Juwelin suodattimen sisuksista

Juwelisti

Olen ostamassa Juwelin Rio akvaariopakettia (180l), jossa on myös mukana Juwelin oma suodatin. Olen kysellyt Juwelin oman suodattimen riittävyydestä ja kalakaupan myyjä sanoi ohjeeksi laittaa suodatin "patruunat" eri päin kuin mitä Juwelin oma ohje, silloin suodatin kuulemma riittää. Onko teillä kokemuksia Juwelsuodattimista ja niiden käytöstä. Mistä kannattaa hankkia "suodattimen sisällyksiä" (patruunoita) ja onko ohjeessa mainitut vaihtovälit ok? Saan altaani elokuun alussa mutta nyt yritän vihkiytyä asiaan.

4

2104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harakka1

      Siis päälle tulee se ohut valkoinen vanu, sitten erinäinen määrä sinisiä. Oiskos ollut niin että tiiviimpi ensin ja pohjalle ne isompihuokoiset.
      En kyllä ymmärrä mitä hän tarkoitti toisin päin laittamisella - minusta ihan järjenvastaiselle kuulostaa.
      Itse antaisin sen oman sisäsuodattimen olla koska se on erittäin hyvä roskankerääjä. Lisäksi hommaisin toiseen kulmaan ulkosuodattimen (ihan jo senkin vuoksi ulko koska toinen sisäsuodatin vie entisestään tilaa akvaariossa). Ulkosuodattimen huoltoväli monta kuukautta - jopa puoli vuotta kun taas tuota juwelin omaa suodatinta saa putsata huomattavasti tiheämmin.
      Ohjeessa annetut vaihtovälit ovat minusta ok. Itse toimin kutakuinkin niin. Eli sen valkoisen päälimmäisen joko pesin tai vaihdoin viikottain. Sinisiä sitten harvemmin. Toiset eivät kylläkään noudata näin tiheää putsausväliä ja sanovat että hyvin pelaa.
      Putsausväli riippuu paljolti kalastosta ja siitä kuinka paljon roskaa sinne suodattimeen menee. Parhaiten tuon huoltovälin näkee itse käytännössä. Veden virtausteho on hyvä mittari.
      Patruunoita Juweliin tilasin saksasta ison nipun kerrallaan.

      Saksan hintoja voit verrata vaikka täältä:
      http://www.aquaristikshop.com/cgi-bin/neu/webshop.pl?f=GRUPPE&c=InnenfilterJuwel&t=e_temgroup&start=1&dif=14&userid=kQVArvjoeBXVh6x5fKdZp0kWJhkyTctmc0l&path1=Filter technique&mpath1=14&path2=Internal Filters&mpath2=15&path3=Juwel Aquarien

      • Juwelisti

        En ole nähnyt "patruunoita" livenä, mutta ymmärsin niin, että ideana oli, että se tiuhin suodatin menee helposti tukkoon, jos on ensimmäisenä ja siksi se laitettaisiin viimeiseksi jne.


    • monnisfani

      Tuo oli ihan outo juttu.Itelläni on Juwel 240 eikä myyjä puhunut mitään kääntelyistä.Ja hyvin tuo toimii,,ei mitään vikaa.

      • omat kokemukset

        Itsellä kakkosakvaariona myös tuo Juwel 180 Rio.
        Tuota neuvoa vaihtaa suodattimien järjestystä pidän kyllä outona. En näe sille mitään järkevää perustetta. Itsellä toisena sisäsuodattimena Eheim 2048 kahdella suodatinpatruunalla. Sitä putsaan kahden viikon välein ja tuota Juwelia ainoastaan kolmen kuukauden välein, paitsi valkoisen harsomaisen suodattimen vaihdan kuukausittain. Eheim on aika hyvä roskankerääjänä ja sen avulla pärjäilee varsinkin kun on hiekkaspohja ja vähän kasvistoa. Tehokas tuo suodatin ei ole kun vertaan sitä isomman akvani (360 ltr) Eheim 2026 II Pron ulkosuodattimeen, mutta yhdessä tuon Eheimin kanssa suodatusteho on itselläni riittävä. Suodattimista tuo valkoinen tukkeutuu tosi nopeasti ja ehkä sen tilalla voisi olla astetta karkeampikin. Kaloina minulla on 43 neontetraa pari pientä partista ja raitapleko. Jos kalastoa enemmän/isoja voi teho olla alakanttiinkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      122
      3054
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1425
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1299
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1027
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      134
      1018
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      957
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      757
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      713
    Aihe