Maniako alkamassa taas?

Hei vaan.En sairasta ko tautia mutta veljeni sairastaa ja voin kertoa lähinnä sivusta seuraajan silmin...Hänellä manian tunnistaa siitä että hän alkaa "haalia"kaikenmaailman vapaaehtoistyöt itselleen...ja ei oikein nuku öisin ja alkaa tekemään aivan käsittämättömän pitkiä kävelylenkkejä...ja pursuaa ideoitaan...Yleensä tunnistan jo hänen alkavan maniansa jo puhelimessa koska juttua alkaa tulemaan vauhdilla ja kovalla äänellä ja en saa juuri suunvuoroa....silloin yleensä vaadin häntä lääkärille tai tarkistamaan lääkitystä oman sairaanhoitajan kanssa...Näin olen "pelastanut" hänet alkavilta manioiltaan...talviaikaan vaivana on ajoittain alakulo mutta silloin asiaan tartutaan.asuu itsenäisesti ja saa säännöllisen eläkkeen..elikkä pärjää ok..

Manian tunnistaa siitä, että yht´äkkiä on tusina asioita hoidettavana, vaikkei niistä yhdelläkään olisi mitään kiirettä. Tällöin, ota yhteys omaan lekuriisi, hän määrää sopivaa lääkettä. Myös itseään voi koittaa ottaa niskasta kiinni ja sanoa itselleen, ettei tolla nyt niin kiire ole. Se on kuitenkin helvetin vaikeeta, sanoo kokenut.

Minä huomaan siinä vaiheessa kun muut ihmiset tuntuvat niin ärsyttävän hitailta, puhua pälpätän nopeasti, kävelen nopeasti, ajatukset sinkoilevat jne. eikä nukuta.
Yritän myös opetella tunnistamaan oireitani jo ennen tuota vaihetta, koska silloin ollen jo aika pitkällä enkä ehkä saakkaan pysähtymään.

jep minäkin sairastan kyseistä häiriötä ja sain siihen ekaa kertaa apua tänä kesänä kun olin pari kertaa psykiatrilla.. onneks lääkitys on auttanut ja tasannut mielialaa, nyt on siis lähes ok olotila.

manian alkamisen tunnistaa siitä ettei enää nukuta ja ruokahalu pienenee kun ei ehdi syödä.
Myös tulee tosi sekava ja ahdistava olo..

mitens te muut mitä lääkkeitä syötte siis jos syötte jotain? ja onko auttaneet? mitä suurta haittaa sairaus on elämäänne aiheuttanut?

Minä syön Lamictalia. Ihan vasta on aloitettu. Aiemmin lääkityksenä oli Cipramil, kun minulla tunnistettiin vain masennusoireet, kunnes rupesin olemaan vähän avoimempi psykiatrilleni myös vauhtikausistani :)

Minä puutun hypomaniassani kaikkien läheisteni elämään. Neuvon heitä alinomaan ja järjestelen heidän pyytämättä heidän asioitaan. Saan oikein henkeytyksen siihen ja olen vihainen itselleni, että olen ollut liian hissukseen puuttumatta ystävieni ja perheeni elämään. Kukaanhan ei puuttumisestani pidä, mutta en minä siitä silloin piittaa. Minun tapani toimia on silloin absoluuttisen oikea ja haluan opettaa ja viedä sen läpi kaikille muilleki.

Saatan myös ostaa jotain ihan järjetöntä, tai haalia itselleni kaiken maailman hommia. Koka aika on kauhea kiire, mutta minä nautin siitä. Teen suuria ratkaisuja osaamatta lainkaan pelätä niiden seurauksia. Olen todellakin elämäni voimissa ja menen kuin höyryjuna eteenpäin. Siitä minua ei pysäytä kukaan tai mikään muu paitsi masennus, joka aina seuraan hypomaniaa... :(