Tuo sopii mainiosti myös tänne, vaikka

2518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

niin että koittaisivat keskittää ne mahdollisimman harvoihin käsiin. Lopputulos on yleensä huomattavasti parempi, edullisempi ja ennen kaikkea paremmin hallittavissa ja ennakoitavissa myös kustannusten suhteen.
Näin isoissa asioissa ei auta pään pensaaseen laittaminen ja tosiasioiden kieltäminen.

Äänestä

aivan liian kevyeesti. Eikä yleensä ole pientalorakentamisessa sellainen suurien projektien osakokonaisuuksissa mukana ollut maestro paras. Pitää olla osaamista ja käsitystä pientaloprojekteistä, tai oltava ainakin halukas oppimaan ja kuuntelemaan. Helpointa on tietysti pitäytyä linjassa, näin on aina ennenkin tehty ja tehdään nytkin. Se ei kuitenkaan ole asiakaalle se paras tapa. hyvän vastaavan mestarin on kyettävä kommunikoimaan tarvittaessa kaikkien projektiin osallistuvien suunnittelijoiden ja tekijöiden kanssa, kuunneltava heitä ja pohdittava onko heidän tarjoamat ratkaisut sittenkin edukdi kyseiselle kohteelle parhaan lopputuloksen saamiseksi. Pahimmassa tapauksessa vastaavan omat ajatukset jäävät silloin jyrän alle, ja sen hyväksyminen jo vaatiikin jo vankkaa itsetuntoa ja ammatillista osaamista, mutta lopputulos on kyllä noiden joustojen arvoinen. Laatu on myös huomattavasti parempaa.
Mistä noita sitten löytää ja miten heidät erottaa. Valitettavasti se selviää vasta useamman käydyn keskustelun pohjalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkin kivitalopuolelta. kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000000485&posting=22000000018142158

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu