En halua erota, mutta mies on tehnyt päätöksen, yksin. Tunnen itseni voimattomaksi, kun en mahda asialle mitään. Kaikin keinoin olen hänen päätään yrittänyt kääntää, turhaan. Oon ihan sekaisin, en jaksa mitään. En pysty tekemään mitään, vaikka pitäis toimia, etsiä omaa kämppää jne. Ei oo halua lähteä ihmisten ilmoille. Nyt vasta huomaan, kuinka omistautunut olen miehelleni ollut näiden vuosien aikana, mies on ollut tärkeämpi, kuin ystävät. Mutta yllättäen huomaan, että nuo ystävät välittää musta silti. Soittelee lähes päivittäin ja koittaa saada mua minne tahansa täältä kotoa, mutta oon niin romuna, ettei ne taida edes tajuta sitä. En ole saanu itseäni edes ruokakauppaan, kun ahdistaa niin paljon, etten varmaan selviäisi siitä. En halua jäädä enkä asua yksin!
Yksinjääminen ahdistaa
minä-79
9675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Noin voi käydä paremmissakin piireissä. Ajattelepas sitä miten jotkut ovat olleet kymmeniä vuosia yksin ja ovat edelleen. Mahtaa heillä olla kurja olo kun kukaan ei välitä.
Häntä pystyyn ja menoksi. Tyyppi, joka jätti sut ei ollut se oikea. Onneksi tämä tapahtui nyt eikä vasta kun sinulla olisi ollut kolme lasta ympärilläsi pyörimässä. Onneksi nyt jo, koska olet vielä ihan nuori ja elämä edessä.
Hemmetin hyvä, että tyyppi jätti sut koska hän ei ollut sulle se paras vaihtoehto, oikeastaan hän ei ollut edes tarpeeksi fiksu.
Olet vielä pökerryksissäsi ja peloissasi, mutta ystävien ja suomalaisen naisen sisun voimin nouset siitä....kun vähän aikaa ensin toivut. Kyllä se siitä. Uusi ihana elämä on edessäsi.Hyvää kesän jatkoa sulle ja ystävillesi.
He ovat olemassa ja tarjoavat apuaan, älä nyt vaan heitä väheksy.
Tässä tapauksessa he ovat kultaakin kalliimpia, monet joutuvat käymään samat asiat yksin läpi ja se on todella vaikeaa.
Tuosta erostasi, jos mies on lähdössä suhteesta ei häntä voi, eikä PIDÄ, väkisin yrittää pitää.
Se ei toimi enää jos toinen on eropäätöksen tehnyt.
Yksinjääminen tai oleminen on kasvun paikka sulle.
Et ole riippuvainen kenestäkään vaikka nyt ehkä niin luulet.
Kun huomaat, että seisot omilla jaloillasi ja pärjäät ilman tätä miestä, se nostaa itsetuntosi arvaamattomaan arvoon. Eli sinne minne se kuuluukin.
Kun huomaat pärjääväsi yksin, sinulla on mahdollisuuksia MIHIN VAIN. Olet takuulla vahvempi kuin ikinä.
Ota siis ystäviesi apu vastaan, kerro heille, että nyt olet aivan lopussa, mutta heidän läsnäolonsa on tervetullutta.
Kiitos vaan kannustuksista...
Kaikki sanoo että nyt pää pystyyn ja elämä jatkuu, mut eihän se niin helppoa ole. Jos olet nuorena kotoa lähteny miehen kanssa yhteiseen kämppään, eikä kokemusta yksin asumisesta, niin kovin vaikeelta tuntuu.
Varsinkin kun sain kk sitten kuulla, että mun täytyy yhtäkkiä lähteä tästä meidän yhteisestä ihanasta kodista. Mies kyselee, joko oot käyny kämppiä katsomassa... Joopajoo, kävisinhän mä jos yksikään tarjolla olevista vähänkään kiinnostais, olis kivalla paikalla ja sopivan hintainen. Loppuis edes tämä ahdistava olo!!!
Joo, niinhän se on. Ei ole helppoa varsinkin jos on kotoa miehen luo muuttamut.
Silti sun on pakko kohtapuoleen alkaa tekemään asioiden eteen jotakin. Etkö sinä voisi jäädä yhteiseen kämppäänne? (asumistuki, kämppis tms.)Jos voit ja jos haluat, aja ihmeessä vastenmieliseltä vaikuttava miehenketaleesi pois asunnosta.
Miehesi haluaa lähteä liitosta, menköön siis muualle asumaan. Toisaalta, voisit hommata itsellesi kivan asunnon jostakin muualta, sieltä missä teidän yhteiset muistot ei ympäröi sinua.
Mies muutti pois pari viikkoa sitten. Ja todellakin olis mahtavaa jos voisin pitää yksin tämän talon, niin asutaan omakotitalossa, sekin vielä... Mutta enpä oikein voi. Itkettää että menettää tämänkin, tää oli meidän yhteinen unelma ja mies ei välitä tästä(kään) tällä hetkellä pätkääkään.
Sanoo, ettei halua mulle mitään pahaa, mutta tietäispä mitä se on mulle jo tehny. Hyvä että mulla jalat kantaa edes tuohon postilaatikolle, saati sitten että pitäis töihin kyetä.
Kuinkahan paljon ihmisen oikein täytyy kestää?!
että sinulla sentään on ystäviä et siis todellakaan ole yksin. Minulla meni seurustelu suhde poikki kolmisen kuukautta sitten eikä ollut kukaan repimässä ylös sieltä pohjalta eikä ole vieläkään. Jotenki se on silti pakko yrittää jaksaa huomiseen.
Eipä mullakaan sellaista samassa tilanteessa olevaa sinkkuystävää tällä hetkellä ole. Nää kaikki lähimmät ystävät elää parisuhteessa. Ja oon nyt huomannut, että niillä tuntuu aika paljon olevan kuitenkin omia menoja, oma elämä silleen ja tietysti sen ymmärrän.
Heräisinpä jo tästä painajaisesta!!!
Tsemppiä sullekin!!! Yritetään jaksaa.......
Varoitanpahan vain että tuosta tilanteesta toipuminen voi kestää vuosikausia, varsinkin jos asiat ovat huonosti nyt. Kavereista tuskin sitten on iloa jos hekin ovat pariutuneet, ei kukaan kolmatta pyörää riesakseen halua. Ikävä jos mies tekee noin, en voi käsittää miksei toista voi arvostaa yhtään enemmän. Enkä käsitä minkä takia on ollut pakko seurustella kanssasi jos sitten haluaa erota jostain kumman syystä.