Haluaisin tietää, kuinka yleistä on, että vanhemmat avustavat lastensa perheitä. Meillä nuoripari opiskelee ja heillä on pieni vauva ja siksi olemme avustaneet heitä sekä rahaa että ruokaa antamlla ja lisäksi hoidamme pikkutyttöä. Itse sain aikanani opiskella velaksi ja siksi haluan nyt avustaa lapsiaani, ettei heille opiskeluaikana kertyisi mahtavaa velkataakkaa.
Avustatteko lastenne perheitä?
Mummo minäkin
194156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Aina kun vain jotain pyytävät, yritän täyttää sen. Harvemmin ovat olleet pyytämässä.
Taloudellista apuani eivät tarvitse eikä ainakaan poikani sitä suostuisi ottamaan jos tarjoaisin.
Lastenhoitoapua annan heti kun pääsen sitä antamaan, toistaiseksi ovat hoitaneet itse, lapsi ihan pieni.
Joskus leivon pullaa ja ompelen vauvalle jotain ja vien tuliaisina.
Mutta kaikkineen, ihan varmasti autan kaikessa missä voin jos he apua tarvitsevat.
Meillä perhe perustettiin jo opiskeluaikana. Saatiin kyllä jonkin verran apua vanhemmiltamme. Lapsemme oli kummankin vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi, joten hössötystä riitti alussa ja esimerkiksi vaatteita tuli lahjaksi aika paljon. Rahaakin saatiin lainaan tiukan paikan tullen, eikä niitä kaikkia lainoja koskaan maksettu takaisin. Opintolainaa kyllä jouduttiin nostamaan silti maksimimäärät.
Töihin pääsyn jälkeen avustukset ovat jääneet lähinnä normaaleihin joulu- ja synttärilahjoihin.
mutta itse en kovin paljoa auta. Lähtökohtana on ollut ja tulee olemaan se, että jokaisen on itse mietittävä koska lapsia tekee, eli onko ajankohta sopiva jne. Nykymaailmassahan se ei ole vaikeaa. Jos kokee pärjäävänsä pienen lapsen ja opiskelujen ja niukan budjetin kanssa, niin siitä vaan. Itse olin kyllä jo työpaikassa kiinni kun ensimmäisen aikoinani tein.
Itse toivon että taloudellinen tilanne sallii taloudellisen auttamisen siinä vaiheessa, kun lapset lähtee kotoa ja kun he perustavat perheensä. En tairkoita suoraa rahan antamista jokapäiväiseen elämiseen, vaan esimerkiksi osallistumalla suurempiin hankintoihin yms.
Mielestäni lapsia pitää tehdä suht nuorena, kun on tarmoa täynnä ja tottunut niukkaan elämään.
Nykyisin kun nuoret opiskelee pitkään, niin työelämään siirtymisen ja uran alkuun saattamisen jälkeen ikää on 30 ja lapsen saantikaan ei ole enään niin varmaa ja ainakin omassa tuttavapiirissä kolmekympisten lasten hankinta onkin jäänyt poikkeuksetta yhteen, kun se on kuulema niin raskasta ja kallista.
Mutta kukin tavallaan. Itse olen kyllä todella tyytyväinen, että ensimmäinen lapsi on hankittu vähän yli kaksikymppisenä.
21 v. tyttäreni on naimisissa ja opiskelee, kuten miehensäkin. Lapsia heillä ei ole. Laitan heidän yhteiselle tililleen kuukausirahaa. He ovat erittäin tarkkoja rahasta ja tulevat todella vähällä toimeen. Meillä on varaa tukea heitä hiukan taloudellisesti ja haluan, että he voivat opiskella täysipainoisesti. Kesät he ovat töissä, mutta talvella hyvin vähän. Opintolainaa he eivät ole ottaneet. Tuen heitä taloudellisesti, kunnes jompikumpi valmistuu ja saa työpaikan. Sitten jo meiltä muuttaakin seuraava lapsi maailmalle... Tuen heitä erittäin mielelläni. Aikanaan kuukausiraha-asia selvitettiin eikä siitä tarvitse enää puhua. He eivät ole rahaa pyytäneet, vaan sanovat pärjäävänsä ilman tukeakin.
kun kaksoset sain niin olin 21 vuotias. Välillä ollaan oltu kumpikin työttöminä, välillä toinen töissä ja toinen kodinhoidontuella, toinen töissä ja toinen opiskeli. nyt ollut 2 kuukautta niin että molemmat ollaan oltu töissä (tosin pienipalkkaisia molemmat)!!
jokaisessa elämän vaiheessa ei olla saatu YHTÄÄN tukea kummaltakaan isovanhemmalta. Synttereinä ja jouluna muistaavat. ja kaikki asuvat samalla paikkakunnalla, toinen ukeista 45km päässä. Ainoastaan äitini hoitaa silloin tällöin lapsiani ja mummolassa ollessa yön tai kaksi niin MINÄ annan ruokarahaa äidilleni. minulle on luonnollista että MINÄ kustannan lapsieni menot, ja äitini on pitkäaikaistyötön joten rahaa ei hänellä ole. ja lapsille tärkeät pillimehut mummolan saunassa tekisi äidilleni tiukkaa ostaa muuten. Ja miehen vanhemmilla rahaa olisi, mutta ei minusta olisi luonnollista jos he rahaa antaisivat...
Olen omillani ollut teiniajasta lähtien, ei kukaan minua avustanut myöskään silloin kun opiskelin. Paitsi valtio/kela opintotuen ja lainan takauksen muodossa.
Vaikka en ymmärrä täysi-ikäisten ja etenkin perheellisten avustamista, mutta onhan se hienoa että tälläisiä välittäväisiä vanhempia on. olenko sitten kateellinen, vai niin aikuinen että on luonnollista olla omillaa.
Jos noista pitää valita, niin olet vähän kateellinen.
Olen avustanut koko elämäni. Kolme lastani ikähaarukka 33 – 44 ovat saaneet meiltä taloudellista ja muuta apua koko aikuisikänsä. Olemme maksaneet tyttäremme asuntolainoja ja velkoja, antaneet huonekaluja, lastenhoitoapua ja lapsille vaatteita yms. Pojille olemme maksaneet vuokravakuuksia ja hankkineet huonekaluja, rahaa ja ruoka apua ovat saaneet molemmat. Vanhin vieläkin, koska on työtön ja alkoholisoitunut. Keskimmäisen pojan lapsi on ollut meillä hoidossa muutaman viikon vuodessa, lomieni ja pitkien pyhien aikana. Nyt olen leskenä pienellä eläkkeellä, olen ilmoittanut lapsille, että taloudellisesti en enää pysty heitä auttamaan. Lastenlapsia hoidan tarvittaessa ja vien heitä erilaisiin tapahtumiin. Tyttärelle käyn siivoamassa silloin kuin jaksan, eli enää joka toinen viikko. Lastenlasten synttäreitä muistan pienellä lahjalla.
vanhemmista, jotka kohtelevat lapsiaan eri arvoisesti...
Jokaiselle lapselle tulee antaa TASAN saman verran taloudellista ja muutakin tukea!!!
Vain siinä tapauksessa voi tasapuolisuudesta lipsua jos joku lapsista kieltäytyy tuesta.
Mahtavaa, että olette avustaneet lapsianne, mutta eikös olisi aika lopettaa avustaminen siltä "surkealtakin" tapaukselta?
Tunnen monta perhettä, joissa suhteet ovat menneet pieleen juuri epätasapuolisuuden takia. Vanhemmilta se ei paljoa vaatisi. Jos joku pyytää jotain pitää tilanne kartoittaa ja antaa sen verran kuin pystyy kaikille lapsilleen antamaan eli jos on 3 lasta ja 300 euroa annettavaksi. Yksi pyytää 200 euroa, tällöin jokaiselle kolmelle lapselle annetaan 100 euroa. Loput sata euroa pyytäneen pitää hankkia omin keinoin, niinkuin tässä elämässä tapana onkin.
Mieheni ja hänen siskonsa ovat näitä epätasa-arvolapsia.
Miehen siskon lapset ovat jatkuvasti hoidossa mummulassa, pitkiäkin aikoja kerrallaan. Asuvat lähempänä mummulaa kuin me.
Viikottain käyvät syömässä mummulassa, meitä ei kutsuta KOSKAAN syömään. Itse kutsumme isovanhempia sillointällöin syömään meille(n.1krt/3kk).
Miehen siskon perheelle annetaan rahallista avustusta esim.lapsille vaatteita ja alkukesällä isovanhemmat ostivat jääkaapin kun vanha rikkui. Mieheni sisko ja miehensä ovat kumpikin työssäkäyviä ihmisiä...
Heillä on kuitenkin tapana ruikuttaa kuinka kaikki on kallista eikä mihinkään riitä rahaa. Ehkä isovanhemmat eivät tajua, että he ovat kuitenkin ihan hyvin toimeentulevia.
Mieheni ei ole asiasta maininnut, mutta tiedän asian joskus vaivaavan. Ei niinkään itsensä puolesta, vaan joskus miettii, että miksi oma äiti ja isä pitää lapsenlapsiaan niin eri arvoisina.
Harmittaa mieheni ja lapsieni puolesta.
Taas esimerkki siitä, että Suomessa kateus voittaa kiimankin, jos ei itsellä riitä kadehtimista pitää kadehtia ventovieraita. Lasten ollessa pieniä mittasin kyllä sen limsan joka lasiin millilleen, mutta
lapset kasvavat ja elämän tilanne muuttuu. Aina ei voi auttaa tasapuolisesti koko ajan, eiköhän sitä jokainen vanhempi yritä sen hetkisen tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan.
Vanhin poikani on lapseton, siis en voi tasapuolisesti hoitaa hänen lapsiaan, en myöskään käy hänen luonaan 200 km päässä siivoamassa. Keskimmäisellä taas on hyvä ammatti ja toimeentulo, hän ei todellakaan enää haluaa eikä tarvitse minulta rahaa, tuloni ovat ehkä 20% hänen omista. En myöskään voi käydä hänellä siivoamassa ja hoitaa lapsia tällä hetkellä, etäisyyttä on noin 300 km. Nuorin asuu lähellä ja saan hänen perheeltä apua jos jotain sattuu. Pojat eivät heti hätiin pääse koska asuvat kaukana.
Molemmat vanhemmat lapset ovat myös saaneet sivuperintöä sukulaiselta, minkä saivat käyttöönsä 21-vuotiaana. Nuorin taas ei, koska hän syntyi tämän sukulaisen kuoleman jälkeen. Kaikkia on pyritty auttamaan vuoronperään sen hetkisen tilanteen ja tarpeen mukaan. Eivät onneksi ole katkeria ja kateellisia toisilleen, meillä on keskenämme ihan hyvät välit.
En usko, että missään perheessä lapset saa tasan saman verran tukea. Jos esimerkiksi yksi lapsista opiskelee ja muut käy töissä, luultavasti opiskelevaa autetaan eniten, koska hän ei muualta tuloa saa ja koska vanhemmat luultavasti arvostavat opiskelua.
Perheen nuorimpana syntyneet saavat lähes poikkeuksestta taloudellista tukea ja huomiota enemmän kuin vanhemmat. Tämä johtuu ainakin siitä, että kun osa on jo omillaan tai muuttanut pois kotoa, niin voi keskittyä siihen yhteen kotona asuvaan.
lapset sulta rahaa...!?
Voi kauhistus! Minulta ei kukaan lapsistani ole ikimaailmassa pyytänyt rahaa eikä tule pyytämäänkään. Eivät ikinä kehtais tiedän sen. En itsekkään ole ikinä pyytänyt rahaa vanhemmiltani.
Meillä tuplat ja itse en ole työssä. Mies suht hyväpalkkainen ja vanhempieni ollessa työelämässä sain heiltä säännöllisesti rahaa. Perustelivat, että heilllä on kaikki tarvitsevansa eivätkä ole kovin vaativaisia. Opiskeluaikana isäni esim. maksoi vuokrani, koska silloin opintotukeen vaikutti vanhempien tulot. Pärjäisimme ilmankin, mutta mielelläni otan apua vastaan ja siitä olen kiitollinen. Nyt äitini on työttömänä ja isäni sairaseläkkeellä, saan silti välillä rahaa johonkin isompiin hankintoihin. Eniten arvostan kuitenkin heidän kiinnostustaan lapsiani kohtaan, koska välittävät heistä aidosti ja rakastavat heitä, samoin kuin minua ja varmasti miestänikin. Olen sairastellut paljon ja saanut senkin takia hoitoapua heiltä.
Mieheni vanhemmat ovat hyvässä taloudellisessa tilanteessa, mutta avusta eivät ainakaan meitä. Satsaavat paljon itseensä ja mielestäni viettävät tosi itsekästä elämää. En nyt kaipaa heidän rahojaan, mutta lahjatkin vähenivät, kun lapset syntyivät. Olemme vähän tekemisissä. Harmittaa, kun ovat puuttumassa asioihimme ja teemme kaiken väärin. Lapsiamme ei mielestäni tunne niin kuin isovanhemman "pitäisi". Odotusaikana niin vaahdottiin, mutta ennenaikaisuus yms. tuntui karkottavan heidät valovuosien päähän. Lastenhoitoapua ei siis tipu, vaikka ovat terveitä, tosin vielä työelämässä. Todella nurinkurista, kun kuitenkin hoitavat mieheni siskon lasta usein. Omiani en ehkä edes halua antaa hoidettavaksi, jos edes huolittaisiin, koska mielestäni ensiksi pitäisi tutustua lapseen. Kaksosistamme anoppi suosii toista, joka ei ole joutunut leikkauksiin yms. vaikeuksiin. Mielestäni on tosi VÄÄRIN, että höpöttävät aina tästä pienemmästä lapsenlapsestaan eivätkä keskity meidän lapsiimme. Mielestäni tasapuolisuus pitäisi olla lastenlastenkin kanssa, vaikka meidän ovatkin miniän lapsia. Meillä nimittäin olisi ollut todellistakin avuntarvetta esim. leikkauksien yhteydessä ja oman sairastamiseni aikana. Anteeksi purkaus, oli pakko tilittää, koska alkoi kiehua... Ehkä olen tottunut tässä suhteessa omien vanhempieni kanssa liian hyvään, vaikkeivat muuten täydellisiä olekaan. Toisille vaan tuntuu olevan hienoa näytellä tutuille lapsenlapsien valokuvia tuntematta itse näitä lapsia ja heidän mieltymyksiään.
