Kukaan ei ole virheetön teoissaan. Sydän Matilla on kuitenkin paikallaan ja sanonpa, että kultaa. Ei sen tarvitse kaikille näyttäytyä loistossaan, joillekin se näkyy ja se säteily vaikuttaa minuun siten että sydäntäni kutkuttaa ilon tunne.
Matti Nykänen, jos hän ei selviä niin ainakin itse lähes itken, ehkä itken, ehkä en. Jos hän selviää niin toivoisin hänen lähipiiristään löytyvän tarpeeksi Matista OIKEASTI pitäviä ihmisiä, jotka voisivat tehdä jotakin Matin pelastamiseksi.
Pelastakaa sotamies Matti.
Pelastakaa sotamies Matti
201
37001
Vastaukset
- otan osaa
Kukan ei Mattia voi pelastaa kuin se itse, ja onko jo myöhäistä.
Toivottavasti ei. - .A.
Onko Matti näitä sotaisia miehiä?
- =====
Ainakin se on kova tappelemahan.
- --------
Matti pitää ainakin kerran vuoteen taisteluesityksen keittiöveitsi kourassa ja jalkalamppua heilutellen. Mervi toimii avustajana.
- Ulkoministeriöön
Matti Nykäsen on aika siirtyä eduskuntaan tai jonkin ministeriön edustajaksi tai kenties ministeriksi. Ulkoministeriössä nimittäin tarvitaan niitä jolla maksa kestää! ulkoministeriön pippaloissa viina virtaa ja onpa jopa niitä, jotka ovat heittäneet veivinsä viinankirouksen takia.
Esimerkiksi thaimaassa oli golfailun lomassa hyvät pirskeet kun tärkeät valtiomme johtajat nauttivat auringosta ja golfista. Ei siinä paljon haitannut tsunamissa hukkuneet naiset ja lapset! - PRESIDENTIKSI
Ulkoministeriöön kirjoitti:
Matti Nykäsen on aika siirtyä eduskuntaan tai jonkin ministeriön edustajaksi tai kenties ministeriksi. Ulkoministeriössä nimittäin tarvitaan niitä jolla maksa kestää! ulkoministeriön pippaloissa viina virtaa ja onpa jopa niitä, jotka ovat heittäneet veivinsä viinankirouksen takia.
Esimerkiksi thaimaassa oli golfailun lomassa hyvät pirskeet kun tärkeät valtiomme johtajat nauttivat auringosta ja golfista. Ei siinä paljon haitannut tsunamissa hukkuneet naiset ja lapset!...ja koko suomi sekasin...
- masan kamu
===== kirjoitti:
Ainakin se on kova tappelemahan.
eiku matille kossukori nii rupee rulettaa ja mervikii ilostuu
- huikkia
PRESIDENTIKSI kirjoitti:
...ja koko suomi sekasin...
kulttuuriministeriksi niin viinakulttuuri säilyy suomessa niin pitkään kun ministeri elää ja voi pahoin.
- dfghsdf
Ulkoministeriöön kirjoitti:
Matti Nykäsen on aika siirtyä eduskuntaan tai jonkin ministeriön edustajaksi tai kenties ministeriksi. Ulkoministeriössä nimittäin tarvitaan niitä jolla maksa kestää! ulkoministeriön pippaloissa viina virtaa ja onpa jopa niitä, jotka ovat heittäneet veivinsä viinankirouksen takia.
Esimerkiksi thaimaassa oli golfailun lomassa hyvät pirskeet kun tärkeät valtiomme johtajat nauttivat auringosta ja golfista. Ei siinä paljon haitannut tsunamissa hukkuneet naiset ja lapset!tuo urheilutausta sopisi mainiosti urheiluministerille. tarkastaa urheilupaikat ja taukotilat.
ja koska kossukin on tuttu, viinaministerinä kykenee valvomaan laatua ja tuotantoa. mervi sopii mainiosti testipupuksi... - dfghsdfsd
Ulkoministeriöön kirjoitti:
Matti Nykäsen on aika siirtyä eduskuntaan tai jonkin ministeriön edustajaksi tai kenties ministeriksi. Ulkoministeriössä nimittäin tarvitaan niitä jolla maksa kestää! ulkoministeriön pippaloissa viina virtaa ja onpa jopa niitä, jotka ovat heittäneet veivinsä viinankirouksen takia.
Esimerkiksi thaimaassa oli golfailun lomassa hyvät pirskeet kun tärkeät valtiomme johtajat nauttivat auringosta ja golfista. Ei siinä paljon haitannut tsunamissa hukkuneet naiset ja lapset!tuo urheilutausta sopisi mainiosti urheiluministerille. tarkastaa urheilupaikat ja taukotilat.
ja koska kossukin on tuttu, viinaministerinä kykenee valvomaan laatua ja tuotantoa. mervi sopii mainiosti tetipupuksi... - Vaari VM 56
huikkia kirjoitti:
kulttuuriministeriksi niin viinakulttuuri säilyy suomessa niin pitkään kun ministeri elää ja voi pahoin.
Lyökää vaan ja lujaa. Toivottavasti osaatte itse elää esimerkillisesti. Elämän tilanteet eivät ole vitsejä, silloin kun se osuu omalle kohdalle, vaan raakaa totuutta ja vieläpä muiden silmin.
- Eddie E.
Matti pitäis saada mäkeen näyttään miten tosimies vetää v-tyylillä.
- dintsa_86
Matti on hieno mies itse olin matin keikalla ja oli tosi kivaaa....matti osaa laulaa ja viiihdyttää yleisöö....
- hilipiliturja
...todella tärkeää, kun jo tässä vaiheessa äijä rynnii alamäkeä niin kuinka pitkälle mahtaa talvella oikein V-tyylillä lentää??
Perseestä koko äijä, täys pelle!!!!!!! - Matiton
dintsa_86 kirjoitti:
Matti on hieno mies itse olin matin keikalla ja oli tosi kivaaa....matti osaa laulaa ja viiihdyttää yleisöö....
Ai Matti osaa laulaa hah,hah,niin surkeeta piipitystä ku olla voi,sulla oli varmaan monta promillea,ku tollasia sanot,suomen surkein solisti!!!!lisää viinaa vaan ,niin pääsee lopuistakin kivuista
- iidiiottti
dintsa_86 kirjoitti:
Matti on hieno mies itse olin matin keikalla ja oli tosi kivaaa....matti osaa laulaa ja viiihdyttää yleisöö....
Mitä hyvää sin henkilös ON täy idiot vittu leikkii vaan maailmankans Ku koko ajan Hyysätään paikast toiseen...vahingoitetaan ihmisii istutan linnnassa ku on Nimee,,, Mut jos mä sekoilisin ni istusin varmaaan linnassa 30vuotta KU en ooo pikku säälittävä matti;;;;;;;;
- iitas7
iidiiottti kirjoitti:
Mitä hyvää sin henkilös ON täy idiot vittu leikkii vaan maailmankans Ku koko ajan Hyysätään paikast toiseen...vahingoitetaan ihmisii istutan linnnassa ku on Nimee,,, Mut jos mä sekoilisin ni istusin varmaaan linnassa 30vuotta KU en ooo pikku säälittävä matti;;;;;;;;
ehkä sossusta rahaa hakenut . matti on oman osuutensa tehnyt tämän hikisen suomen eteen ,mitä se on saanu kuin haukkuja.se elää omillaan ei sinun rahoilla ,hän edes yrittää.
- janika-84
iitas7 kirjoitti:
ehkä sossusta rahaa hakenut . matti on oman osuutensa tehnyt tämän hikisen suomen eteen ,mitä se on saanu kuin haukkuja.se elää omillaan ei sinun rahoilla ,hän edes yrittää.
..nyt on NYT!
Ennen Matti oli kova jätkä. Suomen paras!!! Mut EI ENÄÄ,nykyään vaan pelle. Näin asia on ja eiköhän se Matti ole ihan itse elämänsä tähän kuntoon laittanut!! - Joo-oo
janika-84 kirjoitti:
..nyt on NYT!
Ennen Matti oli kova jätkä. Suomen paras!!! Mut EI ENÄÄ,nykyään vaan pelle. Näin asia on ja eiköhän se Matti ole ihan itse elämänsä tähän kuntoon laittanut!!Ihan itse on laittanu itsensä siihen mitä on .. naisten kautta rahaa hakee ku juonu omansa ...
- onko tuttua
Joo-oo kirjoitti:
Ihan itse on laittanu itsensä siihen mitä on .. naisten kautta rahaa hakee ku juonu omansa ...
käyttäytyy yksi henkilö vaikka ei olekkaan julkkis eli liikaa juo ja kaikki on varpaillaan hänen seurassa.
Selvinpäin on niin kilttiä ja kunnollista mutta päissään uhkailee,riehuu,haukkuu ja haluaa olla kaiken keskipiste.
Krapulassa kaikki muut on syyllisiä hänen vaivoihin mutta itse on täysin viaton!
Kaikki on velkaa hänelle vaikka totuus on päinvastoin! - turhis¨
dintsa_86 kirjoitti:
Matti on hieno mies itse olin matin keikalla ja oli tosi kivaaa....matti osaa laulaa ja viiihdyttää yleisöö....
MIES HAKKAA TUNTEMATTOMIA NAISIA!
TOSI MIES!
Maailmassa on muutakin kuin pitkään seisova vehje! - quentin
iitas7 kirjoitti:
ehkä sossusta rahaa hakenut . matti on oman osuutensa tehnyt tämän hikisen suomen eteen ,mitä se on saanu kuin haukkuja.se elää omillaan ei sinun rahoilla ,hän edes yrittää.
suurimmaksi osaksi Mervin rahoilla, äpäröitäkin on sen verran kertynyt et menee ruokkomaksuihin ja viinaan omat rahat.
- saharenkku
dintsa_86 kirjoitti:
Matti on hieno mies itse olin matin keikalla ja oli tosi kivaaa....matti osaa laulaa ja viiihdyttää yleisöö....
Ääni on kuin kissaa tapettais ja rytmi niinku saharenkulla. Matti reppanasta ei ole töihin. Samanlaisten ihmisten viihdyttäjänä näyttää menevän niinkuin väärä raha.
- SAATANA8
saharenkku kirjoitti:
Ääni on kuin kissaa tapettais ja rytmi niinku saharenkulla. Matti reppanasta ei ole töihin. Samanlaisten ihmisten viihdyttäjänä näyttää menevän niinkuin väärä raha.
LAULAKAAA ITE PAREMMI PELLET!!!!!!!!!!!!
- Vaari VM 56
Joo-oo kirjoitti:
Ihan itse on laittanu itsensä siihen mitä on .. naisten kautta rahaa hakee ku juonu omansa ...
Eikö riitä niitä naisia juottamaan sinua! Voi raukaa! Käperry poika, käperry!
- ole muuta ??
MIKÄ IHMEEN MATTI "SPURKU" NYKÄSEN SEURANTA SIVU TÄÄ NYKYÄÄN ON ??? EIKÄ OLE MUUTA ELÄMÄSSÄ KUN JUOPPO MASAN SEIKKAILUT?...paras vissiin vaihtaa alotus sivua.
- nimenomaan!
Heilukoon Nykänen ja Tuonelan Tienviitta just niin paljon kun haluaa, onko sitä pakko joka päivä vatvoa?!?! Urpot jos eivät tiedä että tota menoa katselevat viimeistä auringonlaskua palaneen saunansa raunioilla.
So Be It. - janika-84
..itsekin kirjoitit! Tämä keskustelu sai siis sinunkin huomiosi!
- ????
janika-84 kirjoitti:
..itsekin kirjoitit! Tämä keskustelu sai siis sinunkin huomiosi!
sehän se tässä säälittävää onkin, että itsekin syyllistyy "keskustelemaan" säälittävästä juoposta ja vielä säällittävämmästä mustasta makkarasta virtuaalisesti tuntemattomien kanssa!
Oh, my goog! - kauppinen
no pitäähän se nyt joku aihe olle ja matti tietysti ku se on taas näköjään maailman napa tälläkin sivulla.sika mikä sika sehän sopis hyvin duudsoneitten kesä sika ohjelmaan olis täydellinen ja mervi mukaan.
- sptunik
Mä ainakin vaihdoin jo, ei jaksa kattella matin rumaa naamaa päivästä toiseen. Ketä oikeasti kiinnostaa mitä se spurku juoppo vaimon hakkaaja luuseri tekee? Hullujen huoneelle tommoset nykäset!
- janika-84
???? kirjoitti:
sehän se tässä säälittävää onkin, että itsekin syyllistyy "keskustelemaan" säälittävästä juoposta ja vielä säällittävämmästä mustasta makkarasta virtuaalisesti tuntemattomien kanssa!
Oh, my goog!Eipäs nyt sotketa mustaa makkaraa tähän soppaan.. ..se on hyvää.. ..ja vaik ei kaikkien mielestä hyvää olisikaan,niin se musta makkara ei oo ainakaan hymyillyt lehtien kansissa,eikä lyönyt/puukottanut ketään,joten ei ruveta sitä syyttelemään!!!
- vain pilveä
niin ei kuolisi haiman hajoamiseen tai maksan hajoamiseen. Alkoholi on kauhea myrkky, tappaa noin 3000 suomalaista vuosittain.
Kannabiksesta ei ole maailmalla raportoitu yhtään kuolemantapausta koskaan.
Miettikääpä sitä alkoholistit, parempi olla hamppunarkkari kuin alkoholisti pysyy sentään elossa.l- tuikkiva
Hei!!!
Kun tuossa joku kirjoitti että hamppu olisi turvallista EI OLE!!!!!!!
Voi mm.laukaista pahan depression ja pahimmillaan psykoottisia oireita ja lopuksi vielä aiheuttaa skitsofreniaa voin kertoa kun olen monta vuotta hoitanut myös hampun käyttäjiä ja kun se on rasvaliukoinen myrkky se jää aivoihin ne ovat eläviä ruumita kuten paljon alkoholia käyttävät meillä on hyviä hoito laitoksia valitettavasti kunnat eivät juurikaan pysty tekemään maksusitoumuksia on sit huumet tai alkoholi tai molemmat käyttäjän ongelmana...Kannattaa pysyä aivan selvänä se on parasta jos ei halua ennen aikaisesti hautaan....HYVÄÄ KESÄN JATKOA KAIKILLE! - kerro lisää
tuikkiva kirjoitti:
Hei!!!
Kun tuossa joku kirjoitti että hamppu olisi turvallista EI OLE!!!!!!!
Voi mm.laukaista pahan depression ja pahimmillaan psykoottisia oireita ja lopuksi vielä aiheuttaa skitsofreniaa voin kertoa kun olen monta vuotta hoitanut myös hampun käyttäjiä ja kun se on rasvaliukoinen myrkky se jää aivoihin ne ovat eläviä ruumita kuten paljon alkoholia käyttävät meillä on hyviä hoito laitoksia valitettavasti kunnat eivät juurikaan pysty tekemään maksusitoumuksia on sit huumet tai alkoholi tai molemmat käyttäjän ongelmana...Kannattaa pysyä aivan selvänä se on parasta jos ei halua ennen aikaisesti hautaan....HYVÄÄ KESÄN JATKOA KAIKILLE!Samaa voisi sanoa alkoholista.Petollista myrkkyä joka laukaisee akressiivisessa ihmisessä akressiivisen kohtauksen joka johtaa ei mihinkään hyvään!kukaan!Toistan ei kukaan myssypää rupea riehumaan poltettuaan luonnon antimia.sais mattikin kokeilla saatais asiallisempiakin etusivun juttuja.Tää alkoholi on vaa sellanen juttu että se koukuttaa ihmisiä vallan helvetisti ja siitä saa hyvää vero rahaa.Alkaako nyt valkenemaa miks alkoholi ongelmille ei tehdä mitään?
- tuikkiva
kerro lisää kirjoitti:
Samaa voisi sanoa alkoholista.Petollista myrkkyä joka laukaisee akressiivisessa ihmisessä akressiivisen kohtauksen joka johtaa ei mihinkään hyvään!kukaan!Toistan ei kukaan myssypää rupea riehumaan poltettuaan luonnon antimia.sais mattikin kokeilla saatais asiallisempiakin etusivun juttuja.Tää alkoholi on vaa sellanen juttu että se koukuttaa ihmisiä vallan helvetisti ja siitä saa hyvää vero rahaa.Alkaako nyt valkenemaa miks alkoholi ongelmille ei tehdä mitään?
Hei!
Turha faktoista on väitellä ota selvää lapsi rakas ei kannabis ole turvallista kuulin että nyt harkitaan luopumista ns.miedot huumeet nimityksestä kokonaan ja hyvä.Kannattaa yrittää pysyä ilman aineita ja ilman alkoholia molemmat ovat hoidon tarpeessa jos ovat koukussa alkoholiin ja \tai huumeisiin..... - kerro lisää
tuikkiva kirjoitti:
Hei!
Turha faktoista on väitellä ota selvää lapsi rakas ei kannabis ole turvallista kuulin että nyt harkitaan luopumista ns.miedot huumeet nimityksestä kokonaan ja hyvä.Kannattaa yrittää pysyä ilman aineita ja ilman alkoholia molemmat ovat hoidon tarpeessa jos ovat koukussa alkoholiin ja \tai huumeisiin.....Meneppä itse pintaa syvemmälle ja mieti noita asioita!Eihän alkoholissa oo mitää mikä olis haitallista yms eihän se ole laitonta niinku pilvi "huume".Katsos ei ole "pilvikään" laitonta jos se olis verollista & veroista tämä maa tiedetään.
- merkitystä
kerro lisää kirjoitti:
Meneppä itse pintaa syvemmälle ja mieti noita asioita!Eihän alkoholissa oo mitää mikä olis haitallista yms eihän se ole laitonta niinku pilvi "huume".Katsos ei ole "pilvikään" laitonta jos se olis verollista & veroista tämä maa tiedetään.
ihan sama onko verollista vai ei. Myssy rauhoittaa juu, mut aiheuttaa vahvaa riippuvuutta. Ime sitä sit vuosi tolkulla ja muutut vihanneksi. Ole päivän ilman ja olet yhtä "akressiivinen" kuin juopotkin, vaikka olet selvinpäin. Olen tavannut monta hermoilevaa myssykoukussa olevaa... sit joutuu turvautumaan rauhoittaviin, ja sit... ennemmin tai myöhemmin tulee varmasti myös viina kuvioihin. Myssystä kun ei koskaan pääse eroon!!!
- hei
merkitystä kirjoitti:
ihan sama onko verollista vai ei. Myssy rauhoittaa juu, mut aiheuttaa vahvaa riippuvuutta. Ime sitä sit vuosi tolkulla ja muutut vihanneksi. Ole päivän ilman ja olet yhtä "akressiivinen" kuin juopotkin, vaikka olet selvinpäin. Olen tavannut monta hermoilevaa myssykoukussa olevaa... sit joutuu turvautumaan rauhoittaviin, ja sit... ennemmin tai myöhemmin tulee varmasti myös viina kuvioihin. Myssystä kun ei koskaan pääse eroon!!!
lätkähän sitä paskaa aiheuttaa.pitääkö tukea huume kauppaa.kasvattakaa mielummin itse
- poika..
hei kirjoitti:
lätkähän sitä paskaa aiheuttaa.pitääkö tukea huume kauppaa.kasvattakaa mielummin itse
kattoo peiliä, taidat itte olla niin koukussa että ei ihme että puolustelet, pilvipään erottaa kilometrin päähän. vedä vaan pipo päähäs ja mieti vähän...
- efg
poika.. kirjoitti:
kattoo peiliä, taidat itte olla niin koukussa että ei ihme että puolustelet, pilvipään erottaa kilometrin päähän. vedä vaan pipo päähäs ja mieti vähän...
idiootit uskoo vaan painettua tekstiä
- typotit
efg kirjoitti:
idiootit uskoo vaan painettua tekstiä
"vaan"... tarkoitit kai "vain" n00b
- Lättähattu
tuikkiva kirjoitti:
Hei!!!
Kun tuossa joku kirjoitti että hamppu olisi turvallista EI OLE!!!!!!!
Voi mm.laukaista pahan depression ja pahimmillaan psykoottisia oireita ja lopuksi vielä aiheuttaa skitsofreniaa voin kertoa kun olen monta vuotta hoitanut myös hampun käyttäjiä ja kun se on rasvaliukoinen myrkky se jää aivoihin ne ovat eläviä ruumita kuten paljon alkoholia käyttävät meillä on hyviä hoito laitoksia valitettavasti kunnat eivät juurikaan pysty tekemään maksusitoumuksia on sit huumet tai alkoholi tai molemmat käyttäjän ongelmana...Kannattaa pysyä aivan selvänä se on parasta jos ei halua ennen aikaisesti hautaan....HYVÄÄ KESÄN JATKOA KAIKILLE!Kovasti on punainen vaate tuo hamppu muutamalle ihmistyypille. Naurettavimpia ovat just nämä "hoidan päivittäin työssäni" tyypit, joiden teksti on ihan silkkaa sekamelskaa ilman lausejakoa ja sisällöltään yleisesti vanhanaikaista pelottelua. Täysin vailla uskottavuutta. Jos tuota tasoa ovat maamme perushoitajat, niin aika pelottavaa se on. Saarnaatko sinä omia uskomuksiasi potilaillekin? Ei helevetti, et voi olla oikea terveydenhuollon ammattilainen.
Ensinnäkin tekstin tasosta huomaa, että asialla ei ole lääkäri. Miksi sitten ei koskaan olekaan lääkäri? No johtuen siitä, että on jo niin monessa lääketieteellisessä julkaisussa kerrottu tutkimustulokset, joiden mukaan kannabis on moninverroin alkoholia haitattomampaa. Tämä on lääketieteellinen fakta. Yksikään lääkäri ei voi oman uskottavuutensa vuoksi lähteä jakamaan valheellista tietoa ja siten osallistua vanhanaikaiseen ja naurettavaan pelottelukamppanjaan.
Sehän on selvää, että Nykäselle ei mikään päihde sovi. Sen verran vahvat näytöt on tulleet riippuvaisuudesta ja elämän kontrollin pettämisestä. Mutta sitä minä en ymmärrä, että miksi muiden pitäisi Nykäsen takia valita täysi päihteettömyys elämässään? Minulle maistuu aina silloin tällöin kunnon savut. Voin olla täysin varma ilman mitään epäilystä, että valintani sauhujen suhteen on varsinkin terveydellisiä seikkoja ajatellen oikea. Ainoaksi haittatekijäksi näen vanhentuneen lainsäädännön. Mutta miten helvetissä tämä liittyy Matti Nykäseen? Ei mitenkään.
Tuikkivalle tiedoksi, että mikäli et olisi vetänyt hernettä nenään jonkun kommenteista "et matinkin olis pitäny polttaa myssyy" sopeltaen jotakin ihme sössöä, niin tuskinpa tässä ketjussa olisi korvaa lotkautettu tuolle viestille. Nykäsestähän tässä piti olla kyse! - huoh!
poika.. kirjoitti:
kattoo peiliä, taidat itte olla niin koukussa että ei ihme että puolustelet, pilvipään erottaa kilometrin päähän. vedä vaan pipo päähäs ja mieti vähän...
Miten erotat myssypään kilometrien päästä? Ymmärtäisin kyllä jos "myssypäät" riehuis, metelöis, ja kusis ja nukkuis missä sattuu... NIINKU ALKOHOLISTIT! Eikä ne oo missään alkon edes pummimassa rahaa uuteen viinapulloon niinku eräät... Itse en vastusta kumpaakaan mutta kyllä "myssypäät" paremmin käyttäytyy!
- Vihannespuutarha
Lättähattu kirjoitti:
Kovasti on punainen vaate tuo hamppu muutamalle ihmistyypille. Naurettavimpia ovat just nämä "hoidan päivittäin työssäni" tyypit, joiden teksti on ihan silkkaa sekamelskaa ilman lausejakoa ja sisällöltään yleisesti vanhanaikaista pelottelua. Täysin vailla uskottavuutta. Jos tuota tasoa ovat maamme perushoitajat, niin aika pelottavaa se on. Saarnaatko sinä omia uskomuksiasi potilaillekin? Ei helevetti, et voi olla oikea terveydenhuollon ammattilainen.
Ensinnäkin tekstin tasosta huomaa, että asialla ei ole lääkäri. Miksi sitten ei koskaan olekaan lääkäri? No johtuen siitä, että on jo niin monessa lääketieteellisessä julkaisussa kerrottu tutkimustulokset, joiden mukaan kannabis on moninverroin alkoholia haitattomampaa. Tämä on lääketieteellinen fakta. Yksikään lääkäri ei voi oman uskottavuutensa vuoksi lähteä jakamaan valheellista tietoa ja siten osallistua vanhanaikaiseen ja naurettavaan pelottelukamppanjaan.
Sehän on selvää, että Nykäselle ei mikään päihde sovi. Sen verran vahvat näytöt on tulleet riippuvaisuudesta ja elämän kontrollin pettämisestä. Mutta sitä minä en ymmärrä, että miksi muiden pitäisi Nykäsen takia valita täysi päihteettömyys elämässään? Minulle maistuu aina silloin tällöin kunnon savut. Voin olla täysin varma ilman mitään epäilystä, että valintani sauhujen suhteen on varsinkin terveydellisiä seikkoja ajatellen oikea. Ainoaksi haittatekijäksi näen vanhentuneen lainsäädännön. Mutta miten helvetissä tämä liittyy Matti Nykäseen? Ei mitenkään.
Tuikkivalle tiedoksi, että mikäli et olisi vetänyt hernettä nenään jonkun kommenteista "et matinkin olis pitäny polttaa myssyy" sopeltaen jotakin ihme sössöä, niin tuskinpa tässä ketjussa olisi korvaa lotkautettu tuolle viestille. Nykäsestähän tässä piti olla kyse!Juuri näin, kannabis on ihanaa ja turvallista, syöttäkää sitä kaikille ja hyvä tulee. Lääketieteellinen fakta. Fakta. Ei mitään haittoja, ei ollenkaan. Vain hyvää oloa ja onnellisuutta. Kaikki muut aineet ovat pahoja, mutta kannabis on ihmetuote. Näin on näreet.
Takaan tuloksen. - 4e645ysdrg
Vihannespuutarha kirjoitti:
Juuri näin, kannabis on ihanaa ja turvallista, syöttäkää sitä kaikille ja hyvä tulee. Lääketieteellinen fakta. Fakta. Ei mitään haittoja, ei ollenkaan. Vain hyvää oloa ja onnellisuutta. Kaikki muut aineet ovat pahoja, mutta kannabis on ihmetuote. Näin on näreet.
Takaan tuloksen.onko vähän lähteny aihe käsistä onko?
- Suomi24x7
tuikkiva kirjoitti:
Hei!
Turha faktoista on väitellä ota selvää lapsi rakas ei kannabis ole turvallista kuulin että nyt harkitaan luopumista ns.miedot huumeet nimityksestä kokonaan ja hyvä.Kannattaa yrittää pysyä ilman aineita ja ilman alkoholia molemmat ovat hoidon tarpeessa jos ovat koukussa alkoholiin ja \tai huumeisiin.....Tuikkiva provosoi tapansa mukaan. Kannabisaktiivit, käyttäjät ja tutkijat ovat helposti provosoitavissa. Aktiivit ja käyttäjät eritoten.
Kannabiksen haitoista ei tarvinne kiistellä nykypäivänä kun saatavilla on objektiivisia tieteellisiä tutkimuksiakin. Toki keskustelu on hyväksi mutta Tuikkivan provoilu on melkoista sontaa.
Matille terveisiä. - 3zD1aQyGhBntp2sDXMMg6zBg0wn...
4e645ysdrg kirjoitti:
onko vähän lähteny aihe käsistä onko?
Aletaan kaikki hakkaan naisia ja puukotteleen äijiä, MASA 0 meidän idol.
t. tsi - en usko
Joo varmaan Matti lopettaisikin viinan juonnin, jos pilveä polttais. Enpä hirveemmin usko - kyllä molemmat menisi rinnakkain ihan mukavasti. Lisäksi tiedoksi, että kannabis voimistaa alkoholin ja huumeiden vaikutusta. Menis aivot vain vielä pahemmin sekasin. Haudassa on kohta koko mies, mutta en jää suremaan.
- Sivusta seurannut
Eikähän sen Matin pitäisi 43 vuoden iässä jo aikuistua?!
Mies käyttäytyy ja puhuu kuin keskenkasvuinen murrosikäinen poika.
Luulisin, että monet fyysiset sekä HENKISET MAtin vaivat liittyvät ainaiseen juomiseen mitä hän ei selvästikkään hallitse!
Mies sai aikanaa liian nuorena liian paljon eikä pää kestänyt silloin eikä nyt.
Harmi kun mies oli aikanaan niin legendaarinen urheilija ja nyt vain rahanahne juoppo. Ei voi sanoa että olisi hyvä esimerkki nykypolven urheilijoille.
Ps. pistä Matti elämäsi kuntoon ja pitäkää rauhallista norm. perhe-elämää Mervin kanssa!- janika-84
Luuletko oikeasti,että Matti lukee näitä,kun olet P.S:n hänelle osoittanut?!
- Iloinen kriitikko
Ps elä normaalia perhe-elämää Mervin kanssa... hahaaaaaaaah. Paras vitsi!
- oscars
ex mäkikotka, ex strippari ja ex linnakundi osaa ottaa happoa niin että haima petää ?
ehkä otti ehkä ei ???- ETSE
on pysyny 100 mg pampula-annoksessa, juten muutkin meikäläiset ammattijuopot!
t. juaPPO
- PöKö
On sitten turhin julkkis mitä maa päällään kantaa. olen ollut monesti samassa ravintolassa, on sitten niin reppana mies kun oola ja voi, jos ei olisi Nykänen , niin pataan olisi tullut monesti tampereen ravintoloissa/ yöelämässä
- MÄ---
SIIS EI OLE EDES TOTTA! Matti oli hyvä urheilija, mutta niistä ajoista on aikaa. Jos ihminen on noin taitava jossain lajissa, on hän huomionsa ansainnut. Sen sijaan, nyky-Matin kaltaisia täysjuoppoja löytyy jokaisesta suomalaisesta kerrostalosta. Ja Mervihän on oikea suomalaisen perusnaisen kuva.. Ei tarvitse ÄhlämSähläm-ohjelmankaan sen kauempaa etsiä Suomi-naista! Juoppo mies ja seko nainen. Mikä hieno yhdistelmä varsinkin jos on vielä lapsia.
