Vesimies ja täyskäännös elämässä

vesimiesnainen**

Minulla on pitkän aikaa ollut eräs unelma-ammatti, mutta sain myös mahdollisuuden toiseen koulutukseen. Tämä "unelmakouluni" alkaa alle 3 viikon päästä, mutta nyt haluan perääntyä enkä näe tässä unelmassani enää mitään hohtoa. Ihan yhtäkkiä tuli tällainen olo, naps. Nyt haluan tähän aluksi vähemmän mielenkiintoiseen kouluun.

Olen jo allekirjoitellut vuokrasopimukset ja ostanut asuntoon tavaroita, mutta kun en enää haluakaan muuttaa! Tämä on niin outoa. Olen jo jakanut uuden osoitteen tutuilleni ja pakannut tavarat laatikkoihin, mutta nyt haluan kääntää kelkkani toiseen suuntaan. Ilman syytä. Ihan kuin pään sisällä olisi joku painanut toista nappia ja ajatukset muuttuivat päinvastaisiksi.

Miksi haluan tehdä itselleni jotakin tällaista? Kaikki olisi niin helppoa, mutta teen kaiken toisin päin. Mikä minua oikein ohjaa? En löydä mitään järjellistä syytä miksi unelmani muuttui sekunnissa, monien vuosien jälkeen, mitättömäksi. Kukaan ei ole manipuloinut minua, mieleni vain vaihtui toiseksi.

Miksi minulla pitää olla koko ajan jokin projekti tai ns. elämää suurempi suunnitelma? Miksi en voi tehdä yhtään helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja, vaan minun on lähes pakko rikkoa kaikki suunnitelmat päivää ennen uusiksi?

Outoa.

13

1922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vesimiesNainen

      Sitä tekee juuri päinvastoin kuin kaikki toiset
      tekisivät valitsee epämieluisimman vaihtoehdon,
      ja selviytyy siitä, tee sinä myös. Muuta ja
      ole huoletta selviydyt varmasti!!!!!!!!!

    • Mercuriana

      Sitä se Uranus teettää... Otan osaa ;o)

    • sama vika

      rahikaisella. Toisaalta se on sitäkin, että saavuttaa sen mitä haluaa ja se riittää, hohto menee pois kun on saanut unelmansa. Pätee miehenmetsästykseenkin. Kun tietää jonkun vaikeastisaavutettavan ja voisi saada sen, ei se enää kiinnostakaan. Mutta itse olen nimenomaan juuri sellainen, että vissiin teen just niin, miten kielletään, haluan tehdä just toisin kuin muut.

      • miehenmetsästyksessä

        koskaan mitkät helpotnakit ole kiinnostaneetkaan. Ei vaan ne kaikkein mahdottomimmat tyypit. Aina se vaikein tapaus - eli ilmeisesti olen ajatellut: "Haa, tässä tyypissä on haastetta, ei muuta hakemus sisään!"


    • Akilla

      Veskarinaisena voin kyllä allekirjoittaa tuon. Olen kova soutamaan ja huopaamaan (nouseva vaaka varmaankin tuo tähän lisäpontta ;)) eli kun saan jotain mitä olen halunnut, en haluakaan sitä enää. Kaikki mikä on täysin mahdotonta saada, on saatava. Ja sitten kun haluaa vähän kaikkea, ei osaa päättää mitä oikeasti haluaa.

      Itsellä myös tulee epäröintejä elämän suurissa päätöksissä. Kun päätän, että vaihdan opiskelualaa, haen ja pääsen kouluun, alan miettimään ja tuskailemaan halusinko todella näin. Tapaan ihanan miehen joka on mielestäni täydellinen minulle ja sitten jos mies alkaa kiinnostumaan ja mahdollisesti haluaa sitoutua, en enää tiedäkään mitä haluan ja alan ahdistua..

      Blaah.. Kestettävä vain on.. =(

    • Muuten tuut ikuisesti katumaan sitä,ettet rohjennut kaiken valmisteluiden jälkeen sittenkään kuunnella oikeasti itseäsi!

    • vesimiesnainen**

      Irtisanoin vuokrasopimuksen, peruutin alkuperäisen koulupaikan ja nyt on uusi elämä edessä :) Tuntuu todella hyvältä ratkaisulta. Vaihdoin naisvoittoiselta alalta miesvoittoiseen ja minusta tämä on ihanan haasteellista.

    • aqua

      joskus tulee vahvoja tuntemuksia mitä pitää tehdä vaikka järki ei riitä syiden selvittämiseen. itselleni kävi samoin tosin ei opiskeluelämässä vaan elämässsä yleensä ja pistin kaiken uusiksi koska tiesin että en voinut palata vanhaan vaikka uudesta ei ollut mitään käsitystä. Siitä on 2 vuotta ja en ole katunut. Ei elämää voi etukäteen oikeasti ennustaa, mutta kun kantaa vastuun tekemistään päätöksistä voi tehdä lähes mitä tahansa. voimia suuntaan tai toiseen.

    • vesimiesnainen**

      Nyt tuttu ja turvallinen parisuhde natisee liitoksissaan, kun sisälläni liekehtii jokin uusi, outo tunne. Taas, ihan yhtäkkiä. Ovatko planeetat jossakin tietyssä asennossa vai mitä ihmettä tämä on? Miten kaikki muutokset tapahtuvat juuri nyt, monien vakaiden kuukausien jälkeen? En voi tälle tunteelle mitään, kun se jo juurtunut syvälle sisälle eikä sitä voi palauttaa minnekään. Mikä minua oikein ohjailee? Ihan kuin en pystyisi hallitsemaan enää omaa mieltä tai tahtoani vaan jokin vieras voima on ottanut vallan. Erittäin kummallista.

      • vapauden huuto

        Tuttua, en ole suhteessa mutta elämä muuttuu rajusti nyt. Pääsin yhteen kouluun, ja en ole peruskoulun jälkeen ollut missään.. en töissä enkä koulussa, ja olen jo yli 3kymppinen. Nyt jotenkin yhtäkkiä palaan taas "elävien kirjoihin" ja menen jotenkin vain jonkun ajamana eteenpäin ja tuntuu että joku kohtalo tässä vie eteenpäin elämässä. Ilmeisesti joku planeetta on muljahtanut eri paikkaan. Nautitaan nyt muutoksen tuulista, kaikki veskarit!


    • tein itse

      päätöksen hakea tiettyä työtä lopulta ihan yhtäkkiä. Olin pitkään miettinyt sitä, ja yhtäkkiä eräänä aamuna ihan vähän aikaa sitten tajusin välähdyksenomaisesti, että kyllä, haen sitä paikkaa. Ei mitään miettimistä, vaan samantien päätös tuli niin sanotusti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli todella outo tunne.

      Nyt on myös muita muutoksia elämässäni ilmeisesti tulossa, olen jotenkin varma elämäni suunasta, ihan yhtäkkiä kaikki tämä. Ehkä se johtuu vain siitä, että jollain tasolla on miettinyt näitä asioita ja nyt ne ovat sitten ajan kuluessa itsestään seljenneet..

      • perslilja

        Outoa, mutta täällä on ihan sama homma tekeillä. Elämä on mennyt vuosia samaa rataa, ja nyt yhtäkkiä vaan olen ollut ihan varma mitä teen ja menin vaan yhteen haastatteluun (mihin en olis ikinä kuvitellu pystyväni)ihan pokkana vaan, ja nyt pääsin yhteen kouluun. Ihan kuin joku ajaisi minua yhtäkkiä eteenpäin, ja en liikoja edes jännitä nyt (yleensä jännitän kaikkea). Nyt vaan tiedän että näin on tarkotettu nyt mulle että meen sinne ja siitä aukeaa sitten uusi elämä. Omituista, ja koko koulustakin näin ihan vahingossa tietoa, ja siitä asti oli tunne että se on mun juttu. IHAN YHTÄKKIÄ VAAN, enempiä pohtimatta!! Ja olin myös varma että pääsen sinne, ja pääsinkin. Mitä nyt mahtaa tapahtua taivaalla kun veskareilla tapahtuu?!!


    • huomannut

      että saturnus kummittelee nyt vesimiehen oppositiomerkissä leijonassa ja paine kohdistuu nyt n 10.2. vesimiehiin?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe