Tapaus Halme

Miksi Helsingin piiri ei ilmoita asettaako se Tony Halmeen ehdokkaaksi tulevissa eduskuntavaaleissa?

Yksi syy on Tony Halme itse - hän ei ole itse ilmoittanut suoraan Helsingin piirille mahdollisesta halukkuudestaan ehdokkaaksi.
Helsingin piiri ei tee päätöksiä iltalehtien, seiskan tai muiden höpöhöpölehtien juttujen perusteella.

Toinen syy on se, että ehdokasasettelu lyödään lukkoon lopullisesti silloin, kun listat jätetään syyskuussa. Sitä ennen ehtii tapahtua ja tapahtuu paljon. Joku jo varmana pidetty ehdokas saatta tulla katumapäälle elämäntilanteen muuttuessa äkisti perhesuhteiden, työn, terveyden tai muun syyn vuoksi.

Eli lyhykäisyydessään: Helsingin piiri ei luonollisestikaan voi sulkea istuvaa kansanedustajaa ulos listalta, mikäli hän haluaa asettautua ehdolle - se lienee selvä kaikista Tonyn toilailuista huolimatta.

Lopuksi: Olipa Tony ehdokkaana Helsingin listalla tai jossain muualla, päätöksen eduskuntaan menemisestä tekevät äänestäjät.

Tärkein huomioitava asia on: Ääänestyskopissa ollaan yksin - siellä jokainen tekee henkilökohtaisen ratkaisunsa.
231066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Miten käy Jakomäen ja Kontulan ykkösehdokkaalle
Käde Kähärälle jos Tony päättää lähteä lainlaatijaksi.
Käde on puukottanut Tonya selkään ja uhonnut ,että Halmella ei ole asiaa Helsingin piirin ehdokkaaksi.

Äänestä
  • KÄDE ei selittele, mutta ei myöskään ole puukottanut ketään selkään. Kuten olen sanonut , minä haluan nähdä silmät.

    Helsingin piirin viime kokouksien mielipide on ollut 99% Halmeen ehdokkuutta vastaan. Istuva kansanedustaja tai ei, niin jos ei osaa käyttäytyä arvon mukaisesti, ei mielestäni ole sovelias uudelleen ehdolle.

    Kunnioitus äänestäjiä kohtaan on myös piirin asia ei Halmeen tapaisen yksittäisen edustajan asia, ja sen mukaan pitää toimia. Piirin tulee asettaa vain sellaisia ehdokkaita, jotka kykenevät paneutumaan asioiden hoitoon koko 4 vuotis kauden. On äänestäjien halveerausta ja sinisilmäistä eduntavoittelua, asettaa selkeästi politiikkaan soveltumaton henkilö ehdolle.

    Äänestä

  • KÄDE kirjoitti:

    KÄDE ei selittele, mutta ei myöskään ole puukottanut ketään selkään. Kuten olen sanonut , minä haluan nähdä silmät.

    Kylläpä Käde taas uhoaa, no kohtahan tuo nähdään Halmeen ehdokkuus. Taidetaan nämä ehdokkuudet kyllä päättää ihan jossain muualla kuin Hesan koplan kabineteissa kun tuollaisi uhoiluja Käde suustaan päästää.

    Äänestä

  • puolueen mies kirjoitti:

    Mitä Tony vastasi, kun te hesalaiset PYYSITTE häntä ehdokkaaksi? Vai pyysittekö edes? Oudon kiemurtelun soisi loppuvan.

    Miten voi olla 99% vastaan? Millainen kyselykierros on tehty? Montako vastaajaa? Yli 100? Vai onko jonkun alapää ollut eri mieltä kuin yläpää? :)

    Äänestä

  • Soukan mannelta kirjoitti:

    Helsingin piirin johto on joutunut vaikeaan valintatilanteeseen.
    A.Kähärä on ilmoittanut jyrkästi ;Hän tai Halme eduskuntaan.Molemmat ei mahdu samalle listalle.

    Äänestä

  • Nainen puolueesta kirjoitti:

    Eduskunnassa on leveät ovet. Kyllä niistä mahtuu käde ja tony vaikka samalla kertaa sisään. (Kirjoitin nimet pienellä, ettei mene niin paljon tilaa).

    Äänestä

  • Soukan mannelta kirjoitti:

    Mitä Tony vastasi, kun te hesalaiset PYYSITTE häntä ehdokkaaksi? Vai pyysittekö edes? Oudon kiemurtelun soisi loppuvan.

    soukan luuserille ketä stadin puolella asetetaan ehdolle? Eiköhän teillä ole riittävästi duunii saada se iivisniemen "ehdokas" läpi!

    Äänestä

  • puolueen mies kirjoitti:

    Kylläpä Käde taas uhoaa, no kohtahan tuo nähdään Halmeen ehdokkuus. Taidetaan nämä ehdokkuudet kyllä päättää ihan jossain muualla kuin Hesan koplan kabineteissa kun tuollaisi uhoiluja Käde suustaan päästää.

    että hesa tekee itse valintansa, siihen ei tarvitse "puolueen miesten tai naisten"?? ihmettelyjä. Kenenkään ei ole tarvis uhota mitään, mutta Halmeen kaltaisen kaverin ottaminen
    listalle olisi tyhmä liike keneltä piiriltä tahansa.

    Äänestä

  • on sellanen kirjoitti:

    että hesa tekee itse valintansa, siihen ei tarvitse "puolueen miesten tai naisten"?? ihmettelyjä. Kenenkään ei ole tarvis uhota mitään, mutta Halmeen kaltaisen kaverin ottaminen
    listalle olisi tyhmä liike keneltä piiriltä tahansa.

    Politiikka on aika paljon lukujen vertailua.
    Halme yli 16000 ääntä Kähärä 40 ääntä.
    Ei tarvitse olla kummoinenkaan politiikan maisteri joka näkee kumpi on puolueelle hyödyllisempi.
    Jos jatketaan poliittisen toiminnan vertailua kyseisten ehdokkaiden kesken.
    Tulos on 0 kummallakin tyypillä.
    Eli
    Äänten kerääjät ovat elinehto puolueelle.
    Kyllä se ryhmässä sitten selviää,kenen hallussa sitten se todellinen politiikan teko on.
    Joka puolueella on eduskunta ryhmässä "takarivin taavit",mutta he ovat olleet kasvattamassa ryhmän kokoa ja siten poliittista voimaa.

    Äänestä

  • kansan silmiin? kirjoitti:

    Miten voi olla 99% vastaan? Millainen kyselykierros on tehty? Montako vastaajaa? Yli 100? Vai onko jonkun alapää ollut eri mieltä kuin yläpää? :)

    saippuaa se kansa silmiinsä halajaa. No helsingistä ei kannata odottaa, sillä gallupeihin ei hesa sorru.

    Kun piirihallituksessa on asiasta keskusteltu, niin jokseenkin kaikki on ollut kielteinen Halmeen ehdokkuuteen. Ja se on pelkästään helsingin asia ketä se alueensa ehdokkaasi asettaa, kunhan ehdokkaat sitoutuu siihen, että tekevät parhaansa saadakseen äänestäjät liikkeelle ja uurnille.Mitään varmaa tulosta ei voi kukaan luvata, eikä odottaa.

    "Kansan" suhtautuminen Halmeen mahdolliseen ehdokkuuteen on niin kielteinen, että Tonyn asettaminen helsingissä ehdokkaaksi oli katastrofi, eikä se taas ole vaalien tarkoitus.

    Helsingin tarkoitus on tarjota äänestäjille sellaisia ehdokkaita jotka sitoutuu täysimittaiseen työskentelyyn eduskunnassa, ja sellaisella tavalla jota voidaan pitää kansanedustajan arvolle sopivana.

    Äänestä

  • Nainen puolueesta kirjoitti:

    Helsingin piirin johto on joutunut vaikeaan valintatilanteeseen.
    A.Kähärä on ilmoittanut jyrkästi ;Hän tai Halme eduskuntaan.Molemmat ei mahdu samalle listalle.

    Halmeen kohdalla valintatilanne ei ole mitenkään vaikea, koska Halme ei ole ottanut mitään kontaktia asian tiimoilta. Ne kokoukset joissa olen mikana ollut eli kaikki on ottanut keskusteluissaan selkeän kielteisen kannan Halmeen ehdokkuuteen. Allekirjoittanut ei, vastoin puolenaisen väittämää ole ilmoittanut vaihtoehtoa itsensä ja Halmeen välillä. Vain ilmoittanut oman negatiivisen kantansa Halmeen ehdokkuuteen. Vaikka Halme saisi tuon 20% edellisistä äänistä, niin ne olisivat vain 3280 ääntä. Ne ei vie eduskuntaan ja se onko tuo varma äänisaalis ja enemmän kuin mahdollisesti jonkun muun äänisaalis on pelkkää spekulaatiota.

