Tervehdys,
ajattelin viimeinkin naputella tämän kokemuksen ylös, sen verran mielenkiintoisia juttuja tapahtui keikkamatkalla tässä viime vuonna...heti alkuun on mainittava että tämä ei ole minkäänlaista kusetusta vaan subjektiiviselta kannalta kerrottuna niin taivahan tosi kuin olla saattaa. (Itseänikin on tosin jälkeenpäin huvittanut miten useat kohdat ovat kuin suoraan b-luokan kauhuelokuvasta revittyjä.) Tästä tulee pitkä postaus, lukekaa ja kommentoikaa.
Viime syyskesänä olimme orkesterin kanssa hääkeikalla pikkupaikkakunnalla aivan itärajan tuntumassa (paikan nimeä en valitettavasti enää muista). Keikan jälkeen menimme yöksi kosketinsoittajan suvulle kuuluneelle mökille; 1900-luvun alussa rakennettu vihreä venäläistyylinen mökki, satakunta metriä saunarannasta.
Noh, heti saavuttuamme mökille minulla oli koko ajan epämiellyttävä tunne siitä että joku kyttää koko ajan olan takana. Minulla on nuorempana ollut jonkin verran selittämättömiksi luokiteltavia kokemuksia esim. sukulaisten kriisi-ilmestysten ym. muodossa, mutta murrosiän jälkeen en ole kokenut juurikaan mitään merkittävää sillä saralla.
Illan mittaan ruokaa laittaessa ja kaljaa nappaillessa epämiellyttävä tunne vahvistui, ja muistaakseni kymmenen kieppeillä kuistille astellessani olo oli sen verran häiritsevä että puolitahattomasti kysyin ääneen "onko täällä joku"? Samalla kuistilla olleen tuulimyllyn muotoisen koristeen propelli alkoi pyöriä. (Tämähän on selitettävissä helposti esim. tuulen vaikutuksella, mutta ei se oloa ainakaan helpottanut siinä tilanteessa).
Ilta eteni ja alkoi pimenemään, aloimme lämmitellä saunaa ja "ei-tervetullut olo" sen kuin paheni. Yleisen kytätyksi tulemisen tunteen lisäksi aloin kuulla epämääräistä kuiskutusta, joka ei tuntunut tulevan oikein mistään eikä sanoista saanut selvää; havaintoa voi karkeasti verrattuna siihen että seisot side silmillä ja kymmenen ihmistä pyörii ympärilläsi kyseisiä ääniä päästellen. (Tähän väliin on huomautettava, että minkäänlaisia psykoottisia oireita tai aistiharhoja en ole koskaan kokenut ja pidän itseäni suht koht henkisesti tasapainoisena henkilönä.:)
Seuraava operaatio olikin sitten saunominen ja pysyttelin pääasiassa saunan sisällä koska kuistille mennessä ahdistava tunne oli todella vahva. Olen pyrkinyt säilyttämään järkevän ja kiihkoilemattoman näkökannan selittämättömiin ilmiöihin, ja pystyin ajattelemaan sen verran analyyttisesti että en hiiskunut tunteestani mitään loppuporukalle. Ajattelin että katsotaan mitä tapahtuu, minua ei voi ainakaan syyttää joukkohysterian lietsomisesta.:)
Tässä vaiheessa alkoikin luonnollisesti satamaan juuri sellaista perinteisestä syyskesän isopisaraista kaatosadetta.
Siitä alkoi mielenkiintoisin osuus tapahtumasarjasta: kitaristimme nimittäin lähti taskulampun kanssa hakemaan olutta mökiltä, jonne tosiaan johti n. sata metriä pitkä kivetty polku harvan kangasmetsän läpi. Viitisen minuuttia kaverin lähtemisen jälkeen minulle tuli selittämätön olo siitä että jos en lähde hänen peräänsä jotain pahaa tapahtuu.
Pinkaisin siitä sitten ulos saunapolulle kaverini nimeä huudellen, eikä mitään kuulunut. Aikani kiljuttuani kuulin vaimean vastauksen ja näin taskulampun kajon - tosin parisataa metsiä täysin väärässä suunnassa. Kaverini oli jollain ihmeen konstilla eksynyt polulta ja kävellyt rannan suuntaisesti miltei 90 asteen kulmassa mökiltä poispäin. Taskulampun valoa seuraten löysin häkeltyneen (eikä edes mainittavasti humaltuneen) kitaristin, joka oli täysin ällikällä lyöty eksymisestään eikä osannut sitä mitenkään selittää. Meikäläisen saavuttua paikalle suunnat kuulemma selvisivät välittömästi, mutta sitä ennen mies ei vain yksinkertaisesti ollut laisinkaan tiennyt missä oli. Mökin valot näkyivät kohtuullisen selvästi paikkaan jossa kaveri oli harhaillut.
Kohtuullisen hämmentyneinä palasimme saunalle, samojen outojen aistimusten edelleen kiusatessa meikäläistä. Aavistin todella pahaa, mutta en edelleenkään sanonut sanaakaan tuntemuksistani.
