Miksi aina neuvotaan pitämään ratista kiinni "kymmentävaillakaksi" otteella? Onko tälle mitään järjellistä selitystä?
rattiote
ukko2
82962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Parasta on pitää ratista kiinni klo 9 ja 15 asennnossa puolien yläpuolelta. Monessa uudessa autossa on tätä varten muotoiltu ratti. Paras tapaamani on on Renault Meganessa.
Jos olet pannut merkille formuloista, niin ratin ylä- ja alaosia ei tarvita: ratti on neliskulmainen (tai kahdeksikko).
Oikeat rattiotteet kannattaisi opiskella heti alkuunsa. Kahdella otteen siirrolla saa ratin tappiin, kun sen oikein oivaltaa. Kädet eivät saa mennä ristiin.
Itselläni meni aikaa totutteluun. Kävin BMW:n talviajokurssin noin 30 ajovuoden jälkeen ja oivalsin jipon sekä sain sen selkäytimeeni.
Onneksi pitää harjoitella joka kerta, kun tulee kotiin ja lähtee taas maailmalle.
Mutkaisella tiellä tarvitaan ohjaukseen kaksi kättä, jotta voimat riittävät. Oikealla työnnetään ylös, kun käännytään vasemmalle ja päin vastoin. Ei siis vedetä alas ratista.
Hyvä nyrkkisääntö vaunua peruutettaessa on, että nostetaan sen puolen käsi ylös, johon suuntaan vaunun pitää kääntyä. Ja sitten vaan hollataan, että käännöskulma pysyy hallinnassa.
Tuolla 10/14-asennolla tarkoitetaan myös käsien asentoa sivusta katsottuna. 9/15-asento tarkoittaisi siis suoria käsiä. Eli rattiotteen llisäksi se tarkoittaa sopivaa ratin ja selkänojan etäisyyttä.
Formuloissa ohjauksen välitys on sellainen, että käsien otetta ei tarvitse siirtää ratilla.
Jyrkemmässä mutkassa lähdetään kyllä työnnöllä käännökseen, mutta työnnön aikana se toinen käsi pysyy paikallaan, ja lähtee sitten vetämään/"auttamaan", kun työntökäsi on siellä "yläkuolokohdassa". Siis näin minä teen.
Loppujen lopuksi sitä tavallista ajoa ajaa kädet kuinka vaan, mutta monelle se vähänkin yllättävä tilanne onkin sitten heti ylivoimainen.
Ennen tuota otetta suositeltiin, sitten alettiin sanoa, että vain sporttisemmassa ajossa tuo ote. Siinä on kyynärpäille enemmän tilaa kuin matalammalta rattia pideltäessä. Lisäksi ratin pyöritys, jos sitä tarvitaan, lähtee sähäkämmin liikkeelle otteenvaihdon ollessa luonnikkaampi.
Vaihtoehto siis 15 vaille 3 eli 15 yli 9 ote jossa rattia voi käännellä otetta muuttamatta ehkä hieman laajemmin. Väittävät että niin voipi ajella lähes otetta ratista irrottamatta, mutta risteyksissä taitaa ajolinjat kyllä tuolla tavalla veltosti (tai coolisti) pyöristyä lähes itä-euroopan tasolle.
Jos ihmisen fysiikkaa ajattelee, niin moinen asento on hyvä. Siinä saa vetäistyä molempiin suuntiin nopeasti, kun on tarvis. Rattiahan vedetään, ei työnnetä. Työntäen liike on aina hitaampi, kuin vetäen.
Mitä alemmaksi ote lipeää, sitä lyhempi liikevara on. Kun vedät 9-15 -asennosta (alas), alkavat nivelet pistää hanttiin.
mie se ohjaan vaan vasemmalla ja hyvin menee
Pitäähän sitä ohjaustehostin jotenkin käyttää hyväksi, eihän sitä turhaan ole keksitty.
Jos sinun pitää kääntää rattia nopeasti ääriasennosta toiseen, on tämä kymmentävaille kaksi siihen optimaalinen.
Minä koitan jotenkin selittää sitä sinulle:
Nimetään suoraan ajaessa otekädet asennossa kymmentävaille kaksi: vasen 10 ja oikea 2.
Kun joudut kääntämään nopeasti vaikka vasemmalle: 2-kätesi kääntää rattia vasemmalle, ja samalla 10-käsi siirtyy yli kakkoskäden, kakkoskäden lähtökohtaan. Sitten 10-käsi kiskaisee vasemmalle ja kakkoskäsi menee takaisin omaan lähtökohtaansa kymppi-käden alapuolelta. Kädet toistavat liikettä niin kauan, kunnes ratti on ääriasennossa.
Oikealle käännettäessä asia toimii päinvastoin.
Näin tämän jutun joskus televisiosta, saattoi olla Puskuri-ohjelma, jossa joku stunttityyppi tai vastaava esitteli autonkäsittelyä.
Toki tätä kannattaa harjoitella käytännössä (jäällä/lumella), jos mielii saada ajotekniikasta jotain hyötyä. Rattiotteita on toki monenlaisia, eikä varsinaisia vääriä otteita ole.
Mitä otteita itse käytän, on kiinni paljon tilanteesta. Jatkuvaa kääntyilyä vaativa kaupunkiajo menee minulla kaksikymmentäyli yhdeksän -otteella. Suora, rauhallinen ja pitkä maantieajo menee kaksikymmentäviisiyli kahdeksan -otteella, koska se on vähiten ranteita ja käsiä rasittava minulla. Tätä kymmentävaillekaksi-otetta käytän vain kun sitä tarvitaan, eli epävarmalla alustalla, sekä vaistonvaraisissa väistöissä kädet tuntuvat hakeutuvan itse tuohon otteeseen..
se on kaikkein optimaalisin ratinpyöritykseen normaalissa henkilöautossa! Kahdella kädellä veivaa vaan vanhat mummot ja nössöt jotka ei omista autoa jossa on tehostin. Aikoinaan autokoulunopettajakin ihaili rattimiehen taitojani kun pyörittelin vasemmalla rattia. Kehui että ei ole nähnyt kenenkään noin sähäkästi pyörittelevän. Ja jos on vielä manuaali vaihteinen auto niin oikealle kädelle on muutenkin parempaa käyttöä kun ratin hiplaus. ja jos on automaatti niin syön samalla hampurilaista ja juon virvokkeita kun pyöritän vasurilla rattia. Se on selkäytimessä se homma! Heikot sortuu mutta jätkä senkun porskuttaa!