    Syksy on kuitenkin se aika jolloin asiat lyödään lukkoon ja helsingin kohdalta sen tekevät helsinkiläiset, ei muut. Suurin koohotus tulee maakunnista ja pitääkin ihmetellä tuota aktiivisuutta minkä he osoittavat antaakseen helsinkiläisille ohjeita miten toimia. Ei tarvitse, kiitos vain.

    Äänestä

> Eli lyhykäisyydessään: Helsingin piiri ei luonnollisestikaan voi sulkea istuvaa kansanedustajaa ulos listalta, mikäli hän haluaa asettua ehdolle - se lienee selvää kaikesta Tonyn toilailusta huolimatta<

Kysymys: Miksei voi? Onko Halmeen 2.s miehenä hesan valtuustossa oleva Sademies kääntämässä takkiaan, ja miksi. Aikaisemmissa kirjoituksissa Sademies on ollut selkeästi Halmeen ehdokkuutta vastaan, kuten muutkin hesan piirin jäsenet.

Onko Sademiehellä oma lehmä ojassa, sillä puolue ei ole antanut määräystä Tonyn ehdokkuuden suhteen, vain toivonut hesan mahdollisilta ehdokkailta sitoutumista asiaan täysin voimin.

Äänestä
  • En ole kääntänyt takkiani mitenkään. Olen ilmoittanut, että Halmeen törttöilyt vahingoittavat ja ovat jo vahingoittaneet puoluetta aika tavalla, mistä syystä on vakavasti harkittava hänen ehdokkuuttaan tulevissa vaaleissa.
    Aikaisemmin saatu äänisaalis on Halmeen kohdalla sen verran suuri, että vaikka se vähenisi 4/5, on saatu äänimäärä varmasti suurempi kuin heikoimman ehdokkaan. Paljonko sitten mahdollinen ehdokkuus leikkaa pulolueen kokonaisäänimäärästä on vain arvailujen kysymys, sillä kokemusta vastaavista tapauksista on varsin vähän. Tapaukset Juhantalo ja Alho "törttöilyineen" ja sen jälkeisten vaalien äänestystulos antanevat osviittaa tulevasta.
    Tällä perusteella istuvan kansanedustajan poissulkeminen ehdokkuudesta hänen sitä halutessaan onkin varsin perusteellista pohdintaa, harkintaa ja luotausta vaativa tehtävä.

    Esimerkiksi tänään puhuessani eläkeläisten tilaisuudessa sain kuulla olevani väärässä puolueessa, kun olen siinä "Halmeen porukassa".
    Sama henkilö totesi sitten, että Timo Soini on ainoa nykyisistä politiikoista joita hän voi kannattaa. Kertoessani, että Soini ja Halme ovat molemmat Parussuomalaisia, kuten minäkin, totesi
    äänestäjä:" Sitä Halmetta minä en kuitenkaan äänestä- mene Sinä sinne eduskuntaan sen tilalle."
    -"Tietysti olen siihen valmis, kunhan huolehditte kaikki osaltanne siitä, että saamani äänimäärä riittää siihen", totesin yks´kantaan.

    Puolue ei ole antanut mitään neuvoa tai ohjetta Tonyn mahdolliselle ehdokuudelle, mutta ehkäpä siitä saadaan osviittaa puolueneuvoston kokouksessa Ikaalisissa. Samoin toivon, kuten moni muukin, Tonylta selvää vastausta kysymykseen haluaako hän asettautua ehdolle Helsingissä.

    Äänestä

  • , ettei Halmetta ehdolle. Se siitä PS:n demokratiasta.

    Äänestä

  • Olli Sademies kirjoitti:

    En ole kääntänyt takkiani mitenkään. Olen ilmoittanut, että Halmeen törttöilyt vahingoittavat ja ovat jo vahingoittaneet puoluetta aika tavalla, mistä syystä on vakavasti harkittava hänen ehdokkuuttaan tulevissa vaaleissa.
    Aikaisemmin saatu äänisaalis on Halmeen kohdalla sen verran suuri, että vaikka se vähenisi 4/5, on saatu äänimäärä varmasti suurempi kuin heikoimman ehdokkaan. Paljonko sitten mahdollinen ehdokkuus leikkaa pulolueen kokonaisäänimäärästä on vain arvailujen kysymys, sillä kokemusta vastaavista tapauksista on varsin vähän. Tapaukset Juhantalo ja Alho "törttöilyineen" ja sen jälkeisten vaalien äänestystulos antanevat osviittaa tulevasta.
    Tällä perusteella istuvan kansanedustajan poissulkeminen ehdokkuudesta hänen sitä halutessaan onkin varsin perusteellista pohdintaa, harkintaa ja luotausta vaativa tehtävä.

    Esimerkiksi tänään puhuessani eläkeläisten tilaisuudessa sain kuulla olevani väärässä puolueessa, kun olen siinä "Halmeen porukassa".
    Sama henkilö totesi sitten, että Timo Soini on ainoa nykyisistä politiikoista joita hän voi kannattaa. Kertoessani, että Soini ja Halme ovat molemmat Parussuomalaisia, kuten minäkin, totesi
    äänestäjä:" Sitä Halmetta minä en kuitenkaan äänestä- mene Sinä sinne eduskuntaan sen tilalle."
    -"Tietysti olen siihen valmis, kunhan huolehditte kaikki osaltanne siitä, että saamani äänimäärä riittää siihen", totesin yks´kantaan.

    Puolue ei ole antanut mitään neuvoa tai ohjetta Tonyn mahdolliselle ehdokuudelle, mutta ehkäpä siitä saadaan osviittaa puolueneuvoston kokouksessa Ikaalisissa. Samoin toivon, kuten moni muukin, Tonylta selvää vastausta kysymykseen haluaako hän asettautua ehdolle Helsingissä.

    Joo hyvää päivää ja uskottavuutta!

    Äänestä

  • silakat jouluka.. kirjoitti:

    Joo hyvää päivää ja uskottavuutta!

    Älä kadehdi, ryhdy vaalityöhön.

    Äänestä

On erittäin harhaanjohtavaa puolueenne johdon taholta, kun itse puheenjohtajan suulla lausutaan: "on piirien sisäinen asia keitä he asettavat ehdokkaaksi ja keiden kanssa solmivat vaaliliittoja".

On muistettava puoluehallituksen kävelevän viime kädessä piirien yli. On salattu tosiasia, että Soini koko ajan voimallisesti puuttuu piirien itsenäisyyteen ja ohjailee ehdokasasettelua - jopa uhkailuilla.

Äänestä
  • Niinhän Turun Olavi Mäenpäänkin puoluehallitus poisti eduskuntalistalta v.1999. Tekosyyksi pantiin saamansa "somalisakot".
    Niin tulee käymään Halmeellekin, jos Hesanlaiset hänet ehdokkaaksi laittavat, mitä en kyllä usko, sillä Soini häärii taustalla. Ne kateuden hedelmät Halnmetta kohtaan ovat liian makeat.

    Katsoessani vielä vanhasta muistista puolueen sääntöjä, niin niistä on demokratia kaukana.

    Äänestä

  • EX-PS kirjoitti:

    Niinhän Turun Olavi Mäenpäänkin puoluehallitus poisti eduskuntalistalta v.1999. Tekosyyksi pantiin saamansa "somalisakot".
    Niin tulee käymään Halmeellekin, jos Hesanlaiset hänet ehdokkaaksi laittavat, mitä en kyllä usko, sillä Soini häärii taustalla. Ne kateuden hedelmät Halnmetta kohtaan ovat liian makeat.

    Katsoessani vielä vanhasta muistista puolueen sääntöjä, niin niistä on demokratia kaukana.

    Näyttää olevan huolensa itse kullakin. Kunhan päästään tammikuulle niin kyllä asiat selviävät, koska silloin listat jätetään sisään. Mikä aika se syyskuu on? Näyttääät tiedot olevan kirjoittajilla aika vähissä. Halme on kuitenkin varsin pieni ongelma, koska äänestäjät valitsevat kansanedustajat, vaikkakin vaalilainsäädäntö ei tasapuolinen olekaan. Helsingistäkin päästään lävitse mitättömällä kannatuksella verrattuna moneen muuhun vaalipiiriin, vaikka sitä ei Käden kirjoituksista käykän ilmi. Hänhän väitää aivan muuta.
    Vaalilaki antaa muuten puolueen johtoelimille määrätyn vallan ehdokkaiden suhteen. Ei siinä puolueen säännöillä ole tekemistä, koska laki kuitenkin asettuu määrätyiltä osin sääntöjen edelle. Tietysti Soini pystyy puheenjohtajana tuomaan esille oman mielipiteensä, mutta enemmistö päättää.