Miksi He nyt sitten kiinnostavat mediaa/ yleisöä? Ilmeisesti siksi, että moni kokee elävänsä samanlaista elämää/ tuntee jonkun joka elää noin/ haluaa seurata jotain sellaista paria, joka huipputuloistaan tai entisestä huippu-urastaan huolimatta räpiköi upottavassa suossa. Itse en ko. ihmisten elämää seuraa, muuta kuin mitä pakosta kaupassa lööpit näenkin.
Ei Jessus, jos tuo on ainoa median huomion herättävä aihe Suomen rajojen sisäpuolella, parempi muuttaa vaikka Viroon.
- janika-84
Kyllä Matilta varmasti sydän löytyy (eihän sitä ilman kukaan elä),mutta millä perusteella väität sen olevan "kultaa"!? Ja kenelle se on muka joskus loistanut? Ei mies rakasta,jos se lyö ja puukottaa!!!
- erric
Siis ei ihan yhtään mitään muuta.
Hyvä esimerkki kuinka roistosta leivotaan sankari suomen maassa..
Todella säälittävyyden mestari,onneton luulee nyt olevansa jotain ku pikkuse kutitteli veitsen nokalla toista...täysi nolla ja miinuksen puolen sellaine.
En käyny katsomassa nykäs elokuvaa,en osta ikinä lehteä missä super luuserin naama näkyy.Ällöttävä itkuiikka surkuttelija ja VOI,VOI VOI VOI...
- BubbleGirl
Alkoholinväärinkäyttäjä ja vaimonhakkaaja. Lisäksi se on koko ajan tappeluissa. Yleissivistykin on ties missä. Mieletöntä, mikä kultasydän ja hunajapupu! Parempaa ihmistä saa suorastaan hakemalla hakea!
- Kundi
Pahoin pelkään, että tuolla menolla Matti ryyppää vielä itsensä hengiltä.
Kaikki sympatia kylläkin Matin puolella.
Toivottavasti hieman järkeistää alkoholin käyttöä ja omaa julkisuuskuvaansa.
Matti olisi hyvä seuraava presidentti.- ei mennä
Kun Nykäsellä on alioikeudesta puolentoista vuoden tuomio ja juttua käsitellään Hovioikeudessa, niin vaihtoehdot taitaa olla vähissä: ryppää itsensä hengiltä tai menee vankilaan. Mervi oli tyhmä tyttö, kun ei vetänyt laastaria ja viinaa päähänsä, vaan hälyytti poliisit, kun oli haava päässä. Samana iltana kun Matti pääsi vankilasta.
- Valistunut?
Tiedä häntä, että kuinka kultaa voi sydän olla, jos raaskii omaa vaimoaan hakata - toistuvasti. Se on jotain mihin mulla ei ymmärrys yllä. Mikä ylipäätään voi oikeuttaa toiseen ihmiseen kajoamisen? Ei ainakaan pari kultamitalia takavuosilta...
- pellervo
Sen kun näkisi.. heheee.. go matti go!!
- prkll
Sota, nälänhätä ja nykänen elävien kirjoissa ovat asioita, jotka eivät koskaan muutu. Jostain ne vain sikiää takaisin vaikka jokainen haluaa niistä eroon.
- Kyllästynyt
On nää jutut vähissä tässä valtakunnassa, jos joku toimittaja toteaa Matin tulleen tajuihinsa, sitä ei tässä elämässä tulla koskaan näkemään.
Syksy kun tulee, tuskin Matista enää juttuja saa, merkit näyttää vahvasti tätä, ei kun menoks...- takuuvarmasti
Kyllä Matista ainakin yksi suuri juttu vielä saadaan... meinaan on noi julkkisten hautajaiset ennenkin myyny lehtiä.
Tajuihinsa Matti tuskin koskaan täysin tulee, Mervistä nyt puhumattakaan. Vaan saavatpahan ite valita konstinsa poistua keskuudestamme...
- NÄEN NÄITÄ OTSIKOITA
Tarttis tehrä jotakin! Lopettakaa jo
- muttei järkiinsä
Eipä taida olla merkitystä onko mies tajuissaan vai ei.
- Matti fani
ettei se pelle kuollu.
- VITTUILU
NYKÄSELÄÄ OLLU HIRVEET TUSKAT MUTTA NÄYTTÄÄ ETTÄ NYT PARANEE.
- hypätä??
Jostain luin, että harjoittelee ja menee vielä kokeilemaan... Mites nyt? Miten harjoiutusten? Onko Matista enää mäkeen?
- herätys
Mitä luulet?!?!
- tyhmäkin tajuaa...
herätys kirjoitti:
Mitä luulet?!?!
Nykäsestä toki on mäkeen... alamäkeen... Oikeesti: Voiko mikään kiinnostaa vähempää??? no ehkä joku jasminmäntylä....
- vain
tyhmäkin tajuaa... kirjoitti:
Nykäsestä toki on mäkeen... alamäkeen... Oikeesti: Voiko mikään kiinnostaa vähempää??? no ehkä joku jasminmäntylä....
Joo-o tää on taas näitä, joko korkeintaan 80-luvulla syntyneitä tai todella tietämättömiä..En lähtis samassa lauseessa puhumaan jasmin mäntylästä ja nykäsestä. Kuuluu osastoon
http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?pos=-2125
- Miimikko
Matti se taas pääsee isoin otsikoin lehteen, tällä kertaa kivuistaan ja sairaalareissusta. Jos Matti käy vaikka ulkomaanlomalla niin lehteen pääsee.
Eukkokin on myöntänyt että kostea on Matinkin kesä ollut kaikenlaisen keikkailun lomassa(ai niitäkin vielä piisaa). Lopettakoon hyvä mies sen ryyppäämisenkin esimerkiksi niin tiedä vaikka kroppa ei luhistu enää vastaavalla tavalla. Tuskimpa Matti siihen kykenee...luulempa että Matin alkoholin käyttö tuo vielä monet otsikot lehtiin. - opikseen
tuskinpa vaan. ettei vaan olisi lähiaikoina edessä muiden kuplettitaiteilijoiden kuten irwinin ja timo koivusalon kohtalo.
- ade
siis niin turhaa!!!
- Yahoo
Ihmiset puuttuu liikaa toisten tekemisiin. Jokainen vois huolehtia ihan vaan omista asioista ja jättää haukkumiset ja arvostelut.
- minä toinen
pelastakaa juoppo nykänen mattia ei ole edes oma itsensä hakee taas jotakin julkisuutta alkaa tietenkin juomisen oireet vaikuttamaan tai oli tavalista komeampi kankkunen matilla ei muuta,,älkää te nykästä nostako miksikään kunkuksi ja vielä matti eduskuntan hahaaa ääliö sinne
- tuollasille
ladon taakse ja 20grammaa nikkelii, ni kivut loppuu siihe. vittuako tuollasia paskakasoja hyysäämään. Jätkä vetää itse viinaa, ni kärsikööt ja kustantakoot itse lievityksensä.
- ampukaa se homo
pistäkää homo linnaan sielä on inania miehiä
jota matti rakastaa yli kaiken vai mitä matti- Kaape
Heittäkää se Matti suohon,suomessa on turhia julkkiksia muutenkin ihan tarpeeks!
- suzi
onhan matti iha jees tyyppi.mut minkä takia lööpit hehkuttaa esim. jotai et nykänen juhli lalasti ? alkaa ottaa nii päästä ku joka toine otsikko tyyliin on jotai matista ja matin erosta ja matin sitä ja tätä.tuntuu et se keksii tahallaa jotai tollasia et pysyis julkisuudessa. pah,sanon minä!
- ei enää mattia
matti on ollu keskuudessamme (lehdissä) jo ihan tarpeeks, eiköhän sen miehen elämän työ oo tehty jo...
- riittäisi
jos vaan ei enempää kirjoitettaisi hänestä. Tuskin kenellekkään tuon vuoksi kannattaa kuolemaa toivoa. Vai?
- Gunhild
että Matti Nykänen on minulle yksi parhaita suomalaisia urheilijoita kautta aikojen. Hän on myös ihminen, joka antoi paljon meille kaikille.
Nyt, tottakai, toivon hänen paranemistaan. Tämän enempää en minä voi tilanteelle.
Minusta on ihmeellista, että samalla kun ihmiset unohtavat omat vanhuksensa ja sairaansa, eivät kaikki, pitää tehdä yhteisiä surunaiheita.
Muistakaa lähimmäisiänne, jotka ovat vanhainkodeissa, kroonikkosairaaloissa, yksinään, ikävissään, unohdettuina omissa koloissaan.
Välitetään enemmän niistä, joiden elämään todella voimme vaikuttaa, Mattiakaan unohtamatta.- Heikki
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Matti eduskuntaan.
Hän on nyt siinä kunnossa, siellä tarvitaan häntä.
Olen varma siitä että hän edustaa meitä tavallisia pulliaisia paremmin kuin ne muut yhteensä.
Siis tarkoitan niitä 200 "venttiilikumia"!!!!!!!! - Liritta
Heikki kirjoitti:
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Matti eduskuntaan.
Hän on nyt siinä kunnossa, siellä tarvitaan häntä.
Olen varma siitä että hän edustaa meitä tavallisia pulliaisia paremmin kuin ne muut yhteensä.
Siis tarkoitan niitä 200 "venttiilikumia"!!!!!!!!sai aikaan. Ei yksi pääsky kesää tee. Ei kansanedustajalla ole mitään yhden ihmisen oikeutta muuttaa lakeja noin vain, ei vaikka olisi Nykäsen Matti. Se kun muistettaisiin, voisi kansanedustuslaitos olla parempi sisällöltään.
- tiedän.
Liritta kirjoitti:
sai aikaan. Ei yksi pääsky kesää tee. Ei kansanedustajalla ole mitään yhden ihmisen oikeutta muuttaa lakeja noin vain, ei vaikka olisi Nykäsen Matti. Se kun muistettaisiin, voisi kansanedustuslaitos olla parempi sisällöltään.
