Mitä vikaa on suomessa/suomen kansassa, kun tuomittu rikollinen ja vaimonhakkaaja on monien ihmisten mielestä kansallissankari? Varsinkin nuorten mielestä, jotka eivät edes muista aikaa, jolloin Nykänen oli maailman paras mäkihyppääjä, Nykänen tuntuu olevan lähes jumalan asemassa.
Toki Nykänen on elämässään saavuttanutkin jotain, sitä ei käy kieltäminen, mutta sekin on vain urheilussa. Hän ei ole pelastanut maailmaa tuholta, tai edes yhtä ihmistä. Koska ihmiset oikein heräävät? Nykänen on rikollinen alkoholisti, jonka pitäisi olla linnassa. Lapset/nuoret ovat nykyään muutenkin liian edesvastuuttomia, joten tarvitseeko heille vielä oikein kädestä pitäen opettaa, että kaikesta selviää pyytämällä anteeksi. Itse asiassa Nykänen ei ole tainnut koskaan edes pyytää anteeksi, tai ainakaan tarkoittanut sitä.
Nykäsen olisi pitänyt kuolla ollessaan huipulla, jolloinka hän tulisi aina olemaan maailman paras, kuten Elvis tai Beatlesit. Mutta sen sijaan hän pilaa maineensa ikuisesti kuten Michael Jackson. Lopettakaa Nykäsen palvominen ja herätkää. Jos te hyväksytte pahoinpitelyt julkkikselta, niin muistakaa hyväksyä ne myös silloin, kun ne osuvat jonkun läheisen kohdalle.
Matti Nykänen - Kansallissankari
Yasu
1
357
Vastaukset
- mutta eiköhän...
paras tähän ois vastaamaan matti pulli joka tuntee kaimansa kuin omat taskunsa????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949277Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki574826Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414521Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit542845Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001556- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota431214Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154