Vaatteet märkinä ja kohtuullisesti vapisten rupesimme rinnakkain kuselle rantaan, ja yhtäkkiä näin kuinka kaverini pää kääntyi ikäänkuin katsoen jotain joka liikkui edessämme oikealta vasemmalle
"Hui saatana, mikä tuo oli?" hän kysyi, ja on pakko myöntää että siinä vaiheessa polvet kirjaimellisesti notkahtivat ja vatsaa kouristi. Ehdotin että olisiko ollut perhonen, johon kaverini vastasi levittämällä kätensä metrin leveydelle ja sanomalla
"Niin kai sitten jos perhonen on tämänkokoinen ja sillä on nuttura".
Tässä vaiheessa alkoi pelottamaan jo ihan oikeasti, ja lymysin lauteiden nurkassa siihen asti kun tuli aika lähteä ylös mökille. Kitaristimme näytti unohtaneen äskeisen säikähdyksensä, mutta toisin oli meikäläisen kohdalla. Kun kävelimme saunalta ylöspäin, kuiskuttelu ja läsnäolon tunne oli sietämätön ja hoin mielessäni jotain etäisesti rukouksenkaltaista pyydellen että pääsisin mökille turvallisesti.
Kävelin kolmantena jonossa, ja en meinannut pysyä housuissani kun lähestyimme mökin valaistua kuistia; sen verran helpottunut olo oli.
Noh, kauan sitä ei kestänyt, sillä täsmälleen samalla hetkellä kun ensimmäisenä kävellyt rumpalimme astui kuistille, koko mökistä pimenivät sähköt. Yhtään valehtelematta voin sanoa että olin todella lähellä päästää löysät housuihini. Sulakkeet olivat kunnossa, jostain syystä mökki vain pimeni täydellisesti. Pojat kuittasivat asian sähkönjakelun häiriöillä, mutta minä istuin koko loppuillan pirtinpöydän ääressä kaljaa kitaten enkä poistunut yksin edes kuselle. Aamulla sähköt olivat palanneet, ja startatessamme keikka-autolla kosketinsoittajamme heitti vielä viimeisen pisteen iin päälle todetessaan kunnon b-luokan kauhuelokuvatyyliin "Tiesittekös pojat muuten että tällä paikalla on aika väkivaltainen historia, on muuten yksi jatkosodan kovien taistelujen paikkoja...ja onhan täällä teloitettukin ihmisiä".
Keskustelin tästä asiasta kitaristin kanssa vasta pari kuukautta tapahtuneen jälkeen, ja hän kertoi varsin elävästi nähneensä vanhan nutturapäisen naisen "liukuvan" ohitsemme rannassa. Oman versioni tarinasta kerrottuani kaveri totesi vain, että taitaa olla pakko muuttaa käsityksiä näistä asioista.
Noh, mutta siinä se oli. Mitään tästä tarinasta ei ole sepitetty, vaan kerron sen juuri niin kuin sen itse koin. Joku tosin taatusti naukuu siitä, että jos kertomuksella on huoliteltu kirjoitusasu, se on taatusti sepitettä.:)
Mutta ei ole ei. Kiitoksia kun jaksoitte lukea ja kommentoikaa toki. Itse en ainakaan kaikille tapahtumille ole oikein järjellistä selitystä löytänyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen muuten todella iloinen että tällainen tapahtui, kyllä tätä kelpaa muistella ja syysiltoina kertoilla. Mitään vastaavan kaltaista ei ole kyllä aikaisemmin tielle sattunut.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kerrankin viihdyttävä ja hyvä tarina pitkästä aikaa. Aika jännä juttu joo, itse tuskin olisin viihtynyt moisissa tunteissa mökillä pitkään. Itsekin erään juhannuksen mukavalla kummitusmökillä vietin, vaikka siellä tunsin oloni turvalliseksi, vaikkakin selittämättömiä tapahtui. En osannut siellä jostain syystä pelätä, vaikka tilan alkuperäinen omistaja oli sorkkaraudalla pihalle tapettu. Hieno stoori.. eikö muka muut sitten kummempia kokeneet bändistä?
Aivan uskottava kokemus. Lisää vaan näitä!
Todella mielenkiintoinen kertomus ja hyvin kirjoitettu. Jaksaa pitemmänkin tekstin lukea loppuun kun kirjoitusasu on mallillaan.
Varmasti helpottava tunne vihdoin istua autossa lähdössä kotia kohti tuollaisen kokemuksen jälkeen.
No tuohon on helppo samaistua, koska tuota mainitsemaasi "kuiskutusta" vailla nakyvaa kuiskailijaa ilmenee omassa kodissani.:)
Sahkohairioihin olen jo melkeinpa "yli-tottunut".
Olen pahoillani jos latistan tunnelmaasi asian suhteen. Kokemuksesi (varsinkin jos koit sen ensimmaista kertaa tuolla mokkialueella) oli ja on taatusi muistelemisen arvoinen.
Itsella vain tama kummittelu on tupannut "arkipaivaistymaan".:)
Jos tämä rouva yrittikin johdattaa tämän kaljanhakijan jonnekin tiettyyn paikkaan jossa mysteeri olisi voinut ratketa, eikä niinkään eksyttää?
Mutta ymmärtäähän sen pelon ja säikyn, ettei siinä tilanteessa tee mieli lähteä tutkimaan pimeää metsää.
Aika mielikuvitusta kutkuttavaa ajatella että kaveri olisi ennen pitkää tullut vaikkapa siunaamattoman hautapaikan kohdalle ellei meikäläinen olisi reissua keskeyttänyt...
ajattele henki parkoja kun menit mysteerin ratkaisun keskeyttämään... ottaa niitä nyt päähän ...
Niin tai olisi siis loytynyt jotain ruumiin jaanteita/vainajille kuuluvia esineita tms. "ei-hautapaikalta", (mutta tuota kai tarkoititkin).
Koska jos paikalla oli vakivaltainen historia, niin ne ihmisethan on saatettu tappaa ja "haudata" ties kuinka kurjalla tavalla...
Tällaisia varten tämä foorumi on perustettu! Outoja tarinoita ihmisten elämästä.
Valitettavasti näyttää vaan siltä että suurin osa jutuista menee siihen, että joku yrittää väen väkisin selittää tapahtumat "järjellä", vaikka kyseiset selitykset olisivat tapahtumaan sovitettuna naurettavia. Siis tyyliin, että kaveri näkee 10-metriä leveän ufon 50 metrin päästä, ja sitten joku sanoo että se oli suokaasua..
Tuo paikka näytti todellakin olevan vahvasti vihaisten henkien asuttama. Yrittivät jopa eksyttää kaverin metsään. No onneksi sinä vaistosit asian ja homma ei mennyt ikäväksi. Ja kun paikalla oli vielä historiansa, niin löytyi selitys tuolle kummittelulle. Ihme juttu muuten, että vain kaverisi näki sen aaveen, vaikka sinähän se olit se "herkkis". Jostain syystä olivat hänen kimpussaan, liekö hänellä heikot suojaukset.
Sinä sait sieltä hienon tarinan ja kaverisi pääsi myös avartamaan omaa maailmankatsomustaan tuon kokemuksen jälkeen, eli ei ollenkaan hukkareissu.
Eli kiitos vielä kerran tarinasta.
-Pete
No hui,kun meni ihan kylmät väreet selkäpiitä pitkin. Uskallankohan ruveta nukkumaankaan..:) Todella mielenkiintoinen juttu..Lisää tosiaan näitä.
kerrankin tuli mielenkiintoinen tarina!
Nyt kun yksin istun himassa niin ei tee mieli katsoa olan yli :D
ei vaan tälläsiä tarinoita lisää niin jos saatais palstan fiilis paremmaksi!
Tiedätkö tarkkaan mitä kaikkea siellä mökillä on tapahtunut?
Muut eivät tosiaan sen kummempia vissiin kokeneet...tosin jälkeenpäin kuulin yhdeltä ryhmään kuuluneelta kaverilta (jolla on taipumus rationalisoida asiat kuoliaaksi:) mielenkiintoisen lipsahduksen: "Kyllähän siinä metsänlaidassa käydessäni jotain valkoisia asioita pyöri näkökentässä, mutta ajattelin vaan että se johtuu väsymyksestä."
Tarkempaa historiaa paikalle en tosiaan tiedä, pitäisi selvittää ainakin se paikan nimi jos joku haluaisi vaikka tutkia asiaa lähemmin..
jos saat tietää enemmän talon historiikista ja ehkä löydät tietoja tuosta naisestakin..:)
taidat olla sen bändin basisti...
Olen lukenut jonkin verran Suomen ja Venäjän shamanismista ja pakko todeta, että en muista kummasta maasta eksyttäjä on lähtöisin, mutta siltä tuo kuulosti elävästi. :p
Eksyttäjä saattaa tulla leiritulille, lumota kauneudellaan ja sitten sekoittaa suuntavaistosi tai johdatella harhaan toisessa olomuodossaan näin karkeasti kerrottuna...
Mutta mikäli paikalla on väkivaltainen menneisyys, niin liekköhän vain vanha ja katkera henki? :O
Itsellänikin olisi pari tarinaa kerrottavana, mutta ehkäpä innostun joskus muulloin niitä kertoilemaan sitten...
Kerro nyt oikeesti, pyydän ja anelen=)
vautsi! tosi kiinnostava juttu! kunpa mullekin kävis noin...
musta tuntuu myös usein että joku on kyylämässä jossain selän takana.. en itse uskalla liikkua lähestulkoon missään yksin, varsinkaan jos on pimeää.. eli ei selvästikään pidä lähteä minnekään mökille ku toi sai mut pelkäämään vielä enemmän. :)