Hirvittää, kun huomaan, että monen aborttiin päätymisen syynä näyttää olevan toteamus "En ole valmis vanhemmaksi".
Kukaan aikaisemmin lapseton ihminen ei ole valmis vanhemmaksi, vaan vanhemmuteen kasvetaan lapsen mukana- tehdään lapsi sitten 16- tai 45-vuotiaana.
Itselläni on ystävä, joka synnytti lapsen 17-vuotiaana, ja hän itse sanoo aina, että ei ollut valmis, mutta on kasvanut lapsen tulon myötä jatkuvasti. Sen myöskin näkee ulkopuolinenkin. Eikä tuonkaan ystäväni nuoruus ja elämä lapseen loppunut. Nuoruus/nuoren elämä ja lapsikin ovat yhteen sovitettavissa, vaikka täydellistä vapautta ei voikaan saada.
Kukaan aikaisemmin lapseton ihminen ei ole valmis vanhemmaksi, vaan vanhemmuteen kasvetaan lapsen mukana- tehdään lapsi sitten 16- tai 45-vuotiaana.
Itselläni on ystävä, joka synnytti lapsen 17-vuotiaana, ja hän itse sanoo aina, että ei ollut valmis, mutta on kasvanut lapsen tulon myötä jatkuvasti. Sen myöskin näkee ulkopuolinenkin. Eikä tuonkaan ystäväni nuoruus ja elämä lapseen loppunut. Nuoruus/nuoren elämä ja lapsikin ovat yhteen sovitettavissa, vaikka täydellistä vapautta ei voikaan saada.
Vastaukset 27
Vanhimmat
kyllä totta... mutta myönnät varmaan että sillä on eroa, onko 16 vai 45-vuotias.
18-vuotiaana pidin lapsen, jos nyt paukahtaisi, ei tarvitsisi miettiä hetkeäkään, tämä 44-v kipittäisi aborttiin suitsait sukkelaan!
Hyvät naurut sain...
Viittasit varmaan samaan asiaan kuin äitini, sanoessaan aina, että "tehkää lapset nuorina, kun iän myötä sitä ei enää jaksa niiden kanssa". Tottahan se on, että 16-vuotias on vikelämpi jaloistaan kuin 45-vuotias, ja jo 1-vuotiaan kanssa saa olla melkoisen nopea liikkeinen...
valmis vanhemmaksi on sanonta jolla taidetaan yleisesti tarkoittaa huomattavasti laajempaa asiaa kuin nuo kaksi sanaa antaa ymmärtää?
Valmis voi joku olla kun ympäristö on sopiva, toinen kun talous on kunnossa, kolmas kun se lapsi on tulossa ja neljäs kasvaa siihen sitten joskus lapsen mukana.. Jos itselel se merkityksellinen asia jonka mukaan on valmis vanhemmuuteen ei ole kunnossa niin silloin ei ole valmis? Yksi tuttavani ei tuntenut olevansa valmis koska ei ollut koskaan ehtinyt käydä Intiassa! Mikäs mittari se on??
Yleisemmin asialla varmaan tarkoitetaan sitä että on valmis ottamaan vastuuta ja asettumaan aloilleen lapsen kanssa ja tarjoamaan tälle turvallisen kodin. Turvallisuuskin on aika suhteellinen käsite..
Lapsi kasvattaa vanhemmuuteen, mutta toivotaan että se vanhempi kasvaa hieman tehtävänsä edellä..
olit sitten 16.v tai yli nelikymppinen, kun tulet ensimmäistä kertaa äidiksi olet aivan ulalla :) Äidiksi kasvetaan hiljalleen, on väärin olettaa että jo elämänkokemusta omaava nelikymppinen olisi täysin valmis äidiksi.
Lapsen syntymä on aina suuri mullistus!
Itse sain esikoisen 19-vuotiaana enkä ole koskaan katunut valintaani (vahinkoraskaus)
Nyt olen neljän ihanan lapsen äiti, ja täytyy tunnustaa että välillä vieläkin eteen tulee tilanteita jossa meinaa mennä sormi suuhun..
Jos aletaan odottaa sitä hetkeä jolloin kaikki on valmista lapsen tekoa varten, on useimmilla elämä jo mennyt. Vaikka lapsi tulisi kolmekymppisenä, tulee raskauden alussa ne samat "haluan tehdä vielä sitä ja tätä, en ole valmis", kuin nuoremmallakin. Taloudellisestikin oppii pärjäämään ja Suomessa nyt on niin hyvät tuet, että nälkää ei kukaan näe ja kaiken tarvittavan saa, jos ei sitten syö jatkuvasti ravintoloissa ja grilleillä yms. valmiilla ja ostele kalleimpia muotivaatteita.
Lapsen synnyttyä nuorikin oppii suuntautumaan erilaisiin asioihin ja arvostamaan erilaisia asioita, kuin lapsettomana. Eikä lapsen syntymä tarkoita kaikista nuorten tekemisistä luopumista.
olevani valmis äidiksi sitten kun voin uskoa pystyväni "uraamaan" elämäni lapselle eli hoitamaan häntä 24/7, jättämään omat iltarientoni pois, olemaan paikalla, elämään säännöllistä elämää, ajattelemaan ensiksi lasta ja sitten vasta itseäni ym... Sen takia epäröin voisinko tässä elämäni vaiheessa lapsen pitää, jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen.
JA vielä jos joku miettii miksi olen tällä palstalla ja miksi edes osallistun näihin keskusteluihin niin syy on se, että elän parisuhteessa (joka muuten toimii loistavasti) ja koen olevani "riskiryhmässä". Yritän selvitellä asioita etukäteen, sillä vaikka ehkäisystä huolehdinkin tarkasti niin kuka tietää joudunko joskus harkitsemaan aborttia.
miettiä asiaa ajoissa, mutta siinä vaiheessa kun raskaus on jo alkanut, ei voi enää asetella asioita samalla tavoin, vaan silloin täytyy miettiä tarkkaan, että pystynkö mitenkään selviämään... Itse pidän hirveänä, jos iltariennot asetetaan em. tilanteessa oman lapsen elämän edelle, ja sitä paitsi iltarientoja ei tarvitse ihan kokonaan lopettaa, jos lapsen tekee (itse olen kyllä ne jättänyt ihan minimiin).
Eli siis tiina-tiikeri, sinun kohdallasi on fiksua miettiä asiaa etukäteen, mutta muista asioita kommentoidessasi erottaa tilanteet, joissa ei enää olla ennakoimassa, vaan päättämässä jo alulle laitetun ihmisen elämästä.
Jos tulisin raskaaksi joutuisin todella arvioimaan tilanteeni uudelleen, mutta totuus on se että olen nuori ja elän tällä hetkellä opiskelijaelämää kaikilla mausteilla (ja nautin siitä suunnattomasti). Olen vapaa. Minulla ei ole edes lemmikkiä ja ensimmäisen kerran elämässäni saan mennä ja tulla niinkuin haluan. Tiskit voivat kyllä odottaa.
Jos tulisin raskaaksi ja pitäisin vauvan kaikki tuo muuttuisi. Joten jos tulisin raskaaksi joutuisin puntaroimaan tarkkaan prioriteetit: kuinka paljon minulle merkitsee oma vapauteni ja elämäni ja kuinka paljon taas mahdollinen lapsi ja pystyisinkö elämään abortin kanssa.
Mutta en voisi pitää lasta jos kokisin, että katkeroituisin vapauteni meneyksen takia. Pitäisin vauvan vain jos olisin riittävän varma siitä, että voisin elää onnellisesti ja katumatta. Niitäkin esimerkkejä on kun liian aikaisin äidiksi tulleet "villiintyvät" ja alkavat viettää menetettyä nuoruutta väärään aikaan (esim. kun vauva on pieni tai 50-v kriisit).
Mielestäni nuoruus pitää elää ja kokea silloin kun on nuori.
Kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi on saatettu alulle ei pidä/voi ajatella enää vain sitä mitä itse haluaa, mikä itselle merkitsee tai mistä nauttii, vaikka ymmärrän hyvin sen, että vapaasta nuoruudesta on vaikea luopua. Elämä ei ole pelkkää nautintoa, varsinkaan abortin jälkeen, eikä sellaista kannata odottaakaan...
Olet kovasti kirjoittanut alkioista jotenkin väheksyvään sävyyn, joten sinun on aiheellista katsoa tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000018174064
"Elämä ei ole pelkkää nautintoa"
Ei elämä ole edes villillä opiskelijalla pelkkää nautintoa, mutta jos lapsen saamisen kokee kohtuuttoman suureksi uhraukseksi, niin tarvitseeko siihen ryhtyä. Emmehän elä enää keskiajalla, jossa naisen pitää nöyrästi kärsien kestää kaikki mitä eteen tulee, tai uhrata itsensä lapsille ja lisääntymiselle. En nyt väitä että olisit sanonut että naisen pitääkään uhrautua, mutta mielestäni tällainen käsitys elää yhä monien alitajunnassa vahvana.
Ja ihan oikeasti en usko että biletysnuoruus ja lapsi sopivat yhteen, ihan jo sen lapsenkin takia.
"Mutta en voisi pitää lasta jos kokisin, että katkeroituisin vapauteni meneyksen takia. Pitäisin vauvan vain jos olisin riittävän varma siitä, että voisin elää onnellisesti ja katumatta."
Katkeroituminen ja itsesyytökset abortista ovat varmasti paljon todennäköisempiä ja kamalampia kuin (mahdollinen) katkeroituminen vapauden menetyksestä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000018197379
Uhrautumaan omalle lapselle??? Kuulostaapa tyhmältä... Siitähän tässä "uhrauksessa" on kyse.
Joo, bilettäminenhän se on tärkeintä ja jatkuvasti se biletysnuoruus kestää yhä kauemmin... Nykyään yli 25-vuotiaatkin ovat "bilettäviä nuoria"... Hah!
Olen katsonut kaikki kuvat ja videot mitä olen käsiini saanut.
Ja lisäksi olen kertonut oman mielipiteeni olevan, että pelkkä ihmisen muoto ei minusta tee alkiosta ihmistä. Mielestäni alkio alkaa silloin olemaan ihminen kun se alkaa aistimaan maailmaa ympärillään eli noin 12-16 viikkoisena lukemani tiedon mukaan. En kannata myöhäisen vaiheen aborttia kuin erittäin painavasta lääketiellisestä syystä johtuen.
se on niinkin, mutta jokainen on erilainen ja kokee abortin omalla tavallaan. Se että tekee abortin ei automaattisesti tarkoita, että katuisi sitä lopun elämäänsä. Mutta myönnän että riski on olemassa.
Vai on alkio vasta sitten ihminen? Oh-hoh!
se on ihan sama mikä on sen uhrauksen syy. Jos oikeasti haluaa elää biletyselämää tai vain olla vapaa vastuusta, jota lapsi tuo yllinkyllin elämään. Niin onneksi jokainen saa päättää onko valmis loppuelämän sitoutumiseen. Koska lapsi sitä on, koko elämän kestävä vastuu.
Osan nuoruus kestää kauemmin kuin toisen, suokaamme se heille. Turha on arvostella sellaisia, jotka vielä haluavat mennä ja olla vastuussa vain itsestään. Se on jokaisen naisen oikeus.
Ei eläminen ole vain haluamista. On otettava vastaan myöskin paljon sellaista mitä ei halua. Ymmärrän abortin joissakin tilanteissa, mutta en näissä "haluamis-tapauksissa".
Jokainen on oman onnensa seppä. Ja vaikka se on halusta kiinni, niin siihen on oikeus. Sitä ei tarvitse muiden onneksi käsittää. Koska suomessa nainen saa päättää nämä asiat.
Onneksi kukaan ei pakota tekemään sellaista jota ei esim. nyt halua.
On otettava vastaan sellaista jolle ei voi mitään. tämä taas on asia, jossa on valinnan mahdollisuus.
Tuo valinnan mahdollisuus on siis valita oma mukavuudenhaluinen elämä, tai vastaavasti antaa omalle lapselleen mahdollisuus elämään. Noo, voihan sitä valinnanmahdollisuudeksikin kutsua...
Minä ymmärrän abortin ihan hyvin, jos ei lapsia halua. Ainakin minun kohdalla myös lasten tekeminen kumpusi omasta halustani saada lapsia, eikä mistään tarpeesta uhrautua tekemään jotain mitä en halua.
Minusta tuntuu että sekä lasten tekeminen että tekemättä jättäminen ovat molemmat valtaosalla omasta halusta kiinni. Eli itsekkäältä pohjalta molemmat ratkaisut tehdään, jos haluaminen on itsekästä.
että tässä keskustelussa oli jo yksi kahden äiti? ;)
Enpäs huomannut, anteeksi. Jos vielä jotain kirjoitan, niin keksin toisen nimimerkin. Kiitos kun huomautit :)
Tämähän on vain keskustelupalsta :)
perheessäni teiniäiti kasvoi vanhemmuuteen yhdessä lapsensa kanssa, mutta liian auvoista kuvaa siitä ei saa antaa. Se "kasvaminen vanhemmuuteen" vaati paljon ja tarkoitti monia itkuja, yksinäisyyttä, masennusta ja ponnisteluja arjessa selviämiseksi. Nuoruus on aikaa, jolloin lapsi kasvaa aikuiseksi ja oppii tuntemaan itseään. Kyllä vain tätä nuoruutta kovastikin vaikeuttaa, jos nuorella on yksin kannettavanaan toinen kokonainen ihmiselämä hartioillaan. Kyllä, joku pystyy siihen paremmin, toinen ei yhtä hyvin.
Ei todellakaan ole sama asia saada lasta 16- ja 45- vuotiaana. Voin sanoa nähneeni molemmat ihan vierestä ja ero oli valtava.
että olisi sama asia.., vaan että molemmissa tapauksissa kasvetaan vanhemmuuteen.