    Äänestä

  • Vaalityöntekijä kirjoitti:

    mielestä n.13,000 äänen saalis ennekuin argadian portit avautuvat? Siinä on rypistämistä itse kullekin. Uudeltamaalta pääsee tuon alle, mutta helsingistä huonommin. Pääsee toki, mutta huonommin. Maakunnista pääsee selkeästi alle tuon määrän jopa alle puolen, ja on helpommin saavutettavissa.

    Äänestä

  • Vaalityöntekijä kirjoitti:

    Näyttää olevan huolensa itse kullakin. Kunhan päästään tammikuulle niin kyllä asiat selviävät, koska silloin listat jätetään sisään. Mikä aika se syyskuu on? Näyttääät tiedot olevan kirjoittajilla aika vähissä. Halme on kuitenkin varsin pieni ongelma, koska äänestäjät valitsevat kansanedustajat, vaikkakin vaalilainsäädäntö ei tasapuolinen olekaan. Helsingistäkin päästään lävitse mitättömällä kannatuksella verrattuna moneen muuhun vaalipiiriin, vaikka sitä ei Käden kirjoituksista käykän ilmi. Hänhän väitää aivan muuta.
    Vaalilaki antaa muuten puolueen johtoelimille määrätyn vallan ehdokkaiden suhteen. Ei siinä puolueen säännöillä ole tekemistä, koska laki kuitenkin asettuu määrätyiltä osin sääntöjen edelle. Tietysti Soini pystyy puheenjohtajana tuomaan esille oman mielipiteensä, mutta enemmistö päättää.

    Äläpäs puhu paskaa. Vaalilaki ei anna puolueen johdolle mitään oikeuksia. Säännöt ne määräävät. Puoluelait määräävät aivan jostain muusta.
    Helvetin hölmö!!

    Äänestä

  • Vaalityöntekijä kirjoitti:

    Näyttää olevan huolensa itse kullakin. Kunhan päästään tammikuulle niin kyllä asiat selviävät, koska silloin listat jätetään sisään. Mikä aika se syyskuu on? Näyttääät tiedot olevan kirjoittajilla aika vähissä. Halme on kuitenkin varsin pieni ongelma, koska äänestäjät valitsevat kansanedustajat, vaikkakin vaalilainsäädäntö ei tasapuolinen olekaan. Helsingistäkin päästään lävitse mitättömällä kannatuksella verrattuna moneen muuhun vaalipiiriin, vaikka sitä ei Käden kirjoituksista käykän ilmi. Hänhän väitää aivan muuta.
    Vaalilaki antaa muuten puolueen johtoelimille määrätyn vallan ehdokkaiden suhteen. Ei siinä puolueen säännöillä ole tekemistä, koska laki kuitenkin asettuu määrätyiltä osin sääntöjen edelle. Tietysti Soini pystyy puheenjohtajana tuomaan esille oman mielipiteensä, mutta enemmistö päättää.

    tässä sinulle vaalilakia!

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980714

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olli Sademies kirjoitti:

Miksi Helsingin piiri ei ilmoita asettaako se Tony Halmeen ehdokkaaksi tulevissa eduskuntavaaleissa?

Yksi syy on Tony Halme itse - hän ei ole itse ilmoittanut suoraan Helsingin piirille mahdollisesta halukkuudestaan ehdokkaaksi.
Helsingin piiri ei tee päätöksiä iltalehtien, seiskan tai muiden höpöhöpölehtien juttujen perusteella.

Toinen syy on se, että ehdokasasettelu lyödään lukkoon lopullisesti silloin, kun listat jätetään syyskuussa. Sitä ennen ehtii tapahtua ja tapahtuu paljon. Joku jo varmana pidetty ehdokas saatta tulla katumapäälle elämäntilanteen muuttuessa äkisti perhesuhteiden, työn, terveyden tai muun syyn vuoksi.

Eli lyhykäisyydessään: Helsingin piiri ei luonollisestikaan voi sulkea istuvaa kansanedustajaa ulos listalta, mikäli hän haluaa asettautua ehdolle - se lienee selvä kaikista Tonyn toilailuista huolimatta.

Lopuksi: Olipa Tony ehdokkaana Helsingin listalla tai jossain muualla, päätöksen eduskuntaan menemisestä tekevät äänestäjät.

Tärkein huomioitava asia on: Ääänestyskopissa ollaan yksin - siellä jokainen tekee henkilökohtaisen ratkaisunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu