vastaavan tapaisia surullisia perhetragedioita putkahtelee julkisuuteen tasaisin välein, muutamia vuodessa. Ne ovat aina surullista luettavaa, jossa monasti kuvio on sellainen, että tekijäkin on jonkinlaisessa tolkuttomassa tilassa, tai ainakin tuntuu ettei ihan täysissä järjissä. Aina mietin, miten kesken ja arvaamatta uhrien elämä päättyi, miten heidän seuraavan päivän suunnitelmat jäivät toteutumatta, joita he vielä tekivät vain kenties vain muutama tunti ennen surmaa.
Lapsien surman kohdalla tunnen surua paljon ja naisuhreja kohtaan tunnen selkeästi enemmän myötätuntoa kuin miesuhreja kohtaan, mutta nämäkään eivät silti jätä kylmäksi.
Paitsi nyt uhri jättää kylmäksi. Kun luin, että hän oli politiikko, niin en pystynyt tuntemaan yhtään mitään, ei minkäänlaista myötätuntoa. Kävipä mielessä jopa ajatus, että siitäs sai, eipä pysty edes politiikko välttämään moista kohtaloa.
Mietin, mistä tämä voisi johtua, ja tulin siihen tulokseen, etten pidä politiikkoja ihmisinä ollenkaan. Heihin kulminoituu (mielessäni) kaikki se tylyys ja ylimielisyys, joka kulminoitua voi. He ovat jotain ulkoavaruudesta tulleita olentoja, jotka asuvat norsunluutornissaan ja jotka yhteisillä varoilla hoitelevat omia asioitaan ja huolehtivat omasta hyvinvoinnitaan. Ja siinä sivussa sitten kenties jonkun vähäpätöisen kansalaisia koskevan asiankin, jotta sitten vaaleissa voisivat toitottaa sitä,kehua sillä. Jos ei muuten ole riittävää varmuutta uudelleenvalinnasta.
Niitä on sellaisiakin edustajia, joille riittää se, että hoitavat vain sen oman tukijaryhmänsä asioita, silloin kun heillä on jo riittävän suuri ja vakaa kannattajakunta. Esim eduskuntavaaleissa se tarkoittaa 3000-4000 ihmisen joukkiota, joka edustaa ehkä 1/1000 äänestäjistä, vaikka edustajan pitäisi edustaa 1/200.
Kunnallisvaaleissa kannattajajoukoksi riittää tietysti pienempi kannattajajoukko.
Mutta tervetuloa vaan politiikot saamaan kosketus todellisesta maailmasta, täällä maan päällä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Haluavat vallankumouksen?
että sait purkaa vihaasi tänne, olet tosi raukka. Tuollaisen ihmisen omat asiat eivät ole kunnossa, Katkeruutesi paistaa läpi. Tuollaissella luonteella et pystyisi kenenkään asioita ajamaan, politikot sentään pystyvät. Olet tosi itsekäs raukka.
Suomessa tapetaan tähes 300 ihmistä tahallaan, 400 jotenkin muka vahingossa ja itsareitakin tekee tuhat vuodessa. Se tekee melkein kuusi ihmistä päivässä! Nyt yhtä akkaa jauhetaan kohisten viikkoja lehdissä. Miksi?
Siksi tätä on jauhettu, että tunnetun ihmisen kautta väkivallalle on saatu kasvot. Mattimeikäläisten väkivallanteot eivät kosketa samalla tapaa kuin sellaisen, joka on yleisesti tunnettu ja tiedetty ihminen.
...monen ihmisen asiat huonosti juuri siksi että politiikot pelaavat vain omaa valtapeliään ja käyttävät enimmän energiansa ja yhteisiä varoja siihen.
Ainoa mistä he ovat yksimielisiä on se että heidän tulee saada kermat kakun päältä ja vielä aimo annos kakkuakin. Nimenomaan tällaisella itsekkäällä asenteella politiikot asiota ajavat.
Ihan oikeasti voin sanoa että vituttaahan se nähdä moista menoa. Mutta katkeruus... sitä en tunne.
joka vuosi, kukaan ei puhu mitään. Somalia "sotatilassa" viime vuonna 642 uhria, vaarallinen paikka tämä Suomi.