Kalalammikossani kuolivat kultakalani

Mikä vikana

Kaivoin kuopan 2,0m x1,5m ja n.80cm syvän. Vuorasin allasmuovilla ja latosin reunoille luonnonkiviä jotka hain santakuopalta ja pohjalle laitoin valkoisia koristekiviä. Veden laskin porakaivostamme.Kasveiksi toin ulpukoita läheisestä järvestä. Sitten laitoin sinne 4 suurta kultakalaa, jotka olivat tähän asti uiskennelleet muovisessa suihkualtaassa kesäisin, samassa porakaivovedessä.
Kalat kuitenkin kuolivat viikon sisällä yksitellen.
Tyhjensin altaan ja laskin uutta vettä ja ostin kaksi kultakalaa jotka laitoin altaaseen ja kuinka ollakaan nekin kuolivat. Mitä altaassani on vikana? Luonnonkivet olivat puhtaita ja koristekivistä ei Kekkilän ilmoituksen mukaan liukene mitään. Huuhtelin ne hyvin ennen altaaseen laittamista. Samoja ulpukoita annoin myös ystävälleni, jonka altaassa kalat voivat vallan mainiosti ja kasvit myös.
Ainoa ulkoa tullut aine oli pihlajan kukinnot ja lepästä tulleet lehdet jotka haavisin pois ja niitä on myös ollut aikaisempina kesinä suihkualtaassa. Mitä tekisin?

3

784

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harakka1

      Ulkoaltaista en kyllä ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta jotenkin se vedenkierto pitäisi sielläkin järjestää.
      Jos sinulla on vesitestejä, niin niillähän saat selville mikä vedessä on pielessä.

      • Mikä vikana

        Kyllä minulla on allassuodatin, teho 2000 litraa tunnissa.


      • hhmm
        Mikä vikana kirjoitti:

        Kyllä minulla on allassuodatin, teho 2000 litraa tunnissa.

        Ehkä arvot eivät olleet kohdallaan? Kalat saattoivat joutua "bajteerittomaan" veteen, ja saivat shokin ja kuolivat...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe