Lähteäkö tänään lavalle?

Siinäpä vasta pulma... Täytyy myöntää, että minusta on tullut kranttu tanssittajien suhteen. Kun on saanut tanssikoulussa tanssia loistavien miesten kanssa, niin ei kertakaikkiaan jaksaisi 'tanssia' jäykinpolvin kävelevän äijän kanssa. Tanssin nykyään mieheni kanssa (kun sain hänetkin houkuteltua tanssikouluun) eikä minun ole tarvinnut vähään aikaan käydä ilman miestäni tansseissa. Tänä iltana pitäisi mennä yksin, jos menee. Mutta en tiedä huvittaako minua enää mennä seisomaan hakurinkiin kun riskinä on kävelemään joutuminen. Naistenhakua on vain tunti ja silloin pitää olla nopea ja määrätietoinen, jotta saisi haettua hyvin tanssivia miehiä. Ja minulle ei miehen iällä tai vatsan koolla ole väliä. Vain tanssitaito on merkitsevä. Jutustelu hoidetaan kappaleiden välissä, sillä mielestäni tanssin aikana keskitytään tanssiin ja tunnelmointiin eikä silloin voi puhua.
Tiedän, että kranttuuteni ja mielipiteeni ärsyttää osaa palstan lukijoista. Minusta on vain hyvä tuoda julki se, että tanssimassa ollaan hyvin erilaisin tarpein: osa tulee seurustelemaan ja etsimään partneria ja tanssi on siihen vain väline. Minulle itse tanssiminen on pääasia, siinä olen samoilla linjoilla True humppiksen kanssa. Toivon, että me kaikki erilaisine tarpeinemme mahtuisimme lavoille.
131549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sopikaa privana True Humppiksen kanssa että käytte keskenään tanssimassa. Teissähän täydellistyy tanssimisen ihannepari ja jalostuneet ominaisuudet:

Täydellinen itsetunto
Täydellinen tanssitaito
Musikaalinen ja rytminen lahjakkuus
Tanssin korostaminen urheilu- ja taidelajina
Professionaali suhtautuminen

Eli ei kun lavalle vaan.

Äänestä
  • Minäkin olen kranttu: käyn mieluiten pelaamassa lentopalloa sellaisessa porukassa jossa on sopiva vaikeusaste.
    Mikä tekee tanssista jotenkin erilaista?

    Äänestä

  • pallokas kirjoitti:

    Minäkin olen kranttu: käyn mieluiten pelaamassa lentopalloa sellaisessa porukassa jossa on sopiva vaikeusaste.
    Mikä tekee tanssista jotenkin erilaista?

    Niin minunkin mielestäni se on juuri näin yksinkertaista, mutta kuten huomaat vastauksista, osaa se suunnattomasti ärsyttää...

    Äänestä

  • liinu kirjoitti:

    Niin minunkin mielestäni se on juuri näin yksinkertaista, mutta kuten huomaat vastauksista, osaa se suunnattomasti ärsyttää...

    Lentopallo on puhtaasti urheilua, lavalla tanssiminen on sosiaalinen tapahtuma.

    Äänestä

  • Jussi_ kirjoitti:

    Lentopallo on puhtaasti urheilua, lavalla tanssiminen on sosiaalinen tapahtuma.

    ettei lentopallo ole lainkaan sosiaalinen tapahtuma? Kyseessähän on joukkueurheilu ;) Ei ne mielestäni niin kaukana ole toisistaan... Minä kun menen tansseihin liikkumaan. Laitan jalkaani sellaiset kengät, joilla pystyy tanssimaan koko illan, enkä mitään hienostelukenkiä. Ja olen nähnyt paljon ihmisten lavoilla pitävän nk. tanssilenkkareita.

    Yhteistä on: Tanssikin on homojen ja lesbojen hommaa.

    Äänestä

  • Tilltt kirjoitti:

    Yhteistä on: Tanssikin on homojen ja lesbojen hommaa.

    Pidetään vain ne kädet siellä omalla puolella!

    Mieellennkkiintoista!

    Äänestä

  • Ei True Humppis lähde koska typykällä ei ole
    Pinssiä

    Äänestä

  • Lähteä kirjoitti:

    Ei True Humppis lähde koska typykällä ei ole
    Pinssiä

    Ajatella et ainakaan osaa.

    Tuo pinssijuttu on jo niin monta kertaa selitetty, että en enää rupea. Tyhmille ei kannata.

    Typykän muut ominaisuudet ratkaisevat. Pinssillä ei mitään osuutta siihen.

    Tanssitaito päällimmäisenä.

    Äänestä

  • True Humppis kirjoitti:

    Ajatella et ainakaan osaa.

    Tuo pinssijuttu on jo niin monta kertaa selitetty, että en enää rupea. Tyhmille ei kannata.

    Typykän muut ominaisuudet ratkaisevat. Pinssillä ei mitään osuutta siihen.

    Tanssitaito päällimmäisenä.

    "Typykän muut ominaisuudet ratkaisevat. Pinssillä ei mitään osuutta siihen."

    Typykän pitäisi siis olla blondi, jolla isot bosat, hyvät perät, ja pitkät sääret. Ikää noin 22vee.
    Jonkinmoinen tanssitaito olisi hyvä, eikä pinssi ainakaan haittaisi.

    Äänestä

  • ominaisuudet kirjoitti:

    "Typykän muut ominaisuudet ratkaisevat. Pinssillä ei mitään osuutta siihen."

    Typykän pitäisi siis olla blondi, jolla isot bosat, hyvät perät, ja pitkät sääret. Ikää noin 22vee.
    Jonkinmoinen tanssitaito olisi hyvä, eikä pinssi ainakaan haittaisi.

    Mistähän nuo tempaisit?

    Isorintaisten kanssa en mielelläni tanssi. Tiellä ovat isot ja haittaavat kunnon asennon saamista.

    Ikä ei ole mikään kriteeri niin kauan kuin vain liikkuminen on joustavaa ja varsi notkea.

    Nopeat reaktiot ja muutenkin motoriikka kunnossa sekä malttia odottaa vientiä. Siinä asioita, jotka kuitenkin useimmiten lötyvät nuoresta kuin vanhasta (mahdollisesti paljonkin tanssineesta, mutta kaavoihinsa kangistuneesta. Sorry!)

    Kitkaton seuraamiskyky, mukautuminen tulkintoihin ja innostus improvisaatioihin ovat oleellista kunnon tanssin kannalta. Innovatiivisuus iso plussa.

    Avoin mieli ja tanssin riemu avainsanoja.

    Mitenkähän se tukanväri ja joku pinssi millään tavoin ovat tässä osallisina?

    Opettelisit lukemaan.

    Äänestä

No jo oli tekstiä.... Älä ihmeessä mene kun olet noin kranttu.... Odota et pääset miehesi kanssa kun kerta hän osaa tanssia ja käykin kanssasi tanssimassa. Toista on ne joilla toinen puolisko ei tanssi. Että kyllä osaat sit valittaa pienestä asiasta.

Äänestä

...nimen omaan omine tarpeinemme lavoille tanssimaan. Mutta ne onnettomat äijät OPETELKAA TANSSIMAAN !! SIISTIYTYKÄÄ ! Taitoa parketille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

liinu kirjoitti:

Siinäpä vasta pulma... Täytyy myöntää, että minusta on tullut kranttu tanssittajien suhteen. Kun on saanut tanssikoulussa tanssia loistavien miesten kanssa, niin ei kertakaikkiaan jaksaisi 'tanssia' jäykinpolvin kävelevän äijän kanssa. Tanssin nykyään mieheni kanssa (kun sain hänetkin houkuteltua tanssikouluun) eikä minun ole tarvinnut vähään aikaan käydä ilman miestäni tansseissa. Tänä iltana pitäisi mennä yksin, jos menee. Mutta en tiedä huvittaako minua enää mennä seisomaan hakurinkiin kun riskinä on kävelemään joutuminen. Naistenhakua on vain tunti ja silloin pitää olla nopea ja määrätietoinen, jotta saisi haettua hyvin tanssivia miehiä. Ja minulle ei miehen iällä tai vatsan koolla ole väliä. Vain tanssitaito on merkitsevä. Jutustelu hoidetaan kappaleiden välissä, sillä mielestäni tanssin aikana keskitytään tanssiin ja tunnelmointiin eikä silloin voi puhua.
Tiedän, että kranttuuteni ja mielipiteeni ärsyttää osaa palstan lukijoista. Minusta on vain hyvä tuoda julki se, että tanssimassa ollaan hyvin erilaisin tarpein: osa tulee seurustelemaan ja etsimään partneria ja tanssi on siihen vain väline. Minulle itse tanssiminen on pääasia, siinä olen samoilla linjoilla True humppiksen kanssa. Toivon, että me kaikki erilaisine tarpeinemme mahtuisimme lavoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu