Liian usein tälläkin palstalla jätetään natsi-Saksan hirmutekojen varjoon toinen kansanmurha. Kun Neuvostoliitto toisen maailmansodan lopulla "vapautti" itä-Euroopan se ei todellakaan tarkoittanut, että pahin olisi ohi. Päinvastoin, pahin oli vasta edessä. Suosittelen kaikkia 60- ja 70 luvuilla aivopestyjä nykyisiä kommunisteja tutustumaan esimerkiksi naapurimaamme Viron historiaan niin tutustutte samalla "rauhan armeijan tekoihin". Neuvostoliitto tappoi tai tai kyyditsi Siperiaan kymmeniä tuhansia virolaisia vaan sen takia että he saattoivat olla akateemisesti koulutettuja, maanomistajia tai sitten he olivat sanoneet joskus 30-luvulla jotain Neuvostoliiton vastaista. Neuvosotsotilaat käyttivät usein poikkeuksellisen raakoja tappokeinoja paikallisiin siviileihin. Vastaavan laisia kansanmurhia tehtiin jokaisessa maassa jonka Neuvostoliitto miehitti. Tällä palstalla olen lukenut monta kertaa mielipiteitä joiden mukaan Suomenkin olisi kannattanut suostua Neuvostoliiton aluevaatimuksiin. Virolaiset suostuivat ja maa miehitettiin ilman vastarintaa. Näin olisi todennäköisesti käynyt Suomellekkin eikä sen jälkeen täällä olisi ollut yhtään vapaampi tai demokraattisempi ilmapiiri. 30- luvulla Suomi opi demokraattinen ja vapaamielinen maa verrattuna Neuvostoliittoon. Kun Suomessa oli 30-luvulla kielletty kommunistinen toiminta niin itärajan takana oli kieletty kaikki muu paitsi kommunistinen toiminta. Jos NL olisi miehittänyt Suomen se ei olisi myöskään tarkoittanut isämaallisuuden loppumista Suomesta, päinvastoin. Isänmaallisuus olisi elänyt koko NL:n miehityksen ajan salassa samalla tavalla kuin uskontokin. Kun NL sitten olisi kaatunut niin se isänmaallisuus olisi puhjennut uudelleen ja Suomessa oltaisiin vielä paljon isänmaallisempia kuin nykyään. Vaikka Suomen armeijakin teki sodan aikana paljon kauheita tekoja niin ihmettelen,jos jonkun mielestä Suomen juutalaisluovutukset ovat pahempi asia kuin kymmenien tuhansien virolaisten tappaminen.
Darkille
muutama huomio
1163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikäli neukkula olisi miehittänyt suomen, olisi suomi nykyään Naton jäsen - kuten balttian maat ovat nyt. Elintasokuilu köyhien ja rikkaiden välillä olisi nyt valtava - kuten balttian maissa on nyt. Suurin suomalaisyritys olisi suomen mafia - kuten balttian maissa on nyt. Paras vientituote olisi kotimainen nainen - kuten balttian maissa on nyt.
Tätäkö kommarit olisivat toivoneet?