on paljon rennompaa, koska tiedän etteivät he odota minulta mitään. Ja heidät on sallitumpaa torjua kuin vapaan naisen, joten he eivät hermostu, kun vedän rajan ja pidän sen.
Kaverit joskus ihmettelevät, etten ala seurustella kenenkään kanssa. Voisin elää sinkkunakin muuten, mutta tuntuu että sosiaaliset paineet velvoittavat seurustelemaan. Pitäisi olla tyttöystävä koska niin kuuluu olla. Sitten kun pääsen juttuihin jonkun hyvän tytsin kanssa, he ovat heti kärttämässä, että saitko siltä. Vi**u kun mä olisin vasta tutustumassa siihen! Ei oo helppoa yrittää koota itteensä tytön edessä kun toiset iskee siellä taustalla silmää ja huutelee. Tulee sellanen tunne että ne "auttaa" mua kun en itse pysty. Siitä ei oo kysymys, osaisin itse paremmin jos jätkät ei olis siinä.
Mutta kun mä en usko että se homma etenee mun kohdallani noin, että mä ees haluisin heti sänkyyn vaikka toinen olis miten hyvän näkönen. Tottakai sekin tulis mukaan kunhan mä oppisin tunteen sen ihmisen kunnolla, mutta kun mä ehdin lopettaa sen homman aina itse ennen sitä.
Ehkä se on vaan sitä, että oon täysin kokematon, mutta naisten tuntuu olevan joskus vaikee ymmärtää mun käytöstä. Niin että jos törmäätte tälläseen käytökseen, niin ei pidä luulla sitä tylyydeksi. Se voi olla pelkkää ujoutta.
Juttelen tosi mielelläni kauniiden tyttöjen kanssa, joskus enemmänkin, mutta kun huomaan heidän kiinnostuvan vakavissaan, tulee kiire peruuttaa. Jos muu ei auta, katkaisen kaikki yhteydet, enkä osaa sanoa miksi mutta se tuntuu helpoimmalta. Varattujen naisten kanssa on paljon rennompaa, koska tiedän etteivät he odota minulta mitään. Ja heidät on sallitumpaa torjua kuin vapaan naisen, joten he eivät hermostu, kun vedän rajan ja pidän sen.
Kaverit joskus ihmettelevät, etten ala seurustella kenenkään kanssa. Voisin elää sinkkunakin muuten, mutta tuntuu että sosiaaliset paineet velvoittavat seurustelemaan. Pitäisi olla tyttöystävä koska niin kuuluu olla. Sitten kun pääsen juttuihin jonkun hyvän tytsin kanssa, he ovat heti kärttämässä, että saitko siltä. Vi**u kun mä olisin vasta tutustumassa siihen! Ei oo helppoa yrittää koota itteensä tytön edessä kun toiset iskee siellä taustalla silmää ja huutelee. Tulee sellanen tunne että ne "auttaa" mua kun en itse pysty. Siitä ei oo kysymys, osaisin itse paremmin jos jätkät ei olis siinä.
Mutta kun mä en usko että se homma etenee mun kohdallani noin, että mä ees haluisin heti sänkyyn vaikka toinen olis miten hyvän näkönen. Tottakai sekin tulis mukaan kunhan mä oppisin tunteen sen ihmisen kunnolla, mutta kun mä ehdin lopettaa sen homman aina itse ennen sitä.
Ehkä se on vaan sitä, että oon täysin kokematon, mutta naisten tuntuu olevan joskus vaikee ymmärtää mun käytöstä. Niin että jos törmäätte tälläseen käytökseen, niin ei pidä luulla sitä tylyydeksi. Se voi olla pelkkää ujoutta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on samanlaisia kokemuksia, olen vain toista sukupuolta. olen kuulemma ihan hyvännäköinen, mutta oon armottoman ujo. Juttu kyllä luistaa hyvin sellasten kans josta ei vois kuvitella mitään (varatut tai muuten väärää tyyppiä olevat)
monet kuvittelee, että oon tosi ylpee. Kun käyttäydyn, miten käyttäydyn. Nuorempana tuli tilanteita,että kaverit pyrki edistään jotain juttuja. Kerrankin yks kaveri meni kertomaan mun silloiselle ihastukselle( oli muuten tosi törkeesti tehty). Sen jälkeen juoksin karkuun koko ihmistä. Nykysin ei kai kukaan näe minusta ihastumista, en halua tuoda sitä esiin tai kertoa. Jotenki mä pelkään kauheesti.Elämä on kurjaa...
Kuulostaa kyllä niin tutulle tuo sun kirjotukses...olen tosin toista sukupuolta. Ikää mulla 20 ja seurustellut en ole koskaan. Ja olen vielä suht hyvännäköinen ja vaikka kuinka moni on minuun ollut ihastunut ja tullut juttelemaan..ja joskus tunne on ollut molemminpuolistakin, mutta kun ei oikein mitään osaa sanoa, niin aika hankala on kyllä tutustua.
Mutta pitää vaan toivoa, että ehkä se oikea vielä joskus löytyy..:) Ja tsemppiä vaan sullekin!
Olen todellakin aivan samanlainen. Olen monesti miettinyt jälkeenpäin, kun joku nainen on yrittänyt lähestyä, että kuinka kauhean tylyltä olenkaan hänen silmisssään vaikuttanut. Minulle tulee siitä aivan kauhea olo, etenkin jos itse olen naisesta kiinnostunut, mutta en vain voi sille mitään. Ujouteni tulee jostain niin syvältä omasta persoonallisuudestani, että sitä ei saa millään lopullisesti tukahdutettua. Monissa tilanteissa olen jo päässyt ujoudestani eroon, mutta luulen että naisiin tutustuessani tulen aina olemaan aivan yhtä ujo.
Myös täydellinen kokemattomuuteni on rasite. Jos sitten lopulta saan itseni koottua ja lähestyttyä naista, niin sitten alkaakin arvelluttamaan että koskakohan hän nyt haluaisi suudella. No ei siinä mitään, en haluaisi mitään niin paljon kuin suudella ihanaa naista, mutta ongelma on se kun en ole koskaan tehnyt sitä aiemmin. Varmaan monille suutelu ei ole lainkaan niin suuri juttu kuin minulle, mutta voin sanoa että ainakin minulla on suuremmat suorituspaineet tulevasta ensimmäisestä suudelmasta kuin rakastelusta konsanaan.
Äh. Olen täydellisen saamaton nahjus ja ehkä jäänkin sellaiseksi. Suoraansanoen, en voi ymmärtää miksi niinkin monet naiset ovat ihastuneet minuun, kuin tiedän ihastuneen.
"Suoraansanoen, en voi ymmärtää miksi niinkin monet naiset ovat ihastuneet minuun, kuin tiedän ihastuneen. "
Tuota olen joskus itsekin miettinyt. En yksinkertaisesti osaa sanoa miksi mikäkin nainen milloinkin ihastuu minuun, koska en osaa erotella miehistä mitään erityisiä piirteitä, mihin naiset ihastuvat. Olen mielestäni normaali, mutta ei se riitä selitykseksi, haluaisin tietää MIKÄ minussa on juuri hänelle niin erityistä. Muuten tulen vain kauhean epävarmaksi. Ehkä epävarmuus johtuu siitä, että kun olen täysin pimennossa omista parhaista avuistani, joihin nainen on kiinnittänyt huomionsa, niin en tiedä miten pitäisi käyttäytyä että hänen kiinnostuksensa säilyisi... Pakit annettuani tunnen säilyttäneeni omat kasvoni, mutta millä hinnalla! Taas yksi suhde töpeksittynä.
Sanat viet sinäkin minun suustani;)
En ole kovinkaan monen naisen kanssa päässyt tutustumaan kovinkaan syvällisesti, joten en tiedä kuinka kiinnostava sitten olen pohjimmiltani. Tähän asti olen ainakin ajatellut, että minuun ihastuneet naiset ovat ihastuneet minuun ehkä sen vuoksi, että ovat kuvitelleet minun olevan jotain mitä en ole. Totta kai minua harmittaa, etten ole päässyt tutustumaan paremmin heidän kanssaan. Mutta kun en vain voi mitään tälle ujoudelleni.
Jos joku olisi ihastunut minuun vielä senkin jälkeen, kun on tutustunut minuun kunnolla, niin tilanne olisi täysin toinen. Minun ei tarvitsisi pohtia, että mitäköhän hän minusta oikein kuvittelee, kun tietäisin hänen tuntevan minut perinpohjaisesti. Tämä ujous vaan on niin pahasti sen tutustumisen tiellä.
Tiedän itsekkin tunteen. Todella vaikea lähestyä naisia, ja sen muutaman kerran kun on ollut jostakin oikeasti kiinnostunut, ja on vähän laskenut suojiaan niin on aina saanut vaan kärisiä vähän ajan kuluttua (ainakin minä).