Tietysti tilanteet riippuu miljoonista eri asioista.
Lasten tilanteet voivat myös vaihdella ja on kyllä ihan reilua että vaikeaan tilanteeseen joutunutta autetaan enemmän, kuin sellaista jolla on mennyt hyvin.
Olet siis kasvattanut lapsesi tietoiseksi siitä, että sinulta ei apua heru. Miksi?
Toivottavasti sinäkään et pyydä lapsiltasi apua, kun sen aika tulee - ja se tulee jokaiselle.
Avun antaminen ja ottaminen eivät ole mitään häpeän aiheita. Vain sellainen, joka ei ole koskaan ollut tarpeeksi tukalassa tilanteessa, voi tuomita toiset tietämättömyyttään tai ylpeyttään. Apu voi olla ystävyyttä, rahaa tai tavaraa tai niin kuin meillä yhä enenevässä määrin, palveluksia.
Minä ainakin toivon, että lapseni uskaltavat ja kehtaavat pyytää minulta apua, kun sellaista tarvitsevat. He eivät missään mielessä lakanneet olemasta lapsiani tultuaan täysi-ikäiseksi.
Toivottavasti et ole niin kuin vanhempani, jotka ylpeilevät sillä, että lapset tulevat toimeen omillaan eivätkä ole rahaa ruikuttamassa. Me sisarukset nimittäin tiedämme, että vanhempamme ajattelevat aina ensin itseään, eivät lapsiaan, joten viimeinen paikka, mistä apua hakisimme, ovat omat vanhempamme. Mutta kuinkas ollakaan, kun vanhemmat tarvitsevat remonttiapua - ei muisteta ollenkaan, että jos lapset niin myös vanhemmat saisivat tulla toimeen omillaan ja maksaa vaikkapa palkkaa siitä, että teettävät ilmaiseksi töitä lapsillaan.
Yksi hyvä puoli asiassa kuitenkin on; tiedät aina, että lapsesi eivät käy sinun luonasi saadakseen rahaa. Käyvätkö jostain muusta syystä?
Itselläni on 3 lasta ja opiskelen. Vanhempani autta taloudellisesti, mielestäni "liikaakin". Tiukkaahan itselläni toki on, joten "kalliimmissa" hankinnoissa vanhempani auttavat. Monesti tunnen huonoa omaatuntoa, sillä vanhempani eivät huoli edes lainoja takaisin. Sanovat vain, että avusta tulevaisuudessa lapsiasi samalla tavalla ja sitten olet maksanut "velkasi".
Sanovat myös, että mikseivät avustaisi kun sitä tarvitsen. Heillä lainat maksettu. Omat talot, autot, molemmat työssäkäyviä. "nuorena" sitä kuulemma tarvitsee enemmän kuin vanhempana.
Meille on mieheni kanssa ensimmäinen lapsi tulossa ja mitään avustusta emme ole saaneet kummankaan vanhemmilta. Ja mitään ei olla kyllä pyydettykään. Mieheni äiti on työtön ja omat vanhempani vähätuloisia, joten en "ilkeäisi" heiltä rahaa pyytää edes lainaan, koska heillä on omatkin rahat tiukilla.
Olen elänyt omilla rahoillani (opintolaina ja
-tuet ja töistä saadut) jo lukion ensimmäisestä lähtien, joten nytkin katson "parhaaksemme" selvitä ihan omilla rahoilla.
Mieheni on opiskelija ja minä työtön, joten monen mielestä varmaan huono aika alkaa perhettä perustamaan... Olemme kuitenkin varmoja, että pärjäämme lapsen synnyttyäkin omillamme. Eihän pieni vauva paljoa rahaa vie ja miehelläni ei ole enää vuottakaan opiskeluja jäljellä.
Myös vauvan kaikki tarvikkeet olemma ostaneet itse, vaikka niihin rahaa kyllä saa menemään... Mutta koska haluan lapselleni kuitenkin uutta ja käytännölistä, niin olemme sitten tinkineet omista menoistamme.
Joten avustusta ei olla saatu, eikä olla sitä kyllä osattu kaivatakaan. Mielestäni lapset kannattaa tehdä sitten kun tietää, että pärjää omillaan. En ole kateellinen niille ketkä avustusta saavat vanhemmiltaan, mutta olen itse "ylpeä", että pärjäämme omillamme pienistä tuloista huolimatta. =)
hyvää sinulle, miehellesi ja tulevalle pienokaisellenne. :)