Matti on niin täynnä pas*aa että vois lannoitaa koko maailman!
- sputnik
Ei vois vähempää kiinnostaa! Hankkis se Matti elämän niin ei tarttis näyttää sitä rumaa naamaansa joka lehdessä. Okei se on ollut vuonna keppi ja porkkana olympia mestari muttei se tarkoita sitä että jotain kiinnostais mitä se nyt tekee. Ei ainakaan mua!
- sputnikkiakin
Jep, jep, ja kuiteskin jaksat pulista täällä aiheesta :D Myönnä, sä tykkäät Matti-ilmiöstä ja siinä on vähän kiva apinoida mukana, ett joo ei kiinnostaa, doh!
- Pelkkää retoriikkaa
sputnikkiakin kirjoitti:
Jep, jep, ja kuiteskin jaksat pulista täällä aiheesta :D Myönnä, sä tykkäät Matti-ilmiöstä ja siinä on vähän kiva apinoida mukana, ett joo ei kiinnostaa, doh!
tuo, että niin moni jauhaa tuota, ei kiinnosta pätkääkään. Eihän tätä koko höpinää olisi, jos ei kiinnostaisi.
- jäsentieto
"Okei se on ollut vuonna keppi ja porkkana olympia mestari"...heh ei siitä nyt niin kauaa ole, muistan vaikkapa calgaryn ison mäen kilpailun radiosta kuunneltuna kuin eilisen päivän. Aijai kyllä lämmittää edelleen..."ja porilaisten marssi"
- Hajoo ny
No sinua ei varmaan kiinnosta, kun kiehnasit äitis kohdussa silloin, kun nykänen hyppäs Suomelle kultaa tai löit lusikalla paskaa lattian rakoon. Hajoo nyt. Itse olet EVVK tapaus. Sinusta ei ole kukaan kiinnostunut.
- Hehee
Hajoo ny kirjoitti:
No sinua ei varmaan kiinnosta, kun kiehnasit äitis kohdussa silloin, kun nykänen hyppäs Suomelle kultaa tai löit lusikalla paskaa lattian rakoon. Hajoo nyt. Itse olet EVVK tapaus. Sinusta ei ole kukaan kiinnostunut.
No eipä ole sinustakaan :D
- omppu
Yx kamu 10 vuotta sit sairastui haimatulehdukseen, samaan joka Matilla nyt on ja oli jo v. 2004. Lääkärin ohje oli että ei alkoholia ENÄÄ IKINÄ. Teholla kamukin kävi. Parani lääkärin ohjeiden mukaisesti. Matinon tehtävä totaalinen alkomahoolista kieltäytymispäätös. Ei sitä muu enää pelasta!!!!
- MATTIJEEAJRAEA
HYVÄ MATTI JEEEOOT TAJUISSAS KOHTA VOIS TAAS *
- mek1
Aina ei ole meidän elämämme helppoa, teemme monesti virheitä joita kadumme. Kenenkään mustamaalaaminen ei johda mihinkään. Monesti haluamme sanoa asiamme ja painottaa sitä. Mutta parhaiten tilanteen tajuaa jos pystyt kuvittelemaan missä tilanteessa kukin on.Lehdet lyövät leimaansa ja muotoilevat meistä helposti toisenlaisia kuin oma todellinen persoonamme on. Kaikki tekevät erehdyksiä. Missä on myötätuntomme, kun arfikassa kuolee nälkään lapsia kun naapurimme sairastuu syöpään tai kun matti nykänen joutuu teholle ja kuolemankieliin. Kaikki me olemme Jumalan silmissä samanarvoisia. Kun ajattelet itsesi kuolemankieliin sairaalaan niin olisiko sinusta mukava lukea itsestäsi tälläisiä otsikoita. Kuka meistä tekee loppujenlopuksi ne oikeat valinnat. Millainen ihminen lyö lyötyä miestä. Millainen ihminen alaa alaspäin toista sanoillaan tai teoillaan. On hyvin paljon mediankin vastuu ja syytä se että matti on tuossa kunnossa, mutta tottahan tässä on kyse myös omista valinnoista. Matille tsemppiä minun puolestani. Media on pelottava ase ihmisyyttä vastaan. Kaikki me teemme vääriä valintoja, kukaan ei ole täydellinen. Mietitään vastaisuudessa mitä suustamme päästämme ja miten toista ihmistä arvostelemme. Jos matti olisi oma veljesi miten suhtautuisit asiaan. Joku voi ajatella että hyvä ettei ole, mutta olemmeko loppujenlopuksi niin erilaisia. Kun ensikerran käyt arvioimaan toista muista ensin se miltä se tunnostaisi omalla kohdallasi ja miten reagoisit asiaan. Median pyörteissä ei ole helppo olla, jokaista liikettä seurataan ja tarkkaillaan asioilla herkutellaan jotta sensaatiohalummme tyydyttyisi, mutta unohdetaan lehdistön oma vastuu ja yksilön kunnioittaminen. Matilla on potentiaalia moniin asioihin sellaisiinkin mitä meidän silmämme ja arvioimme eivät nää. Onko meillä loppujenlopuksi oikeus syyttää toista, onko meillä varaa siihen. Ja kun tuomitsemme onko tuomiomme oikeudenmukainen ja jos on niin minkä mittakaavan mukaan. Kunnia ja jalous näkyy toisen tukemisessa ja auttamisessa, siellä se oikea kunnia ja voima on. Maailma ei ole helppo paikka elää, sen tietää jokainen mutta kannattaa miettiä rakentaako sitä vai tuhoaako sitä toimillaan teoillaan ja sanoillaan.
- iitas7
oot oikeassa ketään ei voi arvostella media ja muidenkaan juttujen perusteella.ikinä ei muisteta mitä matti on tämän maamme hyväksi tehnyt . aina sanotaan että suomi sai sitä ja tätä unohdetaan että kuka teki työn sen eteen ja kuka sai mitä sai ei pelkästään suomi.nytmatti on pelkkä median pelle ja sylky kuppi. matti varmaan antaa itsestään nukyisin sen kuvan mitä media odottaa.
- lisätä enää mitään
Tyhjentävästi sanottu.
- myötätunto
myötätunto,media,eikä Jumala.Matin on itse itsellensä tehtävä myötätunto.päihteiden käyttö on itse aiheutettua sairautta.vain itse voi sen ratkaista.muut voivat antaa tukeaan.
- Nykänen MATTI Nykänen
Matilla on tosiaan sydän paikallaan ja kultaa mutta joskus se tuntuu hauraalta kuin lasi mutta ei kauaa
- Irti Mervistä
...niin kauan kun Matti ja Mervi ovat yhdessä niin Matin kuolema on hyvin lähellä. Mervin kanssa Matti ei muuta tee kun ryyppää ja se on kuolemaksi haimansa juoneelle. Mervi on aikamoinen ryyppääjä ja kun Matti myös rakastaa viinaa niin se on mahdoton liitto. Matti mene hoitoon ja jätä Mervi-alkoholisti siitä lähtee elämä nousuun.
- jaf
Kysymys kuuluukin miten Matti voi tulla tajuihinsa? Koskaan miehellä ei ole ollut mitään tajua.
- mie vaan
montako kadun miestä viedään päivittäin sairaalaan haiman takia.....me vingutaan jostain yhdestä mäkihyppääjästä....kyllä juorulehdet maksaa että viittii valittaa....mullakin olis pukamat jos vaikka "seiskaa" kiinnostais
- iitas7
mitä sinä tämän suomen edestä olet tehnyt?saanut ehkä sossusta rahaa ?matti uhrasi nuoruutensa tämän paskan suomen maan takia!mikä on kiitos mieti sinäkin sitä! oletko käynyt katsomassa matti elokuvan tulee ehkä valaisua sullekkin
- ihqdaa!
iitas7 kirjoitti:
mitä sinä tämän suomen edestä olet tehnyt?saanut ehkä sossusta rahaa ?matti uhrasi nuoruutensa tämän paskan suomen maan takia!mikä on kiitos mieti sinäkin sitä! oletko käynyt katsomassa matti elokuvan tulee ehkä valaisua sullekkin
Uhrasi ja uhrasi, oman valintansa teki. Ja vaikka olisikin uhrautunut tälle paskamaan alttarille itsensä niin varmasti joku helvetin fiktioleffa kertoo totuuden ja enemmän. Se heppu ei ole muuta rahan ahne juoppo, joka uhraa vanhuuttaan ja ihmisiä veitsenterälle nykypäivänä.
Ja iitas7, vaikka kuinka tekis mieli haukkua paskaksi tätä maata niin kyllä siinä paljon hyvääkin. Jos miellytä niin muuta siperiaan, siellä on muut sun kaveris.
Tai ei, sullahan ei oo kavereita.
- Nimetön
kuole
- sarita 2
Joka toiselle kuopaa kaivaa siihen itse lankee
jokaisen elämä on tärkeä aika törkeä heitto
- Ukkeliskukkelis
No jo nyt on perkele ettei se kusipää suostu kuolemaan. Ei sitä voi pelastaa enää mikään muu kuin sen oma tahto olla ilman viinaa. Olen nähnyt vierestä kun kaveri ottaa viinaa vaan ihan varmuuden vuoksi ja nauraa sitten päälle. Ei taida järki paljon päätä pakottaa. Näille kaikille alkoholisteille on tuttua se että he voivat ihan milloinka vaan lopettaa viinan juonnin, mutta ei nyt ihan vielä, juodaan tämä ilta ja katsotaan sitten huomenna, tai sitten ne eivät edes halua lopettaa. Ja mikään ei ole alkoholistin vika, aina jokin syy juomiseen löytyy vaikkapa vaimosta, lapsesta, pomosta tai sitten vaikka vaimo olis keittänyt liian laihaa kahvia. Minun mielestäni nämä helvetin holistit sais laittaa navetan taa ja lopettaa niskalaukauksella. Tai viedään ne sitten jonnekin meren saareen ja annetaan niin paljon viinaa että he juovat itsensä hengiltä tai tappavat toisensa. Perkele!!!
- jopeli
Kun lukee näitä "kuole" viestejä niin ei tule muuta mieleen kuin minkälaisia enkeleitä nämä itse on. Ilmeisesti kaikki hulttiot saunan taakse ja kuoleman tuomio, niitä olisi suomessa paljon muitakin kuin Matti.
Tunsin Matin nuorena ja kirosin hänen tekojaan jo silloin, mutta vuosien kuluessa huomaan että hän käyttää mediaa saadakseen tuloja itselleen. En tiedä onko se ettisesti oikein mutta raha virtaa silläkin lailla, ihmiset maksaa.
Siksi näitä kateellisia on kuolettamassa Mattia kun Matti rahastaa keinolla mistä raha irtoaa.
Mielestäni ihmistä ei kuolemantuomiolla saa uhata vaikka mikä olisi, on niitä pahempiakin josta emme tiedä mitään kun ei lööppi lehdissä ole kaikkea kerrottu mitä jotkut muut ihmiset on tehnyt.- jaf
On todella vain muistettava. Yhteiskunta maksaa todella kalliit sairaala maksut. Mies ryyppää olan takaa vuosia ja ennen pitkää taas yhteiskunta maksaa juomisesta ennen aikaiset sairas eläkkeet hälle. Kuten tämä sivari Juice Leskisellekin kovasta juomisesta.Ne ihmiset jotka tekevät työtä vuosikymmenet ja olevat todella eläkkeen tarpeessa eivät pääse ansaitulle eläkkeelle. Kun nämä juoppo retkut rahastavat yhteiskuntaa.
- jopeli
jaf kirjoitti:
On todella vain muistettava. Yhteiskunta maksaa todella kalliit sairaala maksut. Mies ryyppää olan takaa vuosia ja ennen pitkää taas yhteiskunta maksaa juomisesta ennen aikaiset sairas eläkkeet hälle. Kuten tämä sivari Juice Leskisellekin kovasta juomisesta.Ne ihmiset jotka tekevät työtä vuosikymmenet ja olevat todella eläkkeen tarpeessa eivät pääse ansaitulle eläkkeelle. Kun nämä juoppo retkut rahastavat yhteiskuntaa.
Eli kuolemantuomioko sittenkin?
- jotkaa tuntee Matin
kaverini ovat ryypäämäässä hänen kanssaan Kemissä harva se ilta ... Matti on kuitenki tavallinen kuoliainen enkä maksa siitä että hän saa raha.. Tunkio poika hän on oikeasti.. ihmiset ovat tyhmiä ku maksaa juoruista... tai oikeastaan media.. heillä ei ehkä ole muuta tulonlähdettä..
- MATISTA!!!
ON TÄÄ NY NIIN HELVETIN ANKEE MAA KUN EI MISTÄÄN MUUSTA ENÄÄ LÖYDY JUTTUA KUN JOSTAIN TYPERÄSTÄ LUUSERISTA JOKA IKINEN PÄIVÄ!
HERÄTKÄÄ NY JO ELOON..ja sulle aloittaja kehottaisin oikeasti hankkimaan uuden elämän jos oikein itkettää matin vankilat ja pahoinpitelyt.
Ei herran jessus sentään!- Matista joka päivä juttua
Ei Matista joka päivä juttua ole. >:(
- ddd00
Juu kyl näi on että matilla on kustapäässä ja siitä ei tarvis enempiä puhua ;)
- Antabuskapseli
KAIKKIA NAISIA TURPAAN! VAI MITÄ MATTI?
- Seija
Matti nyt yritä saada jostain elämän syrjästä kiini.Kansa odotaa aina sinun mokailuja jotka saa lukea lehdistä.Muista elämme vain kerran joten älä tuhlaa elämäsi muitten iloksi.
Rakkaudella fanisi - JepaJepa
Mitä väliä jollai nykäsen masalla on ?? Kaikkienko pitäs tuntee jotai sitä kohtaan kun sillä menee huonosti. Eiköhän masa oo itte aiheuttanu sen että mitä on. Ehkä voisi olla hiljaa, Ehkä ei ;)
- jjjj
teitä. ei kiinnosta...haloo pönttöaivot...päiväkerholainenkin tietää...siitä puhe mistä puute.....iiik
- Danny
Asiat eivät koskaan voi olla niin huonosti etteikö niitä voi viinalla pahentaa! Miksi hysäättee toki entistä superurheilijaa ja nykyistä sekopäätä, mies on ollut lähellä tappaa jo parikin ihmistä sekä itsensä haimatulehdukseen parikin kertaa, jätkä ei tajua mitään ja elää kuin kusipää, no omapa on elämänsä!
- utelias kundi.
Millaisia pikkuhousuja käytätte tytöt.? ;)
- kysyä
väärästä paikkaa, vai meinaatko että suurin osa Matti lukijoista ja kirjoittajista olisi naisia?
- aha...
Minusta Matissa ei ole mitään hyvää!!!
- kuulehan...
meissä kaikissa on jotain hyvää!!!
- Minäminä
kuulehan... kirjoitti:
meissä kaikissa on jotain hyvää!!!
Minussakin on!!
- millä voidaan erottaa
Nykäsen kyseessä ollessa tajuttomuus ja tajuissaan olo, kovin ovat samankaltaisia Matilla nuo olotilat.
- Niinpä niin
SÄÄLI MINU.Matti on iltapäivälehtien TULOLÄHDE.Jutunjuurta ympätään niin
kauan kun juttu myy ja Matti ottaa
omansa.€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€
- ian45
mattia ei voi autaa kuin itse matti jos ei pysty juomista lopettamaan niin ,lähtö tulee,olen itse raitis alkoholisti,niin tiedän mistä puhun,
- Tittuuu
Hitto jos itselleen hautaa kaivaa ja sitä ennen toisia vie niin on ansainnu hautansa
- parhaamme
Matti on hyvä tyyppi! Toivon pitkää ikää ja tervehtymistä!
- pätkääkään...
Nykästen jutut ei kiinnosta vähän vertaa... Ehkä IS voisi keskittyä järkevämpiin uutisaiheisiin, kun ilkeävät rahastaa siitä lehdestään...
- Mika Stadista
Minä ostan lehden vain jos siinä on juttua joko Halmeesta tai Nykäsestä. Näin muuten on, muiden tekemiset ei kiinnosta. Matti on ennen Halmetta, Halme oli aiemmin viihdyttävä, mutta nyt se on jotenkin muuttunut vihanneksen suuntaan, jotenkin ruuti poissa ja liikaa hymyä naamalla.
Mutta Matti se jaksaa, vauhti senkuin kiihtyy, hyvä Matti, Mervilläkin puhtia tuntuu riittävän, siitä iso plussa Marville, ei muutakuin konjakkia lasiin ja eikun maistelua. - Sami pohjosesta
Mika Stadista kirjoitti:
Minä ostan lehden vain jos siinä on juttua joko Halmeesta tai Nykäsestä. Näin muuten on, muiden tekemiset ei kiinnosta. Matti on ennen Halmetta, Halme oli aiemmin viihdyttävä, mutta nyt se on jotenkin muuttunut vihanneksen suuntaan, jotenkin ruuti poissa ja liikaa hymyä naamalla.
Mutta Matti se jaksaa, vauhti senkuin kiihtyy, hyvä Matti, Mervilläkin puhtia tuntuu riittävän, siitä iso plussa Marville, ei muutakuin konjakkia lasiin ja eikun maistelua.Ja aina kun näen lehden jossa Matti on taas puukottanut jotain tai tehnyt jotain muuta järin fiksua, en voi muuta kuin hymyillä miehen rahan ahneudelle.
Asiasta toiseen. Mennäkö naimisiin, vai eikö mennä? Kas siinä vasta pulma on Mervillä ja Matilla. Onneksi on puukko. Se ratkaisee ongelmat, ja koska rakkaus on syvällä molemmissa niin ei aikaakaan kun puukotusarvet ovat korjautuneet ja ollaan sylikkäin ja avioero on peruttu tai muuta vastaavaa.
Oikeassa olet Mika, vauhti senkuin kiihtyy!
- aamor88
Kyllä noi Matin jutut on sanonko "mistä kotosin"?
Ei ne jaksa kyllä pitemmän päälle kiinnostaa yhtään, kun niitä lukee ei niissä ole päätä eikä häntää.
Rahastavat vaan lehtijutuilla ja yrittävät muutenkin koko ajan tuoda itteensä sillälailla esille aina enemmän ja enemmän.
Ja mitä Merviin tulee samanlainen "höppänä" on sekin raukka-parka.
Miksi tälläisiä ihmisiä pitäisi auttaa, itseppä ovat asiansa sotkeneet ja todella pahasti ovatkin.
Autetaan sitten ennemmin niitä , jotka todella apua tarvitsevat, vai mitä mieltä muut ovat asiasta? Ottakaa kantaa ja keskustellaan!!!
Matin olisi nyt oitis ryhdistäydyttävä jos ollenkaan aikoo!!!- Kautchuk
Mieluumin rahat sinne ja heille jotka niitä tarvii.. ei niille joilla niitä jo on ja ovat tuhlanneet jos on jotain joskus ollu
- auttaisi
Porno/seksi käy myös alkoholin korvikkeeksi. Ehkä sitä kannattaisi kokeilla. Vaan on tainna sitäkin jo kokeilla?
Seksillä on kuitenkin paha tappaa itseään.- Bondagee ja sillee
Joo, kyllähän ne sitäkin näyttää kokeilevan. Vähän S/M puukotuksen merkeissä. Ja kuten äsköisessä kirjoituksessa mainittiin, siinä on paha riski että henki lähtee.
- Oletko?
Oletko koskaan kuullut HIV-infektiosta joka päätyy lopulta AIDS vaiheeseen. Koitappa googlella niin tiedät sinäkin että seksi tappaa. Ai ehkäisy. Jokainen joka on kondomia kokeillut tietää että se voi puhjeta käytössä.
Seksihurjastelu on itseasiassa pirun vaarallista. Ja jos Matti vaihtaa viinan seksiin niin seksihurjasteluun se johtaa varmasti. - veitikka
enään tuolla juomisella enään toimii. Runsaan alkoholin käytön miinus puoli on velttous.
- pystyssä
Tsemppiä Matti.
- Metalli.
Kyllä tässä on nyt semmonen juttu, että kun mäkikotka Nykänen alkaa muistuttaa liikaa tavallista ryyppäävää ja rellestävää suomalaista kansaa ja sen kohtaloa, ni heti vedetään herneet nenään ja sanotaan että Matti on paska jätkä.
Ei nykänen ole ainut, joka vaimoaan pieksee kännipäissään ajoittain.
Lopettakaa ryyppääminen, jos ette kerran kestä lehdestä lukea mitä se aiheuttaa.- jihaa
Siis miten riippuu alkoholi, pahoinpitely ja se että on tunnettu hlö tai ei yhteen. Ei mitenkää koska sillä ei ole väliä. Ja Matti on jo itse kertonu siitä että hän kilpailuaikana joi.. Raukan meininkiä pahoinpidellä naista ...edes puolen kerran..
- MiuMauMukkaan
MATTI oli MESTARI mutta nyt jos hän hyppää niin kuin on uhonnut, niin omaan hautaansa, siinä ei auta Mervin itkut ja teeskentelyt, varsinkin jos tarjoaa juopolle ' 12 pulloo shampanjaa synttärien kuunniaksi, vois jo jotain järkee hommissa olla, vai onko niin, sekin on Merville tekosyy ryypätä ja vetää paskat Matin niskaan, vaikka sy vät kansanrivit näkee, että ne on Mervin teksia, rahalla saa - varsinkin Alkossa. juoppo siellä juoppo täällä - Mervi siellä, Matti täällä - kyllä juoppo juopon löytää... Mervi ei edes halua että Matti pysyis kuivilla, koska silloin myös Mervin olis näytettävä se, että alkoholisti en ole, mutta mutta...
- Marzulla
en usko, että heillä on hyvä olla. Mixi enää enentää pahaa oloa?
- Donnat
MIKÄ SUA SIT OIKEASTI VAIVAA??????????????????????
- Uutisankka.
Etkö lue lehtiä. Matti Nykäsellä on haimatulehdus. Niin. Niin se on. Kumma kun tänne tullaan kyselemään mikä Mattia vaivaa. Kaikki muut kirjottajat tietää mikä Nykästä vaivaa. Sinä et. Häpeä!
- pikkase närästää
Uutisankka. kirjoitti:
Etkö lue lehtiä. Matti Nykäsellä on haimatulehdus. Niin. Niin se on. Kumma kun tänne tullaan kyselemään mikä Mattia vaivaa. Kaikki muut kirjottajat tietää mikä Nykästä vaivaa. Sinä et. Häpeä!
mikää haima tulehus oo miestä pikkase närästää ja heti ollaa kirjoitaas kaikesta pahasta hyi teitä
- p197YJNCx2SZKjupL0eDqm6
pikkase närästää kirjoitti:
mikää haima tulehus oo miestä pikkase närästää ja heti ollaa kirjoitaas kaikesta pahasta hyi teitä
Temgesiciä injekt. JA MASAN NAISILLE KIPUPUMPUT!
- 9999998
Älkää leikikö vakavalla asialla Mati Pärjää yrti tarhassa parhaiten Ja Voi Olla ykkönen.. Kasvi tieteessä.. miksi kokea Tätä Vanhaa Jota. koko mailma koitaa ALKOA!!!!!Eikä kukaan tule ykköseksi...Ovat Maan Puolen ykkösiä Ovat Ristilä ykkösinä...Siinä Maassa auriko Paistaa ristiin!!!!
- mati ja mervi kavri
mati on aivann ihananna ihminnen älkä kiusako hänta ementä kitos mati
- juupa juu...
Niin täys epäonnistuja ollu Matti niitä hyppyjänsä lukuunottamatta ettei ees osannu kuolla ku piti...
- Kauppaa toki sielusi
Hi folks ! Onko tosiaan niin, että Matin temput kiinnostaa ? Roskalehdistöähän tässä vaan lihotetaan. Elämä on ihan jossain muualla.
- Eläköön
Ei muuta ku semppiä !
- Kautchuk
Matti lento oli ja meni ... yrittää lehdissä pysyä "solistina", joka ei kuitenkaa onnistu. No ehkä nämä ylimääräiset puukotukset ja pahoinpitelyt kuuluisuuden rinnalla sit onnistuu useamman vuoden ku mäkikotka vuodet.
- efgqr
MIKSI?!?!?!
- muistaa
viedä huomenna matille iso kossupullo, siitä se taas lähtee.
- didululuu
viskiä se olla pitää että Matti ja Mervi vauhtiin pääsee.. uusi avioero, puukotus ja ties mitä
- homma etenee
didululuu kirjoitti:
viskiä se olla pitää että Matti ja Mervi vauhtiin pääsee.. uusi avioero, puukotus ja ties mitä
nimenomaan Whiskiä matille nii johan alkaa tapahtua jes!!!
- Kyllästyny
Lakatkaa jo paasaamasta sitä Mattia,ja älkää hyvät ihmiset ostako niitä lehtiä jotka jotain Matista kirjottaa.Kaikkein parhaiten autetaan Mattia kun ei enää mennä sen "juttuihin" mukaan vaan unohdetaan kaikki.Se on kuin huumetta matille että juttua löytyy lööpistä,#pakko saada lisää"Ei tuu mittään.Ja tää mukama yks "ystävä" ei muuta ku lyö lisää "bensaa liekkeihin"Ei kuulkaas nää kirjottelut ei auta yhtään Nykästä.Päinvastoin.
- lässyn
lässyn lässyn lässyn lällää.
- Sanoisit jotain
Viesti, jos on joyain sanottavaa!!!!!!!!!!!!!
- löllöölllöölölöö
matti sitä matti tätä, matti istuu matti makaa, matti edestä matti takaa.
Voi ihku (hevosen pallisyylä) - jiikoo
Kaikki on turhaa auringon alla ja Nykänen siippansa kanssa niistä turhimmat. Dokatkoon keskenään. Ei siinä lehtiä ja uutisia tarvita. Pelastaa Nykänen. Mitä pelastamista tyhjästä on. Itse aiheutettu homma. Pian se loppuu kuitenkin
- Feikkiä
koko juttu.
Ei vaikeasta haimatulehduksesta kolmessa vuorokaudsessa kotiuduta. - tapauksesta.
Feikkiä kirjoitti:
koko juttu.
Ei vaikeasta haimatulehduksesta kolmessa vuorokaudsessa kotiuduta.Alkkikset yllättää aina! Tuttavan miehellä oli jo toinen tehokeikka tehohoidossa haimatulehduksen vuoksi ja taas kuolla piti lekureitten mukaan. Hän oli jo kolmantena päivänä kotona. Tosin ekalla reissulla oli sairaalassa n. viikon teholla. Ei kai "uusijat" ole moksiskaan, vaikka kuinka tuskissaan ovat. Varmaan vaikuttaa kun jo elimistö turtunut(?). Ihmetellä vaan täytyy näitä dokaajia, kun jotkut voi vuosikymmeniä juoda ja joillakin voi olla että haima/maksa ei ikinä oikkuile. Maksanhan saa uuden vaihtamalla, mutta haima taitaa olla isompi ongelma.
Mitenkä näitten mäkihyppytreenejen laita mahtaa nykyään olla? Hyppääkö Masa vielä? Epäilen.
- pelastajat
No eikös se mitä ne jehovat ja muut luonnonsuojelijat julistaa pelastakaa yhtä juoppoa, onhan tämä merkittävä uutisointi tässä maassa,
- 3. tuoppi
Mut en potki, puukota enkä PAHOINPITELE NAISIA!
- TAYS PYSTYY
I H M E I S I I N!!!!
Masa on selvinpäin aivan ok, mtta 2. tuopin jälkeen aletaan hakata naisia!
Upeaa, rohkeaa, maailmanmestarilta, puukottaa äijiä ja hakata naisia!
Jos Matti on saatu TAJUIHINSA, niin kenen a....
hänelle siirrettiin?
Minä en palvo väkivaltaisia juoppoja!
"Pelastakaa sotamies Matti", voi PERSE.... - TAYS PYSTYY
I H M E I S I I N!!!!
Masa on selvinpäin aivan ok, mtta 2. tuopin jälkeen aletaan hakata naisia!
Upeaa, rohkeaa, maailmanmestarilta, puukottaa äijiä ja hakata naisia!
Jos Matti on saatu TAJUIHINSA, niin kenen a....
hänelle siirrettiin?
Minä en palvo väkivaltaisia juoppoja!
"Pelastakaa sotamies Matti", voi PERSE....- ihmettä
kiittämättömälle suodaan? Varmaan olisi parempaakin käyttöä noille alkkisten sairaalapaikoille. Jotain rajaa tossa säälittelyssäkin voisi pitää! Vai tuoko kultamitallit ansaittua silisili paipai kohtelua?
Kyllä hävettäs olla luuseri!
- Mikki70
Sydän on Matilla, kuten muillakin kymmenillätuhansilla hänen kaltaisillaan suomalaismiehillä, kultaa. Matti sattuu, vaan sairastamaan tautia (kuten kohtalotoveritkin)johon saadaan malli jo lapsuudesta. Kesäisin tätä mallia viljellään terasseilla ja festareilla. Kohtuus kaikessa. Suomalainen mies ihannoi alkoholia, "pullon henkeä". Säälittävää. Matti antaa näille miehille ja Mervi naisille kasvot ja jonkinlaisen oikeutuksen käyttäytyä humalahakuisesti.... ja sitten vielä tätä sairasta pariskuntaa ihannoidaan... elä on laiffia!!!
terv. Mikki70
ps. joku siellä miettii, että mikäs hihhuli se Mattia panettelee, mut olen tavallinen perheenisä, joka ostaa itselle ja lapsille mieluummin jäätelöä kuin mäyriksiä, joita nykyään halataan ja rapsutetaan kassalla. Olen kohtuuden ystävä. - yks waan
jos ihmisellä on riippuvuutta alkomaholiin,kuten näyttäis olevan ex-mäkikotkallakin,haimatulehduksesta päätellen,se ei ole mikään leikin asia jos sellainen todetaan..miten me kansa pelastamme mäkikotkan?olen itse seurannut kuinka moni lähellä,kavereista muuttuu vuosien myötä ja alkoholin seurauksena,käytös,iho,olemus yms.ja vaikka kuinka olen ollut heidän tukenaan selvilläolo hetkillään niin ei ole auttanut,kyllä se omatahto ja luonteen lujuus pitää lähteä omasta itsestään et tajuaa lopettaa alkoholin käytön aina mieluiten kokonaan kuin vähentään jos siitä alkaa olemaan haittaa ympäristölle ja jopa itselle kuten menee sisuskalut tai tulee mielenterveysongelmia.on tietysti suuri apu jos joku jaksaa tukea näitä ongelmaisia, mutta rajansa silläkin auttajalla ja tukijalla,ei jaksa tukea ja kannustaa jos näyttää et tulee enemmän näitä epäonnistumisen jaksoja kuin onnistumisia,eli selvänä olo aikoja.ja jos vielä huomaa et sinua auttajana on käytetty hyväksi ja tämä tuettava henkilö ei ole edes halunnut kokeilla tosissaan kuiville oloa.
- Toivoa ei ole enää
Kukaanhan meistä tänne ei jää, kaikilla tulee joskus se lähdönhetki, toisilla enemmin, toisilla myöhemmin. Ikävä kyllä haimavaivat ovat niitä viimeisiä merkkejä, lähtö on lähellä. Se on merkki, jonka jälkeen ei oikein omatkaan elämäntapojen parannukset taida auttaa. Sääli sinällään. Olisikohan miehestä ollut muuhunkin kuin kuolemaan alkoholistina?
- nämähän
Toivoa ei ole enää kirjoitti:
Kukaanhan meistä tänne ei jää, kaikilla tulee joskus se lähdönhetki, toisilla enemmin, toisilla myöhemmin. Ikävä kyllä haimavaivat ovat niitä viimeisiä merkkejä, lähtö on lähellä. Se on merkki, jonka jälkeen ei oikein omatkaan elämäntapojen parannukset taida auttaa. Sääli sinällään. Olisikohan miehestä ollut muuhunkin kuin kuolemaan alkoholistina?
on näitä elämänvalintakysymyksiä. Kun on pulassa kuten meistä varmaan moni on, ainakin jossain vaiheessa elämäänsä, niin silloin miehuus mitataan! Eli otatko pullon kaulasta kiinni, vaiko rupeatko muilla keinnoin pahaa oloasi purkamaan?
Niin, helpommin sanottu kuin tehty, mutta pieni nöyryys on varmasti paikallaan ja parempi valinta kuin varma tuho pullon pohjassa. Varmasti olisi aika muuttaa lasten kasvatustyyliäkin tulevaisuutta ajatellen. Eli puhuttaisiin asioista ja ongelmista ja iskostetaan päähän, että maailmassa ei tarvitse olla yksin, vaikka on paljon ihmisiä ympärillä. - 96% paloi
nämähän kirjoitti:
on näitä elämänvalintakysymyksiä. Kun on pulassa kuten meistä varmaan moni on, ainakin jossain vaiheessa elämäänsä, niin silloin miehuus mitataan! Eli otatko pullon kaulasta kiinni, vaiko rupeatko muilla keinnoin pahaa oloasi purkamaan?
Niin, helpommin sanottu kuin tehty, mutta pieni nöyryys on varmasti paikallaan ja parempi valinta kuin varma tuho pullon pohjassa. Varmasti olisi aika muuttaa lasten kasvatustyyliäkin tulevaisuutta ajatellen. Eli puhuttaisiin asioista ja ongelmista ja iskostetaan päähän, että maailmassa ei tarvitse olla yksin, vaikka on paljon ihmisiä ympärillä.tyyppejä on kuppilat pullallaan korpikylien juottoloissa ja tulee olemaan ja se kuuluu suomen imagoon ja kaupunkien kuppilat myös hyvä suomi hyvä tenunenät.
- Jebulis
Viikkopäivä lehti vaan nyt juottaa Mattia hengiltä kun lordista tuli takkiin.Matilla oli lehdistöä pelottava ryhtikausi treenit yms.
- ON KOHTA ENTINEN
Jebulis kirjoitti:
Viikkopäivä lehti vaan nyt juottaa Mattia hengiltä kun lordista tuli takkiin.Matilla oli lehdistöä pelottava ryhtikausi treenit yms.
Mäkimies on kyllä pian entinen mies,,ei se miksikään muutu.Mervinkin naama vaan leviää ryyppäämisestä.
- on myös isä
ON KOHTA ENTINEN kirjoitti:
Mäkimies on kyllä pian entinen mies,,ei se miksikään muutu.Mervinkin naama vaan leviää ryyppäämisestä.
Mitenkähän Matin lapset häpeää isäänsä? On siinä kanssa isän malli.
- tietämätön!
on myös isä kirjoitti:
Mitenkähän Matin lapset häpeää isäänsä? On siinä kanssa isän malli.
onko sillä lapsia??? voi vitsi mikä häpeä! häpeääköhän sen lapset isäänsä?
- huorapukki
lopettakaa tää matti sit ei tarvii kirjotella
paska mikä paska eikä muutu koskaan ????????- vuosikymmeniä putkeen
kun muistaa parit säännöt:
A)Ei dokaa päivällä vaan vasta illalla klo 18 jälkeen voi aloittaaB)Ei väkeviä vaan mahd. mietoa,keppana on paras.C)SYö säännöllisesti D)Otaa joka päivä B-vitamiinia.Kun ei dokaa koko päivää ei aamulla ole niin kova kankkunen,etteikö jaksaisi odottaa ilta kuuteen.Tässä vaan ammattilaisen ohjeita...
- luikku,
tenukeppi.jos mun paikalla olles alkaa örveltää,ni ottaa kuonoonsa.
- TOTtUUS
Greenpeacin viherpiiperot näki Mervin makaamassa uimarannalla ja alkoivat oitis vierittää tätä mereen
luullen tätä rannalle ajautuneeksi ryhävalaaksi kertoo iltalehti!!!!!http://www.iltalehti.fi/uutiset/200607254918640_uu.shtml - Nirjoituskevytön
TOTtUUS kirjoitti:
Greenpeacin viherpiiperot näki Mervin makaamassa uimarannalla ja alkoivat oitis vierittää tätä mereen
luullen tätä rannalle ajautuneeksi ryhävalaaksi kertoo iltalehti!!!!!http://www.iltalehti.fi/uutiset/200607254918640_uu.shtmlHouno visti!
- sdljk
Ihan yks lysti onko toikin tajuissaan vai ei.
- Nykälle isompi pomo ku arva...
ex-Polliisin suusta "Nykäne muutti naapuirin ja mulla eläkkeeseen aikaa pari kk........."
Mut simppeli homma, ku se oli nuori kolli, kyllä pimpsaa löyty ja HERRAN naismaku ol kohillaan, mut seuraukset o eri juttu.
Masa on hullu, siis juoppohullu, jos tän herjana heittäs, nii käyttäytys kännissä niinku muutki HERRAT. Vetäsin Nykää joskus turpiin, putoskin perkele ja sen gorillat kävi mu päälle....
Ja mun tutut gorilloitten päälle........
Koko paska (raflan kalusto) vajaa sata tonnia vanhaa rahaa.
JA ITTE HERRA ei osallistunu pennosellakaan.
Tarina on tosi, masa ei "muista mittää"
Leikin loppu on se, että tappo/murha......
hänet aika hyvin tuntien.
- KuningasKansalainen
Vaadin Matin asettumista ehdolle eduskuntavaaleihin. Äänestän häntä, lupaan sen. Matti on ykkönen.
- auliauliiiiiiiiiiiiiiiii
siinähän se menisi kun kaikki muutkin pellet yhteensä, mokaa kaikkien puolesta ni ei tarvis sitten lukea pikkujuttuja muista paskapoliitikoista
- Nimetön
Kun suomalaisilla ei ole muuta seurattavaa kuin
Nykäsen tapaisen deekun törmäily ja sekoilu. Matin
on pakko itse pelastaa itsensä . Kukaan muu ei voi
sitä tehdä. Kai hän itse laskee pääsevänsä suurem-
maksi sankariksi historiaan juomalla itsensä
kuoliaaksi. Verrataan häntä vaikka Jari Puikkoseen
, joka on elänyt " nynnyä " kotielämää ja sen myötä
julkisuus on hylännyt hänet. En sit tiedä kumpi
nauttii elämästään enemmän ! - kyllästynyt
on taso lehtijutuissa ja näköjään netissäkin laskenu kovasti kun pitää ko. herran ja rouvan edesottamuksista alvariinsa kirjottaa..
- Oh my
No shit Sherlock?
- D-boy
Haluaakohan tuo Matti itse tulla pelastetuksi.
- Nimetön
parempi kun olis henki lähtenyt
- Vaari VM 56
Vai niin ja valtiolliset hautajaiset, jossa kaikenmaailman pikkusielut olisi tavallasi osallistunut jälkeenpäin, sanomalla olihan Matti maailman paras mäkihyppääjä ja se siitä.
- juopon läheinen
Mattia, kuten ketään muutakaan alkoholistia, ei voi pelastaa läheiset tai toiset ihmiset. Se on tehtävä aivan henkilön itse. Lähipiiri voi tukea ja kannustaa, mutta alkoholisti tarvitsee ammattilaisen apua ja omaa tahtoa muuttaa koko elämänsä.
On helppo sanoa, että pitää pelastaa toinen. Kokemuksesta voin sanoa, että se ei onnistu. Pahimmillaan pelastettava vetää vielä pelastajansa pinnan alle.- Vaari VM 56
Kyllä panee vihaksi moiset jutut: Pitää pelastaa itse itsensä; Hukkuva nostaa itsensä hiuksista kuivalle maalle ja jalaton kulkee omia polkujaan! Siinäpä elämänohjeita kerrakseen. Haistakaa sieltä mihin aurinko ei paista. Ihmisen auttaminen on jokaisen velvollisuus ja oikeus. Matin menestys on ollut meille suomalaisille monen ylpeilyn aihe, älkäämme sitä unohtako, me urheiluhullu kansa. Matti on antanut enemmän kuin yksikään teistä, elämänsä julkisesti! Jota kuka tahansa pikkusielu voi repostella ja tuntea itsensä paremmaksi. Nottasillee.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569