Mista se katkeruus

Sanastoon on viime aikoina pesiytynyt tuo 'katkeruus', joka liitetään erityisen mieluusti henkilöihin, jotka ovat tulleet oikeaan uskoon ja päässeet vl-liikkeen ikeen alta. Tarkkailkaapa vain seurapuheita ja juttuja tältä(kin) palstalta.

Katkeraksi tuloon on helppoja reseptejä: yksi on tulla kohdelluksi väärin ja jäädä ilman asianmukaista anteeksipyyntöä. On aika suosittu tapa liikkeen piirissä, kuten useat ovat täälläkin omakohtaisesta kokemuksestaan todistaneet.

SRK:n organisoimassa uskonpuhdisuksessa ei SRK:lla ollut mitään osuutta. Ja kaikki erotettujen kohtelu oli heidän oma vikansa. Nöyryyttäminen kuuluu asiaan! Sellaisilta poispotkituilta syntisiltä ei anteeksi tarvitse kenenkään pyytää. Kaikki hoitokokouksista puhuvat ovat henkisesti sairaita.

Tuo on erittäin hyvä kysymys, että mistä katkeruus syntyy?

En itse osaa ymmärtää miten esimerkiksi todella RAKKAUDELLISESTA ojentamisesta voisi mitenkään syntyä katkeruutta. Jos saa osakseen vilpitöntä rakkautta, niin jo yksin se tekee katkeruuden tunteen mahdottomaksi.

Kun kysyt avauksessasi nikkisi kautta, että mistä katkeruus ->hoitokokouksia kohtaan syntyy,
niin en näe siihen kuin yhden asian. Tämä on yksiselitteisesti koettu vääryys.

Katkeruus on tunne, joka syntyy kun kohtaa vääryyttä ja väkivaltaa, jolle ei mahda mitään. Kun hoitokokousten henkisessä inkvisiitiossa otettiin yksi ihminen kerrallaan useiden hoitajien käsittelyn ja paahdannan kohteeksi, niin sellaista on hyvin vaikea käsittää mitenkään rakkaudelliseksi. Varsinkin kun ei annettu edes anteeksi vaikka pyysi. Ei, ellei onnistunut esittämään tarpeeksi katuvaa ja hoitajat vakuuttuneet että katumus oli aitoa, eli että uhri oli murrettu. Luepa esimerkiksi Deboran kuvaus hoitokokoukista:

http://koti.mbnet.fi/vltietoa/hoitokokoukset/deboran_kuvaus.html

Mitä nöyryyteen tulee, niin elämä kyllä opettaa meitä kaikkia nöyriksi. Aivan eri asia on ettei julmureiden ja väärintekijöiden edessä tarvitse nöyristellä. Synnistä ja vääryydestä pitää huomauttaa. Ellei "Erehtymättömäksi Jumalan valtakunnaksi" itseään tituleeranneen uskonliikkeen harjoittama järjestelmällinen henkinen väkivalta ole syntiä ja vääryyttä, niin enpä tiedä mikä sitten sitä olisi. Kenties sitten se ettei ole nöyränä hiljaa tietämistään järjestelmällisistä henkisistä julmuuksista, mitä vl-liike on harjoittanut? Tällöinhän saa katkaraputarjoilun ja ”katkeran” viitan kannettavakseen. Ovatkohan vl-liikkeen saarnamiehet siis itse omien määritelmiensä mukaan katkeria, kun he huomauttavat että synnistä ja vääryydestä pitäisi tehdä parannus? Tästähän tälläkin palstalla on kysymys kun hoitokokouksissa harjoitetusta järjestelmällisestä henkisestä väkivallasta ja asioiden korjaamisen tarpeesta huomauttaa, niin jotkin vl:t leimaavat huomauttelijat ”vain katekriksi”, jollaisen yleismääritelmän jopa SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki möläytti yli tuhannesta vl-liikkeen sisäisen puhdistuksen uhrista Kotimaa lehden kautta 4.7.2006.

Mitä sitten nöyryyteen tulee, niin Mahatma Gandhia lainatakseni:
” Kukapa henkisestä lujuudestaan ylpeillyt ei ole joutunut nöyrtymään aina maan tomuun saakka? Sellaisina hetkinä pelkkä tieto uskonnosta, toisin kuin kokemus, tuntuu vain alkanoilta tuulessa.”

”Katkeriksi” leimatut erotetuthan eivät ole niitä, jotka voisivat ylpeillä omalla henkisellä lujuudellaan. He olivat kuitenkin pääsääntöisesti niitä, jotka pelkäsivät enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Niitä, joille usko Jumalaan oli sosiaalisia suhteita ja ihmisten hyväksyntää tärkeämpiä. Kaikkien fyysinen ja psyykkinen terveyshän ei uskosta huolimatta, tai sen horjutuksesta johtuen, SRK:n henkistä väkivaltaa kestänyt, vaan monia jouduttiin ”hoitamisten” jälkeen hoitamaan yhteiskuntamme hoitolaitoksissa ja kaikkein surullisimmat tapaukset lähtivät Jumalan luokse oman kätensä kautta. Osahan on taipunut jälkikäteen palaamaan takaisin kun ehtoja on hieman lievennetty, mutta edelleen vl-liike vaatii hirmuvallan urheiltaan parannuksen ”epäuskosta”, yrittäen uhrejansa syyllistäen perustella miksei heidän itsensä pitäisi tehdä parannusta harjoittamastaan julmuudesta ja henkisestä väkivallasta. Herää kysymys että mistä ”epäuskosta” Jumalaan ja Jeesukseen luottavan pitäisi tehdä parannus. Siitäkö kun ei ole uskonut ihmisiin, joita hallitsee ”oman oikeassa olemisen henki”?

Jumala olkoon vl-liikkeen hirmuvallan ja ”ainoiden oikeiden” uhreille armollinen.

Mietipä sinä sitten, että mistä ”katkeruus” syntyy…

Mitä hoitomies Reinikaisen myöhäisempään hurskasteluun tulee, niin eipä ole itsekin hoitajana toimineen takinkääntö kovin uskottavaa. En ole mistään kuullut että Reinikainenkaan olisi omien hoitamistensa jälkiä korjannut, vaan hän oli päinvastoin yksi niistä jotka eivät pitäneet edes hoitokokousten syntipukiksi nostetun H.S:n asioiden korjaamista tarpeellisena, vaan tuon ”päähoitajankin” asioiden korjausmatka estettiin, vaikka tämä hoidetuksi joutunut ja hoitokokousten syntipukiksi laitettu ”päähoitaja” olisi itse ollut valmis korjaamaan jälkensä. Seppo Lohelle puolestaan nostan hattua ja toivoisin että SRK:n johtokin asettuisi Lohen linjalle tuomiten hoitokokoukset väärinä. Edes tätä tunnustustahan ei vl-liike ole vielä tehnyt, asioiden korjaamisesta puhumattakaan…

>>
arvaan, etta joku hoitokokousten katkeroittama vastaa tahan, etta SRK potki hanta paahan ja samaan hengenvetoon vaatii SRK:lta anteeksipyyntoa. Silla tavalla! On hienoa olla oikeassa!
>>

Do diin, ei teidän katkaraputarjoilijoiden päähän sitten ole noussut tunne kuinka ”on hienoa olla oikeassa!” kun katkarapuja tarjoilette? Jos jopa ”päähän potkiminen” on hieno juttu, joka opettaa nöyryyttä, niin miksi itse pidätte aiheellisesta väärästä asiasta huomautusta sitten niin pahana että metelöitte siitä leimaten vääryyksien korjaamiseen kehottavat katkeriksi?

>>
Mutta turhaa kai ihmiselle on sanoa, että ole noyrä, jos ihmistä hallitsee pelkastaan oma oikeassa olemisen henki.
>>

Kieltämättä tämä ”ainoiden oikeiden uskovaisten” kritisointi tuntuu siinä mielessä turhalta, että minkäs voit vl:ille, joita hallitsee pelkästään ”oman oikeassa olemisen henki”. Hyvin kiteytetty:) Näiden ”ainoiden oikeiden”, sekä menneitä että tulevia, uhreja tämä julkinen keskustelu saattaa kuitenkin auttaa.

Mitä itse katkeruuden tunteeseen tulee, niin eihän mikään koettu tunne voi itsessään olla mikään synti, vaikka sellaisestahan tunteestahan on ilman muuta hyvä päästä eroon. Itse olen jo vuonna 2003 kehottanut kaikkia katkeruutta sydämessään tuntevia luopumaan kyseisestä itseä vahingoittavasta tunteesta.

Me, jotka olemme noita vääryyksiä kokeneet, voimme antaa väärintekijöillemme sydämessämme anteeksi. Tällä en tarkoita sitä, että hyväksyisimme tapahtuneen tai että pyrkisimme unohtamaan sen että itse tapahtumat tapahtuivat. Niin kauan, kun asioiden korjaaminen on puolitiessään, on asioista on hyvä välillä muistuttaa. Tarkoitan sitä, että kaikkien ”hoidettujen” on hyvä tyhjentää anteeksi annolla oman sydämemme kaikenlaisesta katkeruudesta.

Väärintekijöiden ja vl:ien omaksi parhaakseenhan täälläkin pääsääntöisesti menneistä hoitokokousjulmuuksista huomautetaan. Nämä kun on ”Erehtymättömäksi Jumalan valtakunnaksi” itsensä kuvaileman vl-liikkeen tekosia, niin on ilman muuta selvää että vl-liikkeeltä odotetaan sitä että myös liike tekisi parannuksen, eli mielenmuutoksen, menneistä hirmutöistään. Tässäpä vielä ohjeitani vl-liikkeen ”katkerille” uhreille vuodelta 2003

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001365469#22000000001365469

olisi kohdeltu tuolla tavalla niin varmasti olisin katkera! Olen kerran ollut seuroissa jossa puhuja sanoi että silloin tehtiin väärin viitaten hoitokokouksiin. Olen syntynyt -70 joten itse en ole tietoinen kokouksista.

Mielenkiintoinen tilanne. Vähän kuin tuo naapurin kissa: mouruaa tuossa kiinni olevan oven takana ja haluaa toiselle puolelle. Jos avaisin oven ja päästäisin sen toiselle puolelle niin kolmen sekunnin kuluttua se haluaisi taas takaisin! Pitäisi jättää ovi kokonaan auki..

Esimerkiksi läheisen kuoleman kohdatessa omaisen suruprosessin vaiheisiin kuuluu monenlaisia vaiheita, mm. vihan tunne.

Hoitokokousten aikaan ja erottamisen tuoman täydellisen esristämisen vaihetta ei ihminen, en ainakaan minä, ole voinut noin vain olankohautuksella, tunteettomana sivuuttaa.

Kokousten aikoihin kuultu varsin yleinen syyte oli "olet katkera". Myöhemmin oman Ry:ltä lähtöni jälkeen yleinen ry: läisten synti on sanottu olleen "katkera kososlainen henki", mitä se sitten lieneekin. Siis syyttäminen katkeruudesta on myös ollut yleistä.

Olen päässyt vuosien myötä katkeruudesta ja olen antanut sydämessäni anteeksi minut tuominneille. He itse ovat eksyneet, enkä voi muuta kuin pahoitella heidän kohtaansa.

Luin vasta hankkimastani Desmond Tutun kirjasta ANTEEKSIANTAMINEN - TIE TULEVAISUUTEEN ( kirja kertoo Nelson Mandelasta ) sivulta 55:

"Nuo kaksikymmentä vuotta ja kaikkki niiden sisältämä kärsimys olivat ahjon tulta, jossa hänen teräksensä kirkastettiin ja kuona poistettiin..."

Suunnilleen sama aika on kulunut omasta erottamisestanikin ja uskon kulta on kirkastunut kaikkein tärkeimmäksi asiaksi.

Terveisin sirkka