On se kumma tuo NATO vouhotus. On aloitettu Suomen kansan kääntäminen asialle myönteisempään suuntaan. Kansalaisia pidetään tyhminä kun ne ei ymmärrä muka parastaan. Siihen järjestöön liittyminen, on kuin pistää vapaana oleva talutusnaru kaulan ympärille, napsauttaminen muna lukkoon ja sulattaa avain muodottomaksi myökyksi. Annan kaiken kunnioituksen sotiemme veteraaneille ja olen suorittanut itsekin varusmiespalveluksen kunnolla. Ja lähden taistelemaan itsenäisyyden puolesta, heti kun se on uhattuna, mutta amerikkalaisten talutusnuoraan ja maksumieheksi en lähde. Jos Suomi NATOon liittyy; poltan välittömästi sotilaspassini ja lähetän tuhkat esikuntaani. Nimeni laitan tietysti mukaan, jotta ei tartte lähetellä papereita. Voivat tulla hakemaan, mutta vapaaehtoisesti en lähde.
Katsokaamme naapuriamme Ruotsia ja Sveitsiä. Ovat olleet liittoutumattomia ties kuinka kauan ja ovat pysyneet ulkona rähinöistä. Historia ei muuta kulkuaan. Meidän tarvii pitää juuri sen verran uskottavana puolustus, että vihollinen voi laskea, että tänne ei kannata hyökätä. Terrorisota voi levitä tännekin lomakohteisiin, jos mennään amerikkalaisten nuoraan, jotka tekevät rauhaa sotimalla. Terrorin synnyttää ihmisten eriarvoisuus, ja taas, amerikkalaisten näkemysten tuputtaminen joka maailman kolkkaan ja omien etujen ajaminen. Voimme toimia terroria vastaan, muutenkin kuin olemalla sotilasjärjestön jäseninä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerroppas tuo sdp:läisille, jotka ovat kieroja kuin korkkiruuvit, ja epäilen, etteivät ymmärrä. Sdp:läinen kun vain avaa suunsa, huulet liikkuvat valheita ladellen.
Eipä olisi ollut NATOsta suojaa Myyrmannin räjähdyksessä, niin kuin ei ollut WTC:n iskussakaan. Eli uhat ovat vähän toisaalla ja keskustelua pitäisikin käydä niistä ennen kuin NATOsta keskustellaan.
Kuten Kekkonen aikoinaan sanoi: "Suomi ei ole puolueeton maa. Suomi on aina rauhan puolesta, sotaa vastaan." Mielestäni tämä rooli sopii edelleen Suomelle vähintäänkin hyvin. Luottakaamme omiin kykyhimme!