Tanskassa järki-ihmisiä

Asunutkin siellä

Ihmiset polttelevat, syövät hyvin, eivät noudata tunnontarkasti byrokraattien sääntöjä, nauravat usein ja kaikille, eivät ole uskontohörhöjä (muistakaapa vain Muhammed-pilakuvakohu), harrastavat nakuilua rannoilla, juovat paljon hyviä oluita, eivät piittaa terveysterroristien vikinöistä, uskaltavat olla eri mieltä EU:n virkaintoisten poliittisten persreikien kanssa, kuuluvat NATO:on, ovat rikkaampia ja parempiosaisia kuin esim. suomalaiset, sekä ovat valinneet rohkean ja kovan pääministerin/hallituksen itselleen.

Hattu pois päästä selkärangattomat stasilaiset ja viherpunikkipervot. HETI!

9

1140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuoleva kansa

      kaikki päinvastoin kuin tuossa, ilmankos koko paska maa on myynnissä; kiitos DEMAREITTEN.
      täällä presidenttikin loukkaa ihmisoikeuksia, vain nykyisen presidentin aikana lapsia on kuollut nälkään, enkä tarkoita noita tilaushyysättäviä..

    • kristuksen oma

      Tanska todella on Pohjoismaista maallistunein maa, jopa edellä Ruotsia, mutta pitäkööt tanskalaiset varansa. Suomen vauhti kiihtyy. Kohta tämä maa menee Jumalan ja Hänen Sanansa hylkäämisessä Tanskankin edelle.
      Kaikki tuo, mitä saamme lukea Tanskan nk. onnellisuudesta on elävää, tämän päivän päivitystä Jeesuksen kahdentuhannen vuoden takaiseen puheeseen paluutansa edeltävistä merkeistä. HERÄTKÄÄ SUOMALAISET! Vielä on armo tarjolla sille, joka tunnustaa syntinsä ja ne hylkää.

      • Uskontamietteistä kypsynyt

        Uskovaisten puheet on tarkoitettu munattomille!

      • 1q2w3e

        Huomattu on. Suomessa on enää todella vähän kristittyjä nykyään ja niitä löytää tuskin enää kirkostakaan. Mistähän johtuu?

      • kristuksen oma
        Uskontamietteistä kypsynyt kirjoitti:

        Uskovaisten puheet on tarkoitettu munattomille!

        On se vaan hienoa, että reagoit aiheeseen. Se on merkki taistelusta sisimmässäsi. Hän, joka sinullekin on munat luonut, kysyy kerran kuinka olet niitä käyttänyt. Vaikka kuinka räpistelet uskovaisten "hörhöilyjä" vastaan ja pilkkaat heitä, niin muista, että juuri sinun takiasi Jeesus kärsi Golgatan ristinkuoleman, sinun syntiesi takia. Jeesus tarjoaa sinulle jotain sellaista, minkä sisimmässäsi tiedät olevan olemassa. Hän on valmistanut sinulle Taivaspaikan. Jätätkö sen tyhjäksi? Pidä mielessäsi, että olet tämän asian kuullut elinaikanasi, ainakin tämän yhden kerran.

      • Kirkosta eronnut "atei...
        kristuksen oma kirjoitti:

        Olen vähän toista mieltä nähdessäni ja lukiessani Dan Brownin Da vinci -koodin ja kauan ennen sitäkin, jolle kohotan vaikka maljani (vedä sä vaan ehtoollisella sitä kamalan makuista ehtoollisviiniä ja luule sitä vaan "Jeesuksen vereksi" jos tahdot...itse tekisin ennen vaikka laboratiokokeen siitä, onko se Jeesuksen verta vai ei ja toteisin että viiniltähän tuo maistuu...eli eräältä alkoholijuomalta)! :)

        Ensinnäkin raamattu on teos, ei minkään Jumalan kirjoittama ja toiseksi älä sä tule edes referoimaan sellaista mitä ei voi todistaa oikeaksi!! Raamatun sanoma on toistaiseksi "ristiriitaista" niin kauan kun sen pystytään todistamaan oikeaksi. Jeesuksellakaan ei ollut taitoa muuttaa "vettä viiniksi tai omaksi verekseen", kuten höpersi raamatussa joku ukkeli! Fysiikka voidaan tulkita oikeaksi tieteeksi ja sen on tulkinnut kaikki tiedemiehet myös oikeaksi...nykyisin myös uskostaan luopuneet pappishenkilöt, jotka palvelevat nykyisin seurakuntia, jotta saisivat siitä rahaa (kuten muukin työtätekevä ihminen) eli palkkaa. Sinulle vaan tiedoksi ettei pastori ole ainakaan minulle tiedemies, jos yrität väittää! Teologia ei ole tiedettä nähnytkään niin kauan kun ihmisillä on ollut vähänkin mielikuvitusta ja sitä on riittänyt alusta alkaen!

        Ainut raamatun henkilöistä on voinut olla Jeesus (sanon sen historialliseksi, mutta en usko tähän uskovaisten höpötykseen) ihan siis ihminen, mutta en usko ennen kuin joku minulle kertoo että hän todellakin eli ja siihen pitää tutkijana löytää joku puolueton henkilö todistamaan sen minulle että hän todellakin eli niin kuin raamatussa kerrotaan!

        Voihan se raamatun lukea vaikka viihteen vuoksi, mutta ei sen vuoksi että siitä tulisi "uudissyntyneeksi".

      • kirkosta eronnut: "ate...
        Kirkosta eronnut "atei... kirjoitti:

        Sinuhe Egyptiläinenkin on erään ihmisen kirjoittama ja joku voi "uskoa" sen totena!

    • Eräänlaisia onnellisuuden mittareita tietysti nuokin? Ja tutkimuksista sen verran; että eihän Suomessakaan kuulemma esiinny korruptiota juuri lainkaan?? Ja koulutus- ja peruspalvelujen taso on "tutkimusten" mukaan kansainvälisesti korkeaa tasoa??? Mutta suomalainenhan tuntuu uskovan kaiken roskan, mikä vain tulee mistä tahansa mediatuutista pihalle, kyseenalaistamatta pätkääkään, saati tekemästä jotain asioiden parantamiseksi???? Ei todellakaan riitä, että käy äänestämässä jotain lipevää rahanahnetta paskiaista!!!!!

    • oNSkua

      HAISTA SINÄ SHAIBA!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      199
      4021
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2563
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2245
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1380
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1268
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1139
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1017
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      863
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      844
    10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

      Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
      Lieksa
      72
      797
